Testejä ja tutkielmapohjia

Toimin marraskuusta maaliskuuhun Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelman Digiloikka-hankkeen harjoittelijana, ja pääsin harjoittelujaksoni aikana etäolosuhteista huolimatta oppimaan paljon uusia asioita siitä, millaista on työskentely yliopiston projektissa.

Pääpainonani oli avustaa kielenhuollon testi- ja kysymyspankkialueella, jonne on syntynyt mainio määrä kysymyksiä ja testejä suomen kielenhuollon suosituksista. Näiden avulla suomen kielen opiskelijat pystyvät testaamaan omaa osaamistaan. Tein kysymyspankkiin itsekin muutamia kokoavia tehtäviä, mutta pääpainona työssäni oli olemassa olevien testien tarkistaminen ja niistä löytyvien virheiden korjaaminen. Koska testejä on olemassa reilu tuhat, meni tässä yllättävänkin paljon aikaa. Tällä hetkellä testit alkavat olla siinä kunnossa, että niitä pystytään käyttämään jo erilaisiin tarkoituksiin: joko opetuksen osana esimerkiksi lopputentteinä tai opiskelijoiden itsenäiseen harjoitteluun.

Kysymyspankin lisäksi olin mukana suunnittelemassa ja rakentamassa Tutkiva suomen kielen opiskelija -verkkosivua, jonne on tarkoituksena luoda ohjeita suomen kielen ja muiden lähialojen opiskelijoiden hyödynnettäväksi. Tällä hetkellä valmiina on tutkielman mallipohja, joka avataan yleisön käyttöön pikapuoliin. Muutakin sisältöä on tulossa, esimerkiksi ohjeet erilaisista tekstilajeista ja seminaarityöskentelystä.

On ollut jotenkin kiehtovaa huomata, kuinka ajankohtaiseksi digiloikkaaminen on vuoden aikana muuttunutkaan. Vuosi sitten kaikki tuntuivat olevan enemmän tai vähemmän hukassa digialustoiden kanssa, mutta nykyään etäpalaverit onnistuvat vaikka puhelimella. Niinpä onkin ensiarvoisen tärkeää, että digiloikkaa tehdään virallisesti myös yliopiston puolelta, jolloin opiskelijoiden saatavilla on materiaaleja ja mahdollisuuksia oppia ja työskennellä kotoa käsin. Eikä näistä materiaaleista varmaan haittaakaan ole silloin, kun päästään jälleen palaamaan lähiopetukseen ja -työskentelyyn.

Olli Tamminen

Vuorovaikutuksellisuutta ja vapautta verkkokurssilla

Humanistisen tiedekunnan tieteellisen kirjoittamisen (HUM-TIKI) verkkokurssin pilottikurssin päätteeksi opiskelijat vastasivat palautekyselyyn, jossa saivat kertoa niin kokemuksiaan kurssista kuin arvioida omaa oppimistaan. Yleisesti kyselyn perusteella kurssi koettiin hyödylliseksi niin sisällön kuin toteutuksen osalta, mutta erityisen kiinnostavana piirteenä vastauksista nousi esiin se, miten opiskelijat tunnistivat omia oppimistapojaan. Yksilöllisiä eroja vastaajien välillä näkyi esimerkiksi siinä, mikä kurssilla oli noussut kenellekin oppimisen kannalta merkityksellisimmäksi: toisia tukivat parhaiten vuorovaikutuksellinen oppiminen muiden kurssilaisten kanssa, toisilla taas korostui verkkokurssin mahdollistama itsenäinen ajasta ja paikasta riippumaton opiskelu. Vastauksissa näyttäisivät heijastuvan vastaajien erilaiset oppimisstrategiat ja -tavat: toisilla korostui toiminta ja sisältöjen opiskeleminen kurssialueella – joko kurssialueen aktiviteeteissa tai ryhmäkeskusteluissa – toisilla taas itsenäinen opiskelu, oman osaamisen testaaminen ja palautteen saaminen.

Omien vahvuuksien ja taipumusten tiedostamisen ja tunnistamisen ohella vastauksista ilmeni kiinnostavasti myös joustavuutta omien mieltymysten suhteen: vaikka esimerkiksi verkkokeskustelut saatettiin kokea  ärsyttäviksi, samalla kuitenkin nähtiin sanoittamisen merkitys oman oppimisen kannalta. Erilaisten tehtävien ja työskentelytapojen joukosta moni löysi oman tapansa oppia ja opiskella kurssilla, mutta myös virikkeitä haastaa tottumuksiaan ja uskomuksiaan opiskelusta ja oppimisesta.

Sointu Järvinen

Harjoittelu etänä

Kun sain helmikuussa tietää päässeeni harjoitteluun digiloikkaprojektiin, ajattelin viettäväni kesän päärakennuksen neloskerroksessa, joka oli minulle aiemmin vain paikka, jonne professorit katoavat luentojen jälkeen. Toisin kävi: kahden kuukauden harjoittelun aikana olen piipahtanut tuossa kerroksessa vain kerran hakemassa yhden kirjan.

Projektissa teen Moodlen kysymyspankkiin tehtäviä, joita opettajat voivat myöhemmin käyttää kielenhuollon kursseilla. Sitä varten olen harjoitellut erilaisten tehtävätyyppien tekemistä ja kahlannut Kielitoimiston ohjepankkia edestakaisin. Harjoitteluni onkin ollut vaivatonta toteuttaa kotoa käsin, onhan se kuitenkin pääosin itsenäistä työskentelyä kielioppisääntöjen ja Moodlen kanssa. Työmatkoihin ei mene aikaa, ja voin kuunnella musiikkia niin kovalla kuin haluan – toisaalta keittiön ruokapöytä ei välttämättä ole se ideaalisin työpiste ergonomian kannalta.

Harjoittelun alkuaika oli tietysti totuttelua, eikä vastapäätä ollut vieruskaveria, jolta kysyä apua, ellen sitten lähettänyt sähköpostia. Tällaiselle WhatsApp-sukupolven edustajalle sähköpostin käyttäminen lähes päivittäisessä yhteydenpidossa tuntui aluksi yllättävän hassulta. Pähkäilin, pitääkö loppuun aina laittaa ”terveisin”, vaikka lähettäisi päivän aikana monta viestiä samalle henkilölle? Voiko käyttää hymiöitä? Voiko kirjoittaa puhekieltä vai pitääkö verbit taivuttaa aina subjektin mukaan?

Menneiden viikkojen aikana olen löytänyt vastauksen kaikkiin edellä mainittuihin kysymyksiin ja vakiinnuttanut omat rutiinini kotityöpäiviin. Sen lisäksi olen löytänyt suomen kieliopista ja oikeinkirjoitusohjeista mitä monimutkaisimpia pieniä yksityiskohtia, jotka ovat saaneet minut epäilemään, osaanko äidinkieltäni ollenkaan. Vai tiedätkö sinä, milloin voi sanoa kolme rumpalia ovat ja milloin kolme rumpalia on? Vastauksen voit katsoa täältä!

Sonja Vasile

Digi todellisuutena

”Hei! Oletko ihminen?” Siinä tämän vuoden jännittävin tervehdityksi tuleminen. Ja tämä tapahtui jo hyvissä ajoin ennen kuin olemassa oleva todellisuus alkoi todenteolla tapahtua täällä etäällä.

Harjoitteluni digiloikka-hankkeessa alkoi maaliskuun alussa. Tuolloin digiloikkakouluttautuminen esimerkiksi digiloikkaajien videoseminaarissa oli digiä vielä pikemminkin teoriassa ja eletyssä todellisuudessa ihmiset lampsivat fyysisissä tiloissa ympäriinsä.

Sitten todellisuus digiloikkasi. Digistä tuli todellisuutta ja todellisuudesta digiä. Koulutukset ja olemassaolo syöksähtivät Zoomiin, joka ei näin enää sekään ole vain jotain sellaista, että ”aha, tällaistakin on”, vaan nyt se on se, mitä nimenomaan on. Ja tässä uudessa todellisuudessa digikouluttauttautuminen on jatkunut läpi huhtikuun: lisää videoiden tekemisestä, käsikirjoittamisesta ja käsittelystä, Moodlen opettamista ja opiskelua tukevista ominaisuuksista. Digistä on tullut näin sekä työn sisältö että sen tapahtumaympäristö. Tässä kokemuksessa onkin kiteytynyt kirkkaammaksi kysymys: Missä määrin digiys on enää vain vaihtoehtoista todellisuutta, vai onko se jo todellisuus itse?

Arkinen huomio digin ja sen toisen todellisuuden rajalta. Kun digiydestä on tullut todellisuutta, on työmatka muuttunut muotoon: Nosta pää tyynystä ja etäänny olemaan läsnä todellisuudessa, joka on digi.

Jotteivät toisenlaiset todellisuudet totaalisesti unohtuisi, on välillä loikittava merenrantaan olemaan liki todellisuutta.

Sointu Järvinen

Digiloikkaajien rekrytointia ja MOOC-kurssin suunnittelua 

Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelman digiloikkaprojekti etenee! Olemme juuri rekrytoineet molempiin osahankkeisiimme korkeakouluharjoittelijat: tervetuloa suunnittelemaan verkkokurssia Sointu Järvinen ja kokoamaan kielenhuollon verkkotentin kysymyspankkia Sonja Vasile! Harjoittelijat aloittavat hommat kevään ja kesän aikana.  

Tsekkasimme myös tieteellisen kirjoittamisen HUM-TIKI-verkkokurssin opetusteknologiakeskuksen ABC-pajassa. Kurssi on pedagogisesta näkökulmasta hyvällä mallilla, ja seuraavana haasteena onkin kurssin tekninen toteuttaminen MOOC-alustalle. 

Digin ääreltä, 

Johanna Komppa ja Anne Mäntynen