Unelmaa toteuttamassa

Viime joulun jälkeisessä ähkyssä aloin todella miettiä pitkäaikaisen haaveeni toteuttamista. Hinku hiihtämään oli kova, mutta täpötäyteen ängetyn mahan kanssa olisin tuskin edes saanut monoja jalkaani saatika mahtunut timmiin hiihtopukuuni. Niinpä päätin suosiolla siirtää katseeni tulevaan. Matematiikan laitoksen vaihto-opiskelusivuille eksyttyäni suunnitelmat seuraavan syksyn kandista ja ajoissa valmistumisesta murenivat lopullisesti. Halusin nimittäin viettää kolmannen opiskeluvuoteni vaihdossa, ja sanomattakin on selvää, että kandidaatin tutkielman vääntämiselle tuskin jäisi näin ollen aikaa.

Saksankielinen Itävallan Innsbruck loistavine hiihtomahdollisuuksineen vaikutti täydelliseltä vaihtokohteelta. Lisäksi sijainti Keski-Euroopan sydämessä antaisi mahtavat mahdollisuudet reissailuun. Nyt tai ei koskaan, ajattelin, ja tammikuun alussa istuinkin jo laitoksemme vaihtokoordinaattorin Hannu Honkasalon huoneessa keskustelemassa alustavasti vaihtoon lähdöstä.

Itse hakuprosessi alkoi helmikuussa ja oli varsin vaivaton. Lomakkeet täytettiin pitkälti internetissä, ainut päänvaivaa tuottanut asia oli cv:n kirjoittaminen saksaksi. Noin kuukausi hakemuksen ja muiden lippulappusten lähettämisen jälkeen postiluukusta kolahti Innsbruckin yliopiston merkillä varustettu kirje. Ja siinä se oli: Letter of Acceptance! Ou jee, ainakin tähän asti vaihtoonhakeminen oli edennyt suunnitellusti.

Pian sain postitse myös Student Exchange Certificaten, joten vaihtovuosi näytti todentotta toteutuvan. Myös sähköpostiin alkoi uhkaavasti tulvia sähköposteja lausahduksella ”Dear Exchange Student”. O-ouu, taisinpa saada kerrankin jotain aikaiseksi!

Seuraavaksi näyttämölle astuivat käytännönjärjestelyt, oli saatava Helsingin asunto vuokrattua eteenpäin ja ennen kaikkea oli löydettävä asunto Innsbruckista. Huhut Innsbruckin huonosta opiskelija-asunto tilanteesta näyttivät pitävän paikkansa. Kaupungissa, jossa viidennes asukkaista on opiskelijoita, halvemmat, opiskelija-asuntosäätiön tarjoamat asunnot menevät kuin kuumille kiville. Syksyllä opinnot aloittavan tulee olla jo hyvissä ajoin kevättalvella liikkeellä, mikäli haluaa varmistaa, että lokakuussa Innsbruckissa odottaa muukin yösija kuin kylmänkostea sillanalus. Tosin, jokainen asunnoton kyllä löytäisi kaupungista mieluisensa sillan: on puista, betonista, leveää, kapeaa, kävelijöille varattua ja autojen kansoittamaa. Valita voi myös kaariholvillisen ja -holvittoman väliltä.

Minulle asunnon saaminen Innsbruckista oli aikamoisen työn takana. Elokuun alkupuolelle asti elin toivossa, että toukokuussa paikalliselle HOAS:lle jätetty asuntohakemus tuottaisi tulosta itsestään. No, näin ei tainnut käydä, koska löysin pian itseni selailemasta hermostuneena opiskelijajärjestön asuntopörssisivuja. Sillan alla nukkuminen ei suoranaisesti houkutellut lukuisista vaihtoehdoista huolimatta.

Paniikkini helpotti hieman huomattuani, että ilmoituksia vuokrattavista asunnoista laitettiin sivuille monia päivässä. Oli aika ruveta mainostamaan itseään täydellisenä kämppiksenä. Olenhan toki tupakoimaton ja stereotyyppisestä matemaatikosta eroava, mutta että siisti ja rauhallinen… Hätä ei lue lakia, vai mitä?

Meilejä tuli kirjoitettua kymmenisen kappaletta, mutta vastauksen sain vain kahteen. Itävaltalaiset taisivat vähän vierastaa suomalaista vaihtarikämppistä. Jottei minulla suinkaan olisi ollut mahdollisuutta valita kahden asunnon väliltä, toinen vastanneista antoi minulle vuorokauden aikaa vastata. Arvatkaapa, kuka oli tuolloin viettämässä viikonloppua mökillä kaukana internet-yhteydestä. Mitäs minä olisinkaan kahdella asunnolla tehnyt?

Toiselle vastanneelle pääsin onnekseni vastaamaan välittömästi, ja muutaman viikon kuluttua sain tietää, että huone isosta kolmiosta olisi minun, jos vain niin haluaisin. Muut näyttivät vähät välittävän minun ”Olen mahtava tyyppi, ota minut kämppikseksesi!” -sähköposteista, joten olin niin sanotussa pakko ottaa -tilanteessa. Olisipahan edes joku osoite antaa lentokenttätaksin kuskille!

Päivää ennen läksiäisiä meillä näytti tältä…..

Asunto oli hommattu ja lähtöpäivä lähestyi lähestymistään, ja viimein oli keskiviikko, syyskuun 12. päivä. Jäähyväisistä oli jotenkuten selvitty, passi etsitty ja ”tuon jätän kyllä Suomeen” -suoristusrauta heitetty viime hetkellä mukaan käsimatkatavaroihin. Nyt piti vielä selvittää tie Innsbruckiin ja rukoilla, että täyteen pakattu matkalaukku kestäisi lentokenttähenkilökunnan raisun kohtelun.

Matkanteko sujui varsin kotoisissa tunnelmissa. Köpiksen kentältä bongasin heti laskeuduttuamme samanlaisen säähavaintopallon kuin Kumpulassa killuu Physicumin katolla. Innsbruck puolestaan toivotti minut tervetulleeksi piiskaamalla kasvojani Suomesta tutulla hyytävällä sateella. Mitä olinkaan tullut sanoneeksi Innsbruckin kesäisestä säästä?

Sade ei kuitenkaan saanut minua kovasta yrityksestään huolimatta lannistumaan. Kevyen kahdentoista tunnin matkustamisen jälkeen olin vihdoin saapunut kohteeseeni, väsyneenä mutta onnellisena. Innsbruck, Itävalta, Eurooppa, tehkää tästä vuodesta unelma!

Seikkailuja odottaen ja seuraavaan postaukseen enemmän kuvia luvaten

Hanna

Alankoista maata näkyvissä!

Hallo!

Ensimmäisessä kirjoituksessani on tarkoitus käydä hieman läpi ennen varsinaista vaihtoon lähtöä tapahtuneita käytännön järjestelyjä sekä matkaa Hollantiin. Fuksivuodesta asti ajatuksissa pyörinyt opiskelijavaihtoon lähtö alkoi konkretisoitua keväällä, kun sain varmistuksen vuoden kestävästä vaihdosta Utrechtin yliopistossa, joka on Alankomaiden suurin. Keväällä mielessä pyöri kuitenkin vielä kaikki muut asiat, joten järjestelyt vaihtovuotta varten alkoivat vasta, kun kohdeyliopiston kansainvälisten palveluiden henkilöstö alkoi täyttää sähköpostini lukemattomien viestien osion kesän alussa. Apua oli tarjolla käytännön asioissa melko laajasti aina asunnon hakemisesta paikallisen pankkitilin avaamiseen. Hyvästä huolenpidosta huolimatta lähdön hitaasti mutta varmasti lähestyessä on tuntunut, että to-do lista vain paisuu paisumistaan enkä millään saa kaikkea tarvittavaa tehtyä ennen lähtöä.

Kellon lyödessä viisi keskiviikkona 29.8. kaikista lähtöä edeltävistä tärinöistä oli lähes selvitty. Oli aika sulloa isukin autoon kaikki tarpeellinen ja tarpeeton kohti Hollantia lähtevä tavara ja lähteä viimein matkaan! Kalenteri sivut täyttyi seuraavan vajaan kolmen vuorokauden osalta pääosin autossa istumisesta (vaihetelevissa maissa), syömisestä sekä nukkumisesta. Matka Hollantiin toteutui jotakuinkin näin: Ensimmäisenä iltana ajoimme veljeni kanssa Turussa odottavaan laivaan joka vei meidät Tukholmaan huonosti covereita soittavan trubaduurin säestämänä. Torstaiaamuna noin kello kuusi antoi laivan miehistö luvan päräyttää autokannella moottorit käyntiin ja matka jatkui läpi Etelä-Ruotsin kohti Tanskaa.

Pahamaineisen kallis Juutinrauman silta

Köpiksessä ehti hyvin esitellä kolmessa tunnissa “kaiken olennaisen”; yliampuvan arkkitehtuurin sekä kiireettömän letkeän vapaakaupungin

Ruotsista Tanskaan vievällä Juutinrauman sillalla osasimme odottaa tiemaksuja, mutta 43 euroa maustettuna vielä Ison-Beltin (Själlannista Fyniin vievä silta) reilun 20e:n maksulla jätti kyllä hieman luun käteen. Reilun 800km ajamisen jälkeen Koldingin kaupunkiin johtavien opasteiden kilometriluvut alkoivat vihdoin lähestyä nollaa ja noin auringonlaskun aikaan takapihallaan Kolding bed & breakfastia ylläpitävä täti ojensi huoneemme avaimet käteen. Huone(isto) yllätti kaikki odotukset ulkona sijaitsevine uima-altaineen ja grilleineen – harmi ettei ollut aikaa jäädä pitemmäksi aikaa. Perille päästyämme nälkä oli kuitenkin kova ja löysimmekin kyliltä Aasialaisen buffetin, joka tarjosi uuden tuttavuuden: mongolialaisen grillin. Grillissä sai valita mieleisensä lihat, kasvikset ja kastikkeet, joista setä loihti maukkaan aterian ”grillissään”.

Kolding

Aamulla paikallisen kaljamahaisen miehen kutsuttua meitä aamupalareissulla Blues Brotherseiksi jatkui matka läpi Saksan jatkuvasti remontissa olevien moottoriteiden ja tuskaisen ruuhkaisen Hampurin läpi yöksi Amsterdamiin. Toisen matkapäivän tapahtumat koostuivat ruuhkan lisäksi lähinnä muutaman auton verran edellä ajaneen auton pyörätelineestä tippuneista ja edelleen voltilla melkein meidän tuulilasiin lentäneistä lastenrattaista sekä vihdoin löytyneestä auton maksimeiden kokeilemiseksi soveltuvasta melkein vapaasta kaistasta. Lisäksi Hollantiin päästessämme muuttui tie hieman arveluttavaksi, kuten seuraavat kaksi kuvaa osoittavat:

Trippimittarin lukemat perillä Utrechtissa

Lauantaina Utrechtissa sain pienen odottelun jälkeen sain käteeni sekä oman että naapurin kämpän avaimet – olimme etukäteen sopineet, että otan lähempänä puoltayötä maahan lentävän vaihtarin avaimet, ja hän tulee ne oveltani tullessaan hakemaan. Kämpän hommasin sähköpostin kautta itseään vaihtopaikkani varmistuttua mainostaneelta paikalliselta opiskelija-asuntoja vuokraavalta taholta, luvassa oli hulppea 16m² asunto kalustettuna mieltä ylentävään 515 euron kuukausihintaan. Onneksi asunnon hintaan kuuluu kaikki sähköstä veteen ja netistä (60/60mb!) jopa irtaimistovakuutukseen! Asunto sijaitsee yliopiston De Uithofin kampuksen laidalla ja näyttää tältä:

Ylväs asuntoni…

…ja tarkemmin katsottuna takapihalta löytyy:

Kuvassa komeilevat ”kerrostalot” koostuvat komposiitista valmistetuista päällekkäin pinotuista asuinkonteista, joiden parinkymmenen vuoden käyttöiän jälkeen materiaali voidaan kierrättää uusiokäyttöön. Ensituntumalta kontit pitävät lupauksensa jopa puuta paremmasta äänen- ja lämmöneristyksestä, eikä muutenkaan sisällä juurikaan tiedä asunnon eroavan tavallisesta kerrostaloyksiöstä. Loppuillasta oveeni kolkutti Islantilainen oikeustieteitä opiskeleva mies, Hannes, (jota opiskelija-asuntotoimisto kaupitteli mulle naisena) avaimiaan pyytäen. Sunnuntaina, veljeni lähdettyä Saksan kautta laivalla kohti Suomea, löysin sähköpostistani kutsun kaupunginosan ainoassa baarissa pidettäviin vaihto-opiskelijoiden tervetulijaisbileisiin, jonne päätimme yhdessä tuumin Hanneksen kanssa lähteä käymään. Illemmalla rohkaisinkin mieleni ja lähdin koputtelemaan Islantilaisen tuttavuuteni ovea muutama paikallinen olut kädessäni ja mieshän oli luonnollisesti nostanut jo omat Heinekeninsä odottamaan yhteisiä etkojamme.

Utrecht täyttyy Amsterdamin tavoin kanaaleista

Kaupunginosan (eli kampusalueen) ainoa baari on hyvin mielenkiintoinen; se sijaitsee opiskelija-asunnoista koostuvassa valtavassa kerrostalokompleksissa ja sitä pyörittävät opiskelijat! 1,6 euroa hanaoluesta veloittavan pienehkön kuppilan seinällä komeilevatkin mainokset baarin ”boardiin” hakemisesta. Baarissa tutustumieni henkilöiden perusteella saa tukea reppureissuilla saamiini epäilyksiin matkustelusta ja vaihto-opiskelusta kiinnostuneiden kotimaan sisältymisestä seuraavaan kolmikkoon: Britit, Australia ja Jenkkilä. Lisäksi lähes kaikki tapaamani vaihtarit näyttävät opiskelevan joko oikeustieteitä tai maantiedettä.

Utrecht

Lopuksi vielä hieman opinnoista. Kaikkien Alankomaiden yliopistojen matematiikan laitokset ovat lyöneet hynttyyt yhteen ja tarjoavat (lähes kaikki) järjestämänsä maisteritason kurssit kaikille maan matematiikan maisterivaiheen opiskelijoille valittaviksi. Kaiken muun hyvän lisäksi kaikkien syventävien kurssien opetuskielenä on englanti! Tähänastisen tutustumisen perusteella valtaosa näiden kurssien kontaktiopetuksesta järjestetään kuitenkin Utrechtissa, joten kurssivalikoima on melko hyvä. Kurssien rakenne on Alankomaissa hyvin erilainen kuin Helsingissä. Tyypillisesti kurssin viikoittainen opetus koostuu kahden tunnin luennosta ja tunnin “problem sessionista”. Problem session ei ilmeisesti vastaa perinteisiä laskuharjoituksia, vaan harjoitukset palautetaan kirjallisena kurssin vetäjille. Lisäksi kirjallisen tentin tilalla saattaa olla suullinen koe.

Paikallisista opiskelijariennoista vastaa A-Eskwadraat, matematiikan, tietojenkäsittelytieteen, fysiikan ja informaatiotieteiden opiskelijoiden yhteinen ainejärjestö ja ehdinkin jo ilmoittautua ensimmäisiin grillibileisiin! Ennen grillibileitä kyseinen ainejärjestö järjestää yhdessä yliopiston kanssa ensimmäisellä viikolla vaihto-opiskelijoille orientoivia opintoja. Bonuksena loppuun vielä hieman esimerkkiä Hollantilaisista opiskelija-asunnoista: