Tuore professori rakastaa luennoimista, innostuu outoudesta ja fanittaa venäläistä rockmusiikkia.
Tomi Huttunen aloitti opintonsa Helsingin yliopistolla vuonna 1992. Venäjän kieli, kulttuuri ja kirjallisuus veivät mennessään, sillä nyt yli 20 vuotta myöhemmin hänellä on takanaan katkeamaton ura yliopistolla. 1.5.2014 alkaen dosentti, filosofian tohtori Huttunen toimii venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin professorina nykykielten laitoksella.
Yhteisöllisyyttä ja oivalluksia
Huttusen mielestä yliopisto-opiskelu on parhaimmillaan silloin, kun opiskelija kokee kuuluvansa osaksi laajempaa akateemista yhteisöä. Huttunen oli aikoinaan osa harrastunutta opiskelijaporukkaa, joka perusti venäläisen nykykirjallisuuden klubin. Klubilaiset tekivät tiivistä yhteistyötä laitoksen tutkijoiden kanssa. Tutkijayhteisöön osallistuminen oli hänelle tärkeä kasvualusta ja sytyke jatko-opintoihin etenemiselle.
Luento on Huttuselle kaikkein luontevin esiintymismuoto. Hän kertoo rakastavansa eniten sitä, miten ajatus muuttaa muotoaan tieteellisen artikkelin ja luennon välillä.
– Artikkelissa ajatus on esitettävä mahdollisimman tiiviisti ja täsmällisesti. Kun tämän ajatuksen vie luennolle, sen pääsee purkamaan auki ihan eri tavalla. Ajatuksesta muotoutuu puolitoistatuntinen matka, jolla saa sinkoilla näkökulmasta toiseen, piirtää kuvia, esittää näytteitä, assosioida laveasti. Se on loputtoman kiehtovaa, Huttunen selittää.
– Kun opiskelijoiden silmissä näkee oivalluksen, se on palkitsevinta, mitä yliopisto-opetuksessa on, hän jatkaa.
Rockia ja avantgardea
Oli kaksi tekijää sille, miksi Huttunen kiinnostui alun perin venäläisestä kulttuurista ja päätti lähteä opiskelemaan sitä. Ensimmäinen syy oli venäläinen rockmusiikki. Huttunen on kirjoittanut aiheesta kirjankin; Pietari on rock kertoo Leningradin rockin ensiaskelista.
– Tarkoitukseni teoksen kirjoittamiselle oli saattaa nuoruuden matka päätökseen. Siinä kuitenkin kävi ihan päinvastoin: kirjan julkaisemisen jälkeen olen puhunut rokista enemmän kuin koskaan aikaisemmin, Huttunen kertoo.
Huttusen kollegat nimittävät häntä leikillään venäläisen rockin professoriksi. Lempinimi ei lopulta ole kovin kaukaa haettu, sillä venäläinen rockmusiikki on luonteeltaan hyvin kirjallista.
– Varsinkin neuvostoaikaisen rockin ymmärtämiseen tarvitsee venäläisen klassisen kirjallisuuden tuntemusta, jotta tajuaa lyriikoissa esiintyvät intertekstuaaliset viitteet, hän selittää.
Professori tunnustautuu klassista rokkia soittavan Akvarium-yhtyeen pitkäaikaiseksi faniksi. Lempikirjailijat sen sijaan ovat vaihtuneet vuosien mittaan Fjodor Dostojevskista Daniil Harmsiin, Tatjana Tolstajaan ja Lev Rubinšteiniin. Kaikki opinnäytteensä hän on tehnyt imaginisti Anatoli Mariengofin tuotannosta.
Tutkimuksellisesti Huttusen ominta alaa on avantgarde eli leikkivä ja kokeellinen kirjallisuus, joka asettaa todellisuuden kyseenalaiseksi. Lukijana häntä viehättävät henkilökohtaisesti suuret venäläiset kertojat, erityisesti historiallinen ja psykologinen kirjallisuus, joka pureutuu syvälle ihmismieleen ja luotaa sielun saloja.
– Kirjallisuus saa olla epätavallista, outoa ja omituista, hän kuvailee.
Venäjä on lähin ja vierain
Huttunen väittää, että venäläinen kulttuuri on monille suomalaisille vierauden huippu. Venäläisyys on meille oman kulttuurimme peili – se vieras vastine, johon vertaamme itseämme.
– Esimerkiksi iskelmistä huomaa, että suomalaisia eivät kiinnosta aiheet, jotka ovat samanlaisia meillä ja Venäjällä, niin kuin kylmä talvi, pakkasukko tai saunominen. Sen sijaan Venäjässä kiehtoo kaikki mahdollisimman kaukainen ja eksoottinen, kuten kasakat, balalaikka ja Volga, Huttunen kärjistää.
Suomalaiset siis hahmottavat omaa kulttuuriaan tarkastelemalla niitä eroavaisuuksia, joita meillä on suhteessa lähinaapuriimme Venäjään.
– Siksi sanoisin, että suomalaisen kulttuurin olemukselle venäläisyys ei ole tärkeää, vaan suorastaan välttämättömyys, Huttunen sanoo.
Teksti: Anni Aarinen. Kuva: Ari Aalto.