Ohjeita esitysten tekijöille

YLEISTÄ

Esityksen maksimipituus: 10 minuuttia (esitykseen voi sisältyä myös video). Ohjelmassa kutakin esitystä varten on varattu aikaa 20 minuuttia. Tähän aikaan on laskettu esitystä seuraava keskustelu.

Hankkeet, jotka toimittavat vain videon: Videon maksimipituus: 3 minuuttia. Ohjelmassa kutakin videoesitystä varten on varattu aikaa 10 minuuttia. Aikaan on laskettu videota seuraava keskustelu.

Esityksen sisällöstä: Esityksessä voitte kertoa paitsi, mistä hankkeessanne on ollut kyse, myös ja erityisesti, mitä olette oppineet prosessin aikana (mitä suosittelette muillekin ja/tai mitä tekisitte toisin). Kiinnostavaa olisi kuulla myös mikä opetuksessa on hankkeen myötä muuttunut, tai minkä toivotte muuttuvan. Valmistautukaa vastaamaan tilaisuuden vetäjän ja yleisön kysymyksiin, sekä keskustelemaan hankkeenne ja aiheenne tiimoilta.

Stagen seinälle heijastettavilta esityksiltä toivomme keveyttä. Dioihin esimerkiksi suosittelemme vain vähän tekstiä selkeällä isolla fontilla (väh. 40 pt). Pienikokoinen teksti ei Stagen seinältä näy. Esityksissä toimii parhaiten valkoinen teksti tummalla taustalla. Musta teksti näkyy vain yksivärisellä vaalealla taustalla.

Lisää esitysteknisiä ohjeita jäljempänä (Tiedekulman Stagen projisointimateriaalin ohjeistus).

 NEUVONTAOSOITTEET

Tarvitsetteko teknistä apua tai neuvoja videoiden työstämisessä?  Opastusta tarjoaa opetusteknologiapalveluiden videotiimi. Olkaa ystävällisesti yhteydessä videotiimin vetäjään, Taina Joutsenvirtaan: taina.joutsenvirta(at)helsinki.fi

Yleiset kysymykset ohjelmaan ja tilaisuuden järjestelyihin liittyen: Projektipäällikkö Päivi Heino, paivi.heino(at)helsinki.fi.

AIKATAULU JA ESITYKSEN MATERIAALIN TOIMITTAMINEN

1.5.2018 mennessä: Ilmoittakaa esityksenne tarvitsemat erityiset tekniset tarpeet ja montako esiintyjää esityksessänne on: paivi.heino(at)helsinki.fi.

13.5.2018 mennessä: Toimittakaa esityksenne materiaali: paivi.heino(at)helsinki.fi ja studiomestari(at)tiedekulma.fi.

  • Tiedostot tulee nimetä selkeästi tapahtuman ajankohdan mukaan. Varmistattehan ennen lähetystä, että tiedostot ovat oikeassa formaatissa ja koossa.
  • Huomaattehan myös, että esityksessä ei saa näkyä tai kuulua tekijänoikeuksien alaista materiaalia ilman lupia.
  • Mainitkaa, jos esitys sisältää videon, josta halutaan äänet kuuluviin.
  • Videot voi tallentaa UniTubeen tai YouTubeen (lähettäkää videon linkki).
  • Isot tiedostot kannattaa jakaa Office365 OneDriven kautta tai lähettää Funet FileSenderillä (ohjeita Helpdeskin sivuilla).
  • Posterin tekijät: Lähettäkää posterin pdf 13.5. mennessä: paivi.heino(at)helsinki.fi. Tulostakaa ja tuokaa posteri mukananne Tiedekulmaan 22.5.
  • Huom! Tiedekulma tarvitsee materiaalin viikkoa ennen tapahtumaa, jotta sen toimivuus voidaan testata Stagen laitteilla. Siten materiaalin toimitusaikataulusta ei valitettavasti voida joustaa.

22.5.2018 Tiedekulman Stage on varattu klo 11:00 alkaen tapahtuman pystytystä varten. Kaikki esitykset ladataan etukäteen Stagen tietokoneille järjestäjän toimesta. Demojen ja postereiden tekijöihin suunnitteluryhmä on erikseen yhteydessä käytännön järjestelyihin liittyen.

***************************************************

TIEDEKULMAN STAGEN PROJISOINTIMATERIAALIN OHJEISTUS

TIEDEKULMAN STAGEN seinälle saa projisoitua niin kuvaa, videota kuin PowerPoint-esityksiäkin aina 16:9-kuvasuhteesta 3,5:1-kuvasuhteeseen. Kuva heijastetaan ylös Stagen pitkälle, Tiedekulman kahvilan vastakkaiselle seinälle.

MITÄ VOI PROJISOIDA: kuva, video, nettisivu, flash, powerpoint (ppt, pptx & pdf), tietokoneen kuva

KUVAKOKO JA KUVASUHDE:

MAX. 3690X1080
VIDEO: FPS 25 tai 50 kuvasuhteesta 16:9 kuvasuhteeseen 3,5:1 (koko näytön levyinen Powerpoint, video tai kuva on näyttävämmän näköinen Stagen tilassa)
POWERPOINT: Suosituksena 16:9 tai 3,5:1 kuvasuhde

FORMAATIT:

KUVA: Suosituksena JPG, JPEG, PNG
VIDEO: Suosituksena pakkaamaton MOV, MPG, MP4

VÄRIT: Stagen seinällä toimii parhaiten valkoinen teksti tummalla taustalla. Musta teksti näkyy vain yksivärisellä vaalealla taustalla. Yksityiskohtaiset kuvat ja tekstit näkyvät huonosti seinällä. Kuvat ja videot, joiden väreissä on mahdollisimman suuri kontrasti toimivat parhaiten.

FONTIT: Videoiden, kuvien ja PowerPoint-esitysten tekstien fonttien tulee olla selkeitä, minimikoko on 40 pt.

Stagen studiomestarin yhteystiedot: studiomestari(at) tiedekulma.fi . Puh: +358 40 5484141