SISU TYÖELÄMÄSSÄ TUTKII SISUN VAIKUTUKSIA IHMISTEN HYVINVOINTIIN

YHTEISTYÖHANKE

Helsingin yliopiston ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Sisu työelämässä -hankkeen tavoitteena on tarkastella yleiseen hyvinvointiin ja työelämään liittyvään hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Ymmärtämällä vaikuttavia tekijöitä paremmin ollaan lähempänä myös ihmisten hyvinvoinnin parantamista esimerkiksi kevyiden interventioiden avulla. Hyödynnämme aiemmassa hankkeessamme tuotettua tietoa ihmisten sisukkuuteen liittyvistä piirteistä.

HANKKEEN TAVOITTEITA

Hankkeen tavoitteena on lisätä edelleen tietoa hyvinvoinnista ja siihen liittyvistä haasteista monipuolisin menetelmin, erityisesti työelämän stressiin pureutuvien usean aikapisteen kyselyiden sekä haastatteluiden avulla. Tutkimustiedon keräämisen lisäksi hankkeessa kehitetään keinoja parantaa palautteen avulla ihmisten itseymmärrystä heidän hyvinvointiinsa liittyvistä ominaisuuksistaan.

SISUKYSELY JA HYVINVOINTI

Aiemman laadullisen tutkimuksen pohjalta kehittämällämme kyselyllä olemme saaneet kasvavaa tukea mallille, jossa sisukkuus koostuu sekä hyödyllisestä että haitallisesta ulottuvuudesta, jotka koostuvat edelleen erillisistä alapiirteistä.  Olemme havainneet näiden ulottuvuuksien olevan yhteydessä hyvinvointiin tähän mennessä noin 3000 henkilöä kattavassa aineistossa: hyödyllinen sisu on positiivisessa, ja haitallinen sisu taas negatiivisessa yhteydessä hyvinvointiin, sekä hyvinvointiin liittyviin muuttujiin. Vastaavasti hyödyllinen sisu on yhteydessä esimerkiksi vähäisempään stressiin ja työstressiin ja haitallinen sisu korkeampaan. Kysely on käännetty englanniksi ja saksaksi.

HANKKEEN RAHOITUS

Hanke on Euroopan Sosiaalirahaston (ESR) rahoittama EURA-hanke. Hanke päättyy vuonna 2023.

HANKKEEN IHMISIÄ (HY)

Ilmari Määttänen (FT): johdan tätä hanketta!

 

Pentti Henttonen (FM): vastaan erityisesti sisupalautteista.

 

Emilia Makkonen (FM): toimin hankkeessa tutkimusassistenttina.

 

Markus Jokela (FT, Professori)

 

HANKKEEN IHMISIÄ (HH)

Jarkko Niemi (FT, dos.): johdan hanketta Haaga-Heliassa.

 

Johanna Vuori (HT, dos.): vastaan haastattelututkimuksesta

 

Janne Kauttonen (FT): teen hankkeessa data-analyysia