Ensimmäinen digiloikkavuotemme – kokemuksia videotehtävistä

Yli kolmensadan opiskelijan HNFB-111 Anatomian ja fysiologian perusteet -massakurssin videotehtävä on takana ja palautetta on kerätty. Osa opiskelijoista koki videotehtävän mielekkäänä ja totesi sen auttavan aiheen oppimisessa, osa taas piti tehtävää yksinkertaisena ja osa hankalana toteuttaa etänä tuntemattomien kanssa.

Videoiden teettäminen verkkokurssilla ei ollut uusi juttu
Avoimen yliopiston ravitsemustieteen opiskelijat ovat tehneet jo vuosia omia videoita opinnoissaan. Ensimmäiset videot syntyivät vapaaehtoisina suorituksina ja myöhemmin yhtenä kurssin pakollisena tehtävänä. Kuluneen viiden vuoden aikana opiskelijat ovat onnistuneet hienosti videoiden teossa.

Omia kokemuksia lyhyen videon teosta
Hyppäsimme hetkeksi opiskelijoiden saappaisiin tehdessämme joulukuun digiloikkaseminaariin videota, jonka kestoksi oli määritelty 3 minuuttia. Samainen kolme minuuttia oli meidän massakurssin videotehtävän enimmäispituus.
Lyhyt video on haastava tehdä. Meidän ensimmäisen, tiivistetyn käsikirjoituksen tallenne kesti lähes kuusi minuuttia. Suurin osa työstämme kuluikin sanoman tiivistämiseen ja hiomiseen. Oli vaikea estää kiireen tuntua. Myös opiskelijat totesivat palauteluennoilla, että he nopeuttivat puhettaan videoissa.
Hienointa oli, että opiskelijat osasivat tiivistää ytimekkäästi asiasisällön. Aiheen tuntemus auttaa ytimen löytämisessä. Parhaat tiivistäjät hallitsevat asiansa erinomaisesti.
Näillä ja monilla muilla kokemuksilla on hyvä jatkaa digiloikkaa.

Leppoisaa joulunaikaa ja virein mielin kohti uutta digivuotta 2021!

Digimateriaalien saavutettavaksi muokkaaminen ei ole rakettitiedettä

Otsikko on peräisin Réka Aarnosin suusta. Hän piti meille syyslukukauden lopulla ajankohtaisen koulutuksen saavutettavuudesta. Aarnos on Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian asiantuntija sekä Helsingin yliopiston suomen kielen kielitaitokurssien tuntiopettaja. Aarnos painotti, ettei ole olemassa digimateriaalien normaalikäyttäjää – me kaikki verkkosisältöjen kuluttajat hyödymme siitä, että saavutettavuus on otettu huomioon sisältöjä tuotettaessa ja niitä jaettaessa. Vai etkö sinäkin mielelläsi surffaa verkkosivuilla, joilta löydät helposti etsimäsi? Tai seuraa Powerpoint-esitystä, josta saa silmiä siristämättä selvää ja josta pääasiat nousevat kirkkaasti esiin?

Laki sähköisten materiaalien saavutettavuuden parantamiseksi tuli voimaan syksyllä 2019, ja sen taustalla on ajatus yhdenvertaisuudesta: kaikkien tulisi päästä tasavertaisesti käyttämään digimateriaaleja, oli sitten kyseessä verkkokurssi tai yksittäinen PDF-tiedosto. Esimerkiksi näkövammaiset pystyvät lukulaitteillaan seuraamaan tiedostoja, kun niiden tekemisessä noudatetaan tiettyjä yksinkertaisia ohjeita. Seuraavia Aarnoksen mainitsemia kohtia toteuttamalla sisällöt ovat saavutettavampia kaikille käyttäjille.

Word-, Powerpoint ja PDF-tiedostot

  • tärkeintä on selkeä kieli
  • tekstin ja taustan värien välillä pitää olla runsaasti kontrastia
  • kursivointi on epäselvempi tapa korostaa kuin lihavointi, käytä siis lihavointia. (Keksitäänkö kielenaineksen merkitsemiselle joskus toinen tapa?)
  • käytä tyylejä tekstiä muokatessasi – älä siis lihavoi otsikkoa vaan merkitse otsikko vaikkapa Otsikkotyyli 1:ksi
  • kun lisäät taulukon, merkitse ylin rivi otsikkoriviksi (aktivoi rivi, mene Taulukko-työkaluriville/Table Tools > Ulkoasu/Layout ja valitse Toista otsikkorivit/Repeat Header Rows) – näin otsikot näkyvät uudestaan, jos taulukko jatkuu seuraavalla sivulla.

  • jos liität tekstiin kuvan, lisää siihen vaihtoehtoinen selitys. Tämän pitäisi onnistua niin, että kun kuvaa klikkaa hiiren oikealla näppäimellä, saa näkyviin Muokkaa vaihtoehtokuvausta/Edit Alt Text, mihin kuvauksen voi kirjoittaa. (Työkoneeni Wordissa tätä ei näkynyt, joten reitti meni näin: hiiren oikealla klikkaus kuvan päällä > Format Picture > Layout & Properties > Alt Text – ja vasta tässä vaiheessa kuvalle pystyy antamaan lyhyen selityksen.)

1) kuva

2) klikkaus hiiren oikealla näppäimellä

3) vaihtoehtoinen kuvaus kuvalle: esimerkiksi yllä olevan kuvan kuvaukseksi voisi laittaa  ”tietokoneen näyttö” tai ruksia kohdan Merkitse koristeelliseksi, jos kuvassa ei sen suurempaa sisältöä ole.

  • tiedostoa tallentaessa sen voi vielä tarkistaa (Työkalut > Tarkista helppokäyttöisyys tai Inspect > Check for Issues > Check Accessibility) – ohjelma herjaa, jos se huomaa puutteita
  • tarkistin itse tämän blogitekstin ja sain huomautuksen, että alempana lisäämäni verkko-osoite pitäisi laittaa hyperlinkkinä tekstiin, ei URL-osoitteena
  • jotta saavutettavuuden eteen tekemäsi työ ei mene hukkaan ja jotta tyylit ym. säilyvät vielä PDF-tiedostossakin, Word- tai PP-tiedosto tulee tallentaa Export- eli Vie-toiminnolla (tai joissain tapauksissa Tallenna nimellä – ei kuitenkaan toiminnolla Tulosta)

Jos otsikon lupauksesta huolimatta tiedostojen muokkaus alkoi sittenkin tuntua rakettitieteeltä, tällä Saavutettavasti-sivustolla vaiheet selitetään hyvin selkeästi. Kiitos Rékalle antoisasta koulutuksesta!

Emmi Pollari

Suomen kielen ja kulttuurin yliopisto-opettaja ja yksi verkkomateriaalin Puhutsä suomee -tekijöistä (verkkomateriaalin sivustolle täytyi lain voimaantulon jälkeen lisätä saavutettavuusseloste, jossa mm. listataan sivuston puutteita saavutettavuuden näkökulmasta)

Lähikurssi verkkoon – case organisaatioiden viestintä

Viime keväänä opetus siirrettiin pikavauhtia verkkoon. Nyt syksyllä homman on ollut hieman enemmän aikaa ja monet opettajat ovat pähkäilleet tehtävien, verkkoluentojen ja vuorovaikutuksen kanssa. Kerron tässä pitämäni organisaatioiden viestintä –kurssin toteutuksesta ja onnistumisesta. Toivon mukaan tästä joku saisi eväitä oman verkkokurssinsa toteutukseen.

Organisaatioiden viestintä –kurssi on Politiikan ja viestinnän kandiohjelmassa organisaatioviestinnän ”peruskurssi”. Kurssi on viestinnän opiskelijoille pakollinen ja muutenkin suosittu, kurssille ilmoittautui 114 opiskelijaa.

Ajatukseni oli, ettei lähikurssia ja lähiopetuksen toimintamalleja tarvitse siirtää sellaisenaan verkkoon. Esimerkiksi 1,5 tunnin verkkoluento on jo melko pitkä. Kyökkipsykologiani sanoo, että zoomin tai vastaavan äärellä kognitiivinen kuormitus on helposti suurempaa, jolloin tarkkaavaisuus laskee nopeammin kuin lähiopetuksessa.

Minulla oli mahdollisuus tallentaa luentoja studio-olosuhteissa. Pyysin huippuasiantuntijoilta noin 45 minuutin luentoja, jotka tallennettiin Unigrafian studiossa. Osa luennoista oli hieman pidempiä, osa lyhyempiä. Omat zoom-luentoni olivat lähellä normaalia 1,5 tunnin pituutta.

Kurssin vuorovaikutuksellista osuutta mietin pitkään. Tapana on ollut laittaa opiskelijat pienryhmiin, zoomin breakoutroomeihin. Olen kuullut breakoutroom-kyllästymisestä ja myös ilmiöstä, kun ryhmiä muodostetaan, ihmisiä häipyy zoom-ympäristöstä. Pidän breakoutroomia kätevänä työkaluna, mutta em. syistä johtuen päätin laittaa tälle kurssille perinteiset tekstipohjaiset verkkokeskustelut.

Keskustelu kesti 2 viikkoa, laitoin valmiita keskustelunaloituksia ja jokaisen piti kirjoittaa vähintään kaksi kommenttia. Keskustelua kertyi luonnollisesti paljon. Määrää tärkeämpi on laatu ja ilahduttavaa oli, että keskustelu oli täyttä asiaa. Opiskelijoille kokemus näytti olevan harvinaisempi, palautteessa todettiin, että ”verkkokeskustelu oli itselleni uusi tapa, mutta hyvä tapa osallistaa opiskelijat!” Itse opettajana olisin voinut olla keskustelussa aktiivisempi, toisaalta ajattelin, että tämä on nimenomaan opiskelijoiden keskinäistä vuorovaikutusta.

Kurssin suoritus koostui siis seuraavasta asioista:

  • luentojen seuraaminen ja oppimispäiväkirjan tekeminen (1 liuska/luento, yht. 10 liuskaa)
  • osallistuminen verkkokeskusteluun (vähintään 2 kommenttia)
  • oppimistehtävä (kurssikirjan pohjalta noin 4 liuskan essee)

Kurssilla oli kerran viikossa zoom-luento, jotka pidin yhtä lukuun ottamatta itse. Nämä zoom-luennot myös tallennettiin, joten opiskelija saattoi nekin katsoa oman aikataulunsa mukaan. Zoomissa pidettiin seuraavat luennot:

  • Johdatus: mikä on organisaatio ja mitä on organisaatioviestintä?
  • Organisaatiotutkimuksen koulukunnat I
  • Organisaatiotutkimuksen koulukunnat II
  • Vuorineuvoksia ja milleniaalipäättäjiä – millaista viestintää uusi yhteiskunta vaatii? (Ville Blåfield, Miltton)
  • Organisaatioviestinnän haasteet: yhteiskuntavastuu, kriisit, globalisaatio ja dialogi

Lisäksi oli siis viisi tallennettua luentoa:

  • Miksi viestintä organisaatiossa on oikeasti tärkeää? Konstitutiivinen näkökulma (Salla-Maaria Laaksonen, HY)
  • Maine, brändi ja PR (Pekka Aula, Suomalainen tiedeakatemia)
  • Johtaminen ja valta (Outi Ihanainen-Rokio, HY)
  • Postmodernit organisaatiot ja viestintä (Outi Ihanainen-Rokio, HY)
  • Sosiaalisen median vaikuttajat, vaikuttajamarkkinointi ja vaikuttajaviestintä (Hanna Reinikainen, Jyväskylän yliopisto)

Miten kurssi meni?

Kokonaisuutena kurssi onnistui hyvin, opiskelijoiden antaman kouluarvosanan keskiarvo oli 8,8. Kiitosta sai rakenne, jossa puolet luennoista oli vakioaikaan ja puolet tallenteina katsottavaksi oman aikataulun mukaan. Myös kurssin sisällöt ja vierailijoiden luennot saivat paljon kiitosta.

Suoritustapojen monipuolisuus ja mielekkyys saivat kiitosta. Suoritus- ja toteutustapojen suhteen oli luonnollisesti vaihtelua, yhden mielestä verkkokeskustelut olivat hyvää vaihtelua breakoutroomeille ja toinen taas kaipasi breakoutroomeja. Siitä olen opettajana samaa mieltä, että vuorovaikutusta olisi voinut olla enemmän, mutta etäopetus, siis kaikilla muillakin kursseilla, ja suuri opiskelijamäärä tuovat omat rajoitteensa.

Työmäärää pidettiin sopivana suhteessa opintopistemäärään (5 op). Muutamat pitivät oppimispäiväkirjaa pitkänä, mutta ei kuitenkaan liian vaativana. Pieniä asioita olisi myös voinut hoitaa paremmin: kaikki tallennetut luennot eivät ole saatavilla heti kurssin alussa ja niitä ei saatu heti helposti katsottavaan muotoon.

Opiskelijapalautteet eivät tietysti kerro kaikkea. Voihan olla, että viihdyttävä kurssi saa hyvät arviot, mutta oppiminen jää vähäiseksi. Oppimisen arviointi on vielä kesken, sillä jatkoin tehtävien palautusaikaa, kun opiskelijoilta on tullut viestiä ylikuormittumisesta. Katsoisin kuitenkin, etteivät opiskelijat mitenkään liian helpolla tällä kurssilla päässeet ja usein tehty työmäärä korreloi oppimisen kanssa. Opiskelijapalautteiden mukaan verkkokeskustelut ja oppimispäiväkirja edistivät oppimista.

Kurssi siis onnistui hyvin, mikä sitä selittää? Ainakin seuraavat asiat:

  • En yrittänyt siirtää lähikurssia sellaisenaan verkkoon. Vaikka irtiotot lähiopetuksesta eivät olleet suuria, niin riittäviä mielekkään etäopiskelun toteutumiseen.
  • Kurssilla oli sopivasti aikataulua ja vapautta. Liian tiukka tai löysä aikataulu voi aiheuttaa hankaluuksia.
  • Käytössäni oli Helsingin yliopiston digiloikka-rahaa, jolla pystyin teettämään luentojen tallennuksen. Luulin tätä helpoksi keinoksi, mutta olikin hyvin aikaa vievää organisoida, kommentoida editointia, tehdä sopimukset jne. Aikaa siis käytin kurssin paljon.
  • Kurssin opetusavustaja Lotta Ruotsalainen hoiti homman hyvin ja oma-aloitteisesti. Hän huolehti zoom-luentojen tallennuksen. Ja tästä tietysti kiitos Valtsikalle, joka on palkannut opetusavustajia.
  • Kurssin aihe on tavallaan ”helppo”, siis siinä mielessä, että kurssin teemat yleensä kiinnostavat opiskelijoita.
  • Hyvät vieraat: hyviä puhujia hyvistä aiheista!

Loppuun valikoin pari parasta palautetta, kukapa sitä hännän nostaisi, jos ei kissa itse!

”Kokonaisuudessaan kurssi oli oikein hyvä ja mallikkaasti organisoitu!”

”Kokonaisuudessaan hyvä ja toimiva kurssi. Paras jolla olen tänä syksynä ollut. Kiitos!”

”Pidin kokonaisuudessaan kurssista erittäin paljon!”

”Järjestelyt olivat todella hyvät korona-aikaan suhteutettuna!”

Tämä kirjoitus on julkaistu myös Janne Matikaisen blogissa ja Rajapinta-blogissa.

 

Online Teaching and Collaboration

By Dr. Andrew G. Newby,

University Lecturer, Centre for Nordic Studies

At the Centre for Nordic Studies, we have always promoted a symbiotic relationship between teaching and research. This has been a guiding principle in the development of “Nordic Studies Online”, a MOOC scheduled for launch in 2021, that we have developed under the auspices of the Digital Leap initiative. Therefore, we had already been preparing plenty of recorded material, and thinking how to make the best use of our personal and institutional research networks, when global events meant that most university teaching moved to online delivery in March 2020. While the initial reaction – at least for a few days – felt more like crisis management, it soon became obvious that amidst the turmoil there were ways of looking positively at the opportunities provided by the move to online teaching and mentoring.

During spring, I discussed the coming academic year with our European & Nordic Studies MA students, to gauge what sort of online delivery they would find the most effective. I settled on a certain type of “hybrid” approach – mixing pre-recorded pieces to camera of 10-20 minutes, and live lectures (in order to give structure to the students’ week as well as my own) which were then put onto Moodle for a period (permitting anyone who was unable to attend live to catch up in their own time). This was supplemented by other online content, especially podcasts, (which were a flexible way for the students to learn while taking exercise, travelling, doing housework etc.) and short video documentaries. When appropriate, and mainly as a means of maintaining positive mental health, it was possible to arrange informal outdoor “tutorials” where students could come to discuss the course topics (or anything else!)

For a Nordic Studies programme based in Helsinki, the normalisation of online content has meant that our students have had more chances than before to benefit directly from our extensive research and teaching partnerships. Taking the “Nordic Societies and Cultures” survey course, for example, I was lecturing twice a week to group of sixty students, from a diverse range of backgrounds (discipline, academic experience and in terms of culture / nationality). In this course I was able to use material that I had already prepared for the Digital Leap project (such as short films on Finnish emigration made “on location” in Muonio and Hanko), and the necessity of creating more new content also provided material for the forthcoming MOOC. I got in touch with friends and colleagues across the world to discuss the possibility teaching collaborations, and this led to a series of pre-recorded interviews on topics ranging from the welfare state to the Scandinavian influences in the Baltic lands, and from broad issues of postcoloniality to nineteenth-century Trans-Atlantic emigration. The primary benefit of this has been to give students access to the latest research by world-leading experts, in a way that would have been more difficult otherwise. Even if it had been possible to fly someone over from Nuuk, North Dakota, or Gdansk to give a class, in the past this has generally been an add-on to a “formal” research presentation, and often the paper is two hours and might not fit so well into the course. With online delivery, a colleague can drop in to a class for 20-30 minutes and present something that can be easily contextualised within the overall course structures, or arrange for a half-hour interview or discussion about one of the course themes, at a convenient time – and this can be shown as part of an asynchronous delivery. This type of cooperation, having been normalised, should continue even if academic life returns to how it used to be. We had already been moving in this direction as a way of reducing air travel, and 2020’s enforced reduction in mobility has accelerated the trend.

This optimistic reading of the last few months’ teaching challenges should not minimise the sense of loneliness, disconnection and exhaustion that has certainly been felt by both students and teachers during this period. I have often felt that I am on the brink of a crisis, overly dependent on technology, and giving lectures in inappropriate workspaces (including on a park bench). Maybe when we return to the classroom I will have an opportunity to reflect more dispassionately on these negative factors. For now I think it is more beneficial to remain focussed on the positives, to keep striving to improve my own skills, and give the students as good an experience as possible during what is undoubtedly an extremely trying time in their university careers.

Alumnivideot osaksi historioitsijoiden asiantuntijuustaitojen opetusta

Historian kandiohjelman digiloikan syysohjelmaan kuului opiskelijoiden editoimat alumnien videohaastattelut. Haastattelut toteutettiin osana Tuomas Teporan ja Lotta Vuorion opettamaa Historioitsijat asiantuntijoina työelämässä -kurssia. Aineopintojen työelämäopintojaksoihin lukeutuvan kurssin tavoitteena on tutustuttaa opiskelijat historia-alumnien työuriin ja tarjota käytännönläheistä opastusta urasuunnitteluun ja oman osaamisen tunnistamiseen. Aiempina lukuvuosina, ennen COVID-19-pandemiaa, opiskelijat kävivät haastattelemassa alumneja näiden työpaikoilla ja laativat keskusteluistaan esitelmät ja raportit. Jo ennen pandemiaa olimme päättäneet integroida digiloikan osaksi asiantuntijataitojen kurssia, mutta korona teki päätöksen ”helpoksi”. Unitube-studiossa toteutetuista haastatteluista tuli muutoin Zoomissa opetetun kurssin ainoa lähitapaamisiin perustunut osa.

Opiskelijat toteuttivat haastattelut paritöinä. Kaikkiaan haastatteluja tehtiin neljä; toinen osa kurssilaisista keskittyi järjestämään kurssin lopuksi etäyhteydellä toteutettavaa työelämätapahtumaa. Haastatteluista tehtiin toki edelleen kurssiesitelmät ja kirjoitettiin myös raportit. Videoiden pituudeksi oli määritelty noin viisi minuuttia ja niiden editointiin käytettiin Screencast-O-Matic-ohjelmaa. Valmiita videoita on mahdollisuus käyttää tulevassa opetuksessa ja esimerkiksi historian kandiohjelman verkkosivuilla. EU:n saavutettavuusdirektiiviä noudattaen opiskelijat myös tekstittävät videot manuaalisesti editointiohjelmalla. Poikkeusajalle tyypillisesti yksi haastatteluista jouduttiin sairastumisen vuoksi toteuttamaan Zoomissa, mutta samalla ohjelman tallennustoiminto tuli tutuksi opiskelijaparille.

Ennen haastattelutilanteita opiskelijat kävivät tutustumassa Unitube-studion tekniikkaan ja Unitube-lataamon käyttöön. Kaikki Unitubessa tai esimerkiksi opetuksen sisältönä Moodlessa julkaistava ääni- ja videoaineisto tuodaan järjestelmään Unitube-lataamon kautta.  Opiskelijapalautteen perusteella niin studion kuin lataamon toiminnot koettiin käyttäjäystävällisiksi. Suurimmat tekniset vaikeudet koettiin harjoituskerralla, jolloin studion tekniikka petti. Polttavimmat haasteet vaikuttivat liittyvän videoiden ohjaukseen, kameratyöskentelyyn ja kuvakulmiin. Esimerkiksi studioasetelman toimivuutta ja rennon ilmapiirin luomisen merkitystä korostettiin onnistuneen alumnivideon takaajina. Olimme ohjeistaneet opiskelijoita etukäteen pohtimaan muun muassa videoidun osuuden pituutta suhteessa haastattelun kokonaiskestoon. Päädyimme siihen, että viiden minuutin klipin aineistoksi sopiva määrää videota oli 15–20 minuuttia. Opiskelijat suunnittelivat kysymyksensä näiden oletusten mukaan. Opiskelijoiden keskeisen oivalluksen mukaan mielenkiintoisin sisältö nousi esiin vapaamuotoisen keskustelun seurauksena. Nyrkkisääntönä vaikutti siis 10–15 minuuttia haastattelun pohjustusta ja parikymmentä minuuttia tallennettua haastattelua.

Tätä kirjoittaessa lopulliset, editoidut videot ovat vielä viimeisteltävinä. Screencast-O-Matic-ohjelmistoon opiskelijat ovat tutustuneet itsenäisesti, mutta opettajilta saa tarvittaessa tukea ongelmatilanteissa. Editointivaiheen haasteina opiskelijat ovat ymmärrettävästi raportoineet pulmia tärkeimpien kysymysten ja vastausten valinnassa.

Kurssin hands on -tyyppinen menetelmä asiantuntijuustaitojen oppimiseen sai kiitosta opiskelijoilta. Digitaalisen median tuottamisen perustaidot tulivat luontevasti osaksi historian generalistisia asiantuntijuustaitoja, pari- ja ryhmätyötaitoja sekä tapahtumanjärjestämiskokemusta. Opettajissa kurssi vahvisti ajatusta videoiden ja podcastien teettämisestä kurssitöinä esseiden ja opintopäiväkirjojen ohessa.

Videoklippitehtävä onnistui yli odotusten: 301 opiskelijaa palautti työn

Pari viikkoa sitten elimme jännittäviä hetkiä: yli 70 ryhmän noin 300 opiskelijan tuli palauttaa ryhmän tekemä videoklippi Moodlen työpajaan, jossa he vertaisarvioivat toistensa videoita. Seurasimme viimeisten minuuttien palautuksia kuin urheilukilpailua. Saalis oli huikea: 288 opiskelijaa palautti työn ajallaan HNFB-111 Anatomian ja fysiologian perusteet -kurssilla.

Kun työpajatoiminto oli sulkeutunut, saimme välittömästi muutamia sähköposteja myöhästyneiltä tai niiltä, jotka olivat palauttaneet työn väärään paikkaan. Tälle porukalle teimme uuden työpajan. Lopulta 301 opiskelijaa sai videonsa palautettua ja vertaisarvioinnin tehtyä. Kaikki työn aloittaneet ryhmät pääsivät maaliin.

Ryhmätöiden arviointia Zoomissa
Olemme pitäneet tähän mennessä kaksi palauteluentokertaa, jossa olemme katsoneet ja arvioineet yhdessä opiskelijoiden kanssa videoita. Opiskelijat ovat käyttäneet arvioinneissa Zoomin annotate-toimintoa.

Opiskelijat ovat osallistuneet aktiivisesti palautekerroille. Jokainen ryhmä on kertonut suullisesti oman ryhmänsä työskentelystä ja arvioineet videonsa asiasisältöä. Tämä on elävöittänyt luentoja mukavasti, koska opiskelijat ovat pitäneet kamerat ja mikit päällä. Palautekerrat ovat mahdollistaneet myös kurssin asiasisällön opiskelua ja kertaamista sekä antaneet tilaa kysymyksille.

Yleistuntuma on ollut, että ryhmien etätyöskentely on sujunut hyvin. Videot ovat olleet huolella tehtyjä. Tämä on hienoa, koska valtaosa on ensimmäisen vuoden opiskelijoita eivätkä ryhmäläiset ole tunteneet toisiaan entuudestaan. Jokainen ryhmä saa olla ylpeä omasta tuotoksestaan!

HNFB:n oma suunnittelija aloitti digiloikassa

Olen Katja Hätönen ja aloitin Human Nutrition and Food Related Behavior (HNFB) -maisteriohjelman digiloikan projektisuunnittelijana elokuun alussa. Olen työskennellyt useamman vuoden ravitsemustieteen opettajana Avoimessa yliopistossa, jossa karttui kokemusta Moodlesta ja etäopetuksesta. Antoisana koen sen, että minulla on tuttuja kollegoja niin ravitsemustieteen osaston, Avoimen yliopiston kuin opetusteknologian puolella. Yhteistyössä on voimaa!

Suureellisesti liikkeelle: digiryhmätöitä massakurssilla
Tavoitteenamme on

  • osallistaa opiskelijoita digiaineistojen tuottamiseen ja vertaisarviointiin
  • yhteistyön tiivistäminen Avoimen yliopiston kanssa.

Tavoitteita lähdettiin heti edistämään HNFB-111 Anatomian ja fysiologian -perusteet kurssilla. Kurssille osallistuu noin 320 opiskelijaa, joista Avoimen opiskelijoita on 20. Opiskelijat tekevät ryhmässä videoklipin, joka vertaisarvioidaan Moodlen työpaja-aktiviteetilla. Lisäksi kehitetään itseopiskelutehtäviä ja verkkotenttiä.

Ryhmätyön suunnittelu yhteistyönä
Arvioimme, että ryhmiä tulisi muodostumaan yli 70. Oli selvää, että erilaista osaamista niin verkkopedagogiikassa kuin Moodlen salojen ymmärtämisessä tarvittaisiin. Lähdimme yliopisto-opettaja Eeva Voutilaisen (MMTDK ja Avoin yliopisto) kanssa ideoimaan ja kokeilemaan vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa videon tekoa verkkoympäristössä, arviointitapojen vaihtoehtoja sekä teknisiä mahdollisuuksia; arvokasta tukea ja innostusta saimme seuraavilta

  • asiantuntija Nina Dementjeff (Avoin yliopisto)
  • koordinaattori Margit Koivumaa (Yliopistopalvelut)
  • verkkopedagogiikan asiantuntijat Outi Valkama ja Kristian Lindqvist (Yliopistopalvelut).

Testialueet suunnittelun tukena
Ennen kurssin alkua Margit Koivumaa loi testialueen Moodleen ja Teamsiin, jossa kokeilimme käytössä olevia digityökaluja, esimerkiksi

  • Teamsillä ja Zoomilla teimme videoita, jotka latasimme Moodleen; keskustelualueelle on mahdollista lisätä video, jonka koko on korkeintaan 50 Mt
  • kokeilimme Moodlen arviointityökaluja.

Keskustelualueen arvioinnissa näkyviin jäi vain sen opiskelijan arviointi, joka oli tehty viimeisenä. Tavoitteena oli löytää menetelmä, joka laskisi keskiarvoja opiskelijoiden tekemistä arvioinneista. Tämän vuoksi päädyttiin työpaja-aktiviteettiin, jossa hyödynnettiin Avoimen yliopiston ravitsemustieteen kursseilla hyväksi havaittua arviointimatriisia.
Työpaja-aktiviteetti vaatii enemmän etukäteistyötä opettajalta kuin keskustelualueen hyödyntäminen arvioinneissa. Huolellisella valmistelulla työpaja-aktiviteetti on kätevä työkalu, joskin se soveltuu paremmin yksilö- kuin ryhmätyöskentelyyn. Siksi opiskelijat tekevät suunnitelmista poiketen itsenäisesti vertaisarvioinnin työpaja-aktiviteetilla.

Ryhmätyö käynnistynyt hyvin massakurssilla
Opiskelijat ovat aktiivisesti ryhmäytyneet ja tekevät tällä hetkellä käsikirjoituksiaan; osa ryhmistä valmistelee jo videoita; ensimmäiset ovat videonsa jo palauttaneet. Marraskuun alkupuolella näemme, miten vertaisarviointi onnistuu työpaja-aktiviteetilla näin suurella kurssilla.

Itseopiskelutehtävien lisääminen videoihin H5P-toiminnolla
Anatomian ja fysiologian perusteet -kurssille oli jo aiemmin kerätty opiskelun tueksi videoita YouTubesta. Näihin videoihin aloitin tekemään H5P-toiminnolla monivalintakysymyksiä, joiden avulla opiskelijat voivat testata oppimaansa. Tehtävät on määritelty niin, ettei videon katsomista pysty jatkamaan ennen kuin kaikkiin kysymyksiin on vastattu oikein.
Kurssilla kootaan palautetta tehtävistä. Onkin hienoa nähdä, mitä mieltä opiskelijat ovat interaktiivisista videoista ja mitä kehitysideoita saamme. Syksyn Pedaforumin (2020) esitysten perusteella vastaanotto opiskelijoiden keskuudessa on ollut myönteinen interaktiivisia videoita kohtaan ja niiden on koettu tukevan oppimista.

Säännölliset kokoukset ohjausryhmän kanssa
Digihankkeen käynnistimme elokuussa siirtolapuutarhamökillä ravitsemustieteen opettajien kanssa (Mikael Fogelholm, Maijaliisa Erkkola, Riitta Freese, Tiina Jääskeläinen, Liisa Korkalo, Anne-Maria Pajari ja Eeva Voutilainen). Toinen tapaaminen pidettiin lokakuun alussa Teamsissa; esittelin, miten digiloikka on käynnistynyt, vaihdettiin ajatuksia, jaettiin kokemuksia ja unelmoitiin tulevasta. Parhaat ideat syntyvät, kun niille annetaan tilaa ja aikaa! On hienoa nähdä ravitsemustieteen digiloikan etenevän suunnitellusti.

Digiloikka and the ‘new normal’

When I was hired as Digiloikka project manager for the USP Master’s Programme, I was expecting to pilot a remote course, taking digitalisation and pedagogy into account, and offer ‘a meaningful alternative’ to the physical classroom for our international students.

Meanwhile, the world changed and with it, university education around the world and at the University of Helsinki. What was a meaningful alternative to be piloted and slowly implemented became an urgent need to be accomplished as efficiently as possible, under the threat of a pandemic. The international intake in Master’s Programmes also had a significant impact on the way to plan our courses: some students might not be allowed into Finland, due to temporary restrictions, or have decided themselves to postpone moving here. How to teach to a multidisciplinary and multi-sited group of international students?

Moreover, an urban studies and planning course requires going out, exploring, observing and analysing the urban as it unfolds itself in streets, construction sites, housing estates, and public and commercial spaces. How to do that remotely? What if a student feels suddenly unsafe or is unable to go out, because in a quarantine?

Discussing with the Master’s programme director and with its lecturers and students in a series of Digiloikka coffee breaks I organized in the spring, we decided to focus our digital skills onto the USP-301 Introduction to Urban Studies and Planning; in our plan, we had envisioned the possibility to work on an existing course.

USP-301 is the first course that our students take. It is a 10 ECTS intro course, which consists of twelve long meetings (9:00 – 16:00), each organised by a different lecturer of the Master. In its physical envisioning, the course had a lot of classroom work in groups in the fantastic Urbarium facility on the ground floor of Porthania and excursions around the metropolitan area. My main preoccupation has been how to translate all that into the remote environment.

I worked with the various lecturers involved in the course, first collectively, then individually, to help them frame their day according to some basic ideas. Through a previous survey, I knew that among them, I would have had experts in digital learning next to true beginners and my main challenge has been how to ‘talk’ to all of them. It doesn’t come as a surprise that we are using Zoom for lecturing and some of the group activities. It is definitely the best instrument to work in a synchronic way, that is, live, with the students present on the other side of the screen. Moreover, Zoom allows recording the sessions that can be later shared with students who were not present.

When designing course assignments, I advised the lecturers to keep in mind that the students don’t know each other and different scenarios are possible, including the one where they never meet face to face, for the whole duration of the course. Therefore I developed assignments, which they can all perceive as adequate and make them feel at ease, despite the exceptional situation. I divided possible assignments into three categories:

  • Individual assignments such as readings, writing a short essay, going out and taking pictures, which are always useful learning moments
  • Interactive assignments such as online discussions in Moodle forum, individual activity peer-reviews, blog posts, video or audio replies (new Moodle feature!) are all asynchronous activities, which might help them develop trust and get a sense of the classroom
  • Group assignments such as posters, presentations, problem-solving activities, which are a great way to work together towards common goals

Important is of course to offer students a platform for this. Moodle itself has plenty of embedded assignment/activities, moreover, we have been experimenting with Thinglink and Flinga with very positive results.

Combining live and asynchronous activities in the course has been a must, so that students that are not in Finland or/and are sick can rely on the lectures, without having to be present. Starting and closing the day a live interaction is a good idea, for instance introducing the day in the beginning and making a ‘wrap up’ and get feedback in the end. In the first lecture, we also had the chance to work with a video-lecture recorded for us by Meg Holden, Director and Professor of the Urban Studies Program at Simon Fraser University. This shows that remote learning and digitalisation has also had a positive impact on international collaboration and on implementing guest lecturing.

The course has just started, I will write a post about this in a few weeks, once it has finished and I collected some feedback from the students.

Harjoittelu etänä

Kun sain helmikuussa tietää päässeeni harjoitteluun digiloikkaprojektiin, ajattelin viettäväni kesän päärakennuksen neloskerroksessa, joka oli minulle aiemmin vain paikka, jonne professorit katoavat luentojen jälkeen. Toisin kävi: kahden kuukauden harjoittelun aikana olen piipahtanut tuossa kerroksessa vain kerran hakemassa yhden kirjan.

Projektissa teen Moodlen kysymyspankkiin tehtäviä, joita opettajat voivat myöhemmin käyttää kielenhuollon kursseilla. Sitä varten olen harjoitellut erilaisten tehtävätyyppien tekemistä ja kahlannut Kielitoimiston ohjepankkia edestakaisin. Harjoitteluni onkin ollut vaivatonta toteuttaa kotoa käsin, onhan se kuitenkin pääosin itsenäistä työskentelyä kielioppisääntöjen ja Moodlen kanssa. Työmatkoihin ei mene aikaa, ja voin kuunnella musiikkia niin kovalla kuin haluan – toisaalta keittiön ruokapöytä ei välttämättä ole se ideaalisin työpiste ergonomian kannalta.

Harjoittelun alkuaika oli tietysti totuttelua, eikä vastapäätä ollut vieruskaveria, jolta kysyä apua, ellen sitten lähettänyt sähköpostia. Tällaiselle WhatsApp-sukupolven edustajalle sähköpostin käyttäminen lähes päivittäisessä yhteydenpidossa tuntui aluksi yllättävän hassulta. Pähkäilin, pitääkö loppuun aina laittaa ”terveisin”, vaikka lähettäisi päivän aikana monta viestiä samalle henkilölle? Voiko käyttää hymiöitä? Voiko kirjoittaa puhekieltä vai pitääkö verbit taivuttaa aina subjektin mukaan?

Menneiden viikkojen aikana olen löytänyt vastauksen kaikkiin edellä mainittuihin kysymyksiin ja vakiinnuttanut omat rutiinini kotityöpäiviin. Sen lisäksi olen löytänyt suomen kieliopista ja oikeinkirjoitusohjeista mitä monimutkaisimpia pieniä yksityiskohtia, jotka ovat saaneet minut epäilemään, osaanko äidinkieltäni ollenkaan. Vai tiedätkö sinä, milloin voi sanoa kolme rumpalia ovat ja milloin kolme rumpalia on? Vastauksen voit katsoa täältä!

Sonja Vasile

Taloustieteen digiloikasta ensimmäisiä tuloksia syksyllä

Taloustieteen Digiloikka-projekti on kesän aikana edistynyt suunnitelmien mukaisesti eli sekä CORE-e-kirjan käännös (linkki alkuperäistekstiin) että erityisesti lukiolaisille suunnattava taloustieteen perusteiden MOOC-kurssi ovat askelta lähempänä maalia. Sekä e-kirjasta että Moocista saadaan syksyllä materiaalia tutustuttavaksi ja kommentoitavaksi.

E-kirjasta on tavoitteena julkaista noin kolmasosa eli ensimmäiset 8 lukua CORE:n virallisella sivustolla syys-lokakuun vaihteessa. Materiaaleja ehtii siis jo parhaassa tapauksessa osittain hyödyntää syksyn peruskurssiopetuksessa. Taloustieteen peruskursseilla hyödynnetään nykyisellään jo varsin laajalti CORE:n englanninkielistä versiota.

Verkkokurssia tuotetaan yhteistyössä HY:n tietojenkäsittelytieteen laitoksen kanssa, jolla on runsaasti kokemusta tasokkaiden Moocien tekemisestä. Verkkokurssin beta-versio on tarkoitus saada syksyn aikana testattavaksi rajatuille yleisöille. Varsinainen julkaisu ajoittuu ensi talveen.

Digiloikka-projekti on sujunut yllättävänkin jouhevasti etätyösuosituksista huolimatta. Samalla koko projektiryhmä on saanut hyvää käytännön harjoitusta olemassa olevien digityökalujen käytöstä.