Ympäristöoikeuden valtakunnallinen tutkijaseminaari 2015 – National Research Seminar on Environmental Law

Oletko aina haaveillut mahdollisuudesta saada tutkimuksellesi ohjausta ja palautetta useammalta ympäristöoikeudellisen tutkimuksen huippuammattilaiselta? Oletko kaivannut tilaisuutta päästä esittelemään tutkimustasi ja tutustumaan alan muihin tutkijoihin? Haluaisitko käydä tieteellistä keskustelua ympäristöoikeuden uusimmista teorioista ja tutkimustuloksista yhdessä muiden alan asiantuntijoiden kanssa?

Kaikkeen tähän on nyt tarjolla loistava tilaisuus. Toivotamme ympäristöoikeuden jatko-opiskelijat kaikista suomalaisista yliopistoista tervetulleeksi Helsingin yliopiston ympäristöoikeuden oppiaineen järjestämään tutkija- ja jatkokoulutusseminaarin Porthaniassa 5.-6. marraskuuta 2015.

Seminaarin tavoitteena on keskustella ympäristöoikeuden menetelmällisistä ja teoreettisista lähtökohdista alan jatko-opiskelijoiden ja tutkijoiden esitysten perusteella. Tapaamisessa käsitellään muun muassa ympäristöoikeudellisen tutkimuksen eri suuntauksia, monitieteisyyttä sekä alan tutkimuksellista uusiutumista. Jatko-opiskelijoiden toivotaan esityksissään keskityttävän tekeillä olevien opinnäytteidensä menetelmällisiin ja teoreettisiin haasteisiin. Aineellisoikeudellisten yksityiskohtien sijasta esityksissä tulisi siis keskittyä tutkimusasetelmaan, näkökulmaan ja lähestymistapaan sekä tutkimuksen sijoittumiseen alan tutkimustraditiossa.

Seminaariin osallistuminen edellyttää oman esityksen pitämistä ja toisen esityksen opponoimista. Kaikki ohjaajat antavat palautetta esityksen ja etukäteen toimitetun materiaalin perusteella. Tämän lisäksi osallistujilla on tilaisuus saada henkilökohtaista ohjausta muulta kuin omalta ohjaajalta tutkimusklinikka-tapaamisessa.

Seminaariesitys on mahdollista pitää suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.

Tarkempi ohjelma ilmoitetaan myöhemmin. Tilaisuus on osallitujille maksuton.

Nähdään Helsingissä!

********

Have you always wanted to have feedback from the specialists of environmental law? Are you waiting for a chance to present your research and get to know people working in the field of environmental law? Are you interested in participating scientific discussion and eager to know more about methods and the results of current research?

Now you will have an excellent opportunity to do all this. We wish to welcome all the doctoral students in the field of environmental law to participate in the seminar organized by the university of Helsinki. The seminar is held in the Faculty of law building Porthania 5.-6.11.2015.

The aim of the seminar is to discuss the methodological and theoretical aspects of environmental law based on the presentations made by doctoral students. We will explore topics such as methods, multidisciplinarity and branches of environmental law. Therefore we wish that the presentations would concentrate on methodological and theoretical aspects.

For successful participation you need to present your own research and give comments to another work. The instructors of the seminar will also give feedback on presentations and the material delivered by the participants beforehand. We will also held a research clinic where you can have personal feedback on you research.

You can give your talk in Finnish, Swedish or English. The program of the seminar will be announced later. No participation fees!

See you in Helsinki!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *