Ketä rakastaa, kun rakastaa vihollista?

Martti Hakalan uskonnollinen ongelma

”Vaikee mun niitä oikein on rakastaakaan. Täst eres.” Näin totesi Martti Hakala Talvisota-elokuvassa sen jälkeen, kun hänen Paavo-veljensä oli kaatunut. Viittaus on Raamattuun, Jeesuksen vihollisrakkauden käskyyn (Matt. 5:44; Luuk. 6:27): ”Rakastakaa vihollisianne”, Uuden testamentin alkukielellä kreikaksi: ἀγαπᾶτε τοὺς ἐχθροὺς ὑμῶν.

Jeesuksen käskystä tuli Hakalalle vaikea kesken sodan. Ennen veljensä kaatumistakin hän oli ampunut vihollisiaan, mitä hän ei ilmeisesti pitänyt rakkauden käskyn rikkomisena. Onko tällainen tulkinta mahdollinen?

Jos olisin Hakalan pataljoonassa sotilaspappina, lähestyisin siellä asiaa jostain muusta kuin kielitieteellisestä näkökulmasta. Yliopiston blogissa kielitiede sen sijaan on paikallaan. Sitä paitsi ajattelen, että kielitiede olisi hyvää taustatietoa myös pataljoonan papille. Onhan nyt kuitenkin kyse siitä, miten Jeesuksen käsky suhtautuu sotaan.

Auttaisiko Carl Schmitt ymmärtämään Hakalaa?

Hakalan tulkinta muistuttaa Carl Schmittin, saksalaisen oikeusteoreetikon ja politiikan filosofin tulkintaa. Schmitt väittää, ettei ole yhdentekevää, mitä kreikan sanaa vihollisesta käytetään. Hän korostaa eroa sanojen ἐχθρός ja πολέμιος välillä. Sodassa vihollinen on πολέμιος. Jeesuksen kehotuksessa oleva ἐχθρός tarkoittaa Schmittin mukaan henkilökohtaista vihollista.

Schmitt päättelee, että Jeesuksen käsky ei estä sotimasta. Hän ruoskii pasifisteja: ”Monien muiden kielten tavoin saksassakaan ei tehdä eroa yksityisen ja poliittisen ’vihollisen’ välillä, mikä mahdollistaa lukuisat tahalliset ja tahattomat väärinymmärrykset” (Poliittisen käsite, suom. Arto Kuusterä & Jussi Palmusaari, Tutkijaliitto 2015).

Hakalalla oli vastaava jaottelu kuin Schmittillä. Jeesuksen käskyn rikkominen alkoi vasta siitä, kun vihollisesta tuli hänen henkilökohtainen vihollisensa. Hän ampui vihollista sodan alusta alkaen, mutta veljen kaatumisen jälkeen sisäinen asenne muuttui – ja se oli Hakalan raamatuntulkinnassa ratkaisevaa.

Schmittin analyysissa Hakalan muutos voidaan kuvata seuraavasti. Puna-armeija ei ollut Hakalalle enää vain πολέμιος. Siitä oli tullut myös ἐχθρός.

Mikä Schmittin tulkinnassa menee vikaan?

Schmitt vetoaa Platoniin, joka erottelee barbaarien kanssa käytävät sodat kreikkalaisten keskinäisistä kahnauksista. Tämän Schmitt esittää perusteeksi ἐχθρός-πολέμιος –jaolle, mutta tekee siinä virheen. Platon nimittäin kutsuu sekä sotia että kahnauksia vihollisuudeksi, ἔχθρα (Valtio 470c-d).

Raamatustakin löytyy esimerkkejä, jossa ἐχθρός on sotilaallinen vihollinen. Yksi esimerkki riittää: ”Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset (οἱ ἐχθροί) rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta” (Luuk. 19:43).

Schmittin jaottelu ei kuitenkaan ole vailla pohjaa. Sanassa ἐχθρός on nimittäin persoonallinen sävy. Se johdetaan vihaa tarkoittavasta sanasta ἔχθος. Vuoden 1992 raamatunkäännös tuo henkilökohtaisuuden esiin puhumalla vihamiehestä.

Schmittin virhe ei ole siinä, että hän teki jaon sanojen ἐχθρός ja πολέμιος välille. Virhe on merkitysten liian kategorinen erottelu. Sana ἐχθρός tarkoittaa todennäköisemmin vihamiestä kuin vihollista, mutta jälkimmäinenkään merkitys ei ole poissuljettu. Merkitysten häilyvyys näkyy myös suomen kielessä: sana ”viha” on sekä ”vihollisen” että ”vihamiehen” taustalla.

Vihollinen ei ole Hakalalle ongelma

Hakala oli oikeassa: vihollisrakkauden vaatimus sopii myös sotaan. Sana ἐχθρός ei ensi sijassa tuo mieleen Taipaleessa päälle käynyttä puna-armeijaa, mutta tällaista tulkintaa ei voi sulkea pois.

Hakala muutos ei myöskään ollut se, että puna-armeija olisi ollut hänelle aluksi vain πολέμιος, mutta myöhemmin myös ἐχθρός. Sanoilla ei nimittäin voida kuvata Hakalan suhdetta puna-armeijaan vaan Hakalan käsitystä puna-armeijan suhteesta häneen.

Homeroksella ἐχθρός saattoi tarkoittaa vihan kohdetta, mutta jo pian sen jälkeen aktiivinen merkitys jäi ainoaksi: ἐχθρός on se, joka vihaa. Jeesuksen käsky siis edellyttää, että vastassa on henkilökohtainen vihamielinen asenne.

Sana πολέμιος tarkoittaa puna-armeijaan sovellettuna vain sitä, että se on Hakalan näkökulmasta sotakannalla häntä vastaan. Sana ἐχθρός puolestaan kuvaa Hakalan näkökulmasta sitä, miten puna-armeija suhtautuu häneen: se vihaa häntä.

Hakala oletti, että Jeesuksen käsky velvoitti häntä suhteessa puna-armeijalaisiin sekä ennen veljen kaatumista että sen jälkeen. Puna-armeija oli siis koko ajan hänelle ἐχθρός eikä kaatuminen aiheuttanut siihen muutosta. Jeesuksen käskyn noudattaminen oli vain muuttunut vaikeammaksi.

Hakalan kokema muutos liittyi rakastamiseen. Tähän ei vihollis-sanojen analyysilla saada valoa. Pitää ottaa esiin kreikan rakastaa-verbit, joita on useita. Mitä siis sisältyy Jeesuksen käyttämään ἀγαπάω-verbiin? Muotoilen hiukan poleemisemmin: voiko rakastaa sitä, jonka ampuu?

Rakkaus olisi jo toisen blogin aihe. Ehkä palaan siihen toisella kertaa.

Kuvalähde: http://www.elonet.fi/fi/elokuva/126330

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *