Määräaikainen osoitteenmuutos Zoomiin

Taukoviikon jälkeisenä maanantaina kevään suunnitelmat vaikuttivat vielä kohtalaisen vakailta, kun virus ei ollut vielä tummentanut horisonttiamme. Loppuviikosta epävarmuuden ilmapiiri alkoi levitä. Mikä kaikki peruuntuu ja miten pitkäksi aikaa? Mitä nyt oikein tapahtuu? Ensin opettajat peruivat lähiopetuksen seuraavalta viikolta, kun varovaista toiveikkuutta oli vielä ilmassa. Viikonlopun jälkeen uusi viestitulva – nyt koko kevään lähiopetus on peruttu.

Alkoi näyttää siltä, että edessä olisi lukuisia tunteja yksinäistä puurtamista, luennon korvaavia tehtäviä, tapaamisia Zoomissa, poikkeusjärjestelyitä eikä pääsyä kirjastoon. Kalenterin pyyhkiytyessä menoista tyhjäksi piti arkirutiinit rakentaa itse ja niistä piti pitää kiinni itse. Kalenterin täytteeksi jäivät vain muutamat Zoom-luennot. Olen tietoteknisesti taitava, mutta suhtaudun tiettyihin asioihin hyvinkin suurella varauksella. Tästä lähtökohdasta onkin pienoinen yllätys, että Zoomista tuli kevään henkireikäni. Oli lähes mystistä, miten luentosalin tunnelma välittyi tietokoneen ruudun kautta työpisteeseeni keittiönpöytäni ääreen. Katkeransuloista tästä kaikesta kuitenkin teki se, miten nopeasti tunnelma katosi – yhdellä klikkauksella.

Siirtyminen Zoomiin ja etäopetukseen toi mukanaan arvaamattoman ongelman. Yhtäkkiä pienimmätkin asiat, jotka olisi voinut nopeasti kysyä ennen luentoa tai sen jälkeen, vaativat sähköpostin lähettämisen. Toisaalta, jos luennolla heräsi jokin kysymys, joka jäi askarruttamaan mieltä, ei sitäkään välttämättä voinut nopeasti varmistaa. Jälleen edessä olisi sähköpostin lähettäminen. Etäopetus ei tarjonnut myöskään mahdollisuutta luennon jälkeen puida asioita lounaan ääressä muiden opiskelijoiden kanssa.

Onnekseni myös virtuaalisia kahvipöytäkeskusteluja pitkin kevättä käytiin. Luonnollisestikin vakituinen puheenaihe oli etäopetus. Monen ajatukset sivusivat omiani. Luennot Zoomissa koettiin poikkeuksetta onnistuneiksi. Etenkin pienryhmät, joissa osallistujat olivat tuttuja, tuntuivat lähes samalta kuin luennot. Yhtä mieltä oltiin myös siitä, etteivät pelkät diat olleet riittäviä. Se, millainen kontakti opettajaan oli, ei ollut niinkään merkityksellistä kuin se, että kontakti, jossa opettajan näki tai kuuli, oli olemassa. Moodle-keskustelujen huonoksi puoleksi koettiin se, ettei niissä luonnollista keskustelua synny vaan keskustelu jää yksipuoliseksi argumentoinniksi. Täydellisen tuomion sai Moodlen-chat, joka on jo käyttöliittymänsä puolesta erittäin kömpelö.

Ainakin opiskelijoiden näkökulmasta Zoomiin luennon siirtäminen vaikutti kohtalaisen vaivattomalta. Zoom-luentojen lisäksi hyvänä koettiin myös erilaiset videotaltioinnit ja podcastit. Niiden eteneminen luentodiojen kanssa samaan tahtiin tarjosi miellyttävän oppimiskokemuksen. Hyvää näissä erilaisissa tallenteissa oli myös se, että niihin pystyi palaamaan omien tarpeidensa mukaan.

Zoom-luentojen lisäksi minulle erityisen positiiviseksi kokemukseksi tästä keväästä jäi Moodlessa toteutettu aikarajallinen tentti. Olen kokenut kotitenttien ongelmaksi niihin jumiin jäämiseen. Tenttisalitentit taas ovat fyysisesti raskaita ja toisinaan hieman ahdistaviakin tilanteita. Moodlen aikarajallinen tentti oli kuitenkin ihanteellinen, sillä siihen ei ollut mahdollista jäädä jumiin ja tekstin tuottaminen ja editoiminen oli huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Näitä tekisin mielelläni lisää!

Yhteenvetona voinee leikkisästi todeta, että digi on hyvä renki, mutta huono isäntä. Suurin opetus tässä kaikessa lienee se, ettei mikään digiympäristö tai etäopetuksen muoto voi korvata yhteisöä ja siinä tapahtuvaa vuorovaikutusta. Yhteisöllä on valtava merkitys sekä oppimisessa että asiantuntijaksi kasvamisessa. Vuorovaikutus on merkittävässä osassa siinä, että saa varmuutta omasta osaamisestaan, erityisesti silloin kun valmistuu alalta, josta ei saa ammattinimikettä.

 

Iina Kärkkäinen

Kirjoittaja on suomen kielen maisteriopiskelija

Video-oppia tositarpeeseen

Edellisessä koulutuksessamme maaliskuun alkupuolella suunnittelimme tulevia opetusvideoitamme. Silloin kehittelin hypoteettista videota, jota käyttäisin opettaessani suomen murteita. Enpä arvannut, että joutuisin tositoimiin jo ennen seuraavaa koulutuskertaa. Koronavirus pakotti nimittäin etätöihin Lappeenrantaan ja keksimään nopeasti, miten opettaisin esimerkiksi juuri suomen kielen variaatiota verkossa mahdollisimman havainnollisesti.

Ensimmäisestä koulutuskerrasta oli jäänyt mieleen ohjelmisto nimeltä Screencast-O-Matic (SOM), jolla videoita voi käytännössä tehdä. Erityisesti arvostin tietoa siitä, että videoon saa helposti liitettyä PowerPoint-esityksen tai voi kaapata ruudulta muuta haluamaansa tietoa. Kun siirryimme etäopetukseen, totesin, etten ehdi odottaa videokoulutukseen asti, vaan ohjelma on otettava auttavasti haltuun omatoimisesti. Helpdeskin havainnollisten ohjeiden kautta se onnistui, vaikka kieltämättä se oli työlästä ja vei suunnilleen kokonaisen työpäivän.

Hanna Lappalainen opetusvideoita valmistelemassa.

Niinpä kun opiskelimme SOM:n käyttöä pääsiäisviikolla, minulla oli jo tuntumaa ohjelmasta. Olin tehnyt sillä – yritysten ja erehdysten kautta – kahdeksan lyhyttä opetusvideota. Näin mielessä oli joitakin kysymyksiä, joihin halusin saada vastauksen. Omissa videoissani olin tehnyt sellaisen ratkaisun, että pääosassa olivat Powerpoint-diat, mutta oma puhuva pääni näkyi pienenä oikeassa reunassa. Minua kiinnosti, miten voisin saman videon sisällä vaihdella näkymää: toisaalta poistaa välillä kameran kuvan, toisaalta käyttää pelkästään kameranäkymää esimerkiksi esitelläkseni jotain kirjaa.

Koulutuksessa sain vastauksia näihin kysymyksiin, mutta opin myös paljon uutta. Tähän mennessä en ollut uskaltanut editoida videoitani ollenkaan, vaan olin aloittanut aina alusta, jos jokin meni pahasti pieleen, ja päättänyt sietää pieniä takelteluja.  Nyt sain hyviä vinkkejä siihen, miten videon voi tehdä pätkissä etukäteiskäsikirjoituksen avulla ja miten sitä voi leikata. Varsin helposti videoon saa myös lisättyä erilaisia elementtejä, kuten valokuvia, tekstejä tai katkelmia muista videoista. Myös esimerkiksi äänenvoimakkuutta voi säädellä jälkikäteen.

Koulutus sujui asiantuntevien kouluttajien (Mikael Kivelä, Esko Kuittinen & Kristian Lindqvist) johdolla jouhevasti Zoomissa. On helpottavaa tietää, että koulutusvideoon voi halutessaan vielä palata ja on monta kollegaa, jotka ovat olleet kuulleet samat vinkit. Yhdessä voimme varmasti kehitellä toimivia videoita opiskelijoiden iloksi. Itse yritän heti testata oppeja käytännössä.

Hanna Lappalainen

Opetusvideoita: suunnittelusta pikaiseen toteutukseen

Digiloikkamme alkutapaamisessa kävi ilmi, että kaipaamme eniten tietoa ja osaamista siitä, miten tehdä opetusvideoita. Vaikka osa meistä jo onkin aika taitavia videoiden tekijöitä, kaikki eivät ole tehneet opetusvideoita lainkaan. Sovimmekin, että aloitamme konkreettisen maisteriohjelmamme digiloikan kahdella opetusvideoiden koulutuksella. Ensimmäinen koski opetusvideoiden suunnittelua ja käsikirjoitusta, ja se toteutui juuri ennen kevään 2020 poikkeustilan alkua, 11.3. Kouluttajina olivat Esko Kuittinen ja Kristian Lindqvist.

Koulutuksessa pohdimme pääosin esimerkkien kautta sitä, minkälainen opetusvideon pitäisi olla ja kuinka tarkasti sitä pitäisi suunnitella. Aloitimme hands on -työna oman opetusvideon suunnittelun ja käsikirjoituksen. Erittäin hyödyllisenä pidettiin opetusvideoiden käyttämistä flipped classroom –opetuksessa sekä etäopetuksessa, josta on nyt tullut meille kaikille arkea. Vähän puhuttiin myös teknisistä välineistä, jolla videoita voi tehdä. (Unitube ei ole ainoa mahdollisuus!)

Nämä koulutuksessa esiin nousseet vinkit jäävät meille käyttöön:

  • Opetusvideo ei saa olla liian pitkä. Usein muistutetaan, että jo 6 minuuttia on maksimiaika, jonka jaksaa katsoa yhtäjaksoisesti. Tee pikemmin muutama lyhyt video kuin yksi pitkä. Videoon ei ole tarkoitus laittaa kaikkea maailman tietoa, vaan ainoastaan perusasiat. Yksityiskohtaisempaa tietoa ja sovellusmahdollisuuksia voi antaa lisäluettavan muodossa tai käsitellä niitä luennolla.
  • Ajattele, kenelle video on ja mitä varten.
  • Keksi videon alkuun jokin kiinnostava kysymys, joka houkuttelee katsomaan videon loppuun asti.
  • Jos haluat käyttää videossa kaavioita, lisää tietoa osittain selityksen yhteydessä, äläkä esitä koko monimutkaista kaaviota kerralla. Kaavion voi piirtää videon aikana. (Silloin on kuulemma paras, jos näkyy piirrettävä kaavio ja piirtäjän käsi).
  • Olisi hyvä, jos videon alussa ja lopussa näkyy myös itse puhuja.
  • Suuri osa ihmisistä tuntee olonsa kummalliseksi kameralle puhuessaan. Kuvittele, että puhut yhdelle ihmiselle, ja voi vaikka ottaa kaveri mukaan studiolle.
  • Erittäin hyödyllistä on, jos videoon liittyy tehtäviä (joko videoon upotettuna tai videon katsomisen jälkeen).

Ja pääasia – jos olet tehnyt videon huolellisesti, sitä voi käyttää pitkään!

Tehkäämme nyt etäopetuksen aikana opetusvideoita ja hyödyttäkäämme niitä myös etäopetuksen jälkeen!

 

Helen Plado

Videot osaksi opetusta

Suomen kielen ja suomalais-ugrilaisten kielten ja kulttuurien maisteriohjelma (SUKU) aloitti digiloikkansa tammikuussa 2020. Puolentoista vuoden aikana on tavoitteena kehittää ohjelman opettajien digiosaamista ja jakaa hyviä käytäntöjä. Hankerahoituksen avulla digiosaamisen kehittämiseen on opettajilla nyt aikaa, sillä ohjelman yliopistonlehtorit ja yliopisto-opettajat voivat työsuunnitelmissaan varata 40 tuntia koulutukseen osallistumiseen. Ohjelman opetustarjonta ei vähene, kun saadulla rahoituksella palkataan tuntiopettajia opettamaan joitakin kursseja.

Ohjelman opettajista suurin osa opettaa suomen kieltä, lisäksi mukana on Suomen kielen ja kulttuurin sekä suomalais-ugrilaisten kielten ja kulttuurien opettajia. Yliopistonlehtoreita ja yliopisto-opettajia ohjelmassa on yhteensä 25, mutta digiloikan anti on avoinna myös ohjelman professoreille.

Hankkeen opettajille on jo kertynyt monipuolista digiosaamista. Kaikki käyttävät Moodlea, mutta sieltäkin löydettiin hankkeen tammikuisessa avaustapaamisessa ominaisuuksia, jotka eivät ole jokaiselle tuttuja. Esiin nousivat muun muassa verkkotentti, arviointityökalut ja pelillistäminen. Moodlen HP5 on käytössä eritoten kielitaito-opettajilla (esim. viro, suomi vieraana kielenä), ja nyt pohdittiin, millä tavoin sitä voisi hyödyntää muunkinlaisilla kursseilla.

Moodlen ohella Examinarium, blogin käyttö opetuksessa, aktivointityökalut (Flinga, Presemo ja muut) ja etäopetuksen mahdollisuudet tulivat keskusteluissa esiin.  Näihin kaikkiin tartutaankin hankkeen aikana, ja väylinä ovat ensisijaisesti osallistuminen opetusteknologiakeskuksen (tilaus)koulutuksiin ja saadun opin ja kokemusten jakaminen yhteisissä tapaamisissa ja Moodle-alueella.

Ensimmäiseksi koulutuksen kohteeksi nousi kuitenkin yksimielisesti videoiden käyttö opetuksessa. Joillakin opettajilla on jo jonkin verran kokemusta videoiden käytöstä, mutta likikään kaikki eivät ole videoita itse tehneet. Nyt halutaan oppia käsikirjoittamaan ja editoimaan videoita, jotka voivat olla vaikkapa kurssien tervetulovideoita tai sisältövideoita. Tärkeää on myös voida tarjota videoita suoritusmuodoiksi opiskelijoille niin, että opettajana pystyy riittävässä määrin auttamaan opiskelijaa myös teknologisissa kysymyksissä tai ainakin ohjaamaan avun lähteille. Kevään aikana onkin tavoitteena järjestää ainakin kaksi koulutusta näistä teemoista. Kaikki eivät osallistu kaikkeen, vaan aiemman osaamisen ja kiinnostuksen perusteella kukin valitsee itselle mielekkäimmän kurssin. Saatuja oppeja jaetaan sitten aina tarpeen mukaan muille.

Tästä se lähtee, SUKU-ohjelman digiloikka! Innostuneesti ja uteliaasti lähdemme liikkeelle, ja kenties seuraavaan blogikirjoitukseen voimme tuoda tervehdyksen jo videona.

Terhi Ainiala