Valtiotieteiden maisteri Tapio Aho
Isäni Aimo Aho (1918-2010) oli Bibliofiilien seuran jäsen. Hän keräsi suomalaisia painotuotteita, sitoi huonokuntoiset kirjat uudelleen ja myös luki paljon. Perittyäni hänen suuren kirjastonsa, jouduin pohtimaan sen kohtaloa. En halunnut jäädä passiiviseksi omistajaksi, vaan päätin etsiä osalle kirjoja uusia koteja. Näin päädyin selailemaan Väinö Katajan tuotantoa.
Luetteloidessani kirjoja huomasin joukossa vuonna 1895 painetun Nälkätalvena-kirjan. Koska Hailuodossa nälkävuonna 1867 syntyneen Katajan ensiteoksena pidetään vuonna 1901 ilmestynyttä Irjaa, päätin ottaa yhteyttä Hailuodon kirjastonhoitajaan Kari Blomsteriin kysyäkseni hänen näkemystään aiheesta. Blomster tutki asiaa omien yhteyksiensä kautta ja sai selville, että Nälkätalvena-teos oli julkaistu Satakunta-lehdessä niin sanottuna nurkkanovellina vuonna 1895. Lehti mainosti: “Novelliosastossamme tulee julkaistavaksi alkuperäinen suomenkielinen novelli Nälkätalvena, Kirjoittanut Wäinö Kataja.”
Historiallinen sanomalehtiarkisto: Satakunta 11.4.1895
Lehteen painettuna nurkkanovellina teos julkaistiin sivujen 3 ja 4 alakulmissa neljän kirjan sivun jaksoina. Sivut oli numeroitu valmiiksi, koska samalla painotyöllä syntyivät luontevasti myös kirjan sivut. Tämä ennakoi sitä, että ilmeisenä tavoitteena oli julkaista se myös erillisenä kirjana.
Eikö valmiiksi painettuja sivuja sitten julkaistu? Satakunta-lehden nykyisen Satakunnan Kansan arkistosta ei löydy mitään aiheeseen liittyvää. Ehkäpä kustantajan rahkeet eivät riittäneet talouden ollessa tiukoilla.
Voi vain arvailla, onko löytynyt kappale ainoa ja miksi juuri se on kuitenkin sidottu kirjaksi? Jos painettuja kirjoja oli enemmän, minne ne katosivat? Nidottujen kirjojen valmistusmäärä lienee ollut kuitenkin pieni.
Vai jäikö Katajan teos julkaisematta kirjana sensuroinnin takia? Onhan tunnettua, että viranomaiset suhtautuivat kriittisesti Amerikan siirtolaisuuden suosimiseen, varsinkin jos se liittyi asevelvollisuuden välttämiseen. Kirjassa nuorimies odottaa ”Ameriikan tikettiä”, jonka vaihtoehto voisi olla kolmen vuoden komennus johonkin pataljoonaan.
Kansallisarkiston Painoasiain ylihallituksen arkistosta puuttuvat Porin painoasiamiehen kertomukset, eivätkä luettelot tai diaarit tuoneet apua sensurointitutkimukseen. Mielenkiintoisin tieto on kansiossa ”Saapuneet ilmoitukset kirjapainojen painotuotteista”. Kansiossa on ”Luettelo Satakunnan kirjapainossa tehdyistä painotöistä 1895”. Siinä mainitaan 22 työtä, joista numero 1 on Aatelisrosvo Dubrovskij, kirjoittaja Pushkin. Tosin lehti mainosti kuvan ilmoituksessa sen tekijänä toista venäläistä klassikkoa Dostojevskia.
Vuoden 1895 luettelon viimeinen numero 22 on ”Satakunta 1-154”. Oletettavasti Katajan Nälkätalvena-teosta – toisin kuin kirjana ilmestynyttä Pushkinia – ei erikseen mainittu, sillä sen ehkä katsottiin olevan osa Satakunta-lehteä.
Satakunta-lehden ensimmäinen numero ilmestyi Porissa helmikuussa 1873. Lehti oli Vanhasuomalaisen puolueen äänenkannattaja, mutta yhdistyi nuorsuomalaisen Satakunnan Sanomien kanssa vuoden 1917 lopulla ja vuoden 1918 alusta lähtien sitä julkaistiin nykyisellä nimellä Satakunnan Kansa.
Miten sitten huonokuntoinen kirja, jonka kansikin on sanomalehtipaperia, joutui isäni haltuun? Kierrellessään Suomea isäni tutki osto- ja myyntiliikkeiden kirjahyllyjä suurella innolla. Monen kirjan välissä on hänen kirjastossaan lappu, jossa on ostopaikka ja -päivämäärä. Tämän kirjan välistä sellaista ei ollut. Oletan tämän löytyneen läheltä kotiamme Porista, missä purettavien puutalojen ullakot tyhjennettiin usein roskalavoille. Roskien joukosta löytyi myös Aleksis Kiven Seitsemän Veljeksen ensipainos kirjana vuodelta 1872. Isäni totesi löydöstään: ”Tämäkin oli heitetty pois”.
Isäni on sitonut Nälkätalvenä-kirjan uudelleen ja tehnyt sen suojaksi kannet. Arvelen hänen pitäneen kirjaa harvinaisena, vaikkei arvannut sen ainutlaatuisuutta.
Kirjan säilyminen ja matka uusintapainokseksi on monen sattuman summa. Löydön ajankohta ei voisi olla sopivampi, sillä joulukuussa 2014 tuli kuluneeksi 100 vuotta Väinö Katajan kuolemasta.
Lämpimät kiitokseni Ylitornion Museo- ja Kotiseutuyhdistyksen jäsenille, jotka ovat monin eri tavoin olleet mukana kirjan matkalla uudestaan painoon.