Queen ja Blinn valottavat artikkelissaan (2004) paikkatietojärjestelmän olemusta, rakennetta ja käyttämistä. Artikkeli on suunnattu aloittelijoille, jotka haluavat tutustua paikkatietojärjestelmän käsitteeseen tai alkaa käyttää geoinformatiikkaa. Vaikka julkaisu on liki 20 vuotta vanha, se toimii edelleen hyvänä perustietona aiheeseen. Täytyy tunnustaa, että en ole kaikkien käytännön harjoitusten lomassa juuri päätäni vaivannut geoinformatiikan käsitteellistämisellä. Ajoittain paikkatietojärjestelmät ovat ehkä tuntuneet melko itsestään selviltä toimintaympäristöiltä, ja keskittyminen on kohdistunut teknisten ja käytännön ongelmien ratkaisemiseen (milloin päivittää blogia ym.).

Artikkelissa todettiin, että paikkatietojärjestelmän lukuisista osista huolimatta mielekkäintä ja hedelmällisintä on tarkastella itse paikkatietoa (sijainti + ominaisuus) kaiken keskiössä. Muut osat ovat lopulta apuvälineitä datan analysoimista ja julkaisua varten. Käyttäjän vastuu on järjestelmän ohjailun ja käyttämisen(!) lisäksi myös suhtautua kriittisesti alkuperäiseen paikkatietoon ja sen rajoitteisiin. Toki tämä käyttäjän vastuu vaihtelee käyttäjätyypeittäin: paikkatiedon kerääjällä ja analysointia tekevällä käyttäjällä se on suurin, mutta myös valmiiden tuotosten käyttäjän pitää muistaa kriittisyys.

Kurssilla olemme lähestyneet geoinformatiikkaa juuri paikkatiedon näkökulmasta, eikä tekninen harjoittelu ole mielestäni sumentanut, pikemminkin kirkastanut, paikkatiedon keskeistä osaa. Toki nykypäivän tietotekniikkaympäristössä hardwaren, ja ehkä hieman softwarenkin rooli jää enemmän kulissiksi. Käyttäjän osa sen sijaan muuttuu teknisen puolen toisaalta helpottuessa ja toisaalta monipuolistuessa yhä keskeisemmäksi. Artikkelin perusteella osaisin ottaa vastaukseeni geoinformatiikan luonteesta mukaan kaikki paikkatietojärjestelmän kopmonentit, ja tarkastella niiden suhdetta kaikista keskeisimpään, paikkatietoon itseensä.

Suurin ero karttojen tekemiseen geoinformatiikan avulla ja ilman sitä liittyy kartoilla esitettävän datan muokattavuuteen. Tavallisesta sähköistä karttaa voidaan toki manuaalisesti muokata. Ominaisuuksia kuvaavia vektorien tai pikseleiden sijaintia ei ole kuitenkaan sidottu koordinaatistoon, jolloin niihin on mahdoton liittää useita ominaisuuksia, ja muokkaaminenkin voi olla kömpelöä. Jos karttaan on liitetty paikkatietokantoja, muokattavuus ja päivitettävyys ovat sen sijaan toista luokkaa. Kartan sähköiseen koordinaatistoon sidottuihin pikseleihin (rasterikartat) tai pisteisiin, viivoihin ja alueisiin (vektorikartat) voidaan liittää paikkatietokantoina periaatteessa loputtomasti ominaisuuksia. Tämä mahdollistaa useiden ominaisuustietojen yhdistelemisen erilaisiin karttaesityksiin ja niiden tulkitsemisen (overlay-analyysi). Sen lisäksi koordinaatistoon sidottua tietoa voidaan käsitellä ja analysoida helposti matemaattisilla toiminnoilla paikkatieto-ohjelman avulla, mikä mahdollistaa yksinkertaista overlay-analyysia monimutkaisemmat tutkimukset paikkatietojen suhteista.

Lähteet:

Queen, L., Blinn, C. (2004). The Basics of Geographic Information Systems. <https://moodle.helsinki.fi/file.php/5997/artikkeli2_basics_of_GIS.pdf>