Aiemmassa postauksessa kerroin roomalaiskirjailija Juvenaliksen huolesta unettomuuden aiheuttamista vaaroista ja harmeista. Hänen huolensa ei ole tuulesta temmattua, tämän osoittavat lukuisat nykytutkimukset. Uusimmasta päästä voisin mainita vastikään julkaistun Työterveyslaitoksen sekä Turun ja Lontoon yliopistojen yhteistyönä tekemän tutkimuksen, jonka mukaan unettomuus ja uneen liittyvät häiriöt ovat selkeästi yhteydessä invalidisoiviin mielenterveysongelmiin ja useisiin fyysisiin sairauksiin. Unettomuus voi myös johtaa tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin ja tätä kautta työkyvyttömyyteen (Paula Salo et. al.:  Sleep disturbance and work disability – Sleep Disturbances as a Predictor of Cause-Specific Work Disability and Delayed Return to Work, in Sleep 33/ 10, 2010).

Unettomuuden kielteisistä ja toisaalta nokosten ja kunnon yöunien positiivisista vaikutuksista julkaistaan jatkuvasti uusia tutkimuksia, ks. esim.
* Tohtori.fi: Unettomuus yleistyy koko ajan
* HS.fi: Krooninen unettomuus saattaa moninkertaistaa kuolinriskin ja
Riittämätön yöuni lisää nuorten masennusta ja itsetuhoisia ajatuksia
Tiede.fi: Kunnon torkut ruokkivat luovuutta

Siinä siis uutisointia uusimmasta unitutkimuksesta. Lisää löytyy esim. Tiede-lehden nettiversiosta uni-hakusanalla.

Antiikissa Juvenaliksen ohella muutkin kirjailijat pohdiskelivat unettomuuden haittoja, esimerkiksi tietokirjalija Celsus katsoo unettomuuden aiheuttavan ja pahentavan sairauksia. Unta maaniteltiinkin saapuvaksi erilaisin keinoin. Esimerkiksi Cato vanhempi  neuvoo hoitamaan ongelmaa kaalilla seuraavasti: Jos jotakuta vaivaa unettomuus tai vanhuudenheikkous, saat hänet terveeksi antamalla tyhjään vatsaan kypsennettyä kaalia lämpimänä ja öljyllä ja suolalla miedosti maustettuna. Mitä enemmän hän syö, sitä nopeammin hän parantuu vaivastaan. Ohjeen toimivuutta sopii epäillä (vrt. kaalin suosiota Catolla).
Tarkkoja ohjeita unettomuuden hoitoon on tarjolla etenkin lääketieteellisissä teksteissä. Celsuksen ohjeet hyvään uneen vaihtelevat vaikutusteholtaan, lievimmästä päästä ohjeita on suositus siemailla vettä aterian jälkeen hyvän unen takaamiseen. Toisaalta hänen mukaansa unettomuus voi olla peräti merkki hulluudesta, joten tehokkaampiakin menetelmiä oli tarjolla. Celsus katsoi, että kuumetaudit sekä hourailu tarvitsivat erityisesti unen parantavaa ja mieltä rauhoittavaa voimaa, mutta olivat samalla myös esteenä nukkumiselle, joten unensaantiin näissä tapauksissa oli kiinnitettävä erityistä huomiota. Lepoa edesautetaan seuraavin keinoin: aloitetaan levittämällä potilaan päähän sahramista ja kurjenmiekasta tehtyä voidetta. Jos potilas kuitenkaan ei vaivu uneen vielä tällä konstilla, apu saattaa löytyä hullukaalista tai unikosta keitetystä liemestä, jotkut taas suosivat lemmenmarjojen laittamista tyynyn alle. Toiset luottavat kardemummaan tai valelevat otsaa silkkiäispuusta tai unikonsiemenistä saadulla nesteellä. Unetuksen aikaansaamiseen konstit ovat monet, joukossa myös jokseenkin kidutukselta kuulostavia ohjeita, joiden mukaan unetonta tulisi pitää väkisin hereillä muutaman päivän ajan, kunnes tämä rättiväsyneenä nukahtaisi syvään uneen. Näiden ohella Celsus esittää miellyttävämpiäkin rauhoitusmetodeja, kuten veden solinan kuuntelua ja potilaan kantamista ilta-aterian jälkeen sekä heijaamista sairasvuoteessa. Joistain edellä mainituista keinosta saattaisi olla jopa hyötyäkin, toisista lähinnä haittaa, kuten esim. Wikipedia kertoo:
Esimerkiksi iiriksen eli kurjenmiekan käyttö on jokseenkin epäilyttävää, sillä kasvi on myrkyllinen ja kosketusärsytystä aiheuttava. Toisaalta kasvin juurta on käytetty perinteisesti oksetuslääkkeenä ja haavojen hoitoon sen sisältämien tanniinien vuoksi. Sahrami sen sijaan on nykytiedon valossa antioksidantti ja saattaa peräti ehkäistä syöpiä. Celsus suosittelee sahramia useisiin muihinkin vaivoihin. Kardemumma kuuluu inkiväärikasveihin, jonka vaikutus jäänee kuitenkin tavallisen maustekasvin tasolle, se enintäänkin lämmittää ja rentouttaa.
Vaikuttavampia ainesosia löytyy sen sijaan silkkiäispuusta, jonka raa´asta hedelmästä saadaan aistiharhoja aiheuttavaa nestettä. Kasvien lääkinnälliset vaikutukset perustuvat niiden sisältämiin alkaloideihin eli kasviemäksiin. Hullukaalissa on mm. atropiinia sekä skopolamiinia, jotka lamaavat ja rauhoittavat parasympaattista hermostoa. Unikot, etenkin Papaver somniferum (unentuova unikko), sisältävät voimakkaita nukahtamista edesauttavia ja huumavia alkaloideja, kuten morfiinia ja kodeiinia. Myös lemmenmarja eli alruuna on voimakavaikutuksinen ”taikayrtti”, joka sisältää atropiinia sekä voimakasta hallusinogeenia nimeltä mandrogiini (en kyllä tiedä kuinka hyvin nämä ainesosat toimivat tyynyn alle asetettuina).
Celsuksen tiedoissa saattoi siis olla perääkin ja lääkintämenetelmissä tehoa, joskin silti katsoisin niiden kuuluvan osastoon ”don’t try this at home.”

Unettomuudesta kärsiville suosittelen pikemminkin tutustumista Ylen Prisma-dokumenttiin Unen lyhyt oppimäärä, jossa annetaan nykytieteellisiä neuvoja uniongelmien kanssa kamppaileville. Alkaa puolen tunnin päästä (eli 29.11.10. klo 19.00)!

Toiset paiskivat töitä öisin, toiset tekevät yöstä työnsä. Toistaiseksi kuitenkin dekadentti, mystinen ja pelottavakin yö on kiinnostanut enemmän taiteilijoita kuin tieteentekijöitä. Unitutkimusta (levätköön rauhassa Sigmund!) on tehty jo hyvän aikaa, mutta yöelämän kulttuurihistoriallinen puoli on jäänyt kirjaimellisesti hämärään. Onneksi Helsingin kaupunginmuseon Sederholmin taloon järjestetty Yö-näyttely valaisee (anteeksi, en voi itselleni mitään) hieman tätäkin puolta meille yöstä ja nukkumiskäytännöistä kiinnostuneille.

Mainiosti Yö-näyttelyn miljööksi soveltuvaan kaupunkitalon interiööriin on sijoitettu makuutiloja varusteineen, esillä on mm. katosvuode sekä sängyn lämmitykseen soveltuva messinkinen hiilisihti. Näyttelyn vaikuttavin vuode kuvaa vauraamman väen nukkumiskäytäntöjä, joihin kuului jo 1600-luvulla yleistynyt erillinen makuutila, jossa säilytettiin myös arvo-omaisuutta. Kansan keskuudessa erillinen makuukamari kehittyi Suomessa vasta myöhään, mutta asukkailleen vakiintuneet makuupaikat olivat kuitenkin käytössä myös pirteissä ja pienissä tuvissa.

Kuvassa Gripsholmin kuninkaanlinnan esikuvan (vuosimallia 1780) mukaan ennallistettu yötuoli, joita Suomessa on käytetty 1700-luvulta alkaen.

Näyttelytekstien mukaan myös jo (niillä varsin perinteisillä) muinaisilla roomalaisilla oli käytössään yötuolit. Roomalaisilla tiedetään kyllä olleen pottia ja alusastioita (matella, lasanum), mutta yötuolin käytöstä on vähemmän todistusaineistoa. Ainakaan Campanian alueen arkeologisessa materiaalissa en ole törmännyt tuon tapaiseen esineeseen. Kirjallisuus kuitenkin tuntee reikätuolin (sella pertusa): Cato (Agr. 157.11) joka kertoo kaalin ja kaalia syöneen ihmisen virtsan hoitavasta vaikutuksesta kirjoittaa näin: et si mulier eo lotio locos fouebit, numquam m(e)n(ses) seri fient; et fouere sic oportet: ubi in scutra feruefeceris, sub sellam supponito pertusam: eo mulier adsidat, operito, circum uestimenta eam dato.
Paavo Castrénin suomentamana hoito-ohje kuuluu seuraavasti:  “Ja jos joku nainen haluaa pitää paikkansa kunnossa, menetelköön näin: kun virtsa on kuumennettu kattilassa, pankoon sen reikätuolin alle. Nainen istukoon siihen peitettynä ja lämpimiin vaatteisiin käärittynä. Hänellä ei koskaan tule olemaan kuukautisvaivoja. ”

Ja noin sivumennen sanoen, Cato suosittelee kaalia vähän jokaisen vaivan hoitoon, myös vatsanväänteisiin…

Yötuoliongelma, siis sen näennäinen näkymättömyys lähteissä saattaa kuitenkin johtua asian arkipäiväisyydestä tai silkasta häveliäisyydestä, joka on saanut antiikin kirjailijat tai moderni(hko)t arkeologit jättämään alusastia-asiat huomiotta. Muutamilla hävyttömämmillä roomalaiskirjailijoilla tavataan kyllä pottatarinointia. Toisaalta taas useissa roomalaisissa yksityistaloissa oli ihan vessatkin.

Yö-näyttelyn teemoina ovat myös lasten nukkuminen sekä yöksi turvaa antavat iltarukoukset. Tässä kuvassa metallinen, jatkettava (ei ehkä kuitenkaan lapsenpäästävedettävä) pinnasänky tehdasvalmisteisine pitsipeitteineen 1890-luvulta.

Antiikin lasten nukkumisesta tiedetään vähän (ainakin toistaiseksi, I’m working on it). Herculaneum on säilyttänyt yhden kehdon, muuten tunnemme mm. muutamia pajukoreja, joita käytettiin vauvojen nukkuttamiseen.

Herculaneumin kehto, kuva (Maiuri: Ercolano, 1958):

Helsinkiläisyön vaaroista kerrotaan näyttelyssä myös. Aiempina vuosisatoina etenkin paloturvallisuus (-vaarallisuus?), vapaana kuljeksivat eläimet, kannettomat kaivot sekä kummitukset ovat uhanneet kaupungin asukkaita. Kummitustarinat liittyvät etenkin paikkoihin: on Kruununhaan päätöntä everstiä ja Kaivopuiston valkeaa rouvaa. Valkea rouva on nähty haamuilemassa myös Tuomarinkylän kartanon alueella. Ja tietenkin teatterilla on omat kummituksensa.

Sederholmin talossa muistetaan myös yötyöläisiä ja bilekansaa:

Näyttely on avoinna 16.1.2011 saakka ke–su klo 11–17 sekä to klo 11–19. Suosittelen.