Helsingin yliopisto
Yhdellä jos toisella voi olla vaikeuksia oman runosuonen avaamisen kanssa. Väitöskirjan kanssa puurtaville kyseinen ongelma tuppaa olemaan varsin perustavanlaatuinen: jokaisen olemassaolon hetken voisi pyhittää tekstin luomiseen, tavalla tai toisella. Alati seuraava väitöskirjan varjo voi myös heijastua muihin kirjoittamisen muotoihin, kuten verkkokirjoittamiseen.
Mutta mitä pitäisi tehdä, jos esimerkiksi omaan blogiin ei ala syntyä tekstiä? Ongelma ei suinkaan ole vähäpätöinen, vaikka blogin ylläpitäminen ei tutkijan pakollisiin velvollisuuksiin tietenkään sisälly. Nykyaikaan nimittäin kuuluu nopea tiedonvälitys, mikä voi nostaa paineita myös omien verkkokirjoitusten ja niiden jatkuvan näkyvyyden suhteen. Hektisyyteen tottuneilla lukijoilla voi olla lyhyt muisti, ja näin ollen yksittäinen blogi voi painua unholaan pienenkin horroksen johdosta.
Moni tutkija voi siis tuntea suurta houkutusta julkaista kirjoituksia verkossa jatkuvalla syötöllä, laadusta viis. Verkossa kirjoittamiseen ei kuitenkaan kannata suhtautua turhan ylimalkaisesti, sillä tähän julkaisemisen muotoon liittyy monia varsin suuria ongelmatilanteita. Kurssilla totesimmekin, että verkossa julkaistu teksti on samanaikaisesti sekä välitön että ikuinen. Tästä johtuen esimerkiksi hetken mielijohteesta kirjoitettu teksti voi tuntua hyvältä idealta julkaisuhetkellä, mutta osoittautua vikatikiksi pidemmällä tähtäimellä.
Monet akateemiseen verkkokirjoittamiseen liittyvät ohjeet tuntuvatkin toistavan samaa mantraa: julkaise vain silloin, kun koet sen tarpeelliseksi. Näin tutkija kykenee tuottamaan itseään tai ammattikuvaansa edustavia tekstejä, eikä saturoi omaa verkkonäkyvyyttään turhanpäiväisillä julkaisuilla. Usein myös todetaan, että kannattaa harkita ainakin kahdesti ennen ”julkaise”-napin painamista. Kuten edellä jo huomautinkin, verkossa julkaiseminen jättää aina pysyvät jälkensä, jotka voivat joissakin tapauksissa olla hyvin haitallisia.
Näistä varoituksen sanoista huolimatta akateemisesta verkkokirjoittamisesta on turha luoda henkilökohtaista mörköä. Sen pitäisi olla rakentavaa ja omaa tutkimusta tukevaa tekemistä. Mitä kirjoittamiseen tulee, väitöskirjan ja muiden akateemisten julkaisujen luominen aiheuttaa jatko-opiskelijalle aivan riittävästi pulmia. Verkkokirjoittamisen soisi siis olevan huomattavasti rennompaa puuhaa, sillä stressin lähteitä tutkijoilla on jo riittämiin.
