LinkedIn humanistin käyntikorttina

Photo by Lauren Mancke on Unsplash

Uskaltaisin väittää, että humanistit eivät hyödynnä LinkedIniä siinä määrin kuin heidän ehkä kannattaisi. Humanisti voi kuitenkin hyötyä LinkedInin käytöstä paljonkin. Tässä kirjoituksessa paneudun siihen, miten humanisti voi hyödyntää LinkedIniä oman asiantuntijuutensa ja henkilöbrändinsä rakentamiseen.

LinkedIn on kuin nykyajan käyntikortti, ja se onkin loistava väline työnhakuun ja verkostoitumiseen. LinkedInin käyttö voi aluksi tuntua etäiseltä ja hankalalta, mutta sitä käyttääkseen ei tarvitse olla huippuosaaja. Työssä käyvien humanistien lisäksi myös humanististen alojen opiskelijoiden kannattaa luoda LinkedIn-profiili, sillä jo opiskeluaikana tapaa monia kiinnostavia ihmisiä.

Kun tapaa mielenkiintoisen henkilön, kannattaa hänet lisätä pian tapaamisen jälkeen omiin kontakteihin. Kontaktit ovat tärkeitä, koska LinkedInissä on niin sanottuja piilotyöpaikkoja, jotka voivat aueta yhteisten tuttujen kautta. Jotkin työpaikkailmoitukset julkaistaan myös pelkästään LinkedInissä. Itse uskon, että työnantajat katsovat LinkedInistä, onko heillä ja hakijalla yhteisiä kontakteja. Jos yhteisiä kontakteja löytyy, se voi ehkä auttaa hakijaa saamaan työpaikan.

LinkedInissä voi etsiä itsellensä myös mentorin, jolta voi oppia paljon. Kiinnostavaa tyyppiä voi lähestyä suoraan viestillä, tai sitten häntä voi alkaa seuraamaan. Seuraamalla humanististen alojen asiantuntijoita, saa arvokasta tietoa siitä, miten he käyttäytyvät ja rakentavat LinkedInissä omaa henkilöbrändiään. LinkedInin tarkoitus on yhdistää ammatillisesti samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä, joten jos saa pyynnön joltakulta samalla alalla työskentelevältä tuntemattomalta henkilöltä, ei pyyntöä kannata heti poistaa.

LinkedIniä ei ole pakko käyttää työnhakuun, mutta jos etsii töitä, kannattaa se tuoda esille omassa profiilissaan. Samalla voi myös kertoa, minkälaisista tehtävistä on kiinnostunut tai mitä haluaisi oppia seuraavaksi. Meillä humanisteilla on mitä moninaisempia taitoja, joten niitä kannattaa myös lisätä rohkeasti omaan profiiliin.

LinkedIn on monien muiden sivustojen tapaan hakukoneoptimoitu. Siksi omaan profiiliin kannattaa sisällyttää mahdollisimman paljon osaamiseensa liittyviä oman alan termejä, jotta profiili tulee näkyviin käyttäjien tekemissä hauissa. Pelkän tittelin tai koulun nimen sijaan kannattaa kertoa hieman enemmän siitä, mitä on koulu- tai työvuosien aikana tehnyt ja oppinut sekä missä on onnistunut erityisen hyvin.

Saadakseen mahdollisimman paljon irti LinkedInistä, pitää sitä käyttää aktiivisesti. Muiden julkaisuista kannattaa tykkäillä ja jättää niihin kommentteja. Se on yksi helpoimmista tavoista osoittaa aktiivisuutta. Kaikista parasta olisi tietenkin julkaista jotain itse. Sen voi aloittaa jakamalla jonkin mielenkiintoisen artikkelin ja kertomalla muille, miksi se on mielenkiintoinen. Esimerkiksi kirjallisuuden alan opiskelija tai työntekijä voisi jakaa LinkedInissä Helsingin Sanomissa olleen artikkelin, jossa puhuttiin kirjojen kansien vaikutuksesta niiden myyntiin. Julkaisujen aiheen kannattaa aina olla jotenkin yhteydessä omaan alaan. Julkaisuissa kannattaa myös rohkeasti kysyä muiden mielipiteitä ja aloittaa sillä tavalla uusia keskusteluja.

Tässä kirjoituksessa annetuilla vinkeillä pääsee hyvään alkuun LinkedInin käytössä. Kaikkien edellä mainittujen keinojen avulla tulee rakentaneeksi omaa henkilöbrändiään, profiloiduttua oman alansa osaajaksi ja jakaneeksi kokemuksiaan. LinkedIn on oiva lisä jokaisen humanistin työkalupakkiin työllistymisen näkökulmasta. Toivottavasti tämän kirjoituksen myötä LinkedInin käytön aloitus ja hyödyntäminen tuntuu nyt helpommalta.

 

10 vastausta artikkeliin “LinkedIn humanistin käyntikorttina”

  1. Itsekin olen miettinyt kauan LinkedIniin rekisteröitymistä. Koska en ole vielä ehtinyt tehdä sitä, kysyisin sinulta seuraavaa: näkyvätkö omat CV-tiedot kaikille, vai voiko niitä jotenkin mukauttaa vain tietyille toimijoille? Itse en pidä ajatuksesta, että kaikki näkisivät avoimesti työhistoriani.

    1. Hei Linda!

      Kysymyksesi on erittäin hyvä! Oman profiilin asetuksista pystyt muokkaamaan ja rajoittamaan todella hyvin sitä, mitä tietoja ei-kirjautuneet käyttäjät näkevät. Jonkin verran – mutta melko vähän – voi myös rajoittaa sitä, mitä muut LinkedIn-käyttäjät näkevät. Voit esimerkiksi päättää, että jotkin tiedoistasi näkyvät vain kontakteillesi.

      Seuraavasta linkistä saat enemmän tietoa asiasta: https://www.linkedin.com/help/linkedin/answer/77/what-people-can-see-on-your-profile?lang=en

  2. Mielenkiintoinen ja informatiivinen blogiteksti! En ole itse vielä tehnyt tunnusta LinkedIniin, mutta tulen varmasti palaamaan tämän postauksen pariin sitten kun rekisteröityminen on ajankohtaisempaa. Tästä sai paljon hyviä vinkkejä.

    Olen käsittänyt, että LinkedInin käyttökieli on pääasiassa englanti. Osaatko sanoa, kannattaisiko (tulevan) suomen kielen asiantuntijan kirjoittaa profiilitietonsa suomeksi vai englanniksi?

  3. Hei Mia!

    Kiitos kommentistasi! Olet oikeassa, että LinkedInin käyttökieli on ensisijaisesti englanti. Suomen kielen asiantuntija kuitenkin hyötyy varmasti siitä, että kirjoittaa profiilinsa suomeksi, sillä oletus on, että hän tulee työskentelemään paljon suomen kielellä. Profiilin luovat tekstiosuudet voivat myös samalla toimia ikään kuin pienenä ”työnäyteenä” suomen kielen käyttämisestä tai ainakin kirjoitustaidosta.

    Kyseessä on siis makuasia: voi kirjoittaa haluamallaan kielellä. Mahdollisesti voi myös hieman yhdistellä suomea ja englantia. Esimerkiksi oman tittelinsä voi kirjoittaa molemmilla kielillä (esim. Kustannustoimittaja / Publishing editor), vaikka muuten profiili olisi suomeksi.

  4. Tosi mielenkiintoinen ja opettavainen teksti! Itse perustin oman LinkedIn-tilini vasta tänä syksynä, eikä se ole vielä kovin tuttu minulle. Olen kuitenkin jo sitä kautta löytänyt yhden työpaikan, jota päätin hakea. Mäkin siis ehdottomasti kannatan LinkedIniin liittymistä, varsinkin jos työpaikka on hakusessa!

    1. Hei Minna!

      Kiitos, kiva kuulla, että tekstini oli sinulle hyödyllinen. Hienoa, että olet löytänyt potentiaalisen työpaikan LinkedInin kautta. Juuri työpaikkojen etsimiseen se onkin hyvä paikka!

  5. Kiitos informatiivisesta ja kannustavasta tekstistä! Olen muiden tapaan ollut arkajalka Linkedinin suhteen – ja olen sitä kyllä yhä. Sitä tuntee kummallista epäpätevyyden tunnetta, kun katselee pitkiä työkokemuksia omaavia käyttäjiä ja vertailee niitä omaansa… Mutta eihän heidän kokemuksensa ole minulta pois. Päinvastoin: kuten työssä yllä mainittiinkin, kokeneemmilta voi aina oppia.

    1. Hei Maarit!

      Kiitos kommentistasi. Tunnistan saman kuin sinä. LinkedIn voi aiheuttaa paineita siinä missä vaikkapa Instagram. Ratkaisuna toimii sama kuin muissa medioissa, eli ei kannata verrata itseään muihin 🙂

Kommentit on suljettu.