Digitaalinen tarinankerronta historianopetuksessa

Tarinat ovat meissä – omassa, suvun, yhteisön ja kansakunnan menneisyydessä. Tarinat auttavat muistamaan, ymmärtämään ja oppimaan uutta. Tarinoita voi hyödyntää kaikessa inhimillisessä toiminnassa päiväkodista liikkeenjohtamiseen – miksi ei siis yliopiston historianopetuksessa.

Digitaaliseksi tarinankerronta muuntuu silloin, kun tarinoita välitetään digitaalisten laitteiden avulla. Digitaalisen tarinankerronnan myötä leirinuotion, kyläyhteisön tai kansallisen kulttuurin piirissä kerrotut tarinat on mahdollista yhdistää osaksi globaalia tarinaa.
Tarinankerronta edistää asioiden oppimista ja vaikuttaa (toivottavasti) myönteisesti opiskelijoiden itseluottamukseen, kun jokainen voi olla sekä tarinankuuntelija että -kertoja. Opiskelija siirtyy kuuntelijasta aktiiviseksi tarinan rakentajaksi ja sen kertojaksi. Tarinoiden tuottaminen vahvistaa opiskelijoiden taitoja lukea ja arvioida niitä tarinoita, joihin perustuen he tällä hetkellä rakentavat ymmärrystä yhteiskunnan tapahtumista.

Digitaalisen tarinankerronnan ideoita sovelletaan yhteiskuntahistorian digiloikan yhteydessä oppimisen välineenä, mutta myös opiskelijoiden työelämätaitojen kartuttamisessa. Digitaalinen tarinankerronta löytyykin jo monen organisaation mm. markkinoinnin ja liikkeenjohtamisen työkalupakeista. Digitaalinen tarinankerronta antaa uudenlaisia mahdollisuuksia hyödyntää digitaalisia laitteita ja sovelluksia yliopisto-opiskelussa.

Opetuksessa kokeilen digitaalisen tarinankerronnan sisällyttämistä Näkökulmia Suomen sosiaalihistoriaan kurssiin. Suunnitteluvaiheessa vaihtoehtona oli mm. Helsingin historiaan liittyvien lyhyiden videoklippien tuottaminen, joiden avulla opiskelijaryhmät selittäisivät kyseiseen kohteeseen liittyviä historiallisia tapahtumia tai paikan merkitystä suomalaisten historiassa. Samalla videoklipit olisivat toimineet opetusaineistona kurssin muille opiskelijoille.

Lopulta päädyin toteuttamaan digitaalista tarinankerrontaa yhteistyössä Helsingin kaupunginmuseon kanssa, jossa talven aikana uudistetaan Ratikkamuseon näyttelyä. Kaupunginmuseon arkistoaineiston ja valokuvien avulla opiskelijoiden tavoitteena on kevään 2020 aikana havainnollistaa, miten Ratikkamuseon näyttelyssä avautuu näkökulmia Suomen sosiaalihistoriaan.

Ratikalla Suomen sosiaalihistoriaan – tiedossa innostavia hetkiä!

* * * *

Blogtekstin kirjoittamisessa ja digitaaliseen tarinankerrontaan perehtymisessä olen käyttänyt useita lähteitä mm. eri yliopistojen Digital storytelling -aihepiirin kurssien sisältökuvauksia, Matleena Laakson blogikirjoituksia sekä teosta, Patricia McGeen teosta The Instructional Value of Digital Storytelling Higher Education, Professional, and Adult Learning Settings.

DIGITAALINEN KURSSIPALAUTE JO TUNNILLA

Tässä digikuulumisia yhteiskunnallisen muutoksen kandiohjelmasta, jonka varsinainen Digiloikka 2019 on vasta alkamassa.  Ohjelmassamme siirryttiin tänä vuonna uudenlaiseen kurssipalautteen digitaalisen keräämiseen. Sinänsä kurssipalautteen keruu on ollut itsestään selvää ja koosteita käsitelty opiskelijoiden kanssa jo vuosia. Opettajat ovat kuitenkin kipuilleet alhaisen vastausprosentin online-palautteiden ja työläiden paperilomakkeiden välillä. Lue loppuun

Hyvien verkkokurssien jäljillä

Edelleen verkkokurssien tullessa puheeksi monet käsittävät niiden tarkoittavan – ihme kyllä –  luentosalissa nauhoitettuja täysiä luentoja, itsenäistä etäopiskelua ja ehkä verkkokeskustelua, joihin jokaisen on osallistuttava kymmenen rivin verran. Lopputuloksena tylsistymistä ja mielipideketjuja siitä, mikä tuntui mielenkiintoisimmalta oheismateriaalissa – kahden ensimmäisen sivun perusteella. Opiskelijat sitoutuvat huonosti ja osaamistavoitteet täyttyvät kehnosti. Ennakkokäsityksiä riittää siitä huolimatta, että Helsingin yliopiston piirissä on paljon hyvin kehiteltyjä verkkokursseja. Onkin hienoa, että HY:n iso Digiloikka-hanke tekee niitä näkyväksi ja mahdollistaa hyvien ideoiden ja käytäntöjen jakamisen.

Valokuva: pxhere free pictures.

Yhteiskunnallisen muutoksen kandiohjelman digiloikka-projekti tavoittelee pedagogisesti korkealaatuisia verkkokursseja, jotka voidaan joko yhdistää luentosaliopetukseen tai tarjota itsenäisesti. Tämä avaa mahdollisuuksia opetuksen erilaisiin kieliversioihin. Tiedekuntaamme tulee yhä enemmän kandivaiheen vaihto-opiskelijoita, mutta sen tasoista englanninkielistä opetusta on suhteellisen vähän tarjolla. Lisäksi kontaktiopetukseen lisätty verkko-osuus mahdollistaa interaktiivisen suoritustavan myös muiden ohjelmien opiskelijoille, korvaten oman ohjelman opiskelijoiden pienryhmäosuuden. Tavoitteena on rakentaa 15 op moduli, sekä kokonaan itsenäisesti suoritettavaksi että yhdistettäväksi luento-opetukseen.

Kurssien suunnittelussa on tarkoitus perehtyä tuoreeseen yliopistopedagogiseen tutkimukseen ja etsiä uudenlaisia hyviä käytäntöjä. Esimerkiksi vierailevilta tutkijoilta pyydetään lyhyitä videotuokioita ajankohtaisesta tutkimuksesta. Lisäksi tavoitteena on, että myös verkkokursseilla harjoitellaan erilaisia akateemisia asiantuntijataitoja, ns. työelämään siirrettäviä taitoja. Kanditason kursseihin sisällytetään empiirinen osuus, jossa opiskelijat perehtyvät digitoituihin kotimaisiin ja kansainvälisiin tilasto- ja arkistoaineistoihin harjoitellen tiedonhakua ja analyysia. Niistä on hyötyä paitsi omissa opinnäytteissä, myös asiantuntijatehtävissä yliopiston ulkopuolella.

Yhteiskunnallisen muutoksen digiloikka- hanke alkaa toukokuussa 2019, jolloin projektisuunnittelija Jaana Laine paneutuu verkkokurssien suunnitteluun ja hankkeen muihin sisältöihin. Tällä hetkellä hän on Kanadassa tutkimassa suomalaisten metsätyömiesten ja kämppäemäntien siirtolaiselämää 1900-luvun alussa ja opettamassa paikallisille opiskelijoille Suomen historiaa. Verkkokurssien pedagoginen toteutus on hyvissä käsissä, koska hänellä on laaja yliopistopedagoginen koulutus ja kokemusta vastaavanlaisten kurssien opetuksesta.