Maiju Wuokko: Minne menet, markkinatalous?

Suomessa ja maailmalla on uutisoitu näyttävästi perinteikkään Financial Times -brittilehden kannanotosta, jossa lehti päätoimittajansa suulla vaatii markkinatalousjärjestelmän ”resetointia” eli uudelleen määrittelyä. Lehden mukaan vapaaseen kilpailuun perustuva markkinatalous ei enää toimi.

Lehti peräänkuuluttaa markkinatalousjärjestelmän uudelleen suuntaamista siten, että voitontavoittelun ja osakkeenomistajien edun ajamisen lisäksi yritysten tulisi pyrkiä työntekijöiden, asiakkaiden ja yleisen edun edistämiseen.

Kannanottoa käsittelevässä uutisessaan Helsingin Sanomat kytkee Financial Timesin avauksen osaksi ”liike-elämässä laajemminkin käynnissä olevaa arvojen muutosta”. Toisena esimerkkinä kehityksestä HS mainitsee Yhdysvaltain suurimpia yrityksiä edustavan Business Roundtablen elokuussa julkistetun periaatelinjauksen.

Perinteisesti Business Roundtable on korostanut, että yritysten ensisijainen tehtävä on palvella osakkeenomistajien etua. Tuore linjanveto korostaa osakkeenomistajien intressien ohella myös muiden sidosryhmien ja koko ympäröivän yhteisön edun puolustamista – siis yritysten yhteiskunnallista vastuuta.

Allekirjoittanut on kuluttajana ja kansalaisena innostunut asennemuutoksesta, josta Business Roundtablen ja Financial Timesin julkilausumat tuntuvat kielivän. Historiantutkijana aidon muutoksen mahdollisuuteen on pakko suhtautua skeptisemmin. Ulostulot ovat kuin toisintoa 1970-luvulta, jolloin liike-elämän edustajien äänenpainot olivat hyvin samankaltaisia.

Kuvakaappaus Financial Times -lehden internetsivustolta.

Yhteiskuntavastuun pitkät perinteet

Elinkeinoelämän Valtuuskunnan (EK) viestintäjohtaja Jenni Järvelä luonnehti Helsingin Sanomille yhdysvaltalaisten suuryritysten edustajien avausta räväkäksi. Suomessa vastuullinen yritystoiminta on kuitenkin Järvelän mukaan jo arkipäivää eikä mikään mullistava uutuus.

Ajatus yritysten yhteiskuntavastuusta on toden totta niin maailmalla kuin Suomessa peräisin vähintään viiden vuosikymmen takaa. Suomeen yhteiskuntavastuuajattelu jalkautui 1970-luvulla, jolloin yritysmaailma koki yhteiskunnallisen ilmapiirin vihamieliseksi ja koko olemassaolonsa uhatuksi.

Financial Timesin tuoreessa kannanotossa kuvastuvat vuoden 2008 finanssikriisin jälkimainingit; 1970-luvulla taas öljykriisit ja niiden aiheuttama sitkeä taloustaantuma synnyttivät vaatimuksia talousjärjestelmän ”uudelleensuuntaamisesta”. Yritysmaailman edustajien näkökulmasta vaatimukset vaikuttivat vallankumouksen ajamiselta.

Vallankumousvaatimuksista ja vasemmistolaisesta yhteiskunnallisesta ilmapiiristä pelästyneet suomalaiset liike-elämän järjestöt perustivat vuonna 1974 Elinkeinoelämän Valtuuskunnan EVA:n puolustamaan vapaata markkinataloutta vasemmistovaaralta, julkisen sektorin paisumiselta ja taloudelliselta sääntelyltä. Vuotta myöhemmin perustettiin nykyisen EK:n edeltäjä Teollisuuden Keskusliitto (TKL), kun Suomen Teollisuusliitto ja Suomen Metsäteollisuuden Keskusliitto fuusioituivat. TKL liittyi EVA:n rinnalle markkinatalouden puolustusjoukkoihin.

Keskeisenä osana puolustustaistelua EVA ja TKL halusivat tehdä tiettäväksi voittoa tavoittelevan yritystoiminnan merkityksen kansakunnan hyvinvoinnille. Järjestöt korostivat, että nimenomaan yritysten voitoista perittävät verovarat mahdollistivat sosiaaliturvan, kulttuuripalvelujen ja ympäristönsuojelun kehittämisen. TKL:n toimitusjohtajan Stig Hästön sanoin: ”Olisi saatava ‘perille’ se sanoma, että vain voittoa tuottava kannattava yritys voi olla kilpailukykyinen, suorittaa investointeja, taata turvallisen työpaikan ja olla palkanmaksukykyinen.”

EVA ehdotti, että yritykset voisivat tuoda positiivista yhteiskunnallista kontribuutiotaan esiin sosiaalisten tilinpäätösten avulla. Ne olivat 1970-luvulla kansainvälinen uutuus, jonka tavoitteena oli havainnollistaa yritystoiminnan yhteiskunnallisia vaikutuksia perinteisen tulostaseen rinnalla. Huomio haluttiin kiinnittää yritysten sosiaaliseen vastuuntuntoon ja siten suitsia kritiikkiä yritystoimintaa kohtaan.

EVA:n ja TKL:n näkemykset 1970-luvun puolivälistä ovat käytännössä identtisiä Financial Timesin ja Business Roundtablen tuoreiden ulostulojen kanssa. Niissäkin alleviivataan sitä, miten vapaa markkinatalous on paras perusta työpaikkojen, innovaatioiden, verovarojen, vaurauden ja yleisen hyvinvoinnin luomiselle. EK:n Järvelä puolestaan seurailee TKL:n toimitusjohtaja Stig Hästön sanoja muistuttaessaan, että vain kannattavat yritykset voivat kasvaa, työllistää ja investoida – siis ”tehdä asioita, jotka johtavat yhteiskunnan kannalta hyvään eli esimerkiksi verotuloihin, joilla … voidaan tarjota hyvinvointipalveluja kansalaisille”.

Yritysystävällinen, uudistusmyönteinen yhteiskunta

EVA järjesti syksyllä 1976 Helsingin Finlandia-talolla Minne menet markkinatalous -seminaarin, jonka tarkoituksena oli valaa osanottajiin uskoa yritystoimintaan ja markkinatalouteen. EVA painotti markkinatalousjärjestelmän roolia länsimaisen demokratian ja avoimen, moniarvoisen yhteiskunnan takaajana.

Samalla EVA:n toimitusjohtaja Max Jakobson korosti, että markkinatalousjärjestelmän säilyminen edellytti myös sen uudistamistarpeen hyväksymistä. Hänen mukaansa yritysystävällinen yhteiskunta ja uudistusmyönteinen yhteiskunta eivät saaneet olla toistensa vastakohtia. Evalainen uudistusvalmius merkitsi käytännössä ennen kaikkea liike-elämän aktiivista osallistumista yhteiskuntapolitiikan määrittelyyn, valmisteluun ja toteutukseen. Aloitetta ei saanut luovuttaa ainoastaan vastapuolen eli vasemmiston käsiin. Vain uudistustyöhön mukaan lähtemällä voitiin uudistusten sisältöön edes yrittää vaikuttaa.

EVA halusi saada yritykset entistä paremmin kantamaan sosiaalista vastuutaan ja ottamaan toiminnassaan huomioon eri sidosryhmien edut. Vaikka lisävelvollisuuksien ottaminen rasittaisi ”lyhyen tähtäyksen kannattavuutta, niin pitemmällä tähtäyksellä liian rajoitettu linja johtaa helposti sekä yrityksen sisällä että yhteiskunnassa elinkeinoelämän poliittisiin tappioihin, jotka myöhemmin maksetaan taloudellisesti”.

Juuri poliittisten tappioiden ennaltaehkäisy kytkee yhteen 1970-luvun ja nykyhetken. Viisikymmentä vuotta sitten Suomen Metsäteollisuuden Keskusliiton puheenjohtaja Gay Ehrnrooth tuskaili yleistä asennoitumista, joka syytti teollisuutta saastuttamisesta, resurssien tuhlaamisesta ja kuluttajien pakottamisesta ostamaan tuotteita, joita he eivät tarvinneet. Yritysten edustajat tuntevat olevansa hyvin samankaltaisten syytösten maalitauluna myös tällä hetkellä.

Vastaus haasteeseen on 2020-luvun taitteessa sama kuin 1970-luvulla. Ottamalla aloitteen käsiinsä ja vaatimalla omaehtoisesti ja ennakoivasti markkinatalouden uudistamista yhdysvaltalaiset toimitusjohtajat ja brittiläisen talouslehden toimitus vain tukeutuvat vanhaan viisauteen siitä, miten hyökkäys on paras puolustus. Aika näyttää, johtaako asennemuutos käytännön toimiin vai jääkö se silkaksi sanahelinäksi.

1970-lukua koskevin osin teksti perustuu kirjoittajan väitöskirjaan Markkinatalouden etujoukot: Elinkeinoelämän valtuuskunta, Teollisuuden keskusliitto ja liike-elämän poliittinen toiminta 1970–1980-lukujen Suomessa (2016)