Viime joulun jälkeisessä ähkyssä aloin todella miettiä pitkäaikaisen haaveeni toteuttamista. Hinku hiihtämään oli kova, mutta täpötäyteen ängetyn mahan kanssa olisin tuskin edes saanut monoja jalkaani saatika mahtunut timmiin hiihtopukuuni. Niinpä päätin suosiolla siirtää katseeni tulevaan. Matematiikan laitoksen vaihto-opiskelusivuille eksyttyäni suunnitelmat seuraavan syksyn kandista ja ajoissa valmistumisesta murenivat lopullisesti. Halusin nimittäin viettää kolmannen opiskeluvuoteni vaihdossa, ja sanomattakin on selvää, että kandidaatin tutkielman vääntämiselle tuskin jäisi näin ollen aikaa.
Saksankielinen Itävallan Innsbruck loistavine hiihtomahdollisuuksineen vaikutti täydelliseltä vaihtokohteelta. Lisäksi sijainti Keski-Euroopan sydämessä antaisi mahtavat mahdollisuudet reissailuun. Nyt tai ei koskaan, ajattelin, ja tammikuun alussa istuinkin jo laitoksemme vaihtokoordinaattorin Hannu Honkasalon huoneessa keskustelemassa alustavasti vaihtoon lähdöstä.
Itse hakuprosessi alkoi helmikuussa ja oli varsin vaivaton. Lomakkeet täytettiin pitkälti internetissä, ainut päänvaivaa tuottanut asia oli cv:n kirjoittaminen saksaksi. Noin kuukausi hakemuksen ja muiden lippulappusten lähettämisen jälkeen postiluukusta kolahti Innsbruckin yliopiston merkillä varustettu kirje. Ja siinä se oli: Letter of Acceptance! Ou jee, ainakin tähän asti vaihtoonhakeminen oli edennyt suunnitellusti.
Pian sain postitse myös Student Exchange Certificaten, joten vaihtovuosi näytti todentotta toteutuvan. Myös sähköpostiin alkoi uhkaavasti tulvia sähköposteja lausahduksella ”Dear Exchange Student”. O-ouu, taisinpa saada kerrankin jotain aikaiseksi!
Seuraavaksi näyttämölle astuivat käytännönjärjestelyt, oli saatava Helsingin asunto vuokrattua eteenpäin ja ennen kaikkea oli löydettävä asunto Innsbruckista. Huhut Innsbruckin huonosta opiskelija-asunto tilanteesta näyttivät pitävän paikkansa. Kaupungissa, jossa viidennes asukkaista on opiskelijoita, halvemmat, opiskelija-asuntosäätiön tarjoamat asunnot menevät kuin kuumille kiville. Syksyllä opinnot aloittavan tulee olla jo hyvissä ajoin kevättalvella liikkeellä, mikäli haluaa varmistaa, että lokakuussa Innsbruckissa odottaa muukin yösija kuin kylmänkostea sillanalus. Tosin, jokainen asunnoton kyllä löytäisi kaupungista mieluisensa sillan: on puista, betonista, leveää, kapeaa, kävelijöille varattua ja autojen kansoittamaa. Valita voi myös kaariholvillisen ja -holvittoman väliltä.
Minulle asunnon saaminen Innsbruckista oli aikamoisen työn takana. Elokuun alkupuolelle asti elin toivossa, että toukokuussa paikalliselle HOAS:lle jätetty asuntohakemus tuottaisi tulosta itsestään. No, näin ei tainnut käydä, koska löysin pian itseni selailemasta hermostuneena opiskelijajärjestön asuntopörssisivuja. Sillan alla nukkuminen ei suoranaisesti houkutellut lukuisista vaihtoehdoista huolimatta.
Paniikkini helpotti hieman huomattuani, että ilmoituksia vuokrattavista asunnoista laitettiin sivuille monia päivässä. Oli aika ruveta mainostamaan itseään täydellisenä kämppiksenä. Olenhan toki tupakoimaton ja stereotyyppisestä matemaatikosta eroava, mutta että siisti ja rauhallinen… Hätä ei lue lakia, vai mitä?
Meilejä tuli kirjoitettua kymmenisen kappaletta, mutta vastauksen sain vain kahteen. Itävaltalaiset taisivat vähän vierastaa suomalaista vaihtarikämppistä. Jottei minulla suinkaan olisi ollut mahdollisuutta valita kahden asunnon väliltä, toinen vastanneista antoi minulle vuorokauden aikaa vastata. Arvatkaapa, kuka oli tuolloin viettämässä viikonloppua mökillä kaukana internet-yhteydestä. Mitäs minä olisinkaan kahdella asunnolla tehnyt?
Toiselle vastanneelle pääsin onnekseni vastaamaan välittömästi, ja muutaman viikon kuluttua sain tietää, että huone isosta kolmiosta olisi minun, jos vain niin haluaisin. Muut näyttivät vähät välittävän minun ”Olen mahtava tyyppi, ota minut kämppikseksesi!” -sähköposteista, joten olin niin sanotussa pakko ottaa -tilanteessa. Olisipahan edes joku osoite antaa lentokenttätaksin kuskille!
Päivää ennen läksiäisiä meillä näytti tältä…..
Asunto oli hommattu ja lähtöpäivä lähestyi lähestymistään, ja viimein oli keskiviikko, syyskuun 12. päivä. Jäähyväisistä oli jotenkuten selvitty, passi etsitty ja ”tuon jätän kyllä Suomeen” -suoristusrauta heitetty viime hetkellä mukaan käsimatkatavaroihin. Nyt piti vielä selvittää tie Innsbruckiin ja rukoilla, että täyteen pakattu matkalaukku kestäisi lentokenttähenkilökunnan raisun kohtelun.
Matkanteko sujui varsin kotoisissa tunnelmissa. Köpiksen kentältä bongasin heti laskeuduttuamme samanlaisen säähavaintopallon kuin Kumpulassa killuu Physicumin katolla. Innsbruck puolestaan toivotti minut tervetulleeksi piiskaamalla kasvojani Suomesta tutulla hyytävällä sateella. Mitä olinkaan tullut sanoneeksi Innsbruckin kesäisestä säästä?
Sade ei kuitenkaan saanut minua kovasta yrityksestään huolimatta lannistumaan. Kevyen kahdentoista tunnin matkustamisen jälkeen olin vihdoin saapunut kohteeseeni, väsyneenä mutta onnellisena. Innsbruck, Itävalta, Eurooppa, tehkää tästä vuodesta unelma!
Seikkailuja odottaen ja seuraavaan postaukseen enemmän kuvia luvaten
Hanna