Suunnittelija Ritva Laaksovirta kävi kertomassa verkko-opetuksen tukihenkilöille Esteettömyys-hankkeesta ja siitä, miten esteettömyysasiat on Helsingin yliopistossa tällä hetkellä järjestetty. Esitys oli lyhyt ja siksi pakostakin pintapuoleinen, mutta saimme kuulla Esteettömyys-hankkeen taustoista ja aikaansaannoksista sekä niistä kipupisteistä, joihin yliopistolla törmää esteettömyysasioissa. Ja näitä kipupisteitähän riittää.

Päällimmäisenä ajatuksena tapaamisesta jäi se, että esteettömyysasiat ovat yliopistolla edelleen lapsenkengissä. Paljon on tehty, mutta vielä enemmän on tehtävää. Ja tehtävää on nimenomaan tiedotuksen ja koulutuksen saralla, teknisiä ratkaisuja kun meillä jo on – niitä ei vain osata aina hyödyntää oikein ja tehokkaasti. Esim. induktiosilmukoita on joissakin yliopiston saleissa, mutta niistä ei tiedetä tai ei osata käyttää.

Opimme myös sen, että saavutettavuus olisi esteettömyyttä parempi termi ja että aina täytyy miettiä, KENELLE esteetön luokka tai oppimisympäristö on. Arkea vaikeuttavia esteitä voi olla monenlaisia: fyysisiä, henkisiä, sosiaalisia – ja näiden monenlaisia alelajeja. (Onko esim. ruotsi äidinkielenä suomenkielisessä ympäristössä esteellisyyttä?) Verkko-opetus on monesti hyvä ratkaisu liikunta- ja kuulorajoitteisille, mutta mm. Avoimessa yliopistossa on mietitty ratkaisuja vaikeasti näkövammaisten opiskelijoiden tiedusteluihin verkkokurssien suoritusmahdollisuuksista.

Esteettömyysohjelman tavoitteena on saada yliopistosta ympäristö, joka ottaa huomioon opiskelijoiden ja yliopiston työntekijöiden (huom! myös työntekijöiden) sekä vierailijoiden moninaisuuden. Työtä on tehtävä mm. rakennetun ympäristön esteettömyyden kohentamiseksi (tilojen kuuluvuus, näkyvyys, rakenteet kuten liuskat, kaiteet jne.), apuvälineiden saatavuuden varmistamiseksi, tietojärjestelmien, kirjastonpalveluiden ja viestintävälineiden käytettävyyden parantamiseksi sekä tiedotuksen täsmentämiseksi.

Opetuksen kehittämisessä avainsana on opetuksen monikanavaisuus, siis opetuksen monimuotoisuus: Verkkokurssit helpottavat liikunta- ja kuulorajoitteisten arkea, ja podcastit – näkövammaisten. Sama luento voi olla sekä podcastina että tekstinä – näin palvellaan jos suurempaa yleisöä. Autististen opiskelijoiden opiskelua auttaa mahdollisuus suorittaa edes osa opinnoista verkossa, koska heille isoissa opiskelijaryhmissä liikkuminen ja toimiminen saattaa aiheuttaa vaikeuksia. Matematiikan ja tilastotieteen laitoksella (vai missähän se oli? ;-) ) on näkövammaisille opiskelijoille tarjottu mahdollisuus ratkoa matemaattisia tehtäviä verkossa, mikä kuulemma helpottaa opiskelijan arkea huomattavasti, koska fonttia voi verkossa isontaa ja väriä voi vaihtaa päinvastaisiksi. Jne. Keskitettyjä ratkaisuja on Laaksovirran mukaan vaikea tarjota, vaan ratkaisu etsitään siellä, missä ongelma ilmenee.

Ritva Laaksovirta halusi kuulla, minkälaisissa tilanteissa me, verkko-opetuksen parissa työskentelevät, joudumme/pääsemme pohtimaan esteettömyysasioita. Esimerkiksi Opetusteknologiakeskus on pohtinut testaavansa tarjoamiensa palveluiden esteettömyyttä. Laaksovirta kannusti ottamaan tässä asiassa yhteyttä järjestöihin (mm. Kynnys ry, Näkövammaisten Keskusliitto, Kuurojen liitto jne.). On myös olemassa verkkopalveluja, jotka analysoivat verkkosisältöjä mm. esteettömyyden kannalta.

Minulle tapaamisesta jäi sellainen fiilis, että haluan tietää näistä asioista enemmän. Ja sama fiilis taisi jäädä muillekin, koska siltä istumalta päätimme perustaa verkko-opetuksen tukihenkilöiden wikin, johon voi kerätä mm. esteettömyyttä koskevia hyödyllisiä linkkejä, mm. ohjeita siitä, mitkä kaikki näkökulmat pitää ottaa huomioon verkkomateriaalia suunniteltaessa. Laaksovirralle esitettiin sellainenkin toivomus, että yliopiston ulkoisilla verkkosivuilla olisi osio.