… I will not forget eating gelato in the hot Roman sun!
Category Archives: Luokittelematon
Suomen Rooman-instituutti ja vähän Villa Lantesta
Amos Anderson perusti suomalaisen instituutin Roomaan jo vuonna 1938, jotta Suomi saisi oman tutkimuslaitoksensa muiden sivistysvaltioiden rinnalle ikuiseen kaupunkiin. Instituutin toiminnan vakiintuminen kuitenkin kesti aikansa. Jouduttiin odottamaan toisen maailmansodan yli ennen kuin tutkimuslaitokselle löydettiin sijainti Roomassa. Mutta odotus palkittiin: vuonna 1950 Amos Anderson sai hankittua omin varoin (P.S.) Gianicolo-kukkulalla sijaitsevan renessanssihuvilan, Villa Lanten, instituutin käyttöä varten. Virallisesti kiinteistön hankkijatahona oli Suomen vähävarainen valtio, joka sijoitti huvilaan instituutin lisäksi myös Vatikaanin diplomaattisen edustuston. Viralliset avajaiset seurasivat remontointia muutama vuosi myöhemmin.
Ks. lisää: http://www.irfrome.org/
Instituutin toimintaa ylläpitää säätiö Institutum Romanum Finlandiae. Tieteellisestä työstä vastaa kolmeksi vuodeksi kerrallaan valittu johtaja, joka puolestaan kokoaa oman työryhmänsä tutkimusta tekemään. Työryhmäläiset valitaan aiemmin instituutin kursseille osallistuneista humanistiopiskelijoista. Mukaan eksyy silloin tällöin jokunen teekkarikin, ja mahdollista on että valtiotieteilijätkin ovat keksineet tavan päästä nauttimaan instituutin antimista. (Jos näin ei ole, niin äkkiä hakemuksia väsäämään!)
Institituutin kurssit vetävät väkeä vuosittain useimmista Suomen yliopistoista: edustettuna ovat etenkin klassillisen filologian, historian, arkeologian, taidehistorian ja teologian opiskelijat. Antiikintutkimuksen johdantokurssilla sekä pidempikestoisella tieteellisellä kurssilla perehdytään monipuolisesti Rooman tarjontaan: raunioihin, kirkkoihin, museoihin, kirjastoihin, ravintolohin, baareihin ja yökerhoihin. Viimeksimainitut eivät tosin kuulu kurssien viralliseen ohjelmaan. Villa Lantessa voivat myös muut Rooma-nörtit majoittua lyhyempiaikaista tutkimushankkeitaan varten. Harva paikka maailmassa voi näin inspiroida työntekoon! Villa Lantessa on myös taiteilija-asuntola taiteellisen hurmostilan kokemista varten.
Ensi kerran Roomassa käydessäni, vuonna 2000 turistireissulla, rakastuin jo kauniseen Villa Lanteen ja päätin että tänne on tultava uudestaan ja uudestaan. Onnekseni pääsinkin niukin naukin antiikintutkimuksen johdantokurssille vuonna 2001 ja tieteelliselle kurssille 2005. Oi niitä aikoja! Ja terkut kaikille silloin mukana olleille kanssa-nörteille. Ootte ihkui!
Nyt tarjoutunut mahdollisuus työskennellä vuoden verran instituutin myöntämän ns. Wihurin-stipendin turvin onkin jonkilainen unelmien täyttymys! Jonkinlainen siksi, että tämä on vasta alkusoittoa. Kunhan saan väitöskirjan pakettiin ja tohtorinhatun päähän aion tietenkin hakea seuraavaa pidempiaikaista pestiä 😉
Uusi koti
Itku ja onnenkyyneleet meinasivat karata ilmoille kun näin jälleen Villa Lanten kauniin renessanssihuvilan. Matkasta jo hieman voipuneena saapuminen ja majoittuminen omaan huoneeseen tuntui todelliselta saavutukselta. Sain uudeksi kodikseni Gavina-nimisen huoneen talon ylimmästä asuinkerroksesta. Huonetta on käsittääkseni aiemmin historiassa asuttanut instituutin legendaarinen sisäkkö, jolta huoneen nimi on peräisin. Gavinan pysti vartioi myös seurustelevaa nuorisoa Villa Lanten asukkaiden olohuoneessa ”parlatoriossa”, jottei meno äityisi liian hurjaksi.
Huoneessani on kaikki mitä ihminen tarvitsee: kirjoituspöytä, nojatuoli, sänky, TUULETIN, atk (oma läppärini yhdistettynä Cucina-verkkoon), kahvinkeitin, erinäinen määrä taidetta, keittokomero ja oma kylpyhuone. No okei, sohvaa ei ole. Tämä yhdistettynä huoneen ylhäiseen sijaintiin saattaa tehdä pahaa mahamakkaroille 😉
Villa Lante tunnetaan mm. upeasta näköalasta yli Rooman, mutta minun huoneeni lattiatasossa sijaitsevista ikkunoista näkee lähinnä osan terassia, jolla opiskelija-asukkaiden tiedetään rellestävän aamuvarhaiseen (been there done that, pitääkin muistaa hankkia korvatulpat) sekä pihalle, jossa myös järjestetään kemuja, joskin harvemmin ja ehkäpä hieman vähemmällä melulla (no joo, on sielläkin joskus remuttu).
Mutkaton matka
Pääsin Helsingistä Roomaan turvallisesti ja terveenä, ilman suurempia hämminkejä. Ostokset lentokentillä tosin jäivät hieman mielikuvituksettomiksi, mukaan tarttui vain suklaata ja alkoholia (eipähän tarvitse kähveltää kämppiksiltä enää tässä iässä).
Odotin matkaan lähtemistä kärsimättömänä. Tämä oli päällimmäinen tunne lähtöä edeltävinä päivinä. Muita tuntemuksia oli lievä jännitys lentämisestä ja matkatavaroiden mahdollisesta ylipainosta sekä kuumuus. Ylipaino-ongelmista selvisin maksuitta, kuumuus sen kuin jatkuu. En muuten suosittele kellekään, joka lentää ulkomaille vuoden mittaiseen oleskeluun varatun tavaramäärän kanssa shoppailemaan lentokentiltä. Viinat saa maastakin!
Mutta kuten mainittu matkani Hki-München-Roma Fiumicino-Roma Trastevere-Villa Lante sujui mutkattomasti; ainoat kurvailut nähtiin toisen lennon, sanoisinko sykähdyttävän laskeutumisen yhteydessä…
Lähtö lähenee – matkablogin lämmittelykierros osa 2
Huomenaamulla klo 6.55 Lufthansan lento Münchenin kautta. ROOMAAN!! Jospa vaan pääsisi nopsasti ja näppärästi perille ilman liiempiä ylipainomaksuja. Toivoisin hartaasti myös pakaasien kestävän matkan määränpäähänsä saakka. Taitaa käydä niin, että täytyy vielä turvautua jeesusteipin apuun.
Lisää tekstiä luvassa kunhan olen päässyt perille ja saanut kasaan meheviä matkatarinoita…
Pakkaushuolia
Lähtö lähenee. Matka Roomaan odottaa aika lailla tasantarkkaan 11 ja puolen päivän kuluttua ja sitä ennen pitäisi tyhjentää asunto liiemmistä kamoista vuokralaista varten. Kolme banaanilaatikkoa sain naapurin Siwasta ja lopuille tavaroille yritän löytää sijaa Ikean säkeistä ja pakolaiskasseista.
Hiki valuu.
Myös jääkaappi pitäisi saada tyhjäksi, vajaa pullo Bailey’stä odottelee pakkausapua puolitäyden portviinipullon seurassa.
Viimeksi tyhjensin asuntoa kaksi vuotta sitten kun muutin nykyiseen asuntooni. Tuolloin päätin, etten enää hamstraa tavaraa nurkissa pyörimään. Turhaan taas tuli luvattua; löysin tuossa juuri elokuvalippuja vuodelta 2000 ja alennuskuponkeja kesätapahtumiin, jotka ovat päättyneet ehkä noin kymmenen vuotta sitten. Miten nämäkin roinat ovat tulleet kannetuksi tähän kämppään… puuh.
Vaikeinta tietenkin on saada mahdutettua yhteen matkalaukkuun vuoden mittaiseen oleskeluun tarvittavat tavarat. Tämä ongelma on vielä ratkaisematta.
Pizza-akatemia
Uskoakseni pizza on kirjoitustaidon jälkeen ihmiskunnan paras keksintö.
Parhaat pizza-herkut tarjoillaan tietenkin sen kotiseudulla Napolinlahden ympäristössä.
Olenkin taipuvainen uskomaan erään ravintolan väitettä siitä, että pizza on kehitetty juuri täällä.
Kyseessä ei ole sen vähempi kuin Vico Equensessa sijaitseva “L’Università dell’ Pizza” eli pizzayliopisto joka myös tunnetaan nimellä Pizza Al Metro
Jälkimmäisen nimensä mukaisesti tämän paikan pizzoja tehdään metritolkulla, yhdestä metristä syö itsensä kylläiseksi viisi ruokailijaa, joten yksin aterioivalle riittää 20 sentin palanen.
Italialaisen pizzan salaisuus on tietenkin puu-uunissa, jossa pizzametrit paistetaan ihanan rapeiksi. Riittää kun päälle laittaa hieman tomaattia, mozzarellaa ja rucolaa (sitä ihanan tuoretta sellaista).
Joten Sorrenton-lomailijat hoi, Caprin / Amalfin / Positanon sijaan kannattaa tehdä retki Vicoon!
TJEU:
http://www.pizzametro.it/
Bella Napoli
Rappioromantiikan rakastajille ei Europasta löydy Napolin haastajaa.
Kaupunki, joka muun Italian mukaan on ”Afrikkaa” kiehtoo vastakohtaisuuksillaan loputtomiin. Nähdä Napoli ja kuolla: nykypäivän matkustaja tuskin (?) lankeaa syfilikseen, mutta jos uskaltautuu ihailemaan maisemia paikallisen kyydissä Vespalla ilman kypärää, voi tuo lausahdus toteutua ikävällä tavalla.
Roberto Savianon Gomorra-kirja (ISBN: 978-951-0-33186-6) kertoo Napolin alueen rappiotilasta toivottomaan sävyyn. Työttömyyteen turhautuneiden nuorten miesten joukot tarjoavat paikallisille rikollisklaaneille alati uusiutuvaa, puoli-ilmaista työvoimaa, eikä näköaloja parempaan ole.
Slummiutunut Napolinlahden alue tarjoaa kuitenkin samalla myös henkeäsalpaavan kauniita maisemia ja italialaista dolce vitaa. Jokaisessa pikkukaupungissa on vähintään yksi liike, josta voi ostaa huippumuodin viimeisiä luomuksia – myös lapsille on tarjolla design-asuja, D&G Junior -merkistä lähtien.
Jos Savianoa on uskominen, tehdään valtaosa haute couture -vaatteista napolilaisista nyrkkipajoista. Samat ompelimot tuottavat sekä aidot, huippulaatuiset vaatteet maailman catwalkeille että jäljennökset keskiluokkaiselle kuluttajalle. Reilusta kaupasta täällä tuskin on kuultu.
Verkostoitumisen jalo taito
Tänään olen verkostoitunut oikein olan takaa. Verkkoyhteisöjen aikakaudella lonkeroiden ulottaminen ympäri maailmaa onnistuu onneksi kotisohvalta tai ainakin kotitoimiston keikkuvasta nojatuolista. Olen onnistunut luomaan kontakteja tärkeisiin ja tuntemattomiin tiedemaailman edustajiin röhnöttäen verkkareissa kotona samanaikaisesti kahvia keitellen, kuorsaavaa koiraa videokuvaten ja tuolillani kieppuen. Samalla myös saatoin hieman silmäillä ilmeisen tärkeää artikkelia ja pitää yllä suhteita ystäviini virtuaalimaailmassa. Taisin jossain välissä täyttää excel-taulukkoakin. Oi autuutta. (Ei siis excelin täyttäminen vaan yhteydenpidon vaivattomuus.)
On niin Pompejia että
Tietokoneeni suorastaan pursuaa “uusia” Pompeji-sivustoja. Blogging Pompeii -blogista hoksasin Pompeiana.org-sivuston, joka on kuulemma tarkoitettu “for all things Pompeian”. Ainakin sivuilla on linkkejä taas muualle, etenkin eri projektien kotisivuille. Sivustolle perustettu tapahtumakalenteri on myös hieno idea: näin voi vaklata valmiiksi milloin eri projektit tekevät työtä paikan päällä.
Way to go!