Laitoksellamme järjestettiin viime torstaina perinteiset laitoskahvit, joiden aikana pääsimme perehtymään yliopistuudistuksen tämänhetkiseen jamaan. Vaikka uudistuksen läpikäyneen yliopiston tulisi olla vuodenvaihteen jälkeen valmis jatkamaan entistä innovatiivisempana ja tehokkaampana toimintaansa, yleinen epätietoisuus tulevasta oli vielä havaittavissa.
Vaikka monet asiat uudistuksesta ovat kesken, muutamat pääkohdat ovat selvillä. Laitosuudistuksen myötä Yhteiskuntapolitiikan laitos lakkaa olemasta, ja sosiaalityö ja sosiaalipolitiikka jatkavat oppiaineina uudessa Sosiaalitutkimuksen laitoksessa (Department of Social Studies). Kuten edellisillä laitoskahveilla kävi ilmi, kahden laitoksen malli oli huono kompromissi dekaanin ajaman laitoksettoman tiedekunnan ja muun muassa laitoksellamme suositun kolmen laitoksen ratkaisuehdotuksen välillä. Uuden suurlaitosmallin myötä päätösvalta karkaa mekoisen kauas riviopiskelijalta: tärkeimmät päätökset tehdään laitostasolla. Tiedekuntaneuvostossa päätetään yleisistä asioista, mutta laitosneuvostossa tehdään konkreettisempia linjavetoja opiskelijoiden arjen suhteen.
Vaikka muodollinen päätösvalta karkaakin kauemmas laitosuudistuksen myötä, voivat opiskelijat myös hyötyä laitosuudistuksesta aktivoitumalla ja terästäämällä toimintaansa. Laitosneuvostossa, joka siis muun muassa valitsee laitosjohtajan, vallitsee kolmikanta, ja Stigmalla ja Stydilla on opiskelijaedustuksessa oma parivaljakkonsa. Laitosuudistuksen myötä myös jokaiselle oppiaineelle valitaan henkilökunnan joukosta oppiainevastaava, ja oppiainevastaavalla on velvollisuus kuulla opiskelijoita. Vaikka lumedemokratian hengessä ”velvollisuus kuulla” voi tarkoittaa mitä vaan, ja oikeat päätökset tehdäänkin laitostasolla, voivat opiskelijat saada vaikutusvaltaa valmistelemalla kunnolla esityksiä ja ryhmittymällä joukolla niiden taakse.
Kokouksessa nousikin nopeasti ajatus toisenlaisesta tavasta viestiä asioista opiskelijoiden ja henkilökunnan kesken: syntyi ajatus yhteisestä, epämuodollisesta foorumista torikokouksen hengessä. Torikokous-ideaa on menestyksekkäästi sovellettu muissa tiedekunnissa, mutta valtiotieteellinen tiedekunta tulee kaukana jäljessä, kun puhutaan epävirallisesta toiminnasta tai suorasta demokratiasta. Torikokouksessa voidaan puhua mistä vaan, selkeästi, epävirallisesti ja ilman pönötystä.
Torikokousidea saikin selkeää suosiota niin henkilökunnan kuin opiskelijoidenkin keskuudessa. Se, minkälaiseksi käytäntö muodostuu, on täysin henkilökunnan ja etenkin opiskelijoiden oman aktiivisuuden varassa. Ei meitä kukaan kuule, jos me emme tuo sanomaamme selkeästi esille. Torikokousidealla onkin paljon mahdollisuuksia: se voi tuoda henkilökuntaa ja opiskelijoita lähemmäs ja se voi madaltaa opiskelijoiden kynnystä kuunnella ja osallistua päätöksentekoon. Torikokous voi toimia loistavana foorumina opiskelijoiden ja ainejärjestön välillä, ja lisäksi foorumina laitostason päätöksentekoon, sekä jopa HYYhyn – onhan HYY:n edustajistossa myös stigmalainen ehdokas.
Torikokousidea on ehdottoman kannatettava, mutta käytännön toteutus odottaa itseään. Torikokousidean onnistunut käytännön toteutus ja idean myyminen on haaste uudelle Stigman hallitukselle. Lykkyä tykö.