Helsingin yliopisto
Kirjoita akateemisesta näkökulmasta, ”Senaatintorin laidalta”. Kirjoita jotain väitöskirjan tekijänä tutkijan näkökulmasta. No, ihan vaan ”Ogelista” käsin tätä ensimmäistä blogikirjoitustani kirjoitan.
Olen nyt miettinyt tätä tutkijan verkkokirjoittamista jonkin aikaa. Sitähän varten tälle jatko-opiskelijoille tarkoitetulle Tutkijan verkkokirjoittaminen –kurssille tulin. Siksi tämänkin kirjoituksen kirjoitan, osana kurssin lopputehtävää. Tuskin muuten tänne verkkoon blogitekstiä laatisin. Muutenhan käyttäisin tämänkin ajan väitöskirjani kirjoittamiseen. Tai ainakin jonkun siihen liittyvän julkaisun, kirjan tai artikkelin, lukemiseen. Tai sitten vaan ihan sen väitöskirjan keskeneräisyyden stressaamiseen. Väistellen ”alati seuraavaa väitöskirjan varjoa”, kuten joku blogin kirjoittajista aiemmin kirjoitti.
Vierastan niin akateemista näkökulmaa ja itse akateemisuutta. En oikein osaa olla ”akateeminen”. Voiko väitöskirjaa tehdä ja kirjoittaa olematta kiinnostunut akateemisesta maailmasta? En tiedä, mutta minä ainakin olen ollut. Entä kun ei vaan osaa mieltää itseään tutkijana. Teen tutkimusta valitsemastani tutkimusaiheesta omalta tieteenalaltani, mutta en vain koe olevani ”tutkija”. Minä vain kirjoitan väitöskirjaani, ”never ending” projektiani, jonka loppu alkaa jo onneksi häämöttää. Ja piipahdan silloin tällöin erilaisissa seminaareissa puhumassa tutkimuksestani.
Voisiko tutkija kuitenkin kirjoittaa omasta tutkimuksestaan ”hienostelematta”, kuten tietokirjailija ja historioitsija Teemu Keskisarja (Teema 5/17) ohjeistaa. Hän kehottaa unohtamaan akateemiset viisastelut, englannin ja tieteellisen terminologian ja käyttämään niitä vain hämäyksenä apurahahakemuksissa. Sillä syvin itseilmaisu ja lukijan koskettaminen onnistuu vain selkeällä äidinkielellä.
Hei Hanna-Mari,
tuo tutkijan identiteetin löytäminen on mielestäni melko yleinen ongelma, ainakin vielä väitöskirjaa tehdessä. Väitöskirjan luomiseenhan voi olla monia syitä: joku haluaa jatkaa uraa tutkijana, toinen taas syventää omaa osaamistaan asiantuntijana. Olen samaa mieltä siitä, että akateemisuutta ja tutkijan roolia ei kannata ottaa liian vakavasti, vaikka siitä ylpeä olisikin. Mainitsemasi turha hienostelu voi mennä kommunikaation edelle, mikä loppujen lopuksi on tutkijalle haitallista.
Hei Hanna-Mari,
Tutkijan tuskia – varmasti tuttuja monelle näitä tekstejä lukeville.
Ja silti, vaikka nuo aiheet tuntuisivat turhilta tai tuskaisilta, niin väitän, että se, että ne kirjoittaa auki ja tuo ne näkyväksi auttaa. Se tarjoaa vertaistukea muille (”en olekaan yksin”-ilmiö”) mutta auttaa ehkä myös jäsentämään omia ajatuksiaan. Ja kun lukee omaa kirjoitustaan joskus myöhemmin, niin ehkä tuolloin joskus raapustettu ”turha” höyryjen purkaus antaakin aiheen hymyyn. 🙂
Tuskin löytyy sellainen väitöskirjantekijä, joka ei olisi pohtinut omaa ammatillisuuttaan, asiantuntijuuttaan ja tutkijuuttaan. Ammattillinen identiteetti, asiantuntijan identiteetti ja tutkijan identiteetti saattavat olla samaa asiaa, tai sitten ei ollenkaan. Voi olla, että valmistuu yliopistosta alaan A, työura vie alalle B ja sitten tekeekin väitöskirjan , joka edustaa alaa C. Sanotaan, että nyky-yhteiskunnassa ihminen tekee keskimäärin vähintään kolme erilaista työtä elämänsä aikana. Työn kautta saa vahvistusta minäkuvaansa hyödyllisenä yhteiskunnan jäsenenä ja oman alansa asiantuntijana, On hyvä, jos tutkijana viihtyy akateemisessa maailmassa ilman, että joutuu vetämään jotakin roolia, joka ei tunnu omalta. Kun kirjoittaa tai tiedottaa omista tutkimustuloksistaan, selkeys ja täsmällisyys ovat sellaisia tekstin ominaisuuksia, joihin ilman muuta pyritään. Keinot päämäärän saavuttamiseen voivat olla hyvinkin erilaisia. Ymmärrettävyyden takeena on, että kirjoittaja itse ymmärtää, mistä kirjoittaa, kenelle ja miksi.