Kirjoitin viimeksi Leidenin yliopistosta, jota voi monessa suhteessa ihailla. Mennään tällä kertaa hiukan kauemmas: Australian University of New South Wales (UNSW) on sekin huomattavan kiinnostava. Oikiksen dekaani George Williams, varsinainen energiapakkaus, piipahti Suomessa muun muassa tutustumassa Legal Tech Lab -toimintaan (kuva). Heillä on vastaavia legal tech -intressejä, ja mitä he tekevät, siinä on menoa ja meininkiä.
Oikeastaan ensi kertaa tuntuu, että olemme löytänyt yliopiston, joka riittävästi muistuttaa meitä, mutta joka on monessa suhteessa meitä pidemmällä. Tällainen luonnehdinta kaipaa selityksen.
UNSW sijaitsee Sydneyssä, ja se on noussut nopeasti vähäpätöisen alun jälkeen perinteisten australialaisten yliopistojen haastajaksi.
UNSW on erityisesti panostanut opetuksen kehittämiseen. Jo 1970-luvulla lähdettiin toteuttamaan opetusta pienryhmäopetuksena, eikä tästä ole myöhemminkään tingitty. Pienryhmäopetuksesta on tullut keskeinen osa UNSW:n brändiä.
Tohtorikoulutettavat otetaan opetukseen mukaan, ja lisäksi käytetään käytännön työelämästä tulevia asiantuntijoita. Professorit on nostettu pois katederilta, ja he sparraavat muita opettajia samalla kuin he osalllistuvat pienryhmäopetukseen siinä kuin muutkin. Meno on tasa-arvoista, pokkuroimatonta ja mutkatonta.
On selvää, että kun opetuksesta kerätään tuntuva lukukausimaksu, myös opiskelijat panostavat opintoihin ja odottavat saavansa todellista oppia. Opettajille maksetaan ilmeisesti kohtalaisen hyvin, mutta sen vastapainona edellytetään vahvaa sitoutumista tiedekunnan toimintaan. Tulostakin pitää tulla.
UNSW on rakentanut profiilinsa arvojen varaan. Oikeustieteellisessä parannetaan maailmaa edistämällä oikeudenmukaisuutta. Yhteiskunnallinen vuorovaikutus ei ole irrallinen “kolmas tehtävä”, vaan yhtä tärkeää kuin opetus ja tutkimus.
UNSW:ssä jokaisen edellytetään edistävän tutkimustiedon vaikuttavuutta. Kun tutkija on saanut tutkimuksensa valmiiksi, seuraavaksi voi olla edessä tulosten levittäminen ja yhteiskuntaan vaikuttaminen. Esimiehet kyselevät kehityskeskusteluissa, miten olet edistänyt yhteistä hyvää kuluneen vuoden aikana. Professoreiden odotetaan tukevan ja kannustavan mentoreina nuorempia tutkijoita. Rekrytoinneissakaan ei voi menestyä, jos ei osoita kiinnostusta toimia yhteiskunnan hyväksi. Ja tähän osoitetaan myös rahoitusta.
Vaikuttaa siltä, että UNSW tekee juuri sitä, mitä myös Helsingin yliopiston olisi luontevaa tehdä: hakea globaalia vaikuttavuutta siten kuin vain yksi maailman parhaista yliopistoista siihen pystyy.
Aateluus velvoittaa. Mutta ottamalla globaalin vaikuttajan roolin johtotähdekseen Helsingin yliopistonkin olisi helpompi tietää, kuinka maailmassa kannattaa olla. Suomi ja Pohjoismaat sopivat roolimalleiksi monessa suhteessa, ja Helsingin yliopiston osaamisprofiili sopii hyvin maailmanparantamiseen.
Helsingin yliopisto voisi siis ottaa globaalin yhteiskuntavastuunsa vielä nykyistäkin vakavammin. Sen tulisi uudistaa sisäisiä prosessejaan tähän suuntaan. Näin Helsingin yliopisto vahvistaisi brändiään ja harppaisi merkitykseltään samoille sijoille kuin UNSW. Ja mehän jo teemme tätä. Esimerkiksi Sustainability Centre HelSus on huikean hieno avaus tähän suuntaan. Ja profilointimme muutoinkin.
Jos on Helsinki kaukana maailman keskuksista, kyllä on Sydneykin. Kokeilkaa vaikka.
Kimmo Nuotio
Tulosten kehittäminen ja yhteiskuntaan vaikuttaminen on kyllä Suomessakin aika selvää ainakin julkisoikeuden tutkijoille. Ero siinä, että siitäkään ei mitään plussaa ole rekrytoinneissa tullut – ei ainakaan minulle. Mentorointi myös itsestään selvää monille meistä.
Ehkä mekin jotain osaamme.
“hakea globaalia vaikuttavuutta” on kyllä aika kova tavoite. UNSW:llä on meihin nähden – jos puhe on globaalista vaikuttamisesta – eräs keskeinen etu ja se on kuuluminen englanninkieliseen common law oikeuskulttuuriin. Kun kunkin maan oikeustieteen opetus ja tutkimus on aina sidoksissa tuon maan oikeuskulttuuriin ja kieleen (tai kieliin) niin suomen kieli ja pohjoismainen oikeuskulttuurimme laittaa meidät eri lähtöviivalle.
Muttei eri lähtöviivalta lähteminen tarkoita, etteikö täällä mitään voitaisi tehdä. Varmasti voidaan tehdä paljonkin, mutta rajoitteetkin on hyvä muistaa niin pysyy realismi mukana.
UNSW hyötyy toki asemastaan englanninkielisessä commonwealth-piirissä. Mutta selvästi heilläkin on kasvavaa kiinnostusta Manner-Eurooppaan ja Pohjoismaihin. Brexit on ollut heille järkytys.
Kiinnostavaa oli erityisesti havaita, että samantapaisille arvoille rakentava australialaisen huippuyliopiston oikis on päätynyt tekemään isossa kuvassa varsin samoja asioita kuin me täällä maapallon vastakkaisella puolella: he painottavat globaalia toimintaympäristöä, panostavat Kiina-osaamiseen, ja nyt jo Intiaankin, haluavat olla näkyvästi ja eettisesti mukana oikeuden ja teknologian opetuksessa ja tutkimuksessa, ja ottavat alkuperäiskansojen kysymykset, pakolaisasiat ja muut ihmisoikeuskysymykset selkeästi osaksi profiiliaan. Ja ovat kehittäneet opetustaan.
Heille oikeudenmukaisuuteen perustuvat arvolähtökohdat ovat myös kilpailutekijä, jolla he erottuvat muista. UNSW on henkilöstöltään, opiskelijamäärältään ja resursseiltaan hiukan isompi kuin Helsingin oikis, mutta ei kuitenkaan ratkaisevasti. Voimme hyvin ottaa heiltä oppia ja toivoa olevamme heille hyödyllinen kumppani. He eivät selvästikään pidä meitä kilpailijana (eikä ole syytäkään!), vaan ovat kiinnostuneita katsomaan, voidaanko saada jotain aikaan yhdessäkin.
Pitkälti samaa mieltä olen. Silti tuosta Kiinasta ja Intiasta huomauttaisin kaksi asiaa: väestö ja maantiede. Maantieteellisesti asia selviää kartaa katsomalla. Väestöllisesti pitää muistaa, että Australian väestöstä 5.6 % on etnisiä kiinalaisia ja 2.8 % on etnisiä intialaisia eli Australialla on väestöpohjassaan kulttuurista osaamista ja luonnollisia yhteyksiä noihin alueisiin – Suomen tilanne on erilainen tässä suhteessa.