Mediaseksikästä merihistoriaa?

Kirjoittaja: Annukka Debenjak

Merihistorian tutkimus näyttää kokemattomallekin opiskelijalle mahdollisuutensa. Tapaan kertoa perheelle opinnoistani ja mieltä askarruttavista kursseista. Vastaanotto on yleensä sama kuin puhelinmyyjällä: pientä pilailua ja joojoota. Eivät jaksa innostua kulttuuriperinnön teoriasta tai saviruukkujen ajoituksista. St. Nikolai on kuitenkin jaksanut kiinnostaa. Meriarkeologian praktikumryhmämme projekti, 3D-malli St. Nikolaista taitaa olla tarpeeksi katu-uskottavaa tutkimusta nörtille pikkuveljellekin.

Tässä näkyy mielestäni mallintamisen valtava potentiaali meriarkeologian popularisoinnin välineenä. Kun esimerkiksi museokävijä voi ruudulla seikkailla itse laivassa, suttuisten telakkapiirrustusten tarkastelun sijaan, syntyy mahdollisuus huomattavasti syvällisempiin elämyksiin. Menneen ympäristön, tässä tapauksessa 1700-luvun sotalaivan, kokeminen herättää tunteita, kenties samoja joita laivan alkuperäisetkin asukkaat tunsivat.

Vaikka 3D-malli näkyy vain ruudulla, voi siitä aistia tilan aivan eri lailla kuin kaksiuloitteisesta piirrustuksesta. Laivan ahtaus ja pimeys, taistelutilanteen sekasorto nousevat esille. St. Nikolain mallintaminen on oma kokeilumme, mutta ammatilaisten tekemät mallinnukset ovat uskoakseni osa meriarkeologian esittämisen tulevaisuutta. Tässä olemme siis merihistorian kehityksen etulinjassa mekin, perusopintojen opiskelijat =)

Kuvakaappaus Annukka Debenjakin harjoitustyöstä.

Kuvakaappaus Annukka Debenjakin harjoitustyöstä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *