Hyvä tiedekuntalainen, Dear staff member,

Lämpimät kiitokset jokaiselle teistä hyvin tehdystä työstä kuluneen vuoden aikana. Tiedekunnan henkilöstö on sen kaikki kaikessa.

Vuoden aikana on taas koettu monenlaista. On muun muassa opittu toimimaan yhdessä palveluorganisaation kanssa, on vietetty juhlallinen tohtoripromootio, on uudistettu koulutusohjelmia ja saatu tiedekuntaan digiopetusavustajia (!), on toteutettu menestyksekkäästi varainhankintakampanjaa, on tehty poikkeuksellisen monia tärkeitä akateemisia rekrytointeja uuden urapolkumallin mukaisesti. On myös suunniteltu tilankäyttöä ja muuttoja, jotka ovat pian edessä. Legal Tech Lab on vakiinnuttanut toimintansa.

Tiedekuntamme on mukana Suomen Akatemiaan jätetyssä PROFI4-hakemuksessa (“Yliopistojen tutkimuksen profilointi”). PROFI3-professuuri, joka liittyy kestävyyden ja sääntelyn näkökulmaan (Sustainability), on täytössä. PROFI2 ja sen myötä Globaali oikeus -teema on jo lähdössä oikeasti liikkeelle.

Valintakoeuudistus on puhuttanut, ja tiedekuntamme on ollut aktiivisesti mukana alan linjauksia tehtäessä. Kansainvälistä yhteistyötä on eri tavoin vahvistettu. Keskusteluun on noussut optio koulutustoiminnasta Kuwaitissa.

Yliopiston tasolla tapahtuu nyt myös monia muutoksia. Uusi hallitus aloittelee toimintaansa, mukaan lukien rehtorin valinta, ja tiedekuntien johdossa tapahtuu suuria muutoksia. Johtosäännöt on juuri uudistettu. Yliopiston sisäinen rahanjako on uudistumassa vuoden 2019 alusta.

Isot tiedekunnat uudistavat organisaatiotaan ja muuttuvat laitoksettomiksi. Kampustasoinen yhteistyö lisääntyy muun muassa profilointien myötä. Uusia tutkimusyksiköitä on aloittamassa, kuten osaksi Porthaniaan sijoittuva kestävyystutkimuksen keskus HelSuS, joka ottaa nyt jäseniä ja toivoo myös meitä mukaan. Tiedekunta on mukana HelDigissä, jossa tutkitaan digitalisaatiota ihmistieteissä ja yhteiskunnassa laajemminkin. Keskustakampukseen suunnitellaan jo yhteistäkin tutkimuskeskusta.

Tiedekunta uudistuu, ja se on luonnollista. Vuoden vaihteen jälkeen uusiutunut tiedekuntaneuvosto aloittaa työnsä, ja dekaani Pia Letto-Vanamo kokoaa vastuunkantajia dekanaattiin ja toimikuntiin. Olen varma, että Pia ja hänen tiiminsä tulee pärjäämään erinomaisesti.

Taloudellisesti tiedekunta on tällä hetkellä varsin kohtuullisessa tilanteessa, kun kertynyttä ylijäämää on runsaat 1,5 M€. Ylijäämä on kuitenkin edelleen siinä määrin pieni, että tiedekuntamme on jatkossakin varsin herkkä muutoksille perusrahoituksessa, eikä yliopiston muutosohjelman kaikkia säästöjäkään ole vielä toteutettu. Olen pyrkinyt siihen, että myös tiedekunnan uudella johdolla olisi tiettyä taloudellista liikkumavaraa toiminnan kehittämisessä. Myös tulopuoleen tulee eri tavoin aktiivisesti vaikuttaa, koskee se sitten kilpailtua tutkimusrahoitusta tai muuta tulonhankintaa.

Koulutusuudistukset ovat aina haastavia, kun sen piirissä on lähes 2000 opiskelijaa. Muutosvaiheet kannattaa käyttää hyvin, sillä nyt tehty työ kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Ollaan liikkeellä avoimin mielin. Esimerkiksi Avoimeen yliopistoon tarvitaan oikeustieteen opetusta, ja tuo asia niveltyy myös niin opiskelijavalintaan kuin opetuksen digiloikkaan.

Tiedekunta lähtee monessa suhteessa kohtalaisen hyvistä asemista seuraavaan nelivuotiseen hallintokauteensa. Valmistumistilastot näyttävät edelleen hyviltä, ja vahva tohtorinkoulutus tuottaa erinomaisia tuloksia. Työelämäprofessorit vahvistavat suhdettamme työelämään. Monet rekrytoinnit, jotka vuoden kuluessa on viety maaliin, vahvistavat merkittävästi myös tutkimustoimintaamme. Kampuksen vahvempi yhteistyö vahvistaa meitäkin. Sanoisin, että on meidän omissa käsissämme, millaiselta tulevaisuus näyttää. Yliopiston strategia sopii tiedekunnalle kuin nenä päähän.

Oikeustieteellisen tiedekunnan vahvuuksia ovat hyvä ja laaja-alainen substanssiosaaminen ja kyky tarkastella asioita rakentavasti mutta kriittisesti osana laajempaa viitekehystä. Maailman muutos ja yhteiskuntien haasteet korostavat myös oikeustieteellisen tutkimustiedon merkitystä. Meitä tarvitaan moneen mukaan. Ja tietenkin meillä on valtavana vahvuutena motivoituneet ja ennakkoluulottomat opiskelijat, joista saamme olla ylpeitä. Sekä tutkijoilla että tiedekunnalla on valtavan hyvät verkostot tukemaan.

Esimerkiksi suomalaiseen oikeuteen ja oikeustieteeseen kohdistuu maailmalla yllättävänkin suurta kiinnostusta, kun kehittyvät yhteiskunnat hakevat malleja omaan oikeuskehitykseensä. Meihin kohdistuu odotuksia siitä, että jaamme osaamistamme, mutta samalla voimme myös ammentaa näistä uusista vuorovaikutussuhteista.

Arvojammekin saamme pohtia. Vaikkapa tuo Kuwait-optio pakottaa meitä miettimään, uskommeko esimerkiksi siihen, että naisten koulutustason nostaminen voisi johtaa yhteiskuntien uudistumiseen myös arabimaissa. Onko eettisempää olla mukana, vai onko parempi jäädä sivuun? Riittääkö globaalin vaikuttajan rooliin oikeasti se, että vaikutamme Helsingistä, etänä? Siinä on koko yliopistolle purtavaa.

Olen saanut palvella tiedekuntaa dekaanina kahdeksan vuoden ajan. Yliopisto ja sen tiedekunnat ovat tänä aikana kokeneet perusteellisia uudistuksia. Hankaliakin aikoja on yhdessä koettu, mutta oman arvioni mukaan pakettimme on pysynyt kohtalaisen hyvin kasassa, ja olemme koko ajan pystyneet myös viemään asioita aidosti eteenpäin. Uudistuksia ei pääosin ole meille pakotettu, vaan olemme itse niihin tarttuneet.

Tiedekuntamme on ollut aktiivinen toimija, ja näkemyksiämme arvostetaan myös muualla yliopistossa. Olemme myös puolustaneet tiedekunnan etua esimerkiksi rakenneuudistuksissa sitä vastaan, että meidät olisi yhdistetty johonkin toiseen tiedekuntaan.

Kiitokset kuluneista vuosista! Toivotan mitä parasta menestystä tiedekunnan uudelle johdolle ja koko tiedekunnalle.

Nyt, kun Porthania vuoden lyhimpänä päivänä pikku hiljaa pimenee ja hiljenee, on hyvä alkaa rauhoittua joulun tunnelmiin. Toivotan koko henkilöstölle, ypalaiset mukaan lukien, sekä kaikille opiskelijoille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2018!

This year has been full of activities, such as the study reform, the conferment ceremony in May, fund raising campaign which ended relatively well, several important academic recruitments have been completed following renewed procedures. And many other things.

We have all been busy keeping the wheels running. The staff is the faculty. Without a sense of shared responsibility we would not have accomplished all that. I would like to thank each and everyone of you for all your contributions during the year.

This year is the last one of the current four year term. New faculty board has been elected, and incoming Dean Pia Letto-Vanamo is already working to set up the necessary committees and other bodies. Leadership in academic context is actually a service function, since the core activities, research and teaching, are all performed by the general staff. Faculty is a joint enterprise. I’m sure that Pia and her team will do a good job!

In my view the faculty can look at the future with a sense of pretty confidence. We have a lot of strengths to build on. The new profile of global law, for instance, has a lot of potential, if only we can get the things right from the very start. I’m proud to say that our staff and our students are our core strengths. Not every Dean can say this.

Law and legal scholarship continue to play a role in a well-functioning, trust-based society which seeks to address the fundamental challenges any modern society has to face. This opens many opportunities, but there is also a responsibility included. We need to have an open mindset and increase our exchange with players even ourside of Europe. And we need to be clear about our values, what we do, with whom, and why.

In terms of our economic situation, we have a surplus of more than 1,5 M€, which is much less than what our neighbor faculties have, but enough to give us some margins to fund and plan even future activities. We will need to work consistently to secure our funding, be it from the government, be it from external sources, but with our staff I’m pretty confident that we will do well. We have not yet shown all our potential.

I wish to thank also the vice-deans and the very professional staff of the service organisation which has been working with us.

Let me wish you all a nice and peaceful Christmas time and a Happy New Year 2017, wherever you will celebrate it.

Kimmo Nuotio
Dean

Kirjoitin viimeksi Leidenin yliopistosta, jota voi monessa suhteessa ihailla. Mennään tällä kertaa hiukan kauemmas: Australian University of New South Wales (UNSW) on sekin huomattavan kiinnostava. Oikiksen dekaani George Williams, varsinainen energiapakkaus, piipahti Suomessa muun muassa tutustumassa Legal Tech Lab -toimintaan (kuva). Heillä on vastaavia legal tech -intressejä, ja mitä he tekevät, siinä on menoa ja meininkiä.

Oikeastaan ensi kertaa tuntuu, että olemme löytänyt yliopiston, joka riittävästi muistuttaa meitä, mutta joka on monessa suhteessa meitä pidemmällä. Tällainen luonnehdinta kaipaa selityksen.

UNSW sijaitsee Sydneyssä, ja se on noussut nopeasti vähäpätöisen alun jälkeen perinteisten australialaisten yliopistojen haastajaksi.

UNSW on erityisesti panostanut opetuksen kehittämiseen. Jo 1970-luvulla lähdettiin toteuttamaan opetusta pienryhmäopetuksena, eikä tästä ole myöhemminkään tingitty. Pienryhmäopetuksesta on tullut keskeinen osa UNSW:n brändiä.

Tohtorikoulutettavat otetaan opetukseen mukaan, ja lisäksi käytetään käytännön työelämästä tulevia asiantuntijoita. Professorit on nostettu pois katederilta, ja he sparraavat muita opettajia samalla kuin he osalllistuvat pienryhmäopetukseen siinä kuin muutkin. Meno on tasa-arvoista, pokkuroimatonta ja mutkatonta.

On selvää, että kun opetuksesta kerätään tuntuva lukukausimaksu, myös opiskelijat panostavat opintoihin ja odottavat saavansa todellista oppia. Opettajille maksetaan ilmeisesti kohtalaisen hyvin, mutta sen vastapainona edellytetään vahvaa sitoutumista tiedekunnan toimintaan. Tulostakin pitää tulla.

UNSW on rakentanut profiilinsa arvojen varaan. Oikeustieteellisessä parannetaan maailmaa edistämällä oikeudenmukaisuutta. Yhteiskunnallinen vuorovaikutus ei ole irrallinen “kolmas tehtävä”, vaan yhtä tärkeää kuin opetus ja tutkimus.

UNSW:ssä jokaisen edellytetään edistävän tutkimustiedon vaikuttavuutta. Kun tutkija on saanut tutkimuksensa valmiiksi, seuraavaksi voi olla edessä tulosten levittäminen ja yhteiskuntaan vaikuttaminen. Esimiehet kyselevät kehityskeskusteluissa, miten olet edistänyt yhteistä hyvää kuluneen vuoden aikana. Professoreiden odotetaan tukevan ja kannustavan mentoreina nuorempia tutkijoita. Rekrytoinneissakaan ei voi menestyä, jos ei osoita kiinnostusta toimia yhteiskunnan hyväksi. Ja tähän osoitetaan myös rahoitusta.

Vaikuttaa siltä, että UNSW tekee juuri sitä, mitä myös Helsingin yliopiston olisi luontevaa tehdä: hakea globaalia vaikuttavuutta siten kuin vain yksi maailman parhaista yliopistoista siihen pystyy.

Aateluus velvoittaa. Mutta ottamalla globaalin vaikuttajan roolin johtotähdekseen Helsingin yliopistonkin olisi helpompi tietää, kuinka maailmassa kannattaa olla. Suomi ja Pohjoismaat sopivat roolimalleiksi monessa suhteessa, ja Helsingin yliopiston osaamisprofiili sopii hyvin maailmanparantamiseen.

Helsingin yliopisto voisi siis ottaa globaalin yhteiskuntavastuunsa vielä nykyistäkin vakavammin. Sen tulisi uudistaa sisäisiä prosessejaan tähän suuntaan. Näin Helsingin yliopisto vahvistaisi brändiään ja harppaisi merkitykseltään samoille sijoille kuin UNSW. Ja mehän jo teemme tätä. Esimerkiksi Sustainability Centre HelSus on huikean hieno avaus tähän suuntaan. Ja profilointimme muutoinkin.

Jos on Helsinki kaukana maailman keskuksista, kyllä on Sydneykin. Kokeilkaa vaikka.

Kimmo Nuotio

Olen pitkään seurannut toisella silmällä hollantilaisten yliopistojen menestystä ja havainnut, että joitakin asioita siellä aivan ilmeisesti tehdään oikein.

Jo 1990-luvun alussa olin mukana tutkimusmatkalla Maastrichtin yliopistoon, kun teimme Suomen akatemialle selvitystä oikeustieteellisestä tutkimuksesta Suomessa, ja Maastrichtissa arveltiin olevan näkemystä oikeustieteestä yleisemmin. Sittemmin Maastrichtiin syntyi lisääkin siteitä.

Tilburgissa aloitettiin muutama vuosi sitten Global Jurist -koulutusohjelma, joka lienee ensimmäisiä laatuaan: ohjelman tarkoituksena on tuottaa lakimiehiä, jotka eivät enää ensisijaisesti opi kansallista oikeutta, vaan valmentautuvat uraan kansainvälisissä järjestöissä tai liike-elämässä ylikansallisten yritysten palveluksessa.

Olin ällikällä lyöty, kun kuulin tällaisesta, onhan meillä tavattoman vahvana ajatus, että tie juristiksi kulkee kansallisen oikeuden kautta. Hollannissa oikeustieteelliset tiedekunnat ja yliopistotkin ovat vahvasti yhteyksissä elinkeinoelämään, joka tietenkin – yllätys, yllätys – merkitsee myös globaalisti toimivia suuryrityksiä. Tuntuu, että meillä Suomessa firmatkin ovat varovaisia sekä ylipäätään että suhteessa yliopistoon, eivätkä ihan samalla tavalla kannusta meitä kokeiluihin.

Jostain kumman syystä Amsterdamin kyljessä olevaan Leiden yliopistoon on aina mielessäni kytkeytynyt jotain aivan erityistä. Idyllinen pikkukaupunki, jossa on yksi Euroopan parhaista yliopistoista. Ja siinä yksi Euroopan parhaista oikiksista. Se keikkuu rankingeissa yhä korkeammalla. Mikä on Leidenin salaisuus?

Sain viimein vierailla Leidenissa. Hollannissa oikikset ovat hyvin suuria, mikä johtuu siitä, ettei varsinaista karsintaa järjestetä hakuvaiheessa. Leidenin oikis vastaanottaa vuosittain jopa 800 uutta opiskelijaa. Usea muukin yliopisto (ainakin Utrecht ja Tilburg) ottaa lähes vastaavan määrän uusia opiskelijoita. Siitä huolimatta ne onnistuvat antamaan hyvää koulutusta ja kehittävät toimiaan aktiivisesti. Jopa pudokkaista huolehditaan.

Hyvin mielenkiintoinen kehityspiirre, jossa Leiden ja Utrecht ovat edelläkävijöitä, koskee parhaille opiskelijoille tarjottavia Honours-ohjelmia. 50-100 parasta opiskelijaa otetaan Honours-ohjelmaan, jossa vaaditaan tavallista enemmän, mutta jossa myös opiskelija saa monenlaista ylimääräistä hyvää. Näyttää, että nämä Honours-ohjelmat osoittavat suorastaan kehityksen suuntaa koko tiedekunnassa, koska niiden piirissä kehitettyjä asioita tarjotaan myöhemmin mahdollisuuksien mukaan koko isolle opiskelijajoukolle.

Ehkä Honours-ohjelmien tarkoitus ilmenee parhaiten siitä, millaisia taitoja niissä erityisesti yritetään kehittää. Näitä ovat Leidenissä tutkimustaidot, juristin ammattiosaaminen, tieteidenvälisyys sekä kansainvälisyys.

Tulee etsimättä mieleen, että myös meillä on sellaisia toimintamuotoja, jotka muistuttavat Honours-ohjelmia. Esimerkiksi Legal Tech Lab ja Helsinki Law Clinic ovat paljon työtä vaativia, mutta uutta avaavia toimintamuotoja. Kansainväliset oikeustapauskilpailut valmentavat oppimaan aivan uudella tavalla.Tutkijalinjan tarkoituksena on ollut tarjota ylimääräistä niille, joilla on paloa tutkimukseen.

Leidenissä havaittiin, että parhaat asianajotoimistot kilpailevat Honours-ohjelman opiskelijoista, koska nämä ovat tarmokkaita ja tehokkaita. Ohjelmissa on ryhmätöitä tavallista enemmän, koska tiimityö on tulevaisuudessa yhä tärkeämpää. Vierailut eri instituutioihin kuuluvat asiaan. Esimerkiksi tieteidenvälisyyttä on myös vahvistetty. Honours-ohjelmat tähtäävät kaikkiaan parempaan oppimiseen kuin mitä voidaan kaikille tarjota. Myös opiskelijoille on sananvaltaa siihen, mitä ohjelmissa tehdään. He voivat jopa itse suunnitella kursseja.

Hollannissa käydään keskustelua siitä, onko oikein kehittää tällaisia erityisohjelmia vain osalle opiskelijoita. Ilmeisesti kuitenkin kaikki ovat nähneet tällaisten ohjelmien hyödyt. On opiskelijoita, jotka haluavat opiskella perinteisellä tavalla, eivätkä ole valmiita heittäytymään tällaisiin projekteihin vaadittavalla tavalla. Ja on niitä, jotka odottavat selvästi enemmän. Myös opettajien kesken lienee eroja intohimon tasossa.

Tunnistan, että meilläkään opiskelijat eivät ole homogeeninen ryhmä tässä suhteessa. Olisi kaikkien etu, että tarjolla olisi sellaista, mikä kiinnostaa. Jotkut opettajat nimenomaan etsivät kiinnostuneimpia opiskelijoita. Monen opettajan mielestä se oma asia on maailman tärkein.

Kun kuuntelin Leidenin asiantuntijoita, mielessäni alkoi hahmottua Helsingin malli.

Me voisimme rakentaa oman Honours-ohjelmamme osin olemassaolevista palasista, osin uutta lisäten. Esimerkiksi uudet tutkimuksen profiloinnit olisivat omiaan siihen, että opiskelijoillekin tarjottaisiin niihin kuuluvaa opetusta uudessa muodossa (Global Law, Sustainability). Tutkijalinjakin pitäisi herättää henkiin.

Eikö Opettajien akatemia voisi miettiä jotain tällaista?

Meillä tällaiseen Honours-ohjelmaan voitaisiin ottaa selvästi suurempi osuus kuin Hollannissa. Ja me voisimme jalkauttaa ohjelmien hyviä käytänteitä kaikille vielä helpommin kuin mikä puukenkien ja  tuulimyllyjen maassa on mahdollista.

Leidenin vierailu antoi uskoa. Meillä on kaikki eväät olla ihan yhtä hyviä kuin he siellä. Meillä on joissakin suhteissa jopa paremmat lähtökohdat kehittämiselle kuin heillä.

Kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon, että Leidenin oikis on heidän yliopistonsa kansainvälistymisen keihäänkärki. Heillä on erikseen henkilöitä hallinnossa viemässä tätä asiaa eteenpäin, kun taas muut tiedekunnat joutuvat tukeutumaan yliopiston yhteisiin palveluihin. Ehkä Helsingin yliopistollakin voisi miettiä tehostettua tukea niille yksiköille, jotka ottavat kansainvälistymisessä isoimman roolin.

Kimmo Nuotio

Viikonloppuna Helsingissä järjestettiin ensimmäinen juridiikan alan hackathon Suomessa. Moni varmaan kysyy, mikä on hackathon ja miksi sellaisesta pitäisi olla kiinnostunut.

Hackathon-termiä käytetään yleensä intensiivisistä, usein viikonloppuun sijoittuvista tapahtumista, joissa ohjelmistokehittäjät ratkovat järjestäjän esittämää ongelmaa ja kehittelevät siihen teknologisia ratkaisuja, jotka olisivat myös kaupallisesti toteutettavissa.

Pidän hienona oivalluksena, että hackathon-malli tuodaan myös juridiikan alalle. Näin koetetaan tietysti saada koodarit ja palvelumuotoilijat kiinnostumaan juridiikan alan asioista ja haasteista. Ehkä loppujen lopuksi ei ole kyse hurjan paljon kummemmasta kuin mitä professori Yrjö Engeströmin tutkimusryhmä aikanaan selvitti tuomioistuimen toiminnasta. Muistan Vaula Haaviston selvitelleen vuorovaikutusta tuomioistuimen asiakaskohtaamisissa. Silloin parikymmentä vuotta sitten tällaista tehtiin kehittävän työntutkimuksen nimissä, nyt tuodaan teknologiaa laajemmin mukaan oikeudellisiin palveluihin. Tälläkin kertaa kysymys on asiakaskokemuksesta.

HackTheLaw-tapahtumassa lähtökohtana oli tavallisen ihmisen kokemus siitä, ettei ongelmatilanteissa ole helppoa saada tietoa oikeudesta, puhumattakaan, että tiedettäisiin kuinka tulee toimia. Esimerkiksi Finlex vaatii käyttäjältä paljon, eikä ilman juridiikan osaamista kysymyksiinsä saa oikeastaan juurikaan ymmärrettäviä vastauksia.

Hackathonissa muodostettiin seitsemän ryhmää, ja ne kukin sitten valitsi oman lähestymistapansa. Ryhmissä oli tyypillisesti eri taustoista olevia opiskelijoita, kuten IT-osaajia ja kehittäjiä, designereita ja juristiopiskelijoita. Myös vaihto-opiskelijoita oli lähtenyt rohkeasti mukaan. Ryhmien jäsenet eivät tunteneet toisiaan etukäteen.

En tunne tarkkaan sitä, kuinka lähestymistavat lopulta valittiin. Mentoreilla lienee ollut siinä osansa. Mentorit edustivat yhtä lailla monipuolisesti alan huippuosaamista Suomessa.

Ja kun ryhmä oli saanut ideansa työstetyksi, lopuksi se kiteytettiin visuaaliseksi esitykseksi. Loppuhuipentumana oli tiivis pitchaus, viiden minuutin hissipuhe, jonka tarkoitus on vakuuttaa kuulijat siitä, että innovaatio on tärkeä ja toteuttamiskelpoinen. Tuomarit saattoivat esittää ryhmille tässä yhteydessä kysymyksiä.

Tuomareiden tehtävänä oli sitten arvioida ryhmien tuotoksia en’nalta määriteltyjen kriteerien perusteella. Tällä kertaa jaettiin kolme palkintoa: kokonaisuutena paras, luovin ja toteuttamiskelpoisin.

Ryhmien tuotokset olivat kauttaaltaan mielenkiintoisia ja avasivat näkymiä siihen, millaisia työkaluja voisi olla kehitettävissä tuomaan oikeudellista tietoa lähemmäs tavallista ihmistä. Jokainen ryhmä löysi jotain uutta. Jokainen ryhmä voitti haasteen ja itsensä ja uskaltautui lavalle esittelemään tuloksiaan.

Ehkä tärkeintä on kuitenkin ennakkoluuloton toimintatapa. Lähdetään yhdessä toisten alojen osaajien kanssa etsimään vastauksia ongelmiin, ja samalla opitaan näiden ihmisten ajattelutavasta. Tämä on varmasti puolin ja toisin tavattoman hyödyllistä. Samalla päästään myös antamaan omaa osaamistamme, jakamaan sitä. Oikeus on liian tärkeä asia jätettäväksi lakimiesten monopoliksi. Voimme koettaa tällä tavalla madaltaa kynnystä ymmärtää oikeutta.

Hackathon on vielä sen verran uutta, että mentoreistakin näki todellisen innostuksen. Suomessa on huikeita osaajia, jotka näin vievät alaa eteenpäin. Samalla luodaan pohjaa alaa eteenpäin vievien teknologisten innovaatioiden syntymisellä.

On ilo olla näkemässä tällaista toimintaa. Oppimisen kannalta saatetaan päästä ihan kunnon hyppäykseen. Opiskelijat ovat muutenkin liikkeissään nopeita. Tiimeissä näkyi kivasti eri yliopistojen edustajia. Legal Tech Lab yhdistää opiskelijoita ja alan toimijoita ja antaa toiminnalle puitteet.

Erikseen pitää vielä mainita, että uusi Tiedekulma on kuin tehty tällaiseen toimintaan. Vaikka Tiedekulma on vasta muutaman viikon ikäinen, jo nyt tuntuu ihmeelliseltä, kuinka pärjättiin ilman sitä. On se hieno.

Olen alkanut miettiä sitä, näkyvätkö yliopiston arvot riittävästi toiminnassamme.

Helposti ajattelemme, että arvot ovat sellaisia yleviä asioita, joihin vain joskus harvoin juhlahetkellä viitataan. Arvot toimivat kohottavana resurssina, kun halutaan pitää esillä sitä, että olemme hyvän puolella ja toivomme hyvää.

Tämä ei taida enää riittää.

Yliopisto on pullollaan valtavan fiksuja ja sitoutuneita ihmisiä, jotka vievät asiaansa eteenpäin kovalla energialla.

Työhyvinvointi on yhteisöllinen asia. Jääkö työhyvinvointi pärjäämisen ja kilpailun jalkoihin. Osaammeko aidosti iloita toinen toistemme menestyksestä? Yliopistoyhteisö on moniarvoinen, mutta olemme kuitenkin loppujen lopuksi kaikki samalla asialla.

Jopa keskustelussa opiskelijavalinnoista nousee jossain määrin esille tämä suorittamisen ja pärjäämisen ideologia. Minä ensin. Minun lapseni ensin.

En sano, että opiskelijavalinnoissa ei pitäisi ottaa lukuun osoitettua osaamista. Näen kuitenkin merkkejä siitä, että välineellinen suhtautuminen osaamiseen ja oppimiseen on jopa lisääntymässä, vaikka itsekukin tiedämme, ettei se lopultakaan kanna kovin pitkälle.

Toivoisin, että opiskelijat olisivat aidosti intellektuaalisesti kiinnostuneita siitä, mitä yliopisto voi tarjota. Että nähtäisiin riittävän kauas ja avarrettaisiin muidenkin näkymiä.

Ja vastaavasti yliopiston pitää olla hereillä ja pitää esillä sellaisia asioita, jotka ovat ajassa kiinni ja meitä kaikkia puhuttelevat. Opiskelija on keskipisteessä, mutta se myös velvoittaa. Parhaimmillaan tämä luo uudenlaista tilaa ja sitoutumista, vastuunottoa omasta tekemisestä.

Tiedekunnan opiskelijat ovat olleet mukana järjestämässä pian toteutettavaa Legal Design Summitia. Tällaiset kokeilut voi nähdä myös uudenlaisten arvojen korostumisena. Asioita tehdään yhdessä. Otetaan palvelumuotoiluosaamista mukaan oikeudellisten palveluiden kehittämiseen. Koetetaan tehdä juridiikkaa siten, että ihmiset sitä ymmärtävät ja arvostavat. Juuri tällaisia avauksia tarvitaan.

Ensi viikonloppuna järjestetään Legal Tech Labin ensimmäinen hackathon.

Arvojen mukaisesta toiminnasta on paljon iloa. Voi kokea, että tekemisellä on aidosti merkitystä. Varmasti myös oppiminen on toisenlaista, jos koemme osallisuutta siihen asiaan, josta on kyse.

On ollut mukavaa nähdä, että yliopisto menestyy erilaisilla mittareilla katsottuna. Tällaisissa rankingeissa ja ranking-puheessa on kuitenkin perustavanlaatuinen ongelma. Sellainen puhe ei vie meitä eteenpäin. Se johtaa entistä välineellisempään suhtautumiseen todelliseen tietoon ja osaamiseen.

Sen sijaan, kun toimimme tosissamme, yhdessä, jakaen ja toisiamme kunnioittaen, pomppaamme varmaan rankingeissa vielä aimo harppauksen ylöspäin.

Tämä onkin paradoksi. Arvot ovat sittenkin myös se paras väline.

Kimmo Nuotio

dekaani