Kaupunkikuvaa

Luokittelematon,

Näkymiä Roomasta pokkarin läpi katsottuna:

V.S. Onofrio:

Rooma – kerjäläisten valtakunta:

Satunnainen kiva talo:

Luistelua – pattinaggio:

Castel Sant’Angelo, alun perin keisari Hadrianuksen (k. 138 jKr.) mausoleumi, joka valmistui v. 139 jKr. Tänne haudattiin Hadrianuksen lisäksi vaimo Sabina ja suurin osa myöhemmistä keisariperheen (-perheiden) edustajista. Viimeinen haudattu keisari oli Caracalla v. 217 jKr.

Laurojen oma osteria?

Chiesa Valdese

ja olihan tämäkin nähtävä, lumisade Roomassa!

Omnomnom:

Ravintola Da Auguston (Piazza de’ Renzi, Trastevere) pöytäliina herättää sisäisen taiteilijan:

Epäravintolan antimia

Luokittelematon

Mainitsin Trasteveressa sijaitsevan “sala-ruokalan” jo yhdessä varhaisessa kirjoituksessa. Tuolloinen kokemukseni paikasta perustui vierailuun vuonna 2005. Nyt rafla on testattu ja hyväksi havaittu uudelleen, joten suositus on paikallaan. Kyseinen epäravintola sijaitsee Vicolo del Cedron päädyssä Trastiksen perukoilla aivan Gianicololle vievien rappujen juuressa. Paikasta saa aterian fiksattuun 25 euron hintaan, johon kuuluu perinteiset antipasti, primi, secondi sekä talon (poikkeuksellisen hyvää) viiniä ja jälkkäriksi limoncelloa. Listaa ei ole, samat sapuskat tarjotaan koko porukalle. Kesällä voi illastaa ulos katetuilla pöydillä, mutta talviaikaankin ruokailu onnistuu, sisätiloissa keittiön kanssa samassa huoneessa on paikkoja n. kahdellekymmenelle hengelle. Paikalla ei liene nimeä tai virallista ravintolan statusta, ja siellä saakin vetää röökiä niin kiihkeästi kuin huvittaa. Niin tekee myös paikan emäntä. Ruokavieraita ilahduttaa talon Aldo-niminen hauva:

Arachnen verkossa

Luokittelematon

Kreikkalaisessa mytologiassa Arakhne oli jumalatarta uhmaava neitonen, joka sai rangaistuksekseen muuttua hämähäkiksi.
Hämähäkkinainen on antanut nimensä myös pohjoismaiselle antiikintutkimusverkostolle, joka on keskittynyt etenkin nais- ja gender-tutkimukseen. Tammikuun lopulla Arachne järjesti Roomassa, Ruotsin ja Suomen instituuteissa, työpajan, jonka aikana kuultiin useita mielenkiintoisia esitelmiä roomalaisesta perheestä ja perheenjäsenten muistamisesta kirjallisuudessa, piirtokirjoituksissa ja muistomerkeissä. Workshopin kuunteluoppilaana sain tutustua mm. Vestan neitsyiden perheenjäsenten laatimiin kunniapiirtokirjoituksiin, kuvapatsaiden kierrätykseen (naisten patsaiden kohdalla riittää kätevästi kun muokkaa pystin hiuslaitteen uuten uskoon, ja a vot, kuva on päivitetty uudelle leidille) sekä pompejilaistalojen kotikultin (lares, genius) eri muodoista.
Seminaarin aikana ehdittiin myös museoon. Rooman yhdessä kansallismuseossa, Terme di Diocleziano, on esillä kattava kokoelma piirtokirjoituksia sekä jonkin verran hautamuistomerkkejä.
Yksi mielenkiintoisimmista epigrafisen kokoelman kohteista tunnetaan nimellä Laudatio Turiae, eli Turian ylistyspuhe. Kyseessä on pitkä muistokirjoitus rohkealle naiselle, joka mm. kahdesti  pelasti lainsuojattomaksi tuomitun miehensä. Piirtokirjoituksen ongelma on se, ettei tämän ansiokkaan naisen nimi ole säilynyt. Useat tutkijat ovat kuitenkin päätyneet uskomaan, että kyseessä on erään Q. Lucretius Vespillon rouva Turia, joka eli ensimmäisellä vuosisadalla eKr. Turiasta kertoo mm. kirjailija Valerius Maximus, jonka mukaan tämä auttoi miestään kätkemällä tämän heidän makuuhuoneensa sisäkaton ja talon ulkokaton väliseen tilaan. Luotetun palvelijan avulla hän piilotteli miestään ja auttoi tätä selviämään proskriptiosta: Q.Lucretium, proscriptum a triumviris, uxor Turia inter cameram et tectum cubiculi abditum, una conscia ancillula, ab imminente exitio,… tutum praestit .. et ille in cubiculo et in coniugis sinu salutem retineret. (Val.Max. 6,7,2). Pari tuhatta vuotta sitten elänyt tarmokas roomalaismatroona muistetaan siis edelleen tämän piirtokirjoituksen (joskin fragmentoituneen ja identifikaatioltaan epävarman sellaisen) sekä muutaman kirjailijan tekstin perusteella.


Jälkipolviin ulottuvaa muistoa itsestään tavoittelevat myös useat hautamuistomerkit, joita museossa myös on esillä. Tyypillisessä roomalaisessa muistomerkissä muistettavat ihmiset kurkkaavat ikkunasta vakavamielisen näköisinä:

Museossa on säilynyt muistoja arkipäivän roomalaisista, niin orjista, vapautetuista kuin vapaasyntyisistäkin miehistä ja naisista. Tässä ammatistaan ylpeän kalastajattaren (Aurelia Nais, Gaiuksen vapautettu orjatar) muistomerkki ja piirtokirjoitus:

Kaistapää

Luokittelematon, , , ,

Viimeaikaisen blogihiljaisuuden syynä on telkkari / telkku / töllötin.

TVKaista näyttää keskeiset suomalaiskanavat tallenteina, jotka säilyvät palvelussa kahden viikon ajan. Sain vinkin tästä elämää suuremmasta palvelusta vasta vajaa viikko sitten (odottakaas käyn vielä tarkistamassa tallenteista ….  juu, aivan, alkavat ti 12.1.).

Mutta siitä lähtien olenkin viihtynyt lähinnä Miss Marplen, komisario Morsen sekä Emma Woodhousen seurassa. Ja New Yorkin, Miamin ja Las Vegasin rikospaikkatutkijoiden, Seattle Grace -sairaalan tohtoreiden, saman kaupungin KACL-aseman radiopsykiatrin, eronneen naisen sekä T.I.L.A.N sisustussuunnittelijoiden kanssa. Jne.

Aiemmin sentään luin kirjoja. Nyt uskottelen itselleni, että väitöskirjaa varten tulee suorittaa vähintään 20 opintopistettä Dr. Philiä.

Spotifystäkin kaivoin esiin massivisen määrän leffamusaa, LOTR, Gladiaattori & Star Wars tahdittavat arkirutiinejani.

Tällä reissulla olisi kyllä pitänyt hankkia elämä Netti-TV- & Spotify-riippuvuuden sijaan.

Pyh(ä) pah(a)

Luokittelematon

Eli satunnaisia terveisiä norsunluutornista.
Uuden vuoden vastaanotto alkoi surullisissa tunnelmissa, kun suomalaisuutiset saavuttivat Roomankin. Vanhan vuoden viimeisenä päivänä järjestettiin kuitenkin juhlia perinteiseen tapaan, ja minäkin osallistuin, vaikka juhlamieli ei ehkä kovin korkealla ollutkaan.
Roomalaisista vuodenvaihteen (capodanno) juhlaperinteistä opin mm. seuraavat: tombola-bingon pelaaminen & linssikeiton nauttiminen. Ensimmäisessä voi tulla oikeasti rahakkaaksi, viimeksimainittua taas käytetään ennustuskeinona: seuraava vuosi tuo mammonaa syötyjen linssien määrän mukaan. Tombolassa hävisin viisi euroa, kun vierustoverini pelissä vei paitsi pääpotin, joka meillä oli neljäkymppiä sekä ”viisi oikein” -rivillä (cinquina) 25 €. Muuten syötiin taas valtavia määriä ruokaa, juotiin hillitysti, poltettiin tähtisadetikkuja ja kuikuiltiin ikkunasta raketteja. Näin puolikkaan.

Tänään puolestaan vietetään loppiaista eli epifaniaa, jonka italialaiset ovat oivasti vääntäneet Befanan ”juhlapäiväksi”. Befana, tuo vanha noita-akka tuo lahjoja, paitsi tuhmille lapsille jotka saavat hiiltä. Kuten niin monilla muillakin juhlapäivillä, myös tällä on juuret esi-kristilllisessä ajassa, kuten wikipedia valistaa.

Juhla-aikojen ulkopuolella sain taas muistutuksen siitä miksi Villa Lantessa on niin varsin hauska asua. Joulukuisten sukulaisvierailujen lomassa en juuri ehtinyt hengailla lantelaisten kanssa, mutta nyt onnistuin taas päätymään oikeaan aikaan yhteiskeittiöön satunnaiselle kahvitauolle. Ja mikä kahvitauko olikaan, kun sen aikana ehdittiin käydä läpi ja panna poikki ja pinoon mm. Freudin tuotannon pätevyys nykypäivänä ja suomalaisten psykoanalyytikoiden itsearvioinnin puute,  tyylikäsitteiden renessanssi / barokki paikkaansapitävyys, patinan ihanuus ja ikonisuus Italiassa ja saman asian kamaluus Venäjällä, puhtauden, pyhyyden ja pahuuden käsitykset, postmodernismin synty, mielenterveyspalvelut antiikissa sekä Heideggerin taidekäsitys!
Keskustelu jatkui hieman muodollisemmin pari päivää myöhemmin, kun Lantessa pidempään jo työskennellyt kirjallisuuden professori T. Kunnas kertoili alustuksessaan tutkimustensa tuloksista, tällä kertaa pahuuden eri luokista. Saimme oppia, ettei pahuus ole monoliittinen yksi (kuten me monoteististen uskontojen kasvatit usein tahdomme asian hahmottaa), vaan se voidaan jakaa useaan eri kategoriaan: on absurdia pahaa (luonnonilmiöt), kauhistuttavaa pahaa (dekkarit, kauhuelokuvat), kehnoa pahaa (vrt. synnin käsitys)  tyhmää ja sairasta pahaa (sitä todella pahaa pahaa) sekä karismaattista pahaa. Viimeksimainittu lymyilee paitsi karismaattisten lurjusten silmäkulman pilkkeessä myös ihmisten henkisessä energiassa, joka voi purkautua myös hyvänä, raja on häilyvä: karismaattinen paha on lupaus uudesta ja konfliktissa konventionaalisen moraalin kanssa, se on ”nuori kapinallinen”. (Lisää luettavaa kiinnostuneille: T. Kunnas: Paha: mitä kirjallisuus ja taide paljastavat pahuuden olemuksesta, 2008)

Lohduttava ajatus, jonka myötä toivotan kaikille onnellista ja karismaattisen hyvää vuotta 2010!

Natale

Luokittelematon,

Jolloti joo, sinne meni joulu ja joulukuukin melkein. Roomalaisesta joulunvietosta en edelleenkään tiedä juuri mitää mullistavaa. Kai ne syö ja juo ja viettää aikaa perheen kesken. Ihan kuin normaalit ihmiset. Jouluvaloja on jokseenkin hillitysti (paitsi Villa Lanten pihalla, jonka pihalle tuodun kuusen valoja kadehtisivat varmasti kaikki Helsingin thai-hierontapaikat), eikä joululauluja kuule lainkaan tarpeeksi. Samankaltaista lahjahässäkkää ei ainakaan kaupungin keskustassa tunne, kuin esim. Helsingissä, sillä suurimmat ostoskeskukset ovat kaukana keskusta-alueelta. Iso ostoskatu, Via del Corso oli kylläkin osin suljettu pyhiä ennen, jotta lahja-asiossa porhaltavat ihmiset saisivat vapaasti tukkia koko kadun. Mutta eipä siellä sunnilla mitän ostettavaa ollutkaan, mm. tavaratalo La Rinacente on pettymys (ihan minä vuodenaikana tahansa), sehän on lähinnä iso vaatekauppa. Ei ole kauppa ansainnut englanninkielistä nimeä department store, jos sieltä ei löydy sen enempää osastoja kuin perus-Seppälästä.

Kirkkoihin ilmestyvät seimiasetelmat kertovat miksi joulua niin monen mielestä vietetään (vrt. italiankielinen nimitys natale). No, saahan sitä uskoa. Minä uskon enemmän joulupukkiin. Piazza Navonalla oli krääsätori, jossa useissakin kojuissa oli myynnissä seimiasetelmaan kuuluvia hahmoja: itämaan tietäjiä, navetan eläimiä, Maria ja Joosef ja tiedättehän. Napolissa on peräti kokonainen katu omistettu seimirojua myyville kauppiaille. Ja kuten vanha professorini on kertonut, näistä voi saada koko muun tarpeiston hankittuaan vielä Jeesus-lapsen kaupan päälle. Hyvä diili.

Nissisen perheen jouluhässäkkään kuului kiertelyä kaupungilla, glögitilaisuus Villa Lantessa (mukana mm. Tiernapojat), ruokailua mm. Da Bruno ai quattro venti – ravintolassa sekä Lanten terassilla (tarjolla mm. ihanan tuoretta rucolaa, jossa maistuu se aurinko) ja ekskursio Pompejiin. Lumen sijasta niskaan saimme useita sadekuuroja. Siis pääasiallisesti suomalainen joulu siirrettynä italialaiseen ympäristöön (lämpimännihkeään sellaiseen). Joulurauhan julistuksenkin olisi voinut ilmeisesti netistä kuunnella, jos olisi tajunnut asettua toimivan yhteyden päähän oikeaan aikaan.

Mahtava jole l. joululeipä

Hauvat nokosilla Forumin kylpylässä Pompejissa.

Joulupukko (Babbo Natale) toi kiltille Lauralle paljon lahjoja, ja etenkin kirjoja. Suosikkini näistä on ehdottomasti Monica Fagerholmin Amerikkalainen tyttö, jota en aiemmin olekaan ehtinyt lukea. Ja kun kerran Säihkenäyttämö on jo julki, niin tämä piti saada käsiin! Toinen erityisen ilahduttava tuttavuus oli kirja nimeltä Pieru – bongarin opas. Kirjassa esitellään havainnollisesti eri pierulajit ja mukana on myös ääninäyte erityyppisistä kaasupäästöistä. Audiovisuaalisesti toimiva sekä sisällöltään informatiivinen ja havainnollinen teos, jonka pitäisi löytyä jokaisen suomalaisen sivistyskodin kirjahyllystä. Selvästi Finlandia-palkinto-kamaa, toivottavasti Nemo-kustannus ymmärtää lähettää opuksen kisaamaan!

Kivaa ja hienoa. Ensi vuonna sitten hankien keskellä!

Joulutervehdys (urbi et orbi)

Luokittelematon, ,

Roomalaiset juhlivat joulukuun (mensis December) lopulla, 17.-23.12. Saturnaliaa. Karnevaalishenkisissä kemuissa uhrattiin Saturnus-jumalalle, jaettiin lahjoja ja iloittiin riehakkaassa tunnelmassa ja orjien ja isäntien roolit vaihtuivat. Saturnaliaa vietetiin siis niin julkisissa tilaisuuksissa kuin perhepiirissäkin.

Lahjastressi tunnettiin jo antiikissa, tiedättehän: jos haluu saada on pakko antaa jne. Mm. runoilija Martialis (n. 40-104) kiukuttelee, kun on jäänyt ilman vastalahjaa, vaikka viisipäiväiset Saturnalia-festarit ovat jo ohi: Nulla remisisti parvo pro munere dona et iam Saturni quinque fuere dies…

Samankaltaisissa, joskin päinvastaisissa tunnelmissa ollaan vuonna 2009. Heitin joulukorttirahat Itämereen ja olen sellaisessa nettikatveessa (grazie Telecom Italia), etten tiedä pääsenkö edes lähettämään kaikille sähköistä tervehdystä. Joten, olkoon tämä joulutervehdykseni itse kullekin ja tasapuolisesti. Onnellista, hauskaa, ihanaa, railakasta, rauhallista ja suloista joulua! Puss & kram!

Hura hura häitä

Luokittelematon

Kävin Suomessa.  Matka ajoittui joulukuun alkuun, niin että ehdin hyvin takaisin Roomaan jouluksi (mutta se onkin sitten oma tarinansa, kerron siitä lisää kunhan se on saatu juhlittua!). Tämän pikkujoulureissun ensisijainen tarkoitus oli juhlia rakkaan siskoni Mirjahiinin (joka seikkailee mm. näillä sivuilla esim. nimillä Mömösä, Moina tahi  Miimi) avioitumista yhden konsultin kanssa. Vähänkö nastat kemut. Hyvää ruokaa ja juomaa ja satumaisen ihana morsian ja siis hei sulho – nätti ku sika pienenä! Ja niin kivoja vieraita ja tietenkin armotonta jorausta aamuun asti.  Parhaat tanssikengät oli jalkaansa laittanut tätini Lilu, joka jaksoi vielä  juhlia, kun esim. allekirjoittanut oli jo lepuuttamassa silmiään juhlapaikan sohvalla. Liluhan tietenkin tunnetaan Stadin parhaan diskon (K-50) seremoniamestarina.  Ja sanoinko edellisessä kirjoituksessa, että jatkoimme aamuviiteen? Pyhpah, puoli kuudelta poistui viimeinen taksi paikalta.
Kiitos M&J!


Eikä tässä vielä kaikki. Samaan aikaan toisaalla (tai ainakin melkein) vietettiin myös erään hyvän ystäväni häitä perhepiirissä. Odottelen tässä kutsua kaverijuhliin…

Muuten reissu lipsahti etenkin syömisen puolelle. Kun tuli italialaista ruokaa kehuttua, niin pakkohan on mainostaa myös suomalaisherkkuja. Terkkuja pääministeri B:lle (joka tätänykyä kai voi syödä vain pehmeää ruokaa etuhampaiden puutteessa…hah): suomalainen ruoka on HYVÄÄ! Esim. mamman lihapatojen antimet (jouluruokia) ja ravintola Karljohanin lipikala-illallinen maittoivat. Jälkimmäisessä tarjolla kalan kanssa oli paitsi perinteinen valkokastike myös mm. mustajuurta, norjalaista vuohenjuustoa ja ihraa. Niin just, sitä ihteään, pekonin kanssa…  Ja oli juuri niin hyvää kuin voisi kuvitella. Muuten nautiskelin erinäisissä kokoonpanoissa vähän belgialaista, vähän texmexiä ja hieman espanjalaista ruokaa. Tai itse asiassa aika paljon kullakin kerralla.


Kiitos lipikalaseuralle kutsusta sekä muille ystäville hyvästä seurasta!

Punaviinin suomalaiseen hintaongelmaankin on jo kehitetty parannusta: viini nimeltä  S-etukortti. Sitä saa vähän joka kuppilasta ja hinta on huomattavasti edullisempi kuin mitä niiden muiden hyllyllä nököttävien viiniraukkojen hintalappuihin on merkitty. Näin meitä viedään kuin pässiä narussa, ja koko Suomi juo samaa punkkua etelästä pohjoiseen. Tästä murinasta huolimatta aion kyllä hankkia tuon maagisen kortin, juuri näiden pirskahtelevien etujen tähden. Silloinhan siitä ei voi saada aikuisuuspisteitä ystäväni-kirjan kyselyssä, eihän?

Koko matka oli siis huikea menestys. Ja yksi kohokohta vielä mainittava: elävä pehmolelu Vanttu oli ottamassa vastaan kun saavuin kotiin.


Ja noh, tein ihan vähän töitäkin, mm. kopioin kirjoja, säädin artikkelin kanssa (ja olin ihan professorin puhuteltavana asian johdosta…) ja osallistuin Pompeji-projektin kahteen kokoukseen. Totuuden nimissä on kyllä mainittava, että jälkimmäiset olivat pikkujoulut 😉

Osavuosikatsaus

Luokittelematon,

Wihuri-vuoden ensimmäinen kvartaali tuli ja menikin jo. Ehdin joulukuun alussa jo käymään Suomessa, mm. tanssimassa siskon häitä (aamuviiteen).  Tästä kuitenkin luvassa oma postaus.

Ensimmäinen jakso Roomassa-oloa on ollut arvosanaltaan about 10 tai ainakin papukaijamerkki. Blogissa olen päässyt mainostamaan kaupungin (ym.) nähtävyyksiä, tässä vielä lyhyt katsaus muutamaan muuhun kivaan:

Ruoka (ja juoma) on vaan NIIN hyvää. En liene ensimmäinen italialaisen ruoan hehkuttaja, mutta so? Aamukahvi on hyvää. Ja aamupäiväkahvi on tosi hyvää. Ja samoin päiväkahvi ja illallisen jälkeinen espresso. Punaviini on hyvää. Eikä maksa maltaita, eikä edes mitään viinin aineosia (osa vähintäänkin 2. sarjassamme ontuvat kielikuvat). Siksi onkin kiva pistäytyä ulkona syömässä, kun koko illallisen juomineen saa kohtuullisella hinnalla (itse asiassa koko hoidon saa halvemmalla kuin Suomessa ravintolapullon viiniä…). Pizza on hyvää. Se on hyvää päivällä, palapizzana (pizza rustica) ja illalla sillee lautaselta. Roomalainen pizza on se ohutpohjainen, Napolissa saa paksupohjaista. Ja se pohja on paistettu puu-uunissa. Liha on hyvää (ja se tekee ihmisen onnelliseksi). Etenkin suurella mielihalulla olen syönyt lammasta, joka on, no hyvää. Kasvispihvejä ei btw ole olemassa (joo joo tiedän kyllä hyvin, että lihansyönti ei ole mikään ekoteko, mutta minkä sille mahtaa että liha on heikko ja lihan himo vahva). Ravintola jossa kannattaa kokeilla pihviä: Il Vascello dai Sardi. Kala on hyvää. Etenkin jos sitä saa yhdeksän ruokalajin illallisella, jonka päättää sitruunasorbetti (muut ruoat kala- &äyriäisannoksia). TJEU: Piccolo Molise Srl. Tietyllä varauksella myös rehut ovat hyviä: jos ne on marinoitu / grillattu / paistettu. On se vaan kumma, miten suola ja öljy tekevät ihmeitä… Kokeile antipasto-pöytää ravintolassa Scarpone.

Tässä alkamassa tieteellinen ja korkeatasoinen viininmaistelu Villa Lanten terassilla. Maisteltavana vino novelloa, italialaisten “Beaujolais Nouveau”.:

Jalkapallo:  jalitsu / fudis (= calcio) on italialaisten uskonto (katolisuudesta viis).  Sunnuntai on pyhä, koska silloin pelataan palloa. Oma suosikkijoukkueeni on kelta-punainen AS Roma, jonka paikallinen vihollinen on Lazion joukkue. Paikallisottelut (derby) ovat jännittäviä tilaisuuksia, jolloin mm. koko Gianicolo raikuu huudoista, jotka tulevat kukkulan juurella sijaitsevasta Regina Coeli -vankilasta…  Itse olen päässyt kokemaan jalkapalloilun hurmaa Calciatori “i francesi” di Ponte Marconi -nimisessä harrastelijajoukkueessa. Olen innokkaasti juoksennellut kentällä pallon perässä kun pojat (ja pari muuta tyttöä) pelaavat oikeesti. Pelien jälkeen juodaan olutta ja syödään pizzaa. Joukkueessa on 8 pelaajaa ja säännöt ovat perusjalkapallosta hieman lievennetyt. Myös 5 hengen tiimeillä pelataan. Näitä palloilulajeja kutsutaan nimillä calcetto ja calciotto.

Instituuttien kemut: Roomassa toimii useita antiikin- ja keskiajan tutkimukseen keskittyneitä instituutteja. Tutkimuksen ohella instituutit järjestävät jos jonkinlaisia kissanristiäisiä luennoista, seminaareista ja konserteista erilaisiin kekkereihin. Tänä syksynä pääsin osallistumaan ranskalaisten (L’École française de Rome)  ja hollantilaisten (Koninklijk Nederlands Instituut te Rome) juhliin. Molemmissa oli tarjolla ruokaa, juomaa ja tanssia. Ihmisiin on huomattavasti helpompi tutustua boolimaljan äärellä kuin kuivakoissa seminaareissa, joissa  näitä samoja naamoja toki näkee. Tunnettu tosiasia on myös se, että seminaareissa parhaat ideat esitetään esitysten ulkopuolella, mahdollisesti rinfrescon nauttimisen yhteydessä…
Suomalaiset ovat perinteisesti järkänneet vappukemut, joten niitä odotellessa 😉

Olen myös ehtinyt viihdyttää itseäni lukemalla kirjoja (Italian TV:tä en juuri kellekään suosittele). Tässä esimerkki parhaimmistosta, A.S. Byattin The Children´s book:

On siis kivaa pidellyt.