Kuinka monessa paikassa sinä voit olla yht’aikaa?

Vaihto-opiskelijan arki on toisinaan hieman liian täynnä valintoja – monesti tekemistä riittäisi moninkertaisesti verrattuna päivässä oleviin tunteihin. Tyypillisesti täytyy punnita vähintään päälle puskevien kouluhommien, uusien kavereiden, kuntoilun ja matkustelun välillä. Alkusyksystä kliseiseltä tuntuneen sanonnan ”exchange isn’t a year in a life, it’s a life in a year” merkitys on pikkuhiljaa tullut hyvin selväksi. Niin tai näin, koitan tässä lentokoneessa Suomeen jouluksi matkatessani hieman tarjota kuluneen kaksikuukautisen kohokohtia.

Ajax:n matsissa saattaa toisinaan olla enemmän katsojia kun HJK:n kattilassa

Vain muutamia päiviä edellisen blogipostini jälkeen sain mieluisan paketin oven takana kuikuilevalta postimieheltä. Paketin sisältämistä paloista muutaman tunnin taistelun jälkeen muodostui pyöräni (myös Hollannin nopeimmaksi tituleerattu) uusi takarengas. Näin ollen oli taas otettu askel lähemmäksi paikallista elämäntapaa. Pyöräily tuntui ensialkuun hieman hämmentävältä, sillä pyöriä on liikenteessä oikeasti aivan uskomattoman paljon. Muutaman viikon totuttelun jälkeen löysin kuitenkin paikkani pyöräteiden ohituskaistalta (lue: pääosin autotieltä). Hieman havainnollistaakseni pyöräilijöiden määrää laskin yhtenä keskiviikkoaamuna 6,2km matkan asemalle polkiessani vastaantulevien pyörien määrän ja toisena ohittamieni pyörien määrän. Uskomattoman tarkan laskusuorituksen lopputulokset ovat: vastaan tulevia: 927kpl, ohitettuja 62kpl!

Maailman paras olut löytyi pienestä baarista Bruggen toiseksi kapeimmalta kujalta, harmi ettei tätä 11,5% herkkua ole tarjolla kyseisen baarin ulkopuolella

Naapurimaiden välisten diplomaattisten yhteyksien ylläpito on luonnollisesti tärkeää, ja koin velvollisuudekseni kantaa korteni kekoon. Niinpä syksyn aikana kävin Saksan Frankfurtissa/Giessenissä vajaan viikon verran moikkaamassa siellä opiskelevaa suomalaista kaveriani sekä Belgian Bruggessa. Saksa vei heittämällä pisteet kotiin lounaskilpailussa Hollantia vastaan, sillä paikallisesta opiskelijaruokalasta sai lähes suomalaiseen tyyliin juuston ja leivän sijaan lautasellisen keitettyjä perunoita lohen kera.

Brugge

In Bruges leffastakin tuttu Brugge -niminen belgialainen kaupunki on mielenkiintoinen tapaus; noin kahta rakennusta lukuunottamatta koko kaupungin keskusta on säilynyt keskiajalta asti luoden etenkin pariskuntia houkuttelevan taianomaisen ja romanttisen tunnelman. Itse olin ensimmäistä kertaa ikinä matkassa yksin, mutta onneksi hostellissa järjestetystä beer tastingista löytyi raamikkaita Uusi-seelantilaisia tyttöjä seuraksi. Yksi tytöistä kertoi lyöneensä baarissa kissatappelussa joltain tytöltä hampaat sisään – mietin jatkossa kaksi kertaa sanavalintojani uusi-seelantilaisten tyttöjen seurassa!

Brugge

 Alankomaiden pinta-ala on noin kahdeksasosa Suomen pinta-alasta, (vaikka suomessa vain kolmasosa asukkaista) joten maan sisällä reissaaminen on melko vaivatonta. Syksyn aikana luonani on vieraillut tyttöystäväni lisäksi kaksi muuta henkilöä, (joista toinen istuu tällä hetkellä vieressäni lentokoneessa) joiden kanssa on tullut hieman koluttua läpi Hollannin muita kaupunkeja. Näiden ja muutaman muun satunnaisen reissun jäljiltä tutuksi ovat tulleet ainakin Amsterdam, Breda, ‘s -Hertogenbosch, Niuwegein ja Rotterdam. Monen Hollannin ja Belgian kaupungin muistuttaessa ikuisuuden vanhoine punatiilisine rakennuksineen ensisilmäyksellä jopa häiritsevän paljon toisiaan tarjosi Rotterdam piristävää vaihtelua. Maailmansodan aikana saksalaiset pyyhkäisivät käytännössä koko Rotterdamin kaupungin maan tasalle, joten punatiilitalojen tilalla komeilevat 40 kerroksiset pilvenpiirtäjät. Kävimme myös 185 metrisessä Euromast -tornissa, josta avautuvat maisemat puhuivat jälleen maan tasaisuuden puolesta.

 

Opiskelustakin pitäisi ehkä muutama sana sanoa. Funktionaalianalyysiä lukuunottamatta kurssit ovat tuntuneet loppun asti melko hallittavilta, mutta sitten se Funktionaali.. Kurssin sisältö on ehdottomasti haastavin kaikista tähän mennessä käymistäni kursseista ja lisäksi kurssi suoritetaan ilman tenttiä, palauttamalla kirjallisena seitsemän laskaripakettia. Tunnetusti vain laskareiden perusteella arvosteltavien kurssien laskarit ovat helppoja ja mukavia ja hyvin itsevarmana palautetun ensimmäisen laskaripaketin arvosanan ollessa 2,4/10 (arvosteluasteikko 1-10, joista 6 ensimmäinen hyväksytty arvosana) joutui muutamaan otteeseen miettimään, ollaanko sitä nyt ihan oikeassa paikassa. Tarkemmin arvostelua katsoessa kuitenkin ongelmia näytti olevan käsin kirjoitetut vastaukset, vasta toiseksi yksinkertaisimman vastaesimerkin konstruoiminen, väärät merkinnät (jotka kuitenkin olin selvästi määritellyt tehtävien alussa) jne. Näistä pikkujutuista ei kuitenkaan ollut mitään puhetta ennen ensimmäistä palautusta, joten jäi hieman epäselvä olo. Toisen laskaripaketin osasin sitten kirjoittaa kivasti LateX:lla valiten juuri ne ainoat ja oikeat merkinnät asioille, jolloin arvosana hyppäsikin sitten 8,8:aan. Tämän jälkeen arvosanat ovat seilanneet vaihtelevasti kahden ensimmäisen välillä, joten vahvasti mennään kohti kutosta!

Intian ihmeen elämän ensimmäinen lumiukko, oli hauskaa katsoa kuinka hukassa joku voi olla lumen keskellä!

 Lukukaudet elävät Hollannissa hieman erilaista elämää kuin Suomessa, sillä eilen keskiviikkona päättyivät syyslukukauden luennot ja tentit ovatkin sitten vasta tammikuun puolessavälissä ja kevätlukukausi alkaa vasta helmikuun alussa. Tavallaan joululoma kestää siis lähes kaksi kuukautta, mutta jäljellä olevien laskareiden, loppuprojektien ja edessä odottavien tenttien ajattelu luultavasti tekee lomasta ajoittain hieman vähemmän lomaa.

 

Kone alkaa laskeutumaan Helsinki-Vantaalle, joten täytynee lopetella. Toivottavasti ehdin nähdä joululoman aikana mahdollisimman monet teistä ja lupaan keväällä pitää hieman parempaa huolta blogistani!

Matkailu avartaa ja talvi tekee onnelliseksi

On tämä vaihtarinelämä niin kiireistä ja stressaavaa, että meinaa blogin kirjoittaminen unohtua kokonaan. Lupaan kuitenkin vastedes ryhdistäytyä tässä hommassa.

“Mä olin viikonloppuna Wienissä, ni en mä kerenny mitää tekee. Voiks mä ottaa kuvan sun kolmosesta?”

Edellisen kirjoituksen jälkeen on kyllä sattunut ja tapahtunut vaikka mitä! Päällimmäisinä on jäänyt mieleen Budapestin ja Wienin reissut, lumilautailuopettelut (oon edelleen sitä mieltä, että ihminen on luotu urheilemaan kaksi jalkaa erillään! Vaikka täytyy kyllä myöntää, että onhan se aika kivaa!) sekä eräs harmiton glühwein-ilta, joka päättyi siihen, että Hanna könyää baarista kotiin neljän pintaan aamuyöllä… No, sattuuhan näitä, vai miten sitä sanotaankaan.

Rupes väsyttää rinteessä, niin päätin istahtaa hallitusti.

Kahdeksan hengen vaihtariporukka tosiaan pyörähti Wienissä viime viikonloppuna ja täytyy kyllä sanoa, että kauniimpaa kaupunkia saa hakea. 1800-luvun loppupuolella rakennetut rakennukset olivat mahtipontisuudessaan suorastaan huikeita. Raatihuoneesta en meinannut saada katsettani irti, eivätkä Belvederen palatsi ja yliopiston päärakennuskaan hullumpia olleet. Monista muista kaupungeista poiketen Wien on todella pitänyt huolta arvokkaista rakennuksistaan. Rappeutumisesta tai kiven tummumisesta ei ole tietoakaan ja iltavalaistus on kyllä suunniteltu viimeisen päälle.

Glühweinin nautintaa Belvederen joulumarkkinoilla – namiii!

Sateinen Budapestikin yllätti minut positiivisesti. Budapestin arvokas yleisilme teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Olin elänyt käsityksessä, että Budapest on itäeurooppalaisena kaupunkina hieman rähjäinen ja jälkeenjäänyt. Jouduin kuitenkin murskaamaan mielikuvani viimeistään siinä vaiheessa, kun ensimmäisenä päivänä aamukahvini jälkeen kykenin muodostamaan yhteyden aivojeni ja silmieni välille ja näin kukoistavat kaupungintalon ja Budan linnan. Tulipahan todettua, että tämänkin tytön on näköjään aika ajoin ihan hyvä päivittää käyttöjärjestelmänsä ajantasalle. Olihan Budapest kuitenkin suupimpia kaupunkeja Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiassa ja neuvostoajoistakin on jo jokunen tovi aikaa.

Jaa, että on suomi ja unkari sukulaiskieliä. Tais tämä olla ainut tunnistettava sana(nosa)!

Viime viikolla sain vihdoin viimein hankittua murtsikkasetin täältä ja sunnuntaina suuntasin jo aamusta Seefeldin olympiakylään sivakoimaan. Keli oli mahtava eikä edes hiertävä mono saanut menoa lannistumaan.

Kerran oli kyllä vahinko lähellä. Kohotin katseeni epähuomiossa ladun pinnasta horisonttiin ja siinä samassa huomasin, kuinka onnenkyyneleet sumensivat näköni. Sain kuin sainkin itseni kuitenkin kasattua ennen totaalikatastrofia. Tilanteesta selvittiin silmien räpyttelyllä ja nieleskelyllä. Ei mennyt siis aamuinen meikkaustuokio hukkaan! Nyt kaikki te ajattelette, että onpas pinnallista, mutta laittaisitte itsekin ripsaria, jos tietäisitte, että minä hetkenä hyvänsä vastaan voi tulla maailmankuulu ladunhinkkaaja.

 

Sen siitä saa, ku lähtee keulimaa uusilla monoilla.

Viikon päästä tähän aikaan olenkin jo Suomessa! Varoituksen sanana haluan kaikille ystävilleni sanoa, että tapaamisestamme saattaa tulla aikamoinen monologi. Kielenkannat syyhyävät halusta päästä kertomaan seikkailuistani ja kokemuksistani tämän kolmen kuukauden ajalta. Pitäkää siis puolenne! Ja jos kuvat kaljalasin pohjista, taskun sisuksista, rakennuksista, vuorista ja samoista naamoista kyllästyttävät, pyrkikää ilmaisemaan mielipiteenne tälle liikaa saksaa ja englantia sönkänneelle vaihtariparalle selkeästi. Thank you im Vorhand eiku hur sagt man?

Suomalaista suklaata himoiten ja rauhallista adventtiaikaa jokaiselle toivottaen

Hanna

Hikoilua moneen lähtöön

Halloota kaikki! Liian kauan on tosiaan kulunut edellisestä päivityksestäni, ja epäilen vahvasti, että kaksi kolmasosaa jäisi sitkeimmältäkin lukijalta lukematta, jos kertoisin jokaisesta kohtaamisesta ja kommelluksesta. Tervetuloa siis kolmen viikon pikakelaukseen!

Täällä näkee toinen toistaan kauniimpia auringonnousuja ja -laskuja

Lampaitakin löytyy…

Edellisestä päivityksestä seuraavana päivänä sain vihdoin hankittua junamatka-alennuslipun, ja päätin heti lähteä pienelle seikkailulle. Ajatuksenani oli mennä heti aamusta juna-asemalle ja loikata ensimmäiseen järkevään junaan. Lipun osto saksankielisestä automaatista ei välttämättä sujuisi yhtä sutjakkaasti kuin tutuilla VR:n automaateilla ja tuntemattomalla asemalla suunnistaminenkin vaatisi oman aikansa, joten viiden minuutin päästä lähtevä juna ei ehkä olisi fiksu valinta. Viiden tunnin matkustusaikakaan ei houkutellut, sillä halusin illaksi takaisin Innsbruckiin.

Rosenheimiin menevä lähijuna lähti puolen tunnin kuluttua saapumisestani asemalle. Matkustusaikakin jäi juuri ja juuri alle kahteen tuntiin, joten tämä kohde vaikutti täydelliseltä. Ollakseni rehellinen ei minulla ollut aavistustakaan, minne juna minut kuskaisi, mutta eiväthän ne lähijunien pääteasemat kovin pieniä kaupunkeja Suomessakaan ole. Ei, kun hetkinen, Kerava, Saunalahti, Riihimäki, Hyvinkää…

Hyppäsin kuitenkin innosta piukkana junaan. Matkalla pysähdyimme toinen toistaan pienemmissä paikoissa: Volders-Baumkirchen, Fritzens-Wattens, Brixlegg, Kirchbichl… Aloin hiljalleen epäillä valintaani.

Tekstariääni kännykässä kertoi, että vaihdettiin maata. Jaahas, Saksan puolelle siis jouduttiin. Toivonkipinä heräsi, kun viimeisiltä asemilta junan kyytiin kapusi melkoinen määrä tummaan pukuun pukeutuneita miehiä ja korkkareihin sonnustautuneita naisia. En siis ehkä ollut matkalla parin sadan ihmisen tuppukylään.

Rosenheim paljastui oikeinkin ihanaksi kaupungiksi. Historiaa huokuvan vanhan kaupungin idyllisyys teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, ja kyllähän se shoppailukatukin miellytti.

Maalaismarkkinat 1800-luvun tunnelmissa kruunasivat päivän. Harmi, että olin maksanut lounaastani juuri reilut 5 euroa, markkinoilla olisin saanut mahani täyteen ilmaiseksi, kun saksalaismummo toisensa perään tyrkytti maisteltavaksi leipää, juustoa, omenaa, croissantia, munkkia, olutta ja maitoa. Myytävien tuotteiden hinnatkaan eivät tosin verottaneet opiskelijan ohutta lompakkoa liiaksi. Reilun kokoisesta itseleivotusta leivästä joutui pulittamaan pari euroa ja lasillisesta jääkylmää maitoa pääsi nauttimaan 40 sentillä. Auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta ja hikipisaroiden valuessa pitkin selkää kulautin lasillisen vasikkamaisesti kurkusta ykkösellä alas. Ah, täydellisintä maitoa ikinä!

Hikipisaroista pääsin nauttimaan myös seuraavana päivänä, kun vuorossa oli elämäni ensimmäinen puolimarathon. H-hetken lähestyessä 21 kilometrin juokseminen tuntui aina vain epätoivoisemmalta. Juokseminen täällä ei nimittäin ollut kulkenut toivotulla tavalla. Täytyi vain toivoa, että viimeisin avaava treeni ja markkinoilta ostettu taivaallinen leipä olisivat tuottaneet tulosta.

Lauantaina juoksu kuitenkin tuntui yllättävän hyvältä, askel oli kevyt ja pari kertaa juoksulenkillä pyörähtänyt nilkkakaan ei vaivannut liiaksi. Liekö syynä hyvään juoksuun sitten ollut kuuluisa ”sinähän, ripakinttu-ukko, et minun ohi mene” -efekti, edellisenä päivänä nautittu muutama leipäpalanen vai puhdas sattuma, sitä en tiedä, mutta on se kumma, että tällaisestäkin lauhkeasta lampaasta löytyy taistelijan luonnetta.

Tässä kohtaa oli vielä ihan tuore olo, takana 100m!

Viikon kuluttua tästä alkoi jo koulukin, ja miten sen nyt sanoisi, aikamoinen shokkihan se ensimmäinen luento oli. Vaikka differentiaaliyhtälöt ovat minulle jotakuinkin entuudestaan tuttuja, alkoi paniikki hiipiä siinä vaiheessa, kun tekstiä oli kahden taulullisen verran ja minä olin päässyt muistiinpanoissani ensimmäisen taulun puoleen väliin. Nekin vähäiset muistiinpanot olivat puutteelliset, koska noin joka kolmannesta sanasta oli mahdotonta saada selvää. Puhetta en edes yrittänyt ymmärtää, sen verran ronskilta luennoitsijan tirolilainen korostus oli kuulostanut alkusanoissa.

Alkushokista toivottuani olen pikkuhiljaa tottunut luennoitsijoiden puhetyyliin ja käsialaakin olen oppinut suurin piirtein tulkitsemaan. Ainut huolestuttava asia on tällä hetkellä proseminaarit (hieno sana, mutta ihan tavalliset laskuharjoitukset ovat kyseessä). Nämä proseminaarit ovat täällä interaktiivisempia verrattuna meidän laitoksen laskareihin, ja niistä jaetaan opintopisteet erikseen luentokurssista. Siellä pitäisi siis saada suunsa auki, ja saksan kielellä esiintyminen matemaattisia kiemuroita taululle piirrellen kuulostaa tällä hetkellä painajaiselta. Topologian laskaritilaisuudet tuntuvat tällä hetkellä lastenleikiltä. Pitäneekin ruveta kantamaan taskumattia matkassa siltä varalta, että luokan edestä kajahtaa ilmoille ”Hännäh Tsoronien, machen Sie bitte das näcste Übung” tai vastaava kehotus saapumaan luokan eteen ja ratkaisemaan tehtävä.

No ei vaineskaan, kyllä sitä on inhottavammistakin tilanteista selvitty ilman rohkaisuryyppyjä. Yliopiston kirjaston kopiohuoneesta en nimittäin löytänyt mitään, minkä avulla olisi päässyt todellisuutta pakoon. Minun ei olisi ehkä tarvinut luottaa niin lujasti ongelmanratkaisukykyyni, vaikka oikea tekniikan ihmelapsi olenkin. Olin nimittäin varsin nöyrää tyttöä siinä kohtaa, kun kopiokone piipittää rennon tasaisesti niin, että koko talo raikaa. Ei tainnut olla oikea kortti, jonka koneeseen työnsin, hehe! Tästä eteenpäin voisi harkita käyttöohjeiden lukemista tai edes ohjeissa olevien kuvien katsomista…

Pari viikkoa olen nyt pyörinyt aika tiiviisti vaihtaririennoissa mukana, ja vaihtariporukastamme onkin muotoutumassa varsin tiivis rypäs. Olemme käyneet yhdessä ottamassa ensikosketusta lumeen noin 2500 metrin korkeudessa Hintertuxissa ja valloittamassa Innsbruckin pohjoispuolella olevan Arzler Alm -vuoren. Tirolilaista herkkuruokaa, Spätzleä, kävimme myös maistelemassa, eikä Innsbruckin yöelämäkään ole meiltä jäänyt testaamatta!

500m ylempänä oli lunta! 8)

 

Ekat vaihtaripirskeet, hihhi! 🙂

Perjantaina söimme yhdessä maittavan thai-päivällisen, jonka thaimaalainen vaihtarimme meille kokkasi. Saimme nautiskella niin punan poskille ja hikikarpalot otsalle kirvoittavista keitoista kuin maukkaasta currykookoskanasta ja jasmiiniriisistä.

Ota nyt se kuva, että päästään syömää!

Toisinaan sitä toivosi, että itselläänkin pysyisi keittokauha kädessä sen verran, että keittiö ei olisi aina täynnä savua, kun käytän liettä. Pari viikkoa sitten opin toki käyttämään liesituuletinta, joka on hieman poistanut savuongelmaa. Keittiö ei tarvitse enää tunnin tehotuuletusta kokkaukseni jälkeen…

Kuinka ollakaan, tuli nälkä, kun ruuasta satuili. Nyt patonki uuniin ja numeerisen matematiikan pariin!

Psst, koittakaahan pitää ne monsuunisateet siellä Suomessa, mulla jäi nimittäin kumpparit ja kurahousut kotiin!

Hanna

Alankoista maata näkyvissä!

Hallo!

Ensimmäisessä kirjoituksessani on tarkoitus käydä hieman läpi ennen varsinaista vaihtoon lähtöä tapahtuneita käytännön järjestelyjä sekä matkaa Hollantiin. Fuksivuodesta asti ajatuksissa pyörinyt opiskelijavaihtoon lähtö alkoi konkretisoitua keväällä, kun sain varmistuksen vuoden kestävästä vaihdosta Utrechtin yliopistossa, joka on Alankomaiden suurin. Keväällä mielessä pyöri kuitenkin vielä kaikki muut asiat, joten järjestelyt vaihtovuotta varten alkoivat vasta, kun kohdeyliopiston kansainvälisten palveluiden henkilöstö alkoi täyttää sähköpostini lukemattomien viestien osion kesän alussa. Apua oli tarjolla käytännön asioissa melko laajasti aina asunnon hakemisesta paikallisen pankkitilin avaamiseen. Hyvästä huolenpidosta huolimatta lähdön hitaasti mutta varmasti lähestyessä on tuntunut, että to-do lista vain paisuu paisumistaan enkä millään saa kaikkea tarvittavaa tehtyä ennen lähtöä.

Kellon lyödessä viisi keskiviikkona 29.8. kaikista lähtöä edeltävistä tärinöistä oli lähes selvitty. Oli aika sulloa isukin autoon kaikki tarpeellinen ja tarpeeton kohti Hollantia lähtevä tavara ja lähteä viimein matkaan! Kalenteri sivut täyttyi seuraavan vajaan kolmen vuorokauden osalta pääosin autossa istumisesta (vaihetelevissa maissa), syömisestä sekä nukkumisesta. Matka Hollantiin toteutui jotakuinkin näin: Ensimmäisenä iltana ajoimme veljeni kanssa Turussa odottavaan laivaan joka vei meidät Tukholmaan huonosti covereita soittavan trubaduurin säestämänä. Torstaiaamuna noin kello kuusi antoi laivan miehistö luvan päräyttää autokannella moottorit käyntiin ja matka jatkui läpi Etelä-Ruotsin kohti Tanskaa.

Pahamaineisen kallis Juutinrauman silta

Köpiksessä ehti hyvin esitellä kolmessa tunnissa “kaiken olennaisen”; yliampuvan arkkitehtuurin sekä kiireettömän letkeän vapaakaupungin

Ruotsista Tanskaan vievällä Juutinrauman sillalla osasimme odottaa tiemaksuja, mutta 43 euroa maustettuna vielä Ison-Beltin (Själlannista Fyniin vievä silta) reilun 20e:n maksulla jätti kyllä hieman luun käteen. Reilun 800km ajamisen jälkeen Koldingin kaupunkiin johtavien opasteiden kilometriluvut alkoivat vihdoin lähestyä nollaa ja noin auringonlaskun aikaan takapihallaan Kolding bed & breakfastia ylläpitävä täti ojensi huoneemme avaimet käteen. Huone(isto) yllätti kaikki odotukset ulkona sijaitsevine uima-altaineen ja grilleineen – harmi ettei ollut aikaa jäädä pitemmäksi aikaa. Perille päästyämme nälkä oli kuitenkin kova ja löysimmekin kyliltä Aasialaisen buffetin, joka tarjosi uuden tuttavuuden: mongolialaisen grillin. Grillissä sai valita mieleisensä lihat, kasvikset ja kastikkeet, joista setä loihti maukkaan aterian ”grillissään”.

Kolding

Aamulla paikallisen kaljamahaisen miehen kutsuttua meitä aamupalareissulla Blues Brotherseiksi jatkui matka läpi Saksan jatkuvasti remontissa olevien moottoriteiden ja tuskaisen ruuhkaisen Hampurin läpi yöksi Amsterdamiin. Toisen matkapäivän tapahtumat koostuivat ruuhkan lisäksi lähinnä muutaman auton verran edellä ajaneen auton pyörätelineestä tippuneista ja edelleen voltilla melkein meidän tuulilasiin lentäneistä lastenrattaista sekä vihdoin löytyneestä auton maksimeiden kokeilemiseksi soveltuvasta melkein vapaasta kaistasta. Lisäksi Hollantiin päästessämme muuttui tie hieman arveluttavaksi, kuten seuraavat kaksi kuvaa osoittavat:

Trippimittarin lukemat perillä Utrechtissa

Lauantaina Utrechtissa sain pienen odottelun jälkeen sain käteeni sekä oman että naapurin kämpän avaimet – olimme etukäteen sopineet, että otan lähempänä puoltayötä maahan lentävän vaihtarin avaimet, ja hän tulee ne oveltani tullessaan hakemaan. Kämpän hommasin sähköpostin kautta itseään vaihtopaikkani varmistuttua mainostaneelta paikalliselta opiskelija-asuntoja vuokraavalta taholta, luvassa oli hulppea 16m² asunto kalustettuna mieltä ylentävään 515 euron kuukausihintaan. Onneksi asunnon hintaan kuuluu kaikki sähköstä veteen ja netistä (60/60mb!) jopa irtaimistovakuutukseen! Asunto sijaitsee yliopiston De Uithofin kampuksen laidalla ja näyttää tältä:

Ylväs asuntoni…

…ja tarkemmin katsottuna takapihalta löytyy:

Kuvassa komeilevat ”kerrostalot” koostuvat komposiitista valmistetuista päällekkäin pinotuista asuinkonteista, joiden parinkymmenen vuoden käyttöiän jälkeen materiaali voidaan kierrättää uusiokäyttöön. Ensituntumalta kontit pitävät lupauksensa jopa puuta paremmasta äänen- ja lämmöneristyksestä, eikä muutenkaan sisällä juurikaan tiedä asunnon eroavan tavallisesta kerrostaloyksiöstä. Loppuillasta oveeni kolkutti Islantilainen oikeustieteitä opiskeleva mies, Hannes, (jota opiskelija-asuntotoimisto kaupitteli mulle naisena) avaimiaan pyytäen. Sunnuntaina, veljeni lähdettyä Saksan kautta laivalla kohti Suomea, löysin sähköpostistani kutsun kaupunginosan ainoassa baarissa pidettäviin vaihto-opiskelijoiden tervetulijaisbileisiin, jonne päätimme yhdessä tuumin Hanneksen kanssa lähteä käymään. Illemmalla rohkaisinkin mieleni ja lähdin koputtelemaan Islantilaisen tuttavuuteni ovea muutama paikallinen olut kädessäni ja mieshän oli luonnollisesti nostanut jo omat Heinekeninsä odottamaan yhteisiä etkojamme.

Utrecht täyttyy Amsterdamin tavoin kanaaleista

Kaupunginosan (eli kampusalueen) ainoa baari on hyvin mielenkiintoinen; se sijaitsee opiskelija-asunnoista koostuvassa valtavassa kerrostalokompleksissa ja sitä pyörittävät opiskelijat! 1,6 euroa hanaoluesta veloittavan pienehkön kuppilan seinällä komeilevatkin mainokset baarin ”boardiin” hakemisesta. Baarissa tutustumieni henkilöiden perusteella saa tukea reppureissuilla saamiini epäilyksiin matkustelusta ja vaihto-opiskelusta kiinnostuneiden kotimaan sisältymisestä seuraavaan kolmikkoon: Britit, Australia ja Jenkkilä. Lisäksi lähes kaikki tapaamani vaihtarit näyttävät opiskelevan joko oikeustieteitä tai maantiedettä.

Utrecht

Lopuksi vielä hieman opinnoista. Kaikkien Alankomaiden yliopistojen matematiikan laitokset ovat lyöneet hynttyyt yhteen ja tarjoavat (lähes kaikki) järjestämänsä maisteritason kurssit kaikille maan matematiikan maisterivaiheen opiskelijoille valittaviksi. Kaiken muun hyvän lisäksi kaikkien syventävien kurssien opetuskielenä on englanti! Tähänastisen tutustumisen perusteella valtaosa näiden kurssien kontaktiopetuksesta järjestetään kuitenkin Utrechtissa, joten kurssivalikoima on melko hyvä. Kurssien rakenne on Alankomaissa hyvin erilainen kuin Helsingissä. Tyypillisesti kurssin viikoittainen opetus koostuu kahden tunnin luennosta ja tunnin “problem sessionista”. Problem session ei ilmeisesti vastaa perinteisiä laskuharjoituksia, vaan harjoitukset palautetaan kirjallisena kurssin vetäjille. Lisäksi kirjallisen tentin tilalla saattaa olla suullinen koe.

Paikallisista opiskelijariennoista vastaa A-Eskwadraat, matematiikan, tietojenkäsittelytieteen, fysiikan ja informaatiotieteiden opiskelijoiden yhteinen ainejärjestö ja ehdinkin jo ilmoittautua ensimmäisiin grillibileisiin! Ennen grillibileitä kyseinen ainejärjestö järjestää yhdessä yliopiston kanssa ensimmäisellä viikolla vaihto-opiskelijoille orientoivia opintoja. Bonuksena loppuun vielä hieman esimerkkiä Hollantilaisista opiskelija-asunnoista: