Vuoden 2013 kurssin urahaastattelut:

 

 

 Katariina Heikkinen haastattelee Hanna Onwen-Humaa

Haastattelin sosiaali- ja terveysministeriössä sijaitsevassa tasa-arvoyksikössä ylitarkastajana työskentelevää Hanna Onwen-Humaa. Hänen työtehtäviinsä kuuluu valtavirtaistamisen koordinointi, YK-asiat (muun muassa naisten aseman toimikunnassa toimiminen ja lausuntojen kirjoittaminen), mieskysymyksistä vastaaminen ja koulutusasioista vastaaminen. Hän toimii myös Minna-sivuston vastuuvirkamiehenä ja on mukana Isänä työelämässä -hankkeessa.

Hanna Onwen-Huma opiskeli yliopistossa sosiologia pääaineenaan. Hän opiskeli myös naistutkimusta ja oli kiinnostunut tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksiin liittyvistä asioista, muttei suunnitellut aiheesta itselleen palkkatyötä. Hän ei osaa sanoa yhtä asiaa, joka olisi vaikuttanut nykyiseen tasa-arvotyöhön päätymiseen. Hän työskenteli valmistuttuaan eri järjestöissä koulutuksen sekä lasten ja varhaisnuorten parissa. Kuten kuulimmekin tasa-arvoyksikössä vieraillessamme, Onwen-Huma haki vuosituhannen alussa töihin ministeriöön, muttei saanut virkaa. Hänelle kuitenkin tarjottiin kolmen kuukauden sijaisuutta ja nykyään hänellä on pysyvä virka tasa-arvoyksikössä.

Työtään hän kuvaa kiireiseksi, eikä oman työn hedelmiä näe välttämättä nopeasti. Työssä on hyväksyttävä se, ettei kaikkea ehdi tekemään. Rajojen vetäminen onkin tärkeää työssä, joka ei koskaan lopu. Esimerkiksi valvavirtaistamistyössä edistystä voi kuitenkin nähdä, vaikka tilanne ei vielä ole tarpeeksi hyvä. Tasa-arvoyksikössä seurataan hallituksen lakiesitysten valtavirtaistamista, mutta kovin pitkälle valtavirtaistamisen laatua ei voida arvioida. Noin kymmenen prosenttia hallituksen lakiesityksistä valtavirtaistetaan.

Onwen-Human mukaan työssä tarvitaan esiintymistaitoja, valmiuksia kehittämistyöhön ja strategiseen ajatteluun, valtionhallinnon tuntemukseen ja englannin kielen taitoa (YK). On pystyttävä myös nopeaan päätöksentekoon ja lisäksi on oltava yhteistyö- ja verkostoitumistaitoja. Hän täsmentää, että ympäristö on pakko huomioida, jos tasa-arvoasioita haluaa edistää. Valtion edustajana malttiaan ei saa menettää, vaikka joskus ärsyttäisikin kuinka paljon tahansa. Haastaviin tilanteisiin auttaa parhaiten se, kun muistaa oman roolinsa virkamiehenä.

Onwen-Human mukaan tasa-arvoyksikön työntekijöillä on kaikilla kokemusta tasa-arvoasioista ja kaikki ovat ”tasa-arvoihmisiä”. Moni on opiskellut yhteiskuntatieteitä, mutta mukana on ollut myös esimerkiksi pääaineenaan ranskaa lukeneita ja yksi maantieteilijä. Hänen mukaansa merkitsevää on korkeakoulututkinto, oli se sitten esimerkiksi humanistisesta tai valtiotieteellisestä tiedekunnasta, ja lisäksi se, mitä on tehnyt.

Onwen-Huma ajattelee, että kaikenlaisessa työssä olisi hyvä osata edes jonkin verran niitä taitoja, joita sukupuolentutkimuksessa opetetaan, sillä hyvin moniin asioihin liittyy jonkinlainen sukupuolirelevanssi. Hänen mukaansa moni ajattelee omaavansa tasa-arvoasiantuntemusta henkilökohtaisten kokemusten ansiosta. Tasa-arvoyksikön työntekijöiden asiantuntemukseen luotetaan ja heiltä pyydetään apua.

 

Sade Kandelin haastattelee Mai Kivelää

Mai Kivelä, 30, Vasemmistonuoret ry:n pääsihteeri

Mai Kivelä on aloittanut Vasemmistonuorten pääsihteerinä elokuun 2013 puolivälissä. Pääsihteeri vastaa järjestön sisäisen tasa-arvon toteutumisesta ja toimii yhteyshenkilönä järjestön keskustoimiston ja Vasemmistonuorten Tasa-arvojaoston välillä. Lisäksi pääsihteeri toimii järjestön muiden työntekijöiden esimiehenä ja joutuu paneutumaan tasa-arvokysymyksiin myös tässä ominaisuudessaan.

Kivelä kertoo, että Vasemmistonuorten tasa-arvon määritelmä on esimerkiksi Suomen lainsäädäntöä laajempi, ja käsittää sukupuolten tasa-arvon lisäksi muut tekijät, jotka vaikuttavat ihmisten yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin toimia järjestössä ja yhteiskunnassa ylipäätään – muun muassa alueellinen tasa-arvo, ikä, etninen tausta, fyysinen ja henkinen toimintakyky, luokka-asema, seksuaalisuus ja kieli voivat mahdollistaa tai rajoittaa toimimista.

Pohjakoulutukseltaan Kivelä on kansalaistoimintaan ja nuorisotyöhön erikoistunut yhteisöpedagogi. Tällä hetkellä hän viimeistelee maisteriopintojaan yhteiskuntamaantieteestä ja sosiologiasta. Hän kertoo, että yhteisöpedagogin koulutuksessa tasa-arvokysymykset olivat läsnä, ja erityisesti osallistavuuteen ja saavutettavuuteen kiinnitettiin huomiota – näistä ei kuitenkaan järjestetty esimerkiksi mitään selkeää opintokokonaisuutta, joissa olisi syvennytty tarkemmin tasa-arvoasioihin.

Kivelällä on työkokemusta monenlaisista tehtävistä järjestötyön kentällä: hän on työskennellyt Vasemmistonuorilla koulutussihteerinä, Kepassa globaalin kasvatuksen tietopankkia koostamassa ja Greenpeacella vapaaehtoiskoordinaattorina ja kampanja-avustajana. Hän kertoo, että kaikissa näissä tehtävissään hän on joutunut pohtimaan tasa-arvoa ja sen toteutumista, vaikka se ei olekaan ollut kirjattuna työtehtäviin virallisesti.

Kivelä näkee Vasemmistonuoret tasa-arvokysymyksissä edistyksellisenä järjestönä. ”Olen jo ehtinyt huomata, että tasa-arvosta ajatellaan ja puhutaan sellaiseen sävyyn, ettei olla eikä voidakaan olla ”valmiita” näissä asioissa, vaan että tasa-arvo on jatkuva prosessi,” hän summaa. Vasemmistonuorten tärkeimpänä yksittäisenä työkaluna tehtäviensä suunnittelussa ja toteutuksessa Kivelä pitää vuonna 2011 valmistunutta tasa-arvosuunnitelmaa. Lisäksi hän huomauttaa, että monet yksittäiset linjapäätökset poliittisesta ja järjestöllisestä toiminnasta suuntaavat tasa-arvotyötä.

Vaikka Kivelä on toiminut tehtävässään vasta noin kaksi kuukautta, hän kertoo jo tehneensä havaintoja siitä, millaisissa asioissa Vasemmistonuorilla on kehittämisen tarvetta. Tasa-arvotyön merkitys konkretisoituu hänen mukaansa esimerkiksi siinä, millaisia ihmisiä on hakeutunut vasta aloittaneisiin jaostoihin ja työryhmiin: vaikka ryhmien kokoonpanoja miettiessä pyritään mahdollisimman laajaan edustukseen, on monissa nyt valituissa ryhmissä esimerkiksi raju mies- tai naisenemmistö (nimien perusteella), ja alueellisessa edustuksessakin on parannettavaa.

Huumorikysymykset ovat myös mietityttäneet – millaisissa porukoissa ja tilanteissa tietynlainen huumori on hyväksyttävää ja missä ei, ja mitkä ovat sellaisia paikkoja, joissa pääsihteerin tehtävä on puuttua tilanteeseen? Kivelä kertoo joutuneensa jo kerran puuttumaan kerrottuun vitsiin ja sanomaan, että sen tyyliset jutut eivät kuulu Vasemmistonuorten tilaisuuksiin.

Koska Vasemmistonuorten pääsihteeri toimii järjestön muiden työntekijöiden esimiehenä, Kivelä joutuu pohtimaan tasa-arvokysymyksiä myös työnantajanäkökulmasta. Hän kertoo esimerkiksi ikäryhmien ja elämäntilanteiden välisten erojen aiheuttavan haasteita järjestötyön suunnittelussa: Jos joku on selkeästi nuorempi tai vanhempi kuin muut, tunteeko hän olonsa ulkopuoliseksi joissain tilanteissa? Otetaanko esimerkiksi ilta- ja viikonlopputyön suunnittelussa huomioon lapsiperheelliset työntekijät?Hän kertoo pitävänsä tärkeänä sitä, että Vasemmistonuorten näkemyksen mukaan työ joustaa tekijän tarpeiden mukaan, ei toisin päin. Tämän vuoksi hän pitää oleellisena myös työssä jaksamisen seuraamista: ”Ihmisillä on erilainen toimintakyky ja jaksaminen, ja helposti muut vertaavat itseään siihen, joka tekee eniten. Se ei ole hyvä, koska yleensä eniten tekee se, jolla on kaikkein huonoimmat omat rajat ja kyky sanoa ei.”

Tulevaisuudessa Kivelä pitää esteettömyyttä ja saavutettavuutta tärkeinä painopisteinä järjestön tasa-arvoa kehitettäessä. Esimerkiksi tapahtumailmoituksissa pitäisi aina mainita, millaisia esteettömyyden rajoitteita tapahtumapaikalla on. Myös erilaisten etnisten vähemmistöjen ja maahanmuuttajanuorten osallistamiseen Kivelä haluaa kiinnittää erityistä huomiota: ”Varsinkin nyt, kun palasin Lontoosta opiskelemasta Suomeen, korostui se huomio, että täällä ollaan aika valkoista porukkaa.”

Kivelä huomauttaa myös, että etenkin poliittisessa nuorisojärjestössä yhteiskunnan näkymättömiä valtarakenteita pitäisi pystyä tarkastelemaan syvemmälläkin tasolla. ”Politiikka niin helposti henkilöityy karismaattisiin ja sanavalmiisiin tyyppeihin, ja siksi pitäisi miettiä paljon enemmän sitä, kenen ääni kuuluu ja kuka saa puhua”, hän kiteyttää. Tällaisten rakenteiden pohtimista Kivelä pitää työn kannalta erityisen haasteellisena, ja toivookin saavansa järjestön aktiiveilta tietoa, taitoja ja työkaluja eri ihmisryhmien kokemuksiin ja mahdollisuuksiin liittyen.

”Pitäisi selvittää, mikä nykytilanteessa ylläpitää tiettyjen ryhmien näkymättömyyttä tai rajaa mahdollisuuksia ja haluja osallistua ja käyttää ääntään. Ja olisi tärkeää ilmaista selkeästi, että haluamme toimintaan mukaan kaikenlaisia nuoria, että halutaan antaa tilaa kaikille”, pohtii Kivelä toimenpiteitä vähemmistöryhmien osallistamisessa. Hänen mukaansa Vasemmistonuorissa tasa-arvotyön ympäristönä onkin parasta selkeä tahto kehittää tasa-arvoprosesseja ja aktiivisesti parantaa toimintatapoja. ”Minulle henkilökohtaisesti parhaita hetkiä tässä työssä ovat ne, kun jossain tapahtumassa näkee, että on monia erilaisia ihmisiä toimimassa yhdessä, ja kaikilla on turvallinen ja hyvä fiilis”, Kivelä toteaa lopuksi hymyillen.

 

 

Vuoden 2012 kurssin urahaastattelut:

 

Nea Alasaari haastattelee Eeva Raevaaraa

 Tasa-arvoyksikön ylitarkastaja Eeva Raevaara: Tasa-arvotyötä silmät avoimina

Haastattelin sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikössä ylitarkastajana työskentelevää Eeva Raevaaraa. Ylitarkastaja-nimike on vanhaa perua oleva titteli, joka on käytössä ministeriöiden työntekijöillä, jotka työskentelevät asiantuntijan ja esittelijän viroissa. Esittelijän työ tarkoittaa, että valmisteltuja asioita esitellään valtionhallinnon päätöksenteon eri tasoilla. Raevaaran pääasiallinen tehtävä tasa-arvoyksikössä on valmistella hallituksen tasa-arvopolitiikkaa ja koordinoida valmisteluja. Hän on muun muassa ollut mukana valmistelemassa hallituksen tämän kauden tasa-arvo-ohjelmaa. Tavallista on, että työssä on vastuussa muutamasta isommasta kokonaisuudesta ja sen lisäksi työskentelee monen pienemmän asian parissa. Tasa-arvoyksikkö tekee yhteistyötä monenlaisten toimijoiden kanssa, joihin kuuluvat muun muassa ministeriöt, eduskunta, järjestöt, kunta- ja aluetaso sekä kansainväliset yhteistyökumppanit.

Raevaaran tausta on hyvin samanlainen, kuin monella muullakin kurssillamme puhuneella tasa-arvotyöntekijällä. Taustalla on valtio-opin ja (silloisen) naistutkimuksen opintoja sekä aktiivista järjestötoimintaa. Naistutkimuksesta Raevaara kiinnostui muutaman vuoden valtio-oppia opiskeltuaan ja tavattuaan muita sukupuolesta ja politiikasta kiinnostuneita opiskelijoita. Opiskeluiden lisäksi Raevaara oli aktiivinen järjestötoiminnassa. Hän oli pitkään mukana Amnestyssä vapaaehtoisena ja sen lisäksi mukana muun muassa Nytkiksessä ja Suomen Naistutkimuksen Seurassa. Toiminta Amnestyssä vaikutti Raevaaran pro gradu-aiheeseen argentiinalaisesta ihmisoikeusjärjestöstä Toukokuun Aukion Äideistä. Harjoitteluun Raevaara pääsi tasa-arvovaltuutetun toimistoon, mikä auttoi häntä taas myöhemmin pääsemään toiseen harjoitteluun Euroopan neuvoston ihmisoikeusyksikköön. Ratkaisevaa oli ollut juuri se, että hänellä jo oli kokemusta tasa-arvotyöstä Suomessa aiemman harjoittelunsa kautta. Euroopan neuvoston harjoittelu taas toi aiheen Raevaaran väitöskirjalle Suomen ja Ranskan tasa-arvopolitiikasta. Väitöskirjaa hän teki Kristiina-instituutista käsin valtio-opin laitokselle. On siis vaikea nähdä opintojen ja järjestötoiminnan hierarkiaa, sillä ne limittyvät ja vaikuttavat toisiinsa monilla tavoilla.

Kun työkokemusta oli tasa-arvotyöstä kertynyt harjoitteluiden kautta, alkoi työkokemusta kertyä lisää. Raevaara oli töissä sivutoimisena sihteerinä tasa-arvoasiain neuvottelukunnassa ja Helsingin yliopiston hallinnossa, jossa hän teki töitä juuri perustetun tasa-arvotoimikunnan eteen. 2000-luvun lopussa Raevaara oli töissä Kristiina-instituutissa suunnittelijana ja oli juuri menossa mukaan puolitoista vuotta kestävään tutkimusprojektiin, kun hän sattumalta kuuli, että tasa-arvoyksikössä oli kaksi virkaa avoinna. Hän oli jo väitöskirjaa tehdessään pohtinut haluaako hän tehdä tutkimusta vai olla mukana konkreettisemmassa ihmisoikeustyössä, josta hänellä oli kokemusta järjestöjen ja aikaisempien työ- ja harjoittelupaikkojen kautta.

Tasa-arvoyksikkö on osa valtionhallintoa, eli varsinkin siellä auki olevat vakituiset ja pidemmät määräaikaiset virat ovat yleisessä haussa. Työhön päästäkseen on yleisiä sekä kullekin viralle säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia, joiden lisäksi hakijoiden kokemusta ja asiantuntemusta tasa-arvoasioista vertaillaan. Osalla tasa-arvoyksikön työntekijöistä on takanaan sukupuolentutkimuksen opintoja, mutta asiantuntemusta on voinut myös kertyä aiemman tasa-arvotyön tai tutkimuksen kautta. Sukupuolentutkimuksen opiskelu antaa Raevaaran mukaan työhön historiallista perspektiiviä, jonka avulla työhön saa myös etäisyyttä. Sukupuolentutkimuksen avulla voi nähdä erilaisia muutosprosesseja ja sen, että tasa-arvoasioista on puhuttu jo aiemmin.

Raevaara näkee, että tasa-arvotyössä hyötyä on pitkäaikaisesta työkokemuksesta. Taustalla olevat opinnot taas antavat teoreettisempaa näkökulmaa asioihin. Tasa-arvoyksikössä työskennellessä tärkeitä ominaisuuksia ovat hyvät strategiset taidot ja vuorovaikutuskyvyt, sillä omia kommunikaatiotapoja pitää olla valmis muuntamaan kontekstin mukaan. Pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä taas tarvitaan, koska muutokset voivat olla hitaita.

Parasta Raevaaran mukaan hänen työssään on työn asettuminen teorian ja käytännön välimaastoon. Työ on myös eräänlainen näköalapaikka tasa-arvopolitiikkaan niin valtakunnallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Sen lisäksi työn avulla voi tarkastella laajempaa kysymystä siitä, miten yhteiskunta muuttuu, ei muutu ja miten sitä voidaan muuttaa. Koska kyse on politiikan valmistelusta, ristivetoa on moneen suuntaan ja asioita pitää samalla saada vietyä eteenpäin.

Asiantuntijuudessa Raevaara näki kolme erilaista puolta. Ensimmäiseksi hän puhui substanssiasiantuntijuudesta: tasa-arvokysymykset on hyvä tuntea, kuten myös se, miten tasa-arvoa on edistetty ja miten syrjintää vastustettu. On tärkeä myös tuntea tasa-arvopolitiikassa käytettyjen termien merkityksiä ja niihin liittyviä keskusteluja. Toiseksi asiantuntijuus on sitä, että osaa etsiä ja analysoida tietoa. Erityisesti teoreettisen tiedon hyödyntäminen on tärkeä taito käytännön työssä. Kolmas asiantuntijan ominaisuus on kyky tehdä yhteistyötä eli jakaa omaa asiantuntemustaan, mutta osata myös ottaa sitä vastaan. Asiantuntijuus on Raevaaran mukaan sitä, että osaa oppia, pitää itsensä avoimena uudelle.

 

 

Johanna Luukas haastattelee Vaula Tuomaalaa

Vaula Tuomaala on tiedottaja Pro-tukipiste ry:ssä.  Pro-tukipiste tarjoaa seksi- ja erotiikkapalveluiden myyjille maksuttomia neuvontapalveluita juridisissa ja sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvissä kysymyksissä, sekä järjestää mm. neuvonta- ja koulutustilaisuuksia ja tiedottaa seksityöhön liittyvissä asioissa.

1. Miten kiinnostuit nykyisestä työstäsi Pro-tukipisteen tiedottajana, ja miten päädyit työtehtäviisi?

Kiinnostukseni nykyistä työnantajaani kohtaan syntyi asteittain yliopisto-opintojen myötä. Opiskelin sosiaalipsykologiaa, maailmanpolitiikan tutkimusta ja naistutkimusta. Minua kiinnostivat globaaliin eriarvoisuuteen, sukupuoleen, siirtolaisuuteen ja valtaan liittyvät kysymykset ja se, millä tavalla ne näkyvät tässä yhteiskunnassa, jossa elän.

Pohdin toisena opiskeluvuotenani, mikä olisi sellainen aihe, johon haluaisin opinnäytetyössäni keskittyä. Kiinnostavan aiheen lisäksi halusin löytää lähestymistavan, jonka kautta saisin mahdollisimman kokonaisvaltaisen kuvan jostain sosiaalisesta ilmiöstä. Luin lehtijutun ihmiskaupasta Suomessa ja ymmärsin, että ihmiskauppaan ja prostituutioon liittyvässä tematiikassa yhdistyy paljon asioita, jotka kiinnostavat minua.

Sain naistutkimuksen laitoksen kautta matkastipendin Prostituutio Pohjoismaissa -seminaariin, joka pidettiin Tukholmassa syksyllä 2008. Siellä oli myös muita suomalaisia, ja yhtenä panelistina nykyinen esimieheni/-naiseni Jaana Kauppinen. Hänen ruohonjuuritasolta ammentava näkökulmansa vakuutti. Menin juttelemaan Jaanan kanssa. Aloitin kandidaatintyön työstämisen pohjoismaisesta prostituutiokeskustelusta.

Vähän myöhemmin huomasin, että Pro-tukipisteellä oli meneillään ihmiskauppaan liittyvä projekti. Päädyin tekemään korkeakouluharjoitteluni projektin kansainvälisen loppuseminaarin yhteydessä syksyllä 2009.

Pro-tukipisteellä oli meneillään verkkosivu-uudistus vuodenvaihteessa, kun harjoitteluni oli lopuillaan. Jäin avustamaan siinä tuntipalkalla. Vuoden 2010 maaliskuun alusta lähtien minut palkattiin yhdistyksen historian ensimmäiseksi tiedottajaksi.

2. Millainen koulutustausta Sinulla on?

Olen koulutukseltani valtiotieteiden kandidaatti. Opiskelen parhaillaan maisterintutkintoa kokopäivätyöni ohessa. Pääaineeni on sosiaalipsykologia, sivuaineina olen lukenut naistutkimusta (nykyisin sukupuolentutkimus), valtio-oppia sekä sosiaali- ja kulttuuriantropologiaa.

Ennen yliopisto-opintojani olin seitsemän vuotta töissä hotelli- ja ravintola-alalla. Siihen minulla on opistotasoinen palvelualan koulutus.

3. Mikä tehtävässäsi on erityisen kiinnostavaa?

Erityisen kiinnostavaa nykyisessä työssäni on työn ja sen sisältöjen monitasoisuus. Sosiaali- ja terveystyön kautta Pro-tukipisteellä on jatkuva kontakti prostituutiossa tai muunkaltaisessa seksityössä toimiviin ihmisiin. Tämä haastaa jatkuvasti omaa ajattelua sen suhteen, mitä prostituutio tai seksityö on ja mikä olisi paras tapa ratkoa siihen liittyviä ongelmia.

Pro-tukipiste pyrkii vaikuttamaan myös rakenteellisella tasolla, mihin liittyy paljon minunkin työni sisällöstä. Pyrimme tuottamaan realistista tietoa prostituutiokentästä niin lainsäätäjien kuin ns. suuren yleisön ulottuville. Olemme mukana sellaisissa lainsäädäntöön liittyvissä hankkeissa, jotka koskevat jollain tavalla asiakasryhmämme oikeuksia. Olemme hyvin verkostoituneita sekä kansallisesti että Euroopassa ja otamme osaa prostituutiota ja ihmiskauppaa koskevaan julkiseen keskusteluun.

Näistä tasoista muodostuu hyvin kiinnostava kokonaisuus, jossa yhteiskuntatieteellisestä koulutuksesta on paljon iloa. Työssä liikutaan yksilötasolta yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja takaisin – tässä monitasoisuudessa mukana oleminen on erittäin antoisaa.

4. Entä mikä haasteellista?

Haasteellista on tuo edellisessä vastauksessa kuvailemani monitasoisuus. Se on kuitenkin ennen kaikkea positiivisesti haastavaa.

Erityisesti tiedottajan työnkuvassa haastavaa on viestinnän kokonaisuuden hallinta ja sen pohtiminen, millä tavalla erilaisia viestejä muotoillaan. Jos janan toisessa päässä on esimerkiksi suomalainen kansanedustaja, johon haluan vaikuttaa, ja toisessa päässä afrikkalaistaustainen seksityöntekijä, jolle haluan saada tietoa palveluistamme, on ymmärrettävää, että sisältöjä ja muotoiluita pitää pohtia hyvin erilaisilla tasoilla.

Haastavaa on myös ajoittain se, että kiinnostavan ja julkiseen keskusteluun aika ajoin nousevan aiheen unohtaminen vapaa-ajalla on hieman hankalaa. Kun olen tehnyt työtäni kohta kolme vuotta, osaan tehdä yhä paremmin rajaa työn ja vapaa-ajan välille. Mutta työssä, jossa joutuu ajattelemaan paljon, tämänkaltainen haaste lienee jokseenkin pysyvä.

5. Mitkä ovat mielestäsi tehtäväsi avaintehtävät?

Se riippuu hieman siitä, millainen ajankohta on meneillään, mitä organisaatiossamme / julkisessa keskustelussa / lainsäädäntötyössä on käynnissä.

Mutta riippumatta ajankohdasta minun vastuullani on ulkoisen viestinnän suunnittelu ja sisällön tuottaminen, mitkä katson tiedottajan keskeisimmäksi tehtäväksi. Avainroolissa on se, että tiedän kaiken oman työni kannalta merkityksellisen: mitä on meneillään Pro-tukipisteellä (eri työmuodoissa, hankkeissa ym.), asiakaskuntamme keskuudessa meillä ja Pohjoismaissa sekä ihmiskaupan vastaisessa työssä kansallisella tasolla ja Euroopassa. Lisäksi minun pitää tietää, mitä johto minulta odottaa. Näiden tietojen perusteella pystyn suunnittelemaan ja toteuttamaan tehtävääni. Tieto ja sen suodattaminen / muokkaaminen on siis tärkeässä roolissa.

6. Mitkä ovat tehtävässä menestymisen keskeiset vaatimukset? Minkälaisia taitoja tarvitaan?

Tässä tehtävässä tarvitaan analyyttista ja strategista ajattelua, substanssin tuntemusta (olisi mahdotonta olla Pro-tukipisteen tiedottaja pelkällä teknisellä tiedottajan työn osaamisella), kirjoittamisen ja tekstien toimittamisen taitoja, esiintymisvalmiutta ja -kykyä, kielitaitoa (suomi, englanti, ruotsi), verkkoviestinnän ja sosiaalisen median tuntemusta, ihmissuhdetaitoja (verkostoituminen, työyhteisön eri tasoilla toimiminen) ja sanavalmiutta. Paljon apua on myös mahdollisimman kattavasta it-osaamisesta – perus it:n lisäksi esimerkiksi taitto- ja kuvankäsittelyohjelmien hallinta on hyväksi.

7. Miten ja ketä Pro-tukipiste rekrytoi? Millainen koulutustausta on työntekijöillänne toivottavaa?

Pro-tukipisteellä on töissä ihmisiä erilaisista koulutustaustoista. Sosiaali- ja terveyspalveluissa meillä on töissä sosiaaliohjaaja, sosiaalityöntekijä, palveluohjaaja, sairaanhoitaja, lähihoitaja ja lääkäri. Pro-tukipisteellä on töissä myös juristi, kaksi sosiologia, yksi viittä vaille valmis sosiaalipsykologi (minä) sekä yksi yhteiskuntatieteiden maisteri. Kaikki yhteiskuntatieteilijät (toiminnanjohtajaamme lukuun ottamatta) ovat tulleet taloon korkeakouluharjoittelun tai työelämävalmennuksen kautta.

Pro-tukipisteen rahoituspohja ei ole viime vuosina juuri laajentunut. Siksi rekrytointia on tehty lähinnä uusien hankkeiden tai työntekijöiden vaihtumisen yhteydessä. Työsuhteet Pro-tukipisteellä tuppaavat olemaan aika pitkäkestoisia, joten vaihtuvuus ei ole järin suurta.

Koulutustaustan toivottavuus on kiinni siitä, mikä tarve Pro-tukipisteellä kulloinkin on. Suurin paine resurssien lisäämiselle on tällä hetkellä asiakastyössä (eli ammatillisessa sosiaali- ja terveystyössä).

8. Mitä mielestäsi on asiantuntijuus on ja miten sitä voi oppia ja kehittää?

Asiantuntijuus on sitä, että tietää mitä voi tietää, mistä oma tieto on peräisin ja miten se on rakentunut. Mielestäni tiedon kontekstisidonnaisuuden ymmärtäminen on aidon asiantuntijuuden merkki. Asiantuntijuus on myös tiedon laajuutta eli sitä, että osaa monipuolisesti eritellä tiettyyn ilmiöön liittyviä näkökulmia. Tämä asiantuntijuuden puoli kehittyy parhaimmillaan yhdessä lähdekriittisyyden ja tiedon kontekstualisuuden ymmärtämisen kanssa. Aidossa asiantuntijuudessa tiedon määrä ja laatu, tiedon lähteiden ja paikantumisen ymmärrys ovat hyvässä harmoniassa keskenään.

Sosiaalisten ilmiöiden kohdalla pelkkä teoreettinen tieto ei mielestäni tee kenestäkään huippuasiantuntijaa. Jos kokemukseen perustuvaa tietoa ei ole itsellä, sitä pitää hankkia muita kokemusasiantuntijoita kuuntelemalla.

Asiantuntijuus kehittyy jatkuvan uteliaisuuden kautta. Omaa asiantuntijuuttaan voi kehittää mielestäni siten, että kehittää edellä mainittuja lähdekriittisyyden ja tiedon kontekstualisoinnin taitoja. Sen lisäksi pitää tietysti ottaa asioista selvää. Perehtyneisyyttä voi harjoittaa lukemalla ja keskustelemalla sekä kokemuksen kautta.

9. Miten nais- ja sukupuolentutkimuksen opintoja ja asiantuntemusta voi mielestäsi hyödyntää työssäsi?

Sukupuolentutkimuksen kautta kiinnostuin nykyisen työni tematiikasta. Naistutkimuksesta tutut näkökulmat tulevat jatkuvasti esiin julkisessa prostituutiokeskustelussa, vaikkapa nyt viime aikoina seksin oston kriminalisointia koskevan keskustelun yhteydessä. Kun ottaa osaa näihin keskusteluihin, on oltava perillä siitä, millaisia tausta-ajatuksia keskusteluun osaa ottavien argumentteihin liittyy. On siis osattava ”kontekstualisoida tietoa” kuten edellä sanoin.

Lisäksi sukupuolentutkimus on ollut oman ajatteluni kannalta tärkeä kiinnekohta. Prostituutio on perinteisesti mielletty sukupuolipoliittiseksi kysymykseksi, vaikka oman asiantuntemukseni vahvistuminen onkin tarkoittanut sitä, että sukupuoli on tarkentunut vain yhdeksi näkökulmaksi prostituutioon. Yhtä kaikki prostituutio on sukupuolierityinen kysymys. Seksityössä, kuten muissakin informaaleissa hoiva- ja palvelutöissä, yhä suurempi osa työntekijöistä on siirtolaistaustaisia naisia. Siksi on hyvä olla hereillä sen suhteen, onko sukupuolentutkimuksella tähän ruohonjuuritason ihmisoikeustyöhön jotain annettavaa.

 

Meija Tuominen haastattelee Sinikka Mustakalliota

”Liika opettaminen vie ihmisiltä motivaation ja työn metsään”

Haastateltavana Sinikka Mustakallio, tasa-arvokonsultti ja helsinkiläisen yrityksen World of Management WoM Oy:n toimitusjohtaja. Haastattelijana Meija Tuominen, sukupuolentutkimuksen maisteriopiskelija Tampereen yliopistosta. Haastattelu tehtiin lokakuussa 2012.

Sinikka on työskennellyt tasa-arvokonsulttina ja yrittäjänä vuodesta 2000. Hän toimi tätä ennen 1990-luvulla useiden tasa-arvotoimikuntien sihteerinä sekä kokosi tasa-arvoa koskevia raportteja, esimerkiksi Suomen hallituksen toisen määräaikaisraportin YK:n CEDAW-komitealle ja Suomen hallituksen raportin Nairobin strategioiden toteuttamisesta YK:n toiseen naisten aseman maailmankonferenssiin Pekingissä 1995. Hän myös osallistui Suomen valtuuskunnan jäsenenä tähän Pekingin konferenssiin sekä useita kertoja YK:n naistenasematoimikunnan kokouksiin joko hallituksen tai NGO:n edustajana. Hän oli lisäksi kerran YK:n yleiskokouksessa Suomen hallituksen edustajana tasa-arvokysymyksissä.

Ennen kuin tasa-arvotyö vei tämän naisen kokonaan, hän työskenteli mm. Valtionhallinnon kehittämiskeskuksen tutkimusyksikössä ja valtioneuvoston kanslian alaisessa hallintohistoriakomiteassa sekä opetti tuntiopettajana Suomen hallinnon historiaa valtion hallintotyön tutkinnossa. Hän on opiskellut Helsingin yliopistossa oikeus- ja yhteiskuntatieteitä sekä suorittanut tasa-arvokonsultin professional development PD -koulutusohjelman Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa.

Tasa-arvokonsulttina hän on nyt tusinan vuotta kouluttanut ja konsultoinut työpaikkojen tasa-arvosuunnitelmien laatimista sekä yksityisellä että julkisella sektorilla ja laajemminkin kouluttanut tilaajia tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksistä työelämässä. Hän on kuntien toiminnallisen tasa-arvon edistämisen sekä sukupuolivaikutusten arvioinnin kehittäjä ja kouluttaja. Hän on myös suunnitellut ja vienyt päätökseen useita EU-projekteja, joita WoM on toteuttanut yhteistyökumppaneiden (valtionhallinto, kunnat, järjestöt, yksityissektori) kanssa tai omina projekteina.

Lyhyesti sanottuna Sinikka on tasa-arvokonsulttina ja tasa-arvoalan yrittäjänä alan pioneeri ja monipuolinen toimija. Valitsin hänet haastateltavakseni siksi, että olen tehnyt hänen kanssaan yhteistyötä ja kunnioitan häntä suuresti sekä ammattilaisena että ihmisenä.

Mitä kuuluu WoM Oy:n palveluvalikkoon ja minkälaisia projekteja teillä on ollut viime aikoina?

Koulutamme ja konsultoimme ensinnäkin työpaikkojen tasa-arvosuunnitelmien laatimista sekä toteutamme tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskyselyjä työpaikkojen tasa-arvotilanteen selvittämiseksi ja pohjan saamiseksi suunnittelulle.
Lisäksi koulutamme ja konsultoimme toiminnallisen tasa-arvon edistämistä valtion ja kuntien palveluissa ja tähän liittyvien menetelmien, kuten sukupuolivaikutusten arvioinnin, toteuttamista. Koulutamme ja konsultoimme myös EU:n rakennerahastojen (ESR ja EAKR) projekteja ja rahoittajaviranomaisia sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta projekti- ja ohjelmatyöhön. Niin ja koulutamme mentoroinnista ja autamme mentor-ohjelmien toteuttamisessa.

Laadimme erilaisia oppaita ja selvityksiä tasa-arvon edistämisestä. Viimeisin selvityksemme on asiantuntijamme Inkeri Tanhuan kirjoittama selvitys Sukupuolten tasa-arvon hyvät käytännöt, joka kokoaa tasa-arvohankkeiden hyviä käytäntöjä 1980-luvulta alkaen seitsemästä teemasta. Tämän teimme TEM:n Valtava-kehittämisohjelman toimeksiannosta. Oppaamme ja selvityksemme löytyvät kotisivuiltamme www.wom.fi. Itse olen tällä hetkellä eniten liikkeellä Kuntaliiton Tase-nimisessä ESR-tasa-arvohankkeessa, jossa suunnittelen ja toteutan koulutuksia hankkeeseen osallistuvissa kaupungeissa, jotka ovat Espoo, Salo, Turku ja Vantaa.

Olet tehnyt yhteistyötä sekä valtion että kuntien tasa-arvotoimijoiden kanssa. Miten valtio ja kunnat saadaan kohtaamaan toisensa toiminnallisen tasa-arvon kehittämisessä?

Kun valtion tasolla asetetaan tasa-arvotavoitteita, esimerkiksi hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa, pitäisi samalla miettiä ja kertoa, miten kunnille kuuluvia tehtäviä koskevat tavoitteet tiedotetaan kunnille ja miten kunnilla on edellytykset toteuttaa ne. Esimerkiksi kasvatuksessa, opetuksessa ja opinto-ohjauksessa hallitus lupaa ohjelmassaan hienoja asioita, mutta miten ne pystytään kunnissa toteuttamaan varsinkin nykyisenä säästöjen aikana? Pelkään, että sitä ei ole vakavasti mietittykään, sillä on niin helppoa kaataa vastuu kunnille. Myös puolueiden pitäisi herätä huomaamaan, että sukupuolten tasa-arvon kannalta huomattavan suuri osa asioista tehdään tai jätetään tekemättä kunnissa. Oman kotikaupunkini valtuuston keskusteluja seuratessani olen huomannut, miten myös kansanedustajina toimivat valtuutetutkin unohtavat tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevat lait kunnanvaltuutetun roolissaan. He eivät huolehdi, että heidän säätämänsä lait toteutuisivat omassa kunnassa. Lisäksi puolueilta puuttuu kyky – ja tahto? – asettaa konkreettisia kunnan palveluja koskevia tasa-arvotavoitteita. Konkreettiset kuntapalveluja koskevat tasa-arvotavoitteet puuttuvat puolueiden vaaliohjelmista, eikä niitä käsitellä vaalikeskusteluissa. Sen sijaan tasa-arvosta lätistään yleistä hyvää, jonka puolesta ovat kaikki. Ylipäänsä suomalainen tasa-arvopolitiikka ja tasa-arvotyö ovat olleet ja ovat liian valtiokeskeistä. Tämä koskee myös suomalaisia naisjärjestöjä. Valtiofeminismi ei riitä nykyisissä yhteiskunnallisissa oloissa.

Jos sinulla olisi valta tehdä Suomessa yksi muutos sukupuolten välisen tasa-arvon hyväksi, mitä muuttaisit ja miksi?

Suuntaisin valtion budjetista kunnille korvamerkittyä rahaa kuntien naisvaltaisten, alipalkattujen töiden palkkojen nostamiseen kohtuulliselle ja samapalkkaisuusperiaatteen vaatimalle tasolle. Tämä on oikeudenmukaisuuskysymys. Palkkojen kohtuullistaminen edistäisi myös miesten hakeutumista kuntien naisenemmistöisiin tehtäviin ja lieventäisi sukupuolenmukaista segregaatiota. Kysymys on myös arvoista. Esimerkiksi lastentarhanopettajat ovat selvästi alipalkattuja työnsä vaatimaan koulutukseen, vaativuuteen ja vastuuseen nähden. Mitä tämä kertoo paitsi naisten työn ja tasa-arvon, myös lasten arvostamisesta meidän yhteiskunnassamme? Ja siitä, otetaanko uutiset lasten pahoinvoinnin ja nuorten syrjäytymisen lisääntymisestä vakavasti? Tehokas ja järkevä keino reagoida olisi nostaa lastentarhanopettajien palkkoja ja pienentää ryhmäkokoja päivähoidossa.

Miten tasa-arvotyöhön saadaan mukaan sekä naiset että miehet?

Tiedämme, että tasa-arvotyötä tekevät useammin naiset. Miehiä saadaan mukaan tekemällä yhteistyötä siellä, missä on miehiä tai miehiä koskevissa tasa-arvokysymyksissä. Esimerkiksi kun WoM toteutti hankkeen tasa-arvon kehittämisestä teknologiateollisuudessa yhteistyössä alan järjestöjen kanssa (Teknologiateollisuus, Metallityöväen liitto ja Toimihenkilöunioni eli nykyinen Pro), tasa-arvosuunnitelmia tekevien yritysten työryhmissä oli enemmistö miehiä, koska ala on miesvaltainen. Samaten hankkeen loppuseminaarissa samasta syystä oli enemmistö osallistujista miehiä eri teknologiayrityksistä. Tällä hetkellä taas teemme yhteistyötä Helsingin Diakoniaopiston Voimaa hoivaan -hankkeen kanssa, jossa yhdessä opettajien kanssa etsimme keinoja, joilla voidaan tukea sote-alan oppilaitoksissa vähemmistönä olevia miehiä. Esimerkiksi näissä hankkeissa olemme oppineet, miten samankaltaisia ongelmia selvässä vähemmistöasemassa oleminen aiheuttaa vähemmistöryhmän edustajille sekä mies- että naisenemmistöisillä aloilla. On myös tasa-arvokysymyksiä, jotka ovat yhteisiä naisille ja miehille, kuten työn ja yksityiselämän yhteensovittaminen. Niissä pitäisi tehdä enemmän yhteistyötä, koska muutokseen tarvitaan muutosta sekä naisten että miesten kohdalla. Miesjärjestöistä meillä on hyviä kokemuksia yhteistyöstä Miessakkien kouluttajien kanssa.

Mitkä ovat yleisimmät virheet, jotka tasa-arvotyössä tehdään?

Tasa-arvotyöstä tulee helposti liian sisäänpäin kääntynyttä. Oma “tasa-arvotietoisten” joukko muodostuu liian tärkeäksi viiteryhmäksi ja tulee ensisijaiseksi tietää oikein. Tasa-arvotyössä tarvitaan pohjaksi tietoa sukupuolentutkimuksesta sekä sukupuoleen liittyvistä teorioista, mutta käytännön työn on aina lähdettävä asiakkaiden hahmottamista tarpeista ja tilanteista ja jäsennettävä ongelmia yhdessä heidän kanssaan. Liika opettaminen vie ihmisiltä motivaation ja työn metsään.

Konsultti ei koskaan voi tietää ulkopuolelta työpaikan tai organisaation tilannetta, ja on tärkeää osata kuunnella riittävän pitkään ja vasta sitten lähteä yhdessä etsimään ratkaisuja. Teorian ja käytännön onnistunut yhdistäminen on tasa-arvotyön ikuinen haaste, huokaisee Sinikka juttutuokiomme päätteeksi.

 

Sonja Raunio haastattelee Hanna Kemppaista

Haastattelin Hanna Kemppaista, joka on 25-vuotias opiskelija, mutta samalla ehtinyt tehdä jo monenlaisia töitä tasa-arvon parissa. Tämä kirjoitus on tehty Hannan haastattelun pohjalta. Hannan urapolkua tarkastellessa, saa mielestäni uudenlaisen näkökulman iänikuiseen keskusteluun töiden tekemisestä opiskelun ohella. Haastattelu kyseenalaisti minulle myös tiukkaa jakoa opiskelun ja työelämän välillä. Hanna kuvaa työelämäkokemuksiaan oppimiskokemuksina ja hänen opintojen ja koulutuksen välillä ei vaikuttaisi olevan hierarkkista järjestystä. Itselleni heräsi haastattelusta pohdintoja siitä, mikä on työtä ja milloin ja miten sitä tehdään.

Hanna aloitti poliittisen historian opinnot vuonna 2006. Vuonna 2009 hän valmistui valtiotieteen kandidaatiksi. Maisteriksi hän ei ole vielä valmistunut, sillä gradu on toistaiseksi kesken. Hanna tekee gradua ”avioliiton sisäisen raiskauksen kriminalisoinnista osana YK:n naissopimuksen (CEDAW) hyväksymistä ja ratifiointia osaksi kansallista lainsäädäntöä”. Sivuaineena Hanna on opiskellut kehitysmaatutkimusta, valtio-opin politiikan tutkimusta sekä kieliä. Sukupuolen- ja naistutkimuksen opintoja Hannalla on Berliinistä. Innostus tasa-arvotyöhön alkoi Hannalla hänen luettuaan feministisiä teorioita, naishistoriaa ja tasa-arvopolitiikkaan liittyviä kursseja. Hanna on monella tapaa kehittänyt itseään tietoisesti tasa-arvotyön asiantuntijaksi, keräten tietoa, osaamista ja kokemusta. Hän on lukenut kaunokirjallisuutta valiten naishistorioita ja yliopistollavalinnut kurssit ja esseeaiheet tämä päämäärä mielessään. Kysyin Hannalta miten hän päätyi Suomen UN Womeniin ja mikä sai hänet kiinnostumaan YK:sta ylipäänsä. Tähän kysymykseen liitän hänen vastauksensa sellaisenaan, sillä minusta tuntui että hänen omien sanojensa kautta muutkin saavat parhaan käsityksen Hannan taipaleesta YK:ssa. Hanna kirjoittaa: ”Päädyin aluksi vapaaehtoistoimintaan mukaan osallistumalla Helsingin paikallistoimikunnan kokoukseen 2009, jonka jälkeen liityin Suomen UN Womenin jäseneksi ja osallistuin eri tilaisuuksien järjestämiseen, katukampanjointiin, suunnitteluun, kokouksiin ja koulutuksiin. Päätös vaati asennemuutoksen. Olin kiinnostunut YK:sta ja naisten ja tyttöjen asemasta ja oikeuksista. Poliittisen historian miesvaltaisuus sai minut lukemaan historiallisia biografioita, jonka kautta sain tunnekokemuksen siitä, että minun pitää toimia kaikkien naisten oikeuksien ja äänen puolesta, jotta kenenkään ei tarvitsisi kärsiä. Naiset tuli tuoda esiin, samoin epätasa-arvo. Osallistuin myös opiskelijoiden kehitysyhteistyö ja YK toimintaan, mutta UN Womenissa tiesin voivani toimi koko elämäni. Hain ja pääsin onnekseni Suomen UN Womenin hallitukseen vuonna 2010. Olen siitä lähtien ollut aktiivisesti vaikuttamassa ja lukenut tasa-arvopolitiikasta erityisesti kehitysyhteistyön ja YK:n ihmisoikeuspolitiikan perspektiivistä.” Mielestäni erityisen huomionarvoista tässä on Hannan kokema tunnekokemus, sillä puhuimme lähitapaamisessa myös siitä, voiko tasa-arvotyötä tehdä muuten kuin niin kiihkeästi, että se on enemmän elämäntapa kuin työtä. Hannan vapaaehtoistoimintapohjalta lähtenyt työura kertoo mielestäni muutenkin uudenlaisesta asenteesta työhön…että työ voi olla myös niin kivaa että sitä tekisi muutenkin kuin palkkaa vastaan.

Hanna jatkaa: ”Sain arvonnassa Helsingin yliopiston harjoitteluapurahan ja pääsin muutamaan paikkaan mm. Berliiniin suurlähetystöön ja Väestöliiton kansainvälisen kehityksen yksikön naisten ja tyttöjen seksuaali- ja terveysoikeuksien puolelle harjoittelijaksi. Lopulta minulle kuitenkin soitettiin naisten päivänä ollessani keräämässä UN Womenille rahaa Suomen YK edustustosta, että pääsisin ECOSOC puolen harjoittelijaksi New Yorkiin syys-marraskuuksi YK:n yleiskokouksen aikaan. Peruin muut paikat, mutta suosittelin niihin naisharjoittelijat, jotka pääsivät paikkoihin. Toivoin saavani hyvää kokemusta virkanaisharjoittelijana ja erityisesti UN Womenista ja naisten ja tyttöjen asemasta YK perspektiivillä. Pääsinkin seuraamaan naisten ja lasten oikeuksia, erityisesti UN Womenia sekä mm. väestö-, terveys-, ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa. Edustin jopa Suomea Heidi Hautalan sijaisena korkean tason ministerikokouksessa ja seurasin naiset ja kehitys päätöslauselman neuvotteluja.” Mielestäni on mielenkiintoista, että harjoittelussa voi päästä tekemään vastuullisiakin tehtäviä. Itse en ole ennen tätä kurssia ymmärtänyt, että on jokseenkin tavallista tehdä useitakin harjoitteluja saadakseen merkittävää työkokemusta. Suomen UN Womenilla työskentelee pääasiassa kolme henkilöä. Tämän lisäksi Suomen UN Women hakee vuosittain työelämävalmennettavia erilaisiin tehtäviin. Hanna on suunnitellut, että voisi itsekin valmistumisen jälkeen hakeutua työelämävalmennettavaksi.

Lopuksi Hanna kirjoittaa: ”Olin hakenut systemaattisesti kolmen vuoden ajan YK:lle UN Womenille ja mm. UNDP:lle harjoitteluun naiset ja kehitysyhteistyö tehtäviin ja päässyt jopa mm. UNDP:lle ja CIMOn kautta UN Womenille haastatteluun, mutta vasta saatuani Suomen UN Womenin harjoitteluapurahan varasijalta sain harjoittelupaikan. Ensimmäinen hakija ei ollut saanut hankittua paikkaa, joten lähdin elokuun lopulla hakemaan harjoittelupaikkaa lähettämällä sähköpostitse hakemuksen lähes kaikkiin UN Womenin toimistoihin (n. 50) kautta maailman. Sain vastauksen useasta, mutta minut hyväksyttiin kolmeen UN Womenin toimistoon: New Yorkiin pääkonttoriin CSW kokouksen kansalaisjärjestöjen kontaktien järjestäjäksi ja raportin kirjoittajaksi, New Delhiin viestintäharjoitteluun naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen ohjelmaan sekä Panamaan Latinalaisen Amerikan ja Karibian aluetoimistoon YK:n pääsihteerin globaalin UNITE to end violence against women kampanjan UNETE para eliminar la violencia contra las mujeres alueellisen kampanjan monitorointi ja evaluointi tiimin harjoittelijaksi mittaamaan väkivaltaa ja keräämään tietoa koko alueesta. Valitsin jälkimmäisen, koska aihe liittyi eniten graduuni, halusin oppia espanjaa ja asua kehitysmaassa sekä nähdä luontoa.” Hannan kuvaama systemaattisuus ja tietoinen toiminta on mielestäni kiinnostavaa. Ja samalla se ei poissulje mahdollisuutta valita omien kiinnostuksiensa pohjalta. Toisin sanoen sen mikä kiinnostaa ja se mikä on hyödyllistä ei tarvitse olla eri asia, sillä niin monet asiat ovat omalla tavallaan hyödyllisiä.

Hanna luettelee mielestään tärkeimmiksi taidoiksi tehtävissään rohkeuden, kielitaidon, ahkeruuden, itsensä likoon laittamisen, tutkimus- ja analyysitaidot, lähdekritiikin, tiedon nopean omaksumisen ja relevantin ja irrelevantin tiedon erottelemisen taidon. Harjoittelussaan menestymiseen ulkomailla Hannaa auttoi sitä edeltäneet opinnot sekä vapaaehtoistyössä kerrytetty kokemus. Myös kielitaidosta ja aikaisemmasta ulkomailla asumisesta oli apua. Käytännön työelämätaitoja Hanna mainitsi saaneensa mentoirointikoulutuksesta, jossa hänkehittyi erityisesti työnhakijana ja tuli myös tietoisemmaksi niin osaamisestaan kuin mahdollisuuksistaankin. Kaikkia työelämätaitojaan Hanna ei ole myöskään oppinut virallisissa työsuhteissa, vaan esimerkiksi vapaa-ajalla tehdystä kampanjoinnista vaalien aikana hän on saanut rohkeutta ja kerryttänyt myös osaamista, josta on hyötyä työelämässä.

Työnsä kiinnostavimpina puolina Hanna pitää tiedon karttumista ja uuden oppimista. Häntä kiinnostaa erityisesti YK:n rakenteet ja toimintamallit ja niistä oppiminen. Hänen mielestään on myös tärkeää, että työssä saa toimia myös muilla kielillä kuin suomeksi. Hannalle on erityisen tärkeää kehittyä naisten ihmisoikeuksien, tasa-arvopolitiikan ja naisiin kohdistuvan väkivallan asiantuntijana ja hallita termistö. Sen lisäksi Hanna sanoo, miten ”mahtavaa on ollut oppia tuntemaan upeita, esikuvallisia, ystävällisiä ja vahvoja naisia ja miehiä, jotka ovat olleen mukana pidemmän tai lyhyemmän aikaa ja esittäneet asiaa eri tavoin ja sektoreilla, auttaneet, rohkaisseet ja ilahtuneet, neuvoneet ja opettaneet neuvottelemaan ja keskustelemaan. Asia on yhdistänyt, vaikka kohtaaminen olisi lyhyt, ja jäänyt ikuisesti mieleen.” Harjoittelunsa osalta Hanna kertoo myös ongelmista, joita kohtasi. Haastavaa oli työskennellä erityisesti tehtävissä, jotka olisivat vaatineet aiempaa osaamista tai kokemusta vaativuutensa vuoksi. Työhyvinvoinnin ja työryhmän tuen merkitys on Hannalle erityisen korostunut, sillä hän kohtasi ongelmia ja puutteita harjoitteluissaan erityisesti johtamisessa, työnohjauksessa ja työilmapiirissä.

Se että Hanna on työskennellyt opiskelun ohella, ei aina tarkoita sitä, että hän olisi tehnyt näitä asioita samanaikaisesti. Välillä hän piti taukoa opiskelusta esimerkiksi työskennelläkseen toimistosihteerinä Vihreällä liitolla eduskuntavaalien aikana. Samaan aikaan Hannalle alkoi kertyä monia muitakin tehtäviä, esimerkiksi HYYn kehitysvaliokunnassa tiedottajana toimiminen. Ajan puutteen vuoksi Hanna ymmärsi että priorisointi oli välttämätöntä ja hän valitsi keskittyä työhönsä Vihreillä ja Suomen UN Womenilla. Tästä päädyn sellaiseen ajatukseen, että kuten urapolun, opiskelupolunkaan ei tarvitse olla selkeä suora viiva, jossa päämäärä pysyy koko ajan samana, vaan opiskelu voi olla koko elämän jatkuva projekti, halu oppia uutta ja toisaalta siitä voi myös pitää taukoja tarpeen vaatiessa.

Kysyin Hannalta myös mitä asiantuntijuus hänen mielestään on ja miten sitä voi oppia ja kehittää. Vastauksessaan Hanna pohtii asiantuntijuuden lisäksi kiinnostavalla tavalla työnteon ja opiskelun merkitystä uralleen ja niissä opitun kietoutumista yhteen asiantuntijuuden kehittymisessä. ”Asiantuntijuus on mielestäni perehtyneisyyttä johonkin asiaan ja sen kattoalaan, diskurssin, termistön ja toimijoiden sekä valtasuhteiden tuntemista, tietoa, mistä hakea ja keneltä kysyä. Ei riitä ainoastaan, että osaa asiasisällön, vaan sitä tulee myös tuottaa ja jakaa ymmärrettäväksi toisten tietoon ja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Asiantuntijuus on myös selkeän vallan käyttämistä suhteessa virallisesti poliittisiin toimijoihin ja kansalaisiin, sillä asiantuntija voi asettua “objektiivisen tutkimustuloksen, tosiasioiden hallitsija” keskustelun yläpuolelle, mutta samalla tuoda omia mielipiteitään keskusteluun. Asiantuntijalla on vastuu tuoda oleellinen tieto päätöksenteon tueksi. Asiantuntijuus on tietovaltaa, sen mm. tuottamisen, kysymyksenasettelun ja esiintuomisen tai piilottamisen muodossa, tiedon vartiointia ja sen korjaamista. Mielestäni työ kouluttaa myös asiantuntijaksi, sillä koulusta on mahdollista saada teoreettispohjaista osaamista, mutta itse asiantuntijuus on minulla kehittynyt omien intressien, vapaaehtoistoiminnan ja työn pohjalta. Kokemus tuo asiantuntijuutta, ja asiantuntijan pitää koko ajan kehittää ja oppia, sillä tieto ja keskustelut menevät koko ajan kiivaalla vauhdilla eteenpäin. Itse olen kokenut, että yliopisto on kasvattanut ajattelemaan ja etsimään tietoa, mutta työssä olen oppinut sitä tietoa käyttämään, soveltamaan ja sitä kehittämään kunkin työnantajan ja tehtävän tavoitteita ajatellen.”

Lopuksi kysyin Hannalta miten hän hyödyntää työssään nais- ja sukupuolentutkimuksen opintoja ja/tai –asiantuntemusta. Hanna vastaa: ” Pystyn osallistumaan keskusteluun, ottaa kantaa ja haastaa ottamaan kantaa ja neuvottelemaan ratkaisulähtökohtaisesti tasa-arvopolitiikan ja naisiinja tyttöihin kohdistuvan väkivallan estämisestä, mikä mahdollistaa myös oman jatkuva  oppimisen eri toimijoiden ja henkilöiden kanssa yhteistyötä tehden. Olen kokenut äärimmäisen tärkeäksi molemminpuolisen hyödyn ja yhteistyöpintojen etsimisen. Pystyn myös hyvin vahvasti tarvittaessa ajamaan asiaa, koska minulla on nyt siihen vaadittava tietopohja opintojen ja työn kautta. Erityisesti koen tärkeäksi sen ymmärryksen, että olen vain osa pitkää jatkumoa nais- ja tasa-arvoasioiden edistämisessä, jota on tehnyt, tekee ja tulee tekemään vielä monta sukupolvea, miestä, naista, lasta ja nuorta. Tietoisuus siitä, että epäonnistuminen ja tappio on vain hetkellistä, rohkaisee päivittäin yrittämään parantaa maailmaa.” Tähän rohkaisevaan ajatukseen on mielestäni hyvä lopettaa.

 

 

Vuoden 2011 kurssin urahaastattelut:

Penni Pietilä haastattelee Tiina Savolaa

Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn asiantuntija

VTM Tiina Savola toimii suunnittelijana Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmeniassa. Hän suunnittelee ja kehittää koulutuksia ja hankkeita erityisesti lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyyn. Työura Palmeniaan kulki Etelä-Suomen lääninhallituksessa (nykyinen AVI) vuonna 2003 tehdyn harjoittelun kautta: ”Olin mukana sihteerin toimessa Kunnalliset toimintaohjelmat väkivaltasektorilla -projektissa ja sen myötä innostuin sukupuolten tasa-arvoasioista lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn kautta.”

Asiantuntijuuden ja tuttuuden perusteella häntä pyydettiin Palmeniaan jatkamaan lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyyn liittyvää koulutusta ja kehittämistä. ”Teema itsessään motivoi tekemään tätä työtä. Tunnen olevani tärkeän ja aika ”tuntemattoman” aiheen ympärillä. On koko ajan mahdollisuus oppia ja luoda uutta tietoa ja näkökulmia aiheeseen liittyen.” Savola vakinaistettiin vuonna 2008.

Palmenian tasa-arvotiimiin kuuluu Savolan lisäksi toinen suunnittelija ja sihteeri. Työyhteisössä vallitsee kannustava ilmapiiri. Verkostot viranomaisiin ja järjestöihin pitävät Savolan ajan hermolla – myös muiden kuin työkaverien kanssa voi peilata ajankohtaisia asioita. Uusia työntekijöitä Palmenia rekrytoi akateemisesti koulutetuista, joilla on asiantuntijuutta kouluttamisesta ja kehittämisestä.

Savola ei opiskellut yliopistossa silloista naistutkimusta. Hän kuitenkin arvelee, että alan opinnoista olisi nykyisessä työssä hyötyä. Hyvien verkostojensa ansiosta Savola kuitenkin pääsee sukupuolentutkimuksen lähteille helposti. Valtiotieteelliset opinnot ovat osoittautuneet hyödyllisiksi: ne auttavat näkemään asiat rakenteisina, dynaamisina ja eri näkökulmista. Maisterintutkinnon lisäksi hän on myös ammattikorkeakoulusta valmistunut sosionomi.

Savolalla on työssään monta rautaa tulessa koko ajan: eri hankkeet ja koulutukset voivat olla meneillään samaan aikaan. Savola tapaa työssään paljon ammatiltaan eritaustaisia ihmisiä. Työn kansainvälinen puoli aiheuttaa välillä haasteita esimerkiksi erilaisen lainsäädännön vuoksi. Savola pitää työstään, mutta mainitsee, että kiire ja hektisyys kuuluvat työn luonteeseen. Nykypäivänä työ vaatii työntekijältä joustoa ja sitkeyttä, jotka pahimmillaan polttavat loppuun. ”Itsestä täytyy huolehtia, sillä vain hyvinvoiva työntekijä menestyy työssään.”

Penni Pietilä

***

Vuokko Viljanen:
 Malin Gustavsson kertoo tasa-arvotyöstään Ekvalitassa  ja Folkhälsanissa.

 Sovimme Malinin kanssa, että hän voi vastata niin suomeksi kuin ruotsiksi. Malin vastasikin joihinkin kysymyksiin suomeksi ja toisiin kysymyksiin ruotsiksi. Käänsin Malinin ruotsiksi antamat vastaukset summittain suomeksi alkuperäisten vastausten jälkeen sulkuihin.

1. Miksi kiinnostuit tasa-arvotyöstä, ja miten päädyit tekemään sitä?

Sattumalta..? Olen aina ollut kiinnostunut oikeudenmukaisuudesta ja demokratian kysymyksistä. Minulle naiset ja miehet ovat ennen kaikkea ihmisiä – ennen en nähnyt sukupuoleen liittyvää valtaeroa. Yksi kaveri otti minut mukaansa naistutkimuskurssille, en olisi mennyt itsekseni, siksi että ajattelin siihen liittyvän asenteen uhrina olemisesta -eikä itselläni ollut tällaista kokemusta. Ensimmäinen kurssi pystyi avaamaan jotkut ovet minulle ja seuraava kurssi käsitteli sukupuolta, valtaa ja väkivaltaa. Siellä tajusin että voin kohdata seksuaalista väkivaltaa vain sukupuolen perusteella – ja että näin on aina ollut naisille. Se oli vallankumous minulle ja vielä tänäänkin väkivalta on osa minun erikoistumisalueestani.

2. Millainen koulutustausta sinulla on?

Då jag hittade kvinnovetenskap förstod jag också att jag ville ha det som huvudämne, men först var det inte möjligt vid något universitet, men diskussioner pågick. Så 2006 började jag vid Kristina institutet vid Helsingfors universitet som då var enda stället att studera kvinnovetenskap som huvudämne där jag blev filosofi magister. Mina studier vid Åbo Akademin utmynnade i en politices kandidat i statskunskap. ( Kun löysin naistutkimuksen, tajusin myös, että haluaisin saada sen pääaineeksi, mutta aluksi se ei ollut mahdollista missään yliopistossa, mutta neuvottelut jatkuivat.  Niin aloitin 2006 Kristiina-instituutissa Helsingin yliopistossa, joka oli silloin ainoa paikka, jossa saattoi opiskella naistutkimusta pääaineena. Sieltä valmistuinkin filosofian maisteriksi. Opintoni Åbo Akademissa johtivat valtiotieteen kandidaatin tutkintoon pääaineena valtiotiede. )

3. Mikä kiinnostavinta työssäsi?
Mahdollisuus eri tapojen kautta tukea hyvin erilaisten ihmisten työtä oikeudenmukaisen arkipäivän ja toiminnan saavuttamiseksi.

4. Mitkä ovat työsi negatiiviset puolet?

I Ekvalita har det saknats längre kontinuerliga projekt, det blir snarare kortare introduktioner utan uppföljning. I mitt halvtidsjobb på Folkhälsan där mitt arbete är jämställdhet och hälsa har jag möjlighet till längre processer – men ibland känns de för långa eller kanske långsamma. ( Ekvalitasta on puuttunut pitempää kestäneet projektit, jolloin kyse on ollut pikemminkin lyhyemmistä perehdyttämisistä ilman seurantaa. Osa-aikatyössäni Folkhälsanilla, jossa työhöni kuuluu tasa-arvo ja terveys, minulla on ollut mahdollisuus pidempiin prosesseihin—mutta joskus ne tuntuvat liian pitkiltä tai ehkä hitailta.)

5. Mitkä ovat avaintehtäväsi?

Ekvalitassa: Inspiroida, motivoida, saada ihmiset uskomaan omaan kykyynsä ymmärtää kuinka kehittää tasa-arvoa, juuri nyt normikriitinen lähtökohta omassa työssä ja arkipäivässä.
Folkhälsanissa: Kehittää tasa-arvon edistämisen metodeja, tasa-arvon valtavirtaistaminen ja tuottaa materiaalia aiheesta “heteronormatiivisuus”

6. Mitkä ovat tehtävässä menestymisen keskeiset vaatimukset?

Att lyssna in. Som konsult och utbildare är det A och O att det jag pratar om är kopplat till kundens egna arbetsuppgifter och -vardag. Jag behöver mina kunders erfarenhet och berättelser för att tillsammans med dem utveckla, hitta sätt och metoder som stöder dem att främja jämställdhet och mångfald i sitt vardag. (Osata kuunnella. Konsulttina ja kouluttajana on kaiken A ja O, että se,  mistä puhun, on sovitettu asiakkaan omiin työtehtäviin ja –arkeen. Tarvitsen asiakkaideni kokemusta ja kertomuksia, jotta voin yhdessä heidän kanssaan kehittää, keksiä keinot ja metodit, jotka tukevat heitä tasa-arvon ja moninaisuuden edistämisessä arjessaan.”

7. Miten ja ketä organisaatio rekrytoi?

Ekvalita rekryterar i princip inte, utan Ekvalita är plats med ramvärderingar för hur arbetet med jämställdhet och mångfald ska se ut i Ekvalitas namn. Istället för att alla med liknande värderingar ska behöva starta ett eget företag erbjuder Ekvalita en plats att göra det ifrån. Ibland kan vi ge uppdrag om vi har ett större projekt eller du besitter en kompetens som behövs i ett uppdrag. För det mesta handlar det om att du själv måste vara aktiv och skapa dina nätverk, projekt och kontakter för att kunna jobba under vårt namn. Tyvärr är mina nuvarande anställda i korttidsjobb, men jag stöder möjligheten att stanna kvar genom att delta i sökandet av projekt kopplat till deras kompetens. En annan sak är om vi lyckas.
Folkhälsans förbund rekryterar innovativa och engagerade människor med djup sakkunskap för våra olika projekt; möjligheten att det är en feminist finns alltså definitivt.(Ekvalita ei periaatteessa rekrytoi,  vaan Ekvalita on paikka, josta käsin asetetaan arvostuspuitteet siitä, miltä Ekvalitan nimissä tehty tasa-arvo- ja moninaisuustyön tulisi näyttää. Sen sijaan, että kaikkien, joilla on samanlaiset arvostukset, pitäisi aloittaa oma yritys, tarjoaa Ekvalita paikan, josta käsin toimia. Joskus me voimme antaa toimeksiannon, jos meillä on isompi projekti, tai jollakin on pätevyys, johon tarvitsee toimeksiantoa. Useimmiten on kyse siitä, että täytyy itse olla aktiivinen ja luoda omat verkostonsa, projektinsa ja kontaktinsa, että voi työskennellä meidän nimemme alla.  Valitettavasti minun nykyiset työntekijäni ovat pätkätyössä, mutta tarjoan mahdollisuuden jäädä osallistumaan uuden heidän pätevyyteensä sopivan projektin etsimiseen. On toinen asia onnistuuko sen löytäminen.

Folkhälsanin liitto rekrytoi innovatiivisia ja sitoutuneita ihmisiä, joilla on syvä asiantuntemus meidän eri projekteihimme; on siis ehdottomasti mahdollista, että feministi valitaan. )

8. Mitä asiantuntijuus on mielestäsi ja miten sitä voi oppia ja kehittää?

Minun asiantuntijuuteni koostuu sekoituksesta aktivismia ja tieteellistä teoriaa yliopistosta. Aktivismini on antanut tilaa kehittää ihmisläheisiä metodeja ja lähestymistapoja ihmisten elettyyn arkeen. Yliopisto on antanut voimakkaan kriittisen lähtökohdan (esim erottaa tietopohjainen ajattelu ja perustelemattomat mielipiteet, antanut laajemman kuvan naistutkimuskentästä, kyky hakea ja löytää tietoa laajasta ja sekavastakin tutkimuskentästä.) Aktivismini on osaltaan toiminut käytännönkokeena, miten teoreettinen tieto integroidaan tavalliseen arkipäivään.

9. Oletko voinut toteuttaa työssäsi omia tavoitteitasi tasa-arvovaikuttamisesta vai oletko joutunut tekemään kompromisseja omien tavoitteiden ja työelämän käytäntöjen välillä? Eli miten idealismi tasa-arvovaikuttamisesta sopii käytännön tasa-arvotyöhön?

En voi oikeasti sanoa, että olisin joutunut tekemään ideologisia kompromisseja, mutta sisällön laajuuden suhteen olen joutunut miettimään, kuinka paljon ajattelen että jokaisen tarvitsee tietää tasa-arvosta ennen kuin ruvetaan edistämään sitä. Haasteeni on aina aika; mitkä ovat juuri ne avainkohdat, joita tämä työpaikka tarvitsee juuri tähän kyseiseen projektiin/kontekstiin/etc jos meillä on esim 3 tuntia yhteistä aikaa käytettävissä? Löytyykö joku case/kuva, joka selvästi avaa kriittistä ajattelutapaa niiden kontekstissa? Mitkä ovat ne työkalut, jotka auttavat ja tukevat ymmärtämään asiaa vielä workshopin jälkeenkin? Minun lähtökohta on, ettei kaikkea pysty tehdä saman aikaan, on pakko valita oman alue tai teema.

10. Miten hyödyntää työssään naistutkimusopintoja ja -asiantuntemusta?

Jag upplever att förmågan att lägga en kritiskanalys på olika fenomen som uppfattas som tex. neutrala eller universella sanningar är direkt kopplat till mina studier. Men också en förmåga att kunna visa på strukturer (tex. individ, grupp, samhälle) återskapas och där vi är en del av denna ständigt pågående process.

* * * *

Varpu Alasuutari:
Haastateltavana tietopalveluasiantuntija Teija Hautanen Tasa-arvotiedon keskus Minnasta

Kiinnostus naistutkimukseen ohjasi Teija Hautasen työskentelemään tasa-arvon edistämisen parissa Tasa-arvotiedon keskus Minnassa. Aiemmin Tampereen yliopiston naistutkimuksen ja sosiaalitutkimuksen laitoksilla tutkijana työskennellyt Hautanen havaitsi väitöskirjatyönsä loppuvaiheessa Minnassa avoimen työpaikan, jossa naistutkimuksen asiantuntijuutta saattoi hyödyntää. Sekä ajoitus että työnkuva osuivat kohdalleen, ja Hautasesta tuli Minnan tietopalveluasiantuntija.

Koulutustaustaltaan Hautanen on yhteiskuntatieteiden tohtori. Pääaineensa sosiaalipolitiikan ohella hän on opiskellut naistutkimusta, ja sosiaalipolitiikassakin häntä kiinnosti erityisesti sukupuolitematiikka. Väitöskirjansa hän teki väkivallasta ja huoltoriidoista. Hautasen mukaan perehtyneisyys naistutkimukseen on keskeinen osa Minnassa työskentelyä. “Työtä olisi tosi vaikea tehdä jos ei olisi lukenut naistutkimusta. Myös muu yhteiskuntatieteiden tuntemus on tärkeää.” Hautanen lisää, että yleistieto naistutkimuksesta ja tasa-arvotyön kentästä riittää, sillä tasa-arvopolitiikka on alana käytännönläheinen. Naistutkimuksen empiirinen puoli onkin työtehtävässä teoriaa tärkeämpää.

Tasa-arvotiedon keskus Minna toimii Tampereella Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston yhteydessä, ja sen tehtävä on kerätä ja välittää sukupuolten tasa-arvoon liittyvää tietoa ja materiaalia. Muita tasa-arvotiedon keskuksia ei Suomessa Minnan lisäksi ole. Minna toimii valtion budjettirahoituksella, ja se työllistää tällä hetkellä kaksi kokoaikaista työntekijää, tietopalveluasiantuntijan ja tietopalvelupäällikön.

Hautasen  työnkuva tietopalveluasiantuntijana on monipuolinen: tehtäviin kuuluu Minnan internetsivuilla julkaistavien verkkoartikkeleiden kirjoittamisen lisäksi väitöskirja- ja asiantuntijatietokantojen ylläpito, tasa-arvon teemakokonaisuuksien suunnittelu, tasa-arvoa koskeviin tietopyyntöihin vastaaminen sekä sukupuoli- ja tasa-arvoasioiden tiedotuslistan ylläpito. Monet tehtävistä ovat yhteisiä tietopalvelupäällikkö Sari Pikkalan kanssa, ja olennaista työssä on siten myös suunnittelu ja yhdessä tekeminen.

Hautanen kokee työnsä kiinnostavaksi, koska tehtävässä pääsee laajasti kosketuksiin tasa-arvoa ja naistutkimusta koskevan tiedon kanssa. Työn mielekkyys syntyy erityisesti siitä, että tasa-arvotiedon kokoaminen ja välittäminen on yhteiskunnallisesti merkittävää toimintaa. Tasa-arvotiedon keskus Minna ei ota suoraan kantaa tasa-arvopoliittisiin kysymyksiin, mutta se tarjoaa aiheista taustatietoa. Minnassa työskennellessä pääsee siis tekemään myös tiedetoimittajan työtä, jossa olennaista on tutkimustiedon popularisointi ja tiedon saattaminen laajan lukijakunnan piiriin.

Menestyäkseen tietopalveluasiantuntijan työssä on Hautasen mukaan osattava orientoitua käytännönläheisesti, vaikka oma tausta olisikin tutkimustyössä. Työnkuvan monipuolisuuden vuoksi oleellisessa osassa ovat myös niin kutsutut multitasking-kyvyt: “Saman työpäivän aikana on pystyttävä tekemään monia erilaisia asioita.” Koska työtehtävät kietoutuvat pitkälti kirjoittamisen ympärille, on oltava kiinnostusta ja halua selkeään ja ytimekkääseen kirjoittamiseen, jolla saadaan tavoitettua tasa-arvotutkimusten olennaisimmat asiat. Lisäksi Hautanen korostaa, että työssä on tärkeää suhtautua tasa-arvo- ja sukupuolikysymyksiin mahdollisimman avarakatseisesti. “Omiakaan käsityksiään ei saa lyödä lukkoon.”

Tehtävässä menestymisen keskeisiin vaatimuksiin kuuluu myös tilastojen lukutaito, josta Hautanen tekee tärkeän huomion: “Tilastojen lukua pitää opetella, sillä tilastolliselle tasa-arvotiedolle on tilausta. Tiedon tarpeet ovat erilaisia yliopiston sisällä, hallinnossa ja ammattikäytännöissä. Tilastojen tuntemuksesta on hyötyä työelämässä, vaikka tilastollinen tutkimus ei yhteiskuntatieteissä enää olekaan tyypillistä.” Hautanen lohduttaa ettei haittaa, vaikkei opinnoissa olisikaan ehtinyt tilastomenetelmiä omaksua, sillä tilastotietoutta voi opiskella myös omatoimisesti. Tärkeintä on hallita esimerkiksi ristiintaulukointia ja kyetä tulkitsemaan Tilastokeskuksen taulukoita. “Ei mitään ylenpalttisen vaikeaa!”, Hautanen nauraa ja rohkaisee suhtautumaan avoimesti kvantitatiiviseen tietoon.

Pohtiessaan tietopalveluasiantuntijan työssä vaadittavaa asiantuntijuutta ja sen kehittämistä Hautanen korostaa asiantuntijuuden jatkuvaa rakentumista. Tehtävässä on etsittävä jatkuvasti uutta tietoa. “Tärkeää on asenne, että jos ei tiedä niin etsii tietoa tai kysyy muilta. On oltava valmis ottamaan asioista selvää jatkuvasti.” Työtä tehdessä ymmärrys yhteiskunnallisten instituutioiden, hallinnon ja työelämän toiminnasta kehittyy. Myös oma tausta ja kiinnostuksenkohteet vaikuttavat asiantuntijuuden rakentumiseen. Hautanen kokee että tutkijataustasta on nykyisessä työtehtävässä hyötyä. Perusedellytys tehtävässä toimimiselle on yliopistokoulutus.

Kysyttäessa työn mahdollisia huonoja puolia, Hautanen nostaa esiin Tasa-arvotiedon keskuksen pienen koon suhteessa valtakunnalliseen toimenkuvaan. “Meitä voisi olla enemmänkin töissä!” Esteenä laajenemiselle on kuitenkin budjettirahoitus, joka toistaiseksi rajaa työntekijöiden määrän kahteen. Budjettirahoitus on turvattu vuoden 2012 loppuun saakka, mutta Minnan toiminnan on tarkoitetus jatkua vakituisesti myös tämän jälkeen. Näillä näkymin uutta henkilökuntaa ei ole tulossa, mutta kaikki riippuu tulevaisuuden rahoitustilanteesta. Harjoittelijoita Minnaan otetaan vuosittain yksi tai kaksi. Naistutkimuksen opinnot ovat hakijalle eduksi, mutta myös informaatiotutkimuksen tuntemusta sekä yhteiskunnallista tietämystä arvostetaan.

Nais- ja sukupuolentutkimuksen opiskelijoiden työllistymiseen liittyvänä vihjeenä Hautanen haluaa lopuksi vielä kertaalleen painottaa avointa suhtautumista tilastolliseen tutkimukseen ja raporttien tuottamiseen. Myös oman osaamisen ja naistutkimustiedon markkinointi on työnhaussa tärkeää. “On hyvä opetella miettimään millä tavalla kertoo naistutkimuksen tiedosta ihmisille, joilla ei ole samaa taustaa.” Hautanen opastaa, että esimerkiksi sukupuolivaikutusten arviointitaitoja ja eri ihmisryhmien ja vähemmistöjen tarpeiden huomiointikykyä kannattaa mainostaa, sillä niistä on hyötyä niin suunnittelu- ja koulutustehtävissä kuin asiakastyössäkin.

 * * * *

Hanna Mikkola:
Minna Sinisterra Santana: ”Sosiaaliset taidot ovat kaikkein tärkeintä”

 Haastattelin kontiolahtelaista Minna Sinisterra Santanaa, joka työskentelee tällä hetkellä osa-aikaisesti Kontiolahden kunnassa nuoriso-ohjaajana monikulttuurisella nuorisotilalla. Aiemmin hän toimi kunnassa Sisäasiainministeriön rahoittamassa maahanmuuttajien kotouttamishankkeessa. Nykyisessä tehtävässä Minnan tehtävänä on Paiholan uuden kylä/nuorisotalon toiminnan kehittäminen; suunnitella kyläläisiä ja maahanmuuttajia yhteen tuovan talon toimintaa ja koordinoida yhteistyötä kyläseuran ja muiden kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Työssä yhdistyvät maahanmuuttaja- ja nuorisotyö. Itsensä Minna näkee välittäjänä viranomaisten ja maahanmuuttajien välillä. Minna korostaa, että Paiholan kylätalo ei ole vain nuorisotalo, vaan talon ideana on toimia kohtaamispaikkana hyvin erilaisille ihmisille.

Minna on ollut nuoresta saakka kiinnostunut eri maista, kulttuureista ja kansainvälisistä tehtävistä, Minnan sanoin ”kansainvälisestä työstä ja maailmanparannuksesta”. 19-vuotiaana hän oli vuoden vapaaehtoistöissä Kolumbiassa Maailmanvaihto-organisaation kautta. Lisäksi hän on ollut opiskelijavaihdossa Espanjassa, Norjassa ja Afrikassa Beninissä ja osallistunut kansainvälisille kursseille. Kiinnostus maahanmuuttajatyöhön on siis ollut sekä henkilökohtaista että ammatillista.

Minnan koulutustausta on sangen moninainen: ammatiltaan hän on vapaa-ajanohjaaja, koruseppä, ja saamen käsityöntekijä. Lisäksi hän on opiskellut muotoilua ammattikorkeakoulussa ja perinteentutkimusta ja intercultural studies -oppiainetta yliopistossa. Tällä hetkellä Minna opiskelee yhteisöpedagogiksi humanistisessa ammattikorkeakoulussa Joensuussa. Minna korostaa, että kaikesta hänen opiskelemastaan on ollut hyötyä myös maahanmuuttajien parissa tehtävässä työssä; esimerkiksi taideosaamista on voinut hyödyntää erilaisten ryhmien kanssa.

Minnan mielestä sen tyyppiseen työhön kuin hän tekee, ei olekaan yhtä ainoaa reittiä. Tärkeintä on motivaatio ja kiinnostus, muodollinen koulutus tulee vasta toisena. Kuitenkin Minna kannustaa hankkimaan myös hyvän muodollisen pohjakoulutuksen ja yhdistämään sen esimerkiksi järjestötoimintaan. Menestymisen edellytyksiksi työssään Minna nostaa sosiaaliset taidot. Muita tärkeitä taitoja Minnan työssä ovat kielitaito (myös niin sanotut harvinaisemmat kielet), kyky etsiä tietoa ja omistautuminen työlle.

Kysyessäni omista mahdollisuuksistani vastaavantyyppisessä työssä (koulutustaustallani kirjallisuudentutkimus, naistutkimus, mediakulttuuri ja viestintä ym. ja toiminnallani sekä Joensuun Feministeissä että Joensuun seudun monikulttuurisuusyhdistyksessä) Minna kehottaa siirtämään feministisen teoreettisen tietoni ja järjestötaustani tuomat taidot harjoitteluun esimerkiksi maahanmuuttajanaisten vertaisryhmätoiminnassa. Tästä ideasta innostunkin.

Työn huonoina puolina Minna kuvaa tasa-arvon toteutumattomuutta (esimerkiksi takautuvasti voimaantulleiden maahanmuuttajia koskevien lakien säätäminen), viranomaisten ja maahanmuuttajien kohtaamattomuutta ja järjestelmän tehottomuutta ja puutteita heikoimmassa asemassa olevien osalta (esim .turvapaikan hakijat). Kansainväliset sopimukset ja todellisuus eivät kohtaa maahanmuuttajatyössä.

Työn hyvinä puolina Minna kuvaa työn palkitsevuutta: työn merkityksen voi konkreettisesti nähdä ihmisten elämässä. Työssä myös oppii itse paljon ja työ sisältää aitoja ihmisten kohtaamisia ja sisältää mahdollisuuden yhteisöllisyyden rakentamiseen. Työ on myös hyvin kokonaisvaltaista: ”kaikki asiat tulevat iholle.”

Minnan näkemyksen mukaan asiantuntijuus rakentuu elämänkokemuksesta, elämisestä ulkomailla, oman tiedon rajojen ymmärtämisestä. Asiantuntijuus on myös jotakin, joka ”avautuu lisää joka päivä”.

* * * *

Anna-Mari Kivimäki:
Ihmisoikeusliitto, KokoNainen -hanke
Asiantuntija Janneke Johansson
1.      Miksi kiinnostuit kyseisestä työstä, ja miten päädyit alalle?

Toimin 1990 -luvun alkupuolella väestövastuuterveydenhoitajana Helsingissä. Olen aina pitänyt työstä, jossa saan olla tekemisissä eri-ikäisten ihmisten kanssa. Olen myös aina toivonut saada tehdä laaja-alaista ja haastavaa työtä. Tämä tiedettiin myös johtoportaassa. Minulle tarjottiin vuonna 1994 terveydenhoitajan vakanssia vastaanottokeskuksessa, joka on turvapaikanhakijoiden ensimmäinen vastaanottopiste. Otin uuden haasteen vastaan.

2.      Millainen koulutustausta Sinulla on?

   Valmistuin ensin sairaanhoitajaksi 1973 ja kaksi vuotta myöhemmin terveydenhoitajaksi.  Aloittaessani työni pakolaiskeskuksessa 1994 huomasin pian, että tarvitsin lisäkoulutusta tähän haastavaan tehtävään.  Helsingin avoimessa yliopistossa oli tarjolla kahden vuoden lääketieteen antropologia -kurssi. Suoritin kurssin ja maailmani avartui.

 3.      Työsi mielenkiintoiset tekijät?

Työssäni olen tavannut erilaisuutta ja useasti joutunut miettimään mistä syystä me ihmiset toimimme niin eri tavalla. Miten voin ymmärtää henkilöä, jolla on tapoja, joita en itse voi hyväksyä? Onko minulla oikeutta puuttua? Onko minulla velvollisuus puuttua? Ymmärsin että velvollisuuteni oli puuttua. Mutta miten? Lääketieteen antropologia antoi minulle eväitä tässä vaikeassa tehtävässä. Innostuin vielä enemmän kun huomasin, että työlläni oli todella vaikutusta eri ihmisiin, sekä kantaväestöön että maahanmuuttajataustaisiin henkilöihin.

 4.      Työsi negatiiviset puolet työntekijän näkökulmasta?

Työ on erittäin haastavaa, mielenkiintoista ja uuden luomista. Työssäni ei ole mitään rutiininomaista ja työ vaati jatkuvan täyden läsnäolon, joka ajoittain voi olla raskasta.

 5.      Kyseisen tehtäväsi avaintehtävät?

KokoNainen -hankkeen päätavoitteena on, että Suomessa asuvia tyttöjä ei ympärileikata Suomessa tai muualla. Lisäksi hanke pyrkii edistämään jo ympärileikattujen tyttöjen ja naisten hyvinvointia Suomessa. Tähän päästään ainoastaan kolmen osatavoitteen kautta;

1) Suomessa asuvat maahanmuuttajat, joiden kotimaissa tehdään tyttöjen ympärileikkauksia, tietävät ympärileikkauksiin liittyvistä terveyshaitoista, asiaan liittyvistä ihmisoikeusnäkökulmista ja Suomen lainsäädännöstä sekä muista seikoista, jotka voivat vaikuttaa perinteestä luopumiseen.

 2) Valtaosa terveydenhuollossa, sosiaalityössä ja lastensuojelussa Suomessa työskentelevistä ja näille aloille opiskelevista tuntee tyttöjen ympärileikkauksiin, niiden ennaltaehkäisyyn ja hoitoon liittyvät perusasiat ja/tai tietää, mistä voi löytää asiaan liittyvää tukea ja lisätietoa.

  3)Tyttöjen ympärileikkausten vastainen työ järjestetään Suomessa kestävällä tavalla. 

 6.      Mitkä ovat tehtävässäsi menestymisen keskeiset vaatimukset?

KokoNaisen tärkein työmuoto on ruohojuuritason työ. Tehtävään on palkattu maahanmuuttajataustainen työntekijä. Hänen tehtävänään on vaikuttaa niihin etnisiin ryhmiin, joiden perinteisiin kuuluu ympärileikata tyttärensä, niin, että asenteet tyttöjen ympärileikkausta kohtaan muuttuisivat kielteisimmiksi ja että pitkällä aikavälillä perinteestä luovuttaisiin kokonaan. Päätavoitteen saavuttamiseksi on tärkeää, että myös maahanmuuttajia tapaavat viranomaiset tietävät ja osaavat toimia kun asia nousee esiin heidän kohdallaan.

 Siirtyessäni vuonna 2005 Ihmisoikeusliiton KokoNainen -hankkeeseen tehtävänäni oli luoda koulutuspaketti ja toimintamalleja tyttöjen ympärileikkausten ennaltaehkäisemiseksi. Paketin valmistuttua aloitettiin viranomaisten, ammattihenkilökunnan ja näille aloille opiskelevien tietojen ja taitojen lisääminen tyttöjen ympärileikkaukseen liittyvistä aiheista. Koulutusta tarjottiin sosiaali- ja terveydenhuollon, lastensuojelun, päiväkotien ja koulujen henkilökunnalle ja näille aloille opiskeleville.

 Lisäksi teimme jatkuvaa vaikuttamistyötä poliitikkojen ja viranomaisten parissa saadaksemme tyttöjen ympärileikkausten ennaltaehkäisy järjestettyä Suomessa pysyvällä tavalla.

 7.      Miten ja ketä organisaatiosi rekrytoi?

Ihmisoikeusliitto rekrytoi työntekijöitä eri tehtäviin tekemään selvitys- ja hanketyötä. Työntekijöiden taustat ovat hyvin monipuoliset.  Ihmisoikeusliitto toivoo hakijoiksi eri-ikäisiä, sekä kieli-, kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvia naisia ja miehiä. 

 8.      Mitä asiantuntijuus on mielestäsi ja miten sitä voi oppia ja kehittää?

Ihmisoikeusliiton KokoNainen hankkeen asiantuntijuus tarkoittaa sitä, että ymmärretään tyttöjen ympärileikkausten taustoja ja syitä, hyväksymättä kuitenkaan perinnettä. Tiedetään mitkä toimintamuodot edesauttavat toivottujen tulosten saavuttamisessa. Seurataan tyttöjen ympärileikkaustilannetta meillä ja maailmalla. Asiantuntijuutta tukee Ihmisoikeusliiton osaaminen ja ihmisoikeuspohjainen lähestymistapa tyttöjen ympärileikkauksiin.

 9.      Mikä opinnoissa opittu taito/asia on ollut erityisesti avuksi nykyisessä tehtävässäsi?

Terveydenhuollon tutkinto on antanut minulle vankan osaamisen ennaltaehkäisevään työhön. Lisäksi lääketieteen antropologia on laajentanut tätä osaamistani. Ihmisoikeusliitossa olen oppinut uutta ja tärkeää ihmisoikeuksiin liittyen. Kokonaisuus on avartanut maailmaani, enkä missään vaiheessa ole katunut lähtemistäni tälle jännittävälle tutkimusmatkalle.

 * * *

 Karoliina Vitikainen haastattelee Arto Jokista

Arto Jokinen on filosofian lisensiaatti Tampereen yliopistosta. Pääaineena hänellä oli kirjallisuuden tutkimus, joka vaihtui naistutkimukseen maisterin tutkinnon jälkeen. Hän on ollut kiinnostunut miestutkimuksesta 1990-luvulta lähtien ja tutkinut erityisesti miehiä ja väkivaltaa. Jokisen mukaan feminismin keskeinen osa on tasa-arvo, siksi hän kiinnostui TANEn työstä. Sihteerin työhön häntä pyydettiin erikseen.

Työn mielenkiintoisista tekijöistä puhuttaessa ensimmäisenä Jokisen mieleen tulee työn ainutlaatuisuus. Ei liene olemassa toista työpaikkaa, jossa pääsee käyttämään laajaa tietopohjaansa sukupuolista, erityisesti miehistä ja pojista. Vuosikymmenien kokemus miestutkimuksesta tukee sihteerin työtä, samalla kun työ tukee meneillä olevaa tutkimusta. Työssä pääsee käyttämään tietoa ja lukeneisuutta itseä kiinnostavasta aiheesta.

Työn negatiivisiin puoliin kuuluu kaksi aihetta: resurssipula ja ristiriidat. Jokinen tekee TANEn sihteerin töitä 20 tuntia viikossa. Töitä olisi enemmänkin, muttei varaa maksaa palkkaa enemmästä. Mieskysymys aiheuttaa voimakkaita intohimoja, mistä johtuen miesjaoston sihteeri on ristiriitojen ja vastakkainasettelun keskellä. Hän saa jopa suoria solvauksia ”miesasiamiehiltä”.

Keskeisin sihteerin tehtävä on seurata keskustelua, perehtyä siihen ja pysyä ajantasalla. Sihteeri myös välittää tietoa neuvottelukunnan jäsenille ja kansanedustajille. Työhön kuuluu lisäksi miesjaoston rutiinien pyörittäminen; kokousten valmistelu, päätösten täytäntöönpano, toimintakertomuksen laadinta. Tällä hetkellä Jokinen valmistelee Mieskysymys-kirjaa, joka perustuu viime syksynä pidettyyn TANEn ja miesjärjestöjen seminaariin. TANE toimii aina vaalikauden verran, joten nyt vallan vaihduttua uutta TANEa ollaan vasta muodostamassa ja toiminta siksi toistaiseksi hiljaista.

Tehtävässä menestymisen kannalta tärkeitä tekijöitä on priorisointikyky, kaikkea ei ehdi tehdä. Sihteeri tarvitsee tuekseen suuren tietomäärän ja jatkuvaa alan muistioiden ja kirjallisuuden lukemista. Hänen täytyy myös osata tuottaa tekstiä yksin sekä yhdessä muiden kanssa.

Asiantuntija on tiettyyn aihealueeseen riittävästi perehtynyt henkilö, joka näkee eri näkökulmia eikä jumitu omaansa. Asiantuntijaksi kehittyy seuraamalla, lukemalla, osallistumalla seminaareihin ja tapahtumiin eli olemalla kiinnostunut ja aktiivinen.

Naistutkimuksen asiantuntemus on lähtökohta koko työlle. Miesjärjestöissä on paljon ihmisiä, joilla ei ole naistutkimuksen opintoja takanaan ja heistä paistaa tietämättömyys, reikiä tiedoissa. Jokisen mukaan olisi mukavaa, jos he vähän paremmin tietäisivät Suomen tasa-arvopolitiikan kehityksen, niin ehkä ei tarvitsisi joka vuosikymmen keksiä pyörää uudelleen eli nostaa otsikoihin ”uutena” asiana jotakin mahdollisesti jo1960-luvulta asti käsiteltyä asiaa.

TANEssa on tällä uudella vaalikaudella ensimmäistä kertaa sen historiassa miespuolinen puheenjohtaja. Miesten ei ole ollut helppo tulla mukaan tasa-arvotyöhön eikä heitä välttämättä ole sinne haluttukaan. Jokinen uskoo, että nyt monet miesten tasa-arvoon liittyvät asiat ovat niin vahvasti esillä, että ne myös pysyvät esillä eivätkä unohdu löytyäkseen jälleen ”uusina” muutaman vuoden kuluttua.

Naisten osallistuminen miestutkimukseen ja tasa-arvoasioiden hoitamiseen miesten näkökulmasta on välttämätöntä. Naisten osallistuminen tuo monipuolisuutta, toisen tyyppisen näkökulman asioihin. Yhtä lailla olisi tärkeää, että miehet osallistuisivat naistutkimukseen ja toisivat sinne oman näkökulmansa rikastuttamaan keskustelua. Yhteiskunnassa on toimittava niin miesten kuin naistenkin kesken, joten molempien tulisi pyrkiä näkemään asiat toisenkin sukupuolen näkökulmasta.

* * *  

Sanna Lackman-Ala-Poikela: VTM Milla Paumo
Naisasialiitto Unionin Tasa-arvokasvatuksen kehittäminen päiväkodeissa -hanke

MIKSI: Koska olen koulutukseltani kasvatustieteen maisteri ja opiskelen sukupuolentutkimusta Lapin yliopiston maisteriohjelmassa. Olen kiinnostunut tasa-arvon edistämisestä työelämässä erityisesti kasvatus-, opetus-, varhaiskasvatus- ja hoitoalalla. Lisäksi minulla on paljon työkokemusta varhaiskasvatuksesta, joten valitsin henkilön, joka on työskennellyt tasa-arvoisen varhaiskasvatuksen edistämisen puolesta. Näin pystyin yhdistämään sekä kiinnostukseni (varhais)kasvatukseen että tasa-arvotyöhön.

KUKA: Haastateltavani on Naisasialiitto Unionin Tasa-arvokasvatuksen kehittäminen päiväkodeissa-hankkeessa työskennellyt Milla Paumo. Milla Paumo on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri. Pääaineenaan hän on lukenut sosiologiaa ja hänen laajimmat sivuaineineensa ovat nuorisotutkimus ja sosiaalipolitiikka. Ennen opiskelujaan Milla työskenteli päiväkodissa lastenhoitajana. Ennen Naisasialiitto Unionin työtehtävää hän työskenteli kahtena kesänä lastensuojelujärjestössä. ”Harjoittelutyönäni tuotin yhteistyössä silloisen opetusministeriön kanssa nuorisotoimialan tasa-arvokartoituksen”, Milla Paumo kertoo.

Näin Milla kertoo päätymisestään alalle: ”Ihmisten, niin poikien, tyttöjen, miesten ja naisten sekä kaikkien sukupuolisten olentojen siltä väliltä tunkeminen pakotettuihin sukupuolikategorioihin on mielestäni tuhoisampaa kuin arvaammekaan. Karkeimmin tämä näkyy kehittyvissä maissa, joissa miehet kuolevat jengiväkivaltaan ja päihteisiin, naiset taas kärsivät raiskauksista eivätkä pääse kouluttautumaan. Länsimaissa sukupuolijaottelu ei ilmene näin räikeästi, mutta on silti selkeästi olemassa. Uskon, että jokainen meistä on joutunut jossain vaiheessa elämäänsä kohtaamaan perinteisten sukupuoliroolien ahtaat rajat. Näiden asioiden purkaminen on hankalaa, kun sukupuolijakoa ylläpitävät arkipäivässä mediakuvat, lelumarkkinointi jne. Uskon kuitenkin, että muutosta voi avittaa, monesti arkipäiväiseltä tuntuvan asian kyseenalaistaminen on se askel, josta se lähtee.”

Milla Paumo on lukenut silloista naistutkimusta yhteensä 15 opintopisteen verran ja tehnyt pro gradu tutkielmansa nuoria tyttöjä koskettavasta aiheesta. ”Suurin anti naistutkimuksen opinnoista on ollut yhteiskunnallisia valtarakenteita kyseenalaistavan ajattelun virittäminen ja sen tajuaminen, kuinka olennaisesti sukupuoli tähän kokonaisuuteen kytkeytyy. Tämä ajattelu ikään kuin läpivalaisee omaa maailmankatsomusta.” Milla Paumo sanoo.

Pilottihankkeen tarkoituksena oli testata videointia pedagogisena dokumentointimenetelminä päiväkodissa ja tuoda tasa-arvon ja sukupuolisensitiivisyyden näkökulmasta analysoitujen nauhojen hyöty päiväkotiyhteisön arkeen. Hankkeesta tiedottamalla taas voidaan tuoda asiaa esille laajemman yleisön keskuuteen ja mahdollisesti herättää keskustelua asiasta. Milla Paumo kertoo olleensa pilottihankkeen ainoa palkattu työntekijä, joka toi työhön ajoittaista kuormittavuutta ja yksinäisyyttä. Näitä hän pitää työn negatiivisina puolina työntekijän näkökulmasta.

Näin Milla Paumo kuvaa työtään Tasa-arvokasvatuksen kehittäminen päiväkodeissa– pilottihankkessa, joka kesti elokuusta 2010 maaliskuuhun 2011: ”Työ oli äärimmäisen mielenkiintoista, koska se koskettaa oikeastaan meitä kaikkia sukupuolisina olentoina. Upeinta oli seurata vierestä, kun joku ihminen tajuaa, että asioita todella voi katsoa toisesta näkökulmasta ja se ei loppujen lopuksi vaadi kuin asioista tietoiseksi tulemista ja sitten omien totuttujen ajattelutapojen kanssa painimista.” Milla Paumon työ oli ajoittain ”kuin salapoliisina toimimista”, videonauhojen analysointia tasa-arvon ja sukupuolisensitiivisyyden toteutumisen näkökulmasta. ”Piiloisen, epätasa-arvoista kohtelua tuottavan toiminnan rakenteen havaitseminen tuottaa iloa ja avaa itsellekin omaan arkiseen toimintaan uusia näkökulmia.”

Avaintehtävikseen Milla Paumo mainitsee pilottihankkeen läpiviennin, päiväkotien toiminnan videoinnin, syntyneen materiaalin analysoinnin, kehittämispalaverin pitämisen henkilöstölle, hankkeen loppuseminaarin järjestämisen sekä medialle tiedottamisen ja yhteydenpidon sidosryhmiin. Työssä menestymisen keskeisinä vaatimuksina Milla Paumo näkee sensitiivisyyden ja hyvät sosiaaliset taidot sekä esiintymisvalmiuden. ”Kehittämispalaverien pitäminen hankkeessa mukana olleille päiväkotiyhteisön jäsenille tuntui vaativan sensitiivisyyttä ja hyvin sosiaalisia taitoja, kun keskusteltiin asioista, jotka tehdään jo nyt hyvin ja joita voisi kehittää. Esiintymisvalmius oli myös tärkeää, sillä hankkeesta tiedottaminen vaati sen esittelyä erilaisissa tilaisuuksissa.”

Hankkeeseen rekrytoitiin mukaan kolme päiväkotia, joista mukana oli yhteensä viidestä päiväkotiryhmästä vastaavat työntekijät. Hankkeella oli myös päiväkodinjohtajien tuki ja hyväksyntä. Pilottipäiväkodit löytyivät jo olemassa olevien verkostojen ja julkisten tietokantojen avulla. ”Yhteyttä pidimme pääasiassa sähköpostitse, mutta myös ajoittain puhelimitse.”

Milla Paumo ei näe asiantuntijuutta hyvänä käsitteenä työssään, vaan puhuu mieluummin erityisalasta. Erityisalan tiedot ja taidot voivat karttua yhtä hyvin koulutuksen, harrastuksen kuin kokemuksen kautta. ”Jotenkin asiantuntemus käsitteenä kalskahtaa korvaani epätasa-arvoa tuottavana, jos sillä tarkoitetaan, että joku on toista tiedollisesti tai taidollisesti ylempänä. Puhuisin mieluummin erityisalasta. Erityisalan taidot ja tiedot voivat tulla yhtä hyvin virallisen koulutuksen, harrastuksen kuin kokemuksen kautta.”

Kysyessäni Milla Paumolta neuvoa uraani varten, miten onnistun yhdistämään varhaiskasvatuksen ja tasa-arvon työksi, hän kehottaa minua olemaan armollinen itselleni ja muille. ”Olemme kaikki sosiaalistuneet tiettyjen sukupuoliroolien keskellä ja niiden muuttaminen vaatii aikaa ja ennen kaikkea yhteistä keskustelua.” Mielestäni tämä on hyvä neuvo, kun työ tasa-arvon edistämisen parissa tuntuu välillä turhauttavalta.

* * *

 Heini Vaari haastattelee Milja Saarta

 

 

 

Terhi Nevalainen:
Urahaastattelussa Journalistiliiton työehtoasiamies Tytti Oras

Journalistiliiton tasa-arvoasioista vastaava työehtoasiamies on koulutukseltaan oikeustieteen maisteri. Hänen työnsä on suurimmaksi osaksi yleisten työehtoihin ja -elämään kuuluvien asioiden ja ongelmien selvittelyä, mutta hän valmistelee myös Journalistiliiton tasa-arvoon liittyvät asiat.

Oras joutuu säännöllisesti vastaamaan myös Journalistiliiton jäsenten tasa-arvoa koskeviin kysymyksiin. Tyypillisimmin kysymykset koskevat palkkaeroja tai raskauteen ja vanhemmuuteen liittyviä tilanteita.

– Tasa-arvoasiat nähdään liitossa kiinteänä osana työelämää, Oras kuvailee.

Hän muistuttaa, että ammattiliitossa tasa-arvoa katsotaan laajasta näkökulmasta: tasapuolisen kohtelun ongelmat saattavat liittyä myös ikään tai etniseen taustaan.

Oras päätyi nykyiseen työhönsä ennen kaikkea siksi, että oli opiskellut työoikeutta, jota hän pitää kiinnostavan käytännönläheisenä alana. Onkin tavallista, että työoikeudesta gradunsa tehneet päätyvät töihin työmarkkinajärjestöihin. Oras oli myös työskennellyt jo opiskeluaikanaan opettajien työttömyyskassassa. Tasa-arvoasioihin Orasta suuntasi erityisesti se, että hän oli opintojensa yhteydessä perehtynyt tasa-arvolakiin liittyvään aineistoon.

Journalistinen ala on tasa-arvonäkökulmasta erityinen siksi, että Journalistiliiton jäsenistöstä 56 prosenttia on naisia ja palkkaerot ovat Oraksen mukaan keskivertoa pienemmät. Tästä huolimatta alalla on hyvin samantyyppisiä tasa-arvokysymyksiä kuin muuallakin.

– Kuukausittain tai jopa viikoittain kysellään perhevapaisiin liittyvistä säännöistä ja esimerkiksi raskauden vaikutuksesta määräaikaiseen työsuhteeseen. Häirintää tai muuta syrjintää selvittelen joskus, Oras kertoo.

Hän kiittelee Suomen vahvaa tasa-arvolakia, joka antaa mahdollisuuden tarttua ongelmatilanteisiin. Toisaalta on ollut yksittäistapauksia, joissa turvaan on vedottu Oraksen mielestä väärin perustein. Hän muistuttaa, etteivät kaikki valitsematta jäämiset ole suinkaan sukupuolista syrjintää.

Orasta kismittää myös joidenkin työnantajien asenne: tasa-arvon edistämiseen ei kaikkialla edelleenkään suhtauduta myönteisesti. Tästäkin syystä ammattiliiton lakimiehen tulee osata asiansa:

– Tasa-arvoasioiden osalta työssäni menestyminen vaatii kyllä aina hyvää tasa-arvoon ja muuhun yhdenvertaisuuteen liittyvän lainsäädännön tuntemusta. Täytyy pystyä erottamaan lainvastainen syrjintä muusta huonosta kohtelusta.

Oras päivittää osaamistaan seuraamalla tasa-arvoon liittyviä julkaisuja, oikeustapauksia ja kirjallisuutta.

* * * *

Janica Rantanen:
Rosa Meriläinen – Yhteiskuntatieteiden maisteri, tutkija

Rosa Meriläinen (s. 1975) on Suomessa kaikkien tuntema tamperelainen käytännön tasa-arvotyöntekijä. Hän on aloittanut tasa-arvotyön feministisellä aktivismilla jo opiskeluaikanaan. Lisäksi hän on opiskellut muutamia kursseja naistutkimusta sivuaineenaan.
– Lähdin tavallaan perse edellä puuhun, sillä olen opetellut feminismiä aluksi konkreettisesti ja vasta myöhemmin hakenut ajatuksilleni tukea opiskelun kautta. Paljon olen oppinut kantapään kautta”, muistelee Meriläinen.

Meriläinen liittyi Vihreisiin vuonna 1997. Tasa-arvotyötä on ollut helppo tehdä puolueessa, jossa feminismi on aukikirjoitetusti yksi puolueen keskeisistä periaatteista. Tällä hetkellä Meriläinen kuuluu ryhmään, joka kirjoittaa Vihreiden uutta ensi vuonna ilmestyvää periaateohjelmaa, joten hän pääsee vaikuttamaan puolueen tuleviin linjauksiin, ja lupaa feminismin pysyvän mukana edelleen. Sekä naisten että miesten emansipaatio otetaan tavoitteeksi.

Meriläinen on vaikuttanut Vihreiden riveissä niin kunnallispolitiikassa kuin eduskunnassakin.
– Eduskunnassa vaikuttaminen on sinänsä helpompaa, sillä ministeriöiden virkamiesten tietoisuus tasa-arvo asioista on parempaa kuin kunnallisen puolen virkamiesten, tuumaa Meriläinen.

– Vaikka välillä saakin vääntää asioita rautalangasta ja huomaa puhuneensa samoista asioista jo 15 vuotta niin tasa-arvotyöhön ei kuitenkaan turhaudu. Yhdessä tekemisen kokemukset auttavat pitämään motivaation yllä. Tasa-arvotyön tekeminen on kivaa, kun moni ihminen kokee asian tärkeäksi ja saa tavata muita feministejä, Meriläinen pohtii.

Suurimmat onnistumiset, joissa Meriläinen on ollut mukana, ovat hänen mukaansa homoliitot ja isien asema neuvolassa. Suurimpia pettymyksiä taas ovat olleet moralistinen prostituutiolaki, jossa ei mietitty huorien asemaa, vaan lähinnä oman kuvan kiillottamista. Lisäksi Meriläinen on edelleen yhtä ällistynyt Suomen asevelvollisuuslaista, joka syrjii räikeästi nuoria miehiä.

Naistutkimuksen opinnoissa on myös ”huonoja” puolia, joista Meriläinen mainitsee teoreettisen kielenkäytön. Hän on työssään huomannut, että akateemisen naistutkimuksen kieli ei aukea kaikille ja siksi akateemiset feministit tekevät välillä hallaa itselleen ja asialleen, kun he puhuvat asioista niin vaikeasti, etteivät muut ymmärrä. Näin feminismiin negatiivisesti suhtautuvat henkilöt alkavat vastustaa feminismiä entistä enemmän.

Meriläinen on kirjoittanut yhdessä Liisa Huhdan kanssa Feministin käsikirjan (2009), jossa feminismiä avataan kaikelle kansalle, ja myös miehet on kirjoitettu sisään. Tänä syksynä taas ilmestyi Meriläisen seitsemäs teos Hyvät miehet ja herrat, jossa käsitellään puheiden kautta ja huumorin keinoin miesten emansipaatiota. Hän on saanut teoksistaan hyvää palautetta miehiltä, vaikka etupäässä lukijakuntaa ovatkin naiset.

Lisäksi Meriläinen on tehnyt tasa-arvotyötä puhumalla tasa-arvosta ja naiserityisistä kysymyksistä eri ammattiliitoissa. Tällaisessa käytännönläheisessä työssä on hyvä muistaa, että ihmiset joille mennään puhumaan ovat oman alansa asiantuntijoita.

–  Jokaisella alalla on omat tasa-arvoon liittyvät kysymykset, joiden kautta ihmiset voi saada oivaltamaan sukupuolikysymysten tärkeyden. Sillä asenteella ei voi mennä paikalle, että ”seuraavaksi kerron teille, miten asiat on”, muistuttaa Meriläinen.

Poliittisten puolueiden ja ammattiliittojen lisäksi Meriläinen kannustaa sukupuolentutkimuksen opiskelijoita hakeutumaan tasa-arvotyöhön ylioppilaskuntiin tai vaikkapa järjestökentälle.
– Monissa järjestöissä on tarvetta ja kiinnostusta, mutta asiassa pitää olla itse aktiivinen ja kertoa, mitä osaa ja missä on hyvä. Käytännön tiedot ja taidot pitäisi saada puettua sanoiksi, jotta työnantaja ymmätää, mistä on kyse. Uusia nuoria olisi tärkeää saada mukaan järjestöjen prokkiksiin, vinkkaa Meriläinen.

Toisena vinkkinä Meriläinen mainitsee kansainvälisen rauhantyön. Rauhantyössä on huolestuttavan vähän naisia. Ongelmana on ainaiset juhlapuheet, joiden sanomaa ei saada siirrettyä käytäntöön. Siellä olisi työmaata uusille feministeille.

Janica Rantanen

 

* * *

Ulla Lehtonen 
Henkilöstösuunnittelija Anna-Mari Sopenlehto: 10% turkulaista tasa-arvotyötä

Valitsin urahaastateltavakseni Turun kaupungilla työskentelevän henkilöstösuunnittelijan Anna-Mari Sopenlehdon, sillä kuntien tasa-arvo on minulle harmaata aluetta, johon haluaisin tutustua perusteellisemmin. Sopenlehto on mukana mm. Tasa-arvon eurooppalainen peruskirja ja Tase -projekteissa, joissa Turku on yksi pilottikunnista. Nämä projektit pyrkivät edistämään toiminnallista tasa-arvoa kuntien eri osa-alueilla Lisäksi Sopenlehto on Turun kaupungin Yhdenvertaisuus ja tasa-arvotoimikunnan sihteeri ja esittelijä. Toimikunta on poliittisesti valittu elin ja keskeinen linjaaja kaupungin tasa-arvotyössä. Toimikunnan tehtävänä on toimia linkkinä kaupunkilaisten ja kaupungin johdon välillä tasa-arvoasioiden kehittämisessä.

Sopenlehto on Turun kaupungin 13 00 tuhannesta työntekijästä ainoa, jonka työaikaan on kiintiöity osuus tasa-arvoasioille. Tämä osuus on kuitenkin vain 10% ja Sopenlehto sanookin toivovansa, että tulevaisuudessa kaupungille saataisiin töihin henkilö, joka voisi keskittyä kokopäiväisesti tasa-arvoasioiden hoitoon. Sopenlehdon lisäksi kaupungin hallinnossa tasa-arvotyötä tekevät myös kunkin viraston tasa-arvo ja yhdenvertaisuus asioista vastaavat henkilöt. He ovat hallinnon työntekijöitä, jotka tekevät suunnittelutyötä. He koordinoivat tasa-arvotyöstä omassa virastossaan ja  ovat mukana esimerkiksi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmien tekemisessä. Näiden vastuuhenkilöiden työajasta ei ole kuitenkaan kiintiöity mitään tiettyä osuutta tasa-arvotyöhön vaan he käyttävät siihen aikaa pääasiallisten tehtäviensä ohessa.

Opiskelutaustaltaan Sopenlehto on kasvatustieteilijä, jolle oppiminen ja opetus ovat läheisiä teemoja. Hän on työskennellyt sekä opettajana että opetusvirastossa Helsingissä ja Turussa ja päätyi nykyiseen tehtäväänsä kaupungin sisäisiä etenemisteitä pitkin. Opetusvirastossa työskennellessään  Sopenlehto oli viraston yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoasioista vastaava henkilö. Hänellä oli siis  kokemusta tasa-arvoasioista jo ennen kuin hän siirtyi henkilöstöhallinnon puolella ja alkoi vastata kaupungin tasa-arvoasioista. Sopenlehto ei ole suorittanut naistutkimusopintoja, mutta on opiskellut sivuaineina mm. sosiaalipolitiikkaa ja mediakasvatusta, jossa käsitellään samantyyppisiä teemoja. Opiskeluaikana tasa-arvokysymykset eivät olleet hänelle erityinen kiinnostuksen kohde vaan hän on kiinnostunut niistä vasta työelämässä saavutetun kokemuksen kautta.

Sopenlehto listaa työnsä mielenkiintoisimmiksi puoliksi monipuolisuuden ja vaihtelevuuden. Hänen mukaansa yksikään päivä ei ole samanlainen kuin edellinen. Työn positiiviseksi puoleksi hän mainitsee myös sen, että joutuu tekemään verkostomaisesti töitä, jolloin hän saa kasvattaa omaa ammatillista oppimistaan. Hyvänä hän pitää myös sitä, että töitä saa tehdä itsenäisesti ja hänellä on vapaat kädet työskennellä. Toisaalta tämä puoli saattaa välillä myös kääntyä negatiiviseksi, sillä joskus tuntee olevansa asioiden kanssa yksin ja tarvitsisi sparraustukea. Negatiiviseksi puoleksi Sopenlehto mainitsee sen, että välillä aika ei tahdo riittää kaikkiin tehtäviin. Asioita on niin paljon, että kaikkia  ei muista hoitaa ja lisäksi sirpaleisuus haittaa myös tietyn laatutason ylläpitoa. Positiivisena puolena hän mainitsee kuitenkin sen, että työtaakan ollessa suuri täytyy oppia priorisoimaan.

Tehtävässä menestymiselle keskeisiksi kyvyiksi Sopenlehto listaa ennakkoluulottomuuden, avoimuuden uusille asioille ja uteliaisuuden. Työssä korostuu myös sosiaalisten taitojen tärkeys, tulee olla kiinnostunut ihmisistä ja heidän asioistansa. Lisäksi täytyy olla tietoinen siitä, mitä tapahtuu omassa ajassa ja ympärillä. Tämän lisäksi hän painottaa myös kriittisyyttä ja sen tiedostamista, että kaikkeen ei voi lähteä mukaan. Lisäksi täytyy tuntea kenttä, esimerkiksi työtä ohjaavat lait, ns. hiekkalaatikon rajat. Myös tiedonhankinta- ja hallintataitojen merkitys korostuu  Sopenlehdon työssä.

Sopenlehdon mielestä asiantuntijuus kehittyy nimenomaan työn tekemisen kautta. Asiantuntijuus syntyy pikkuhiljaa ja vaatii 10 000 ammatillista työtuntia.  Se vaatii tiettyjä taitoja sekä uteliaisuutta ja  kiinnostusta. Tässä avuksi on hänen mukaansa verkostomainen työtapa, jossa pääsee toisten ihmisten kautta tutustumaan heidän asiantuntemukseensa ja eri aloihin. Hän painottaa, että on samaan aikaan tunnettava tausta ja samalla katsottava eteenpäin. Maailma ei ole koskaan valmis, asioita voi aina kehittää edelleen.

Kaupungille työllistymisestä Sopenlehto kertoo sen verran, että erilaisten työtehtävien kirjo on laaja, kaupungilla on 920 erilaista tehtävä nimikettä. Turun kaupungilla on kahdenlaisia eri työsuhteita, virkoja ja toimijoita.  Lainsäädäntöä noudattaen virat laitetaan julkiseen hakuun.    Toimijoidenkin palkkaamisessa kaupunki pyrkii avoimuuteen, mutta tilanne on hankala, sillä henkilöstöä pienennetään koko ajan kuntien taloudessa tapahtuvien suurien leikkausten takia.  Kun uusia paikkoja tulee auki esimerkiksi projekteissa, ensin katsotaan onko kaupungin sisällä sopivia työntekijöitä. Paikat tulevat yleensä auki kaupungin sisäiseen hakuun ja sitten vasta julkiseen. Sopenlehto suosittelee kuitenkin lyhyempiäkin projektitehtäviä, jos mielii kaupungin palvelukseen, sillä silloinkin kun työskentelee vain lyhytaikaisessa projektissa on mahdollista hakea sisäisen haun kautta avoinna olevia paikkoja. Työelämän lisääntyneisyydestä sirpaloitumisesta huolimatta hän muistuttaa, että tällä hetkellä kaupungin työsuhteista 73% on kuitenkin pysyviä.

Vastauksena kysymykseeni kaupungin tasa-arvoprojekteihin työllistymisestä Sopenlehto kannustaa ehdottomasti hakemaan eri tehtäviin ja seuraamaan tilannetta. Hän sanoo, että puhtaasti tasa-arvoon liittyviä hankkeita on vähän tässä ajassa, mutta monissa hankkeissa tasa-arvonäkökulmaa tarvitaan tärkeänä osana. Monet hankkeet ovat monen eri alueen läpileikkaavia, joten esimerkiksi työhakemuksen vaatimukset soveltuvasta korkeakoulututkinnosta eivät tarkkaan rajattuja vaan nykyään haetaan pikemminkin poikkitieteellistä näkökulma.

Henkilöstösuunnittelijan työssä Sopenlehto saa usein vastata kysymykseen, onko sukupuoli esteenä johonkin tiettyyn tehtävään valittaessa. Lain mukaan se ei missään tapauksessa sitä saa olla ja tämä  on kirjattu myös kaupungin eri toimialojen tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmiin. Helsingin ja Espoon kaupungit ovat ottaneet käyttöön positiivisen syrjinnän uusien työntekijöiden palkkaamisessa. Turussakin ajatus positiivisen syrjinnästä itää, mutta siitä ei ole vielä tehty virallista päätöstä.

Lautakunnissa ja kaupungin hallituksissa on lain mukaiset 40%  kiintiöt. Tämä ei kuitenkaan koske puheenjohtajuuksia, mistä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunta on tehnyt kunnallisaloitteen  vuonna 2009. Sopenlehdon mukaan naisten osuus kaupungin johtavissa tehtävissä on hävettävän alhainen, vaikka positiivisiakin esimerkkejä joukosta löytyy.

Sopenlehto oli todella mielenkiintoinen haastateltava. Vaikka tasa-arvon edistäminen on vain pieni osa hänen työnkuvaansa, hänen työhönsä sisältyy todella suuria linjoja kaupungin tasa-arvokehityksen suhteen. Hänen tehtävänsä on eri hankkeiden avulla luoda erilaisia työkaluja tasa-arvon edistämiseksi ja olla mukana koordinoimassa hyvinkin erilaisten alojen tasa-arvotyötä.

    * * * *

Sari Mäenpää haastattelee Satu Siltaa:
Satu Silta, Toimitsija, Suomen Merimies-Unioni Ry

Satu Silta on ns. edunvalvonta toimitsija. Merimiesunionilla on kaiken kaikkiaan kuusi edunvalvontatoimitsijaa, joista kaksi on osa-aikaista. Lisäksi liitossa työskentelee neljä hallinnosta, kolme taloudesta, kolme jäsenpalveluista ja kaksi kansainvälisistä asioista vastaavaa henkilöä. Hänen toimialaansa kuuluvat osa Suomen merimies-unionin kahdestakymmenestä neljästä sopimusalasta ja varustamoista. Hänen vastuualueeseensa kuuluu kotimaan matkustaja-alusliikenne, matkailu- ja huolinta-ala, jäänmurtajat, väylänhoitajat ja satamavalvojat. Lisäksi suomalaiset varustamot on jaettu Unionin toimitsijoiden kesken. Satu Sillan vastuualueena on viisi varustamoa, mukaan lukien Kristina Cruises ja Finnlines sekä suomen pienet varustamot.

Perustehtävien lisäksi toimitsijoilla on erityisvastuualueita, ja Satun vastuualueeseen kuuluvat sosiaaliasiat ja tasa-arvokysymykset. Tasa-arvokysymyksistä yhdenvertaisuuteen liittyvät tehtävät sekä kaikenlaiset kiusaamis- ja häirintätapaukset kuuluvat hänen tehtäviinsä. Jos aluksilla ilmenee häirintää, pitää niihin ensin yrittää puuttua alusten tai varustamoiden luottamushenkilöiden toimesta, ja heidän pitää tarvittaessa ottaa yhteyttä Satu Siltaan. Hänen mukaansa työssä menestyminen edellyttää ennen kaikkea neuvottelutaitoa, pitkää pinnaa ja mielikuvitusta.

Satu Silta halusi koulun päätyttyä merille radiosähköttäjäksi. Hänen ylioppilaaksi päästyään oli kuitenkin selvää, että radiosähköttäjät tulevat muutaman vuoden sisällä poistumaan laivoilta satelliittitekniikan kehittymisen myötä.

Kansainvälisyys kuitenkin kiinnosti. Satu Silta meni ylioppilaaksi pääsyn jälkeen Työväen akatemiaan opiskelemaan kansainvälisen kehitysyhteistyön kehittämistä ja koordinointia. Koulutuksen päätti harjoittelujakso, jonka hän suoritti Suomen Merimies-Unionissa. Harjoittelun kuluessa hänet perehdytettiin hyvin laaja-alaisesti Unionin toimintaan. Hän pääsi vierailemaan suomalaisilla ja kotimaisilla aluksilla ja osallistui muun muassa intialaisen laivan saartamiseen ITF:n toimitsijan kanssa (ITF= International Transport Workers’ Federation).

Harjoittelun jälkeen Silta oli työssä puoli vuotta rahtilaivassa laivahuoltajana, Nuoret Kotkat-järjestössä sekä Metalliliiton työttömyyskassassa. Hän pääsi 1990-luvun alussa Suomen Merimies-Unioniin työttömyyskassan hoitajaksi ja haki vuonna 1995 toimitsijan työpaikkaa. Silloin haku ei kuitenkaan tärpännyt, koska hänellä ei ollut tarpeeksi merityökokemusta.  Silta päätti hankkia sitä ja lähti melkein seitsemäksi kuukaudeksi Välimerellä purjehtivaan huvijahtiin stuertiksi. Kun merimiesunionissa vapautui seuraava toimitsijan paikka, Satu haki ja sai työn. Naistutkimuksen koulutusta Satulla ei ole, vaan hän on oppinut tasa-arvoasiat työn tekemisen kautta. Merimiesunionin toimitsijoina, etenkin edunvalvontatehtävissä, toimii etupäässä henkilöitä, joilla on merenkulun työkokemusta. Vaikka Satun mukaan kaiken voi oppia työssä, alan kokemus auttaa huomattavasti, sillä merimiesten työ poikkeaa melko paljon monista muista aloista.

Satu Siltaa kiinnostaisi verkostoitua enemmän erityisesti muiden kuljetusalan liittojen naisten kanssa Suomessa.  Verkostoituminen on vaikeaa, koska kaikilla on liikaa töitä, eikä mitään ylimääräisiä työtehtäviä enää keritä ottamaan. Työn negatiivisia puolia on kiire. Aika ei tahdo riittää kaikkeen, mitä työtehtäviin kuuluu ja mitä kiinnostaisi kehittää. Satu Sillan toimenkuvaan kuuluu myös kansainvälisiä tehtäviä. Hän edustaa Euroopan naismerenkulkijoita ETF:n (European Transport Workers) naiskomiteassa. Hän on myös ETF:n hallituksen jäsen. Hän osallistuu säännöllisesti myös ITF:n tapaamisiin ympäri maailmaa.

Sari Mäenpää

* * *