Neljäs viikko

Tvt-jatkokurssi jatkuu ja neljä viikkoa on jo mennyt. Yhteistyö on mennyt hyvin mutta se johtuu ehkä myös siitä että tähän asti olemme tehneet omat osat tietyillä viikoilla ja jokainen on hoitanut oma tehtävä. Tästä lähtien meidän pitää yhdessä kirjoittaa raportin valmiiksi ja voi olla että se on haastavampi. Erityisesti minulle jolla on ruotsi äidinkielenä. Mun suomen kieli on vielä lapsen tasolla eikä sovi yliopiston raportille…

Totesimme maanantain kokouksessa että on haastava kun tilastoihmiset tekevät taulukot samalla viikolla kuin kirjallisuusihmiset tekevät raportin tekstit. Toivottavasti saamme ne helposti sopimaan yhteen sitten.

Tuntuu kuitenkin hyvältä että alkuvaiheen pienet ongelmat ovat ohi. Tuntui vähän sekavalta alussa ennen kuin tajusimme miten nämä työvaiheet menevät ja ennen kuin saimme kaikki eri ohjelmat toimimaan.

Atlas.ti –ohjelma oli myös kiva kokemus minulle. Kun vihdoin rupesin ymmärtämään miten ohjelma toimii, oli aika kiva huomata että monista koodeista tuli lopuksi mielenkiintoinen yhteenveto. Tästä ohjelmasta olisi varmasti suuri hyöty jos tekisi suurempi lopputyö missä kerätään faktaa monista dokumenteista. Silloin on vaikea muista mitä on lukenut, mutta ohjelman avulla saa ne koottu. Atlas.ti-ohjelmasta olisi ehkä myös hyötyä töissä. Vaikka itse tekee monta eri kansiota mihin kerätään raportit eri aiheesta, on vaikea muistaa mitä 3-4 vuoden vanhoissa raporteissa lukee, mutta Atlas-ohjelmalla voisi laittaa koodeja sisällöstä ja sitten olisi helppo löytää oikea dokumentti.

Ensimmäiset viikot

Tvt-jatkokurssin tavoitteena on oppia käyttämään ohjelmia, joista olisi hyötyä tutkimusten teossa. Kurssin kolmas viikko on loppumassa, ja on aika päivittää ryhmämme kuulumisia blogiin.

Kurssi suoritetaan ryhmätyönä. Ryhmämme on tavannut tähän mennessä kaksi kertaa. Tapaamisten yhteydessä olemme keskustelleet työnjaosta, mahdollisista ongelmista ja yleisesti siitä, missä työvaiheessa milloinkin mennään. Olemme kommunikoineet Yammer-palvelun välityksellä sekä oman ryhmämme keskustelufoorumilla Moodlessa.

Tutkimusaiheeksemme olemme valinneet suomalaisten kehitysyhteistyöhön kohdistuvien käsitysten muuttumisen talouskriisin aikana. Aihe kiinnosti koko ryhmää. Se on ajankohtainen, sillä Suomen hallitus on suunnitellut huomattavia leikkauksia kehitysapuun.

Sopiva aineisto löytyi FSD-tietokannasta eli yhteiskuntatieteellisestä tietoarkistosta. Tutkimuskysymyksen muodostumisen ja siihen sopivan aineiston hakemisen jälkeen aloimme etsiä lähteiksi kirjallisuutta. Kirjallisuutta etsittiin Nelli-tietokannasta ja Google Scholarista. Lähteitä löytyi, mutta juuri oikeasta näkökulmasta kirjoitettuja julkaisuja oli rajallisesti. Kerätty materiaali tallennettiin Zotero-ohjelmaan, johon voi helposti koota tarvittavan aineiston.

Atlas.ti –ohjelmalla analysoitiin löydetyn kirjallisuuden hyödylliset kohdat. Seuraavaksi meidän tulee aloittaa tutkimusraporttimme kirjoittaminen. Työmme tilasto-osuuden analyysiin tulemme todennäköisesti käyttämään R-ohjelmaa, mutta tästä keskustelemme lisää tulevissa ryhmätapaamisissamme.

Ryhmätyö on sujunut mallikkaasti. Viikot kuluvat nopeasti, mutta määrätietoisella tekemisellä suurempia ongelmia tuskin syntynee. Sovitusta työnjaosta on pidetty kiinni, ja yhteistyö jatkuu.