University of Helsinki
Tuoreessa kirjassani Filming Death (2024) käsitellään myös eutanasiaan liittyviä dokumenttielokuvia. Eutanasia on monella tapaa ajankohtainen asia, kun pohditaan elämän loppuvaiheeseen liittyviä valintoja. Globaalilla tasolla monet maat ovat alkaneet muuttaa omaa lainsäädäntöään sallimaan avustetun kuoleman mahdollisuuksia. Käytännöt alkoivat muuttua 2000-luvun vaihteesta alkaen. Suomessakin eutanasian laillistamiseen liittyvä lakialoite on etenemässä kansalaisaloitteen kautta kohti eduskunnan käsittelyä. Muutostilanteet ovatkin tyypillisiä kohtia, joissa asiaan halutaan perehtyä eri näkökulmista myös dokumenttielokuvan keinoin.
Omassa tutkimuksessani tunnistin dokumenttielokuvista kolme lähestymistapaa aiheeseen. Ensinnäkin on niin sanottuja kannanottoelokuvia, joiden tekijät avoimesti haluavat vaikuttaa katsojiensa asenteisiin ja sitä kautta lakimuutosten kohtaloon. Näissä elokuvissa, kuten eutanasian sallimiseen tähtäävässä elokuvassa Fade to Black (2017) ja eutanasiaa vastustavassa Fatal Flaws: Legalising Assisted Death (2018), esitetään argumentteja laillistamisen puolesta ja sitä vastaan. Elokuvat esittävät molempia argumentteja, mutta riippuen tekijöiden näkökulmasta vastapuolen argumentteja pidetään eettisesti ja moraalisesti kestämättöminä ja omia argumentteja korostetaan loogisina ja moraalisesti oikeina. Oikeutusta näkemyksille haetaan haastattelemalla asiantuntijoita, kuten lääkäreitä ja oikeusasiantuntijoita.
Toinen tapa lähestyä aihetta on kertoa lakimuutosten vaikutuksista yksilötasolla. Tällöin kerrotaan, millaisissa elämäntilanteissa ihmiset ovat harkinneet avustettua kuolemaa. Näissäkin elokuvissa mainitaan aiheen kiistanalaisuus ja tuodaan esille, että kertomalla oman tarinansa elokuvien päähenkilöt, kuten Nathan elokuvassa Nathan – Free as a Bird (2014), ovat halunneet vaikuttaa ihmisten asenteisiin. Tarinan keskiössä ei kuitenkaan ole lait tai sääntely, vaan elokuvissa pyritään ymmärtämään yksittäisen ihmisen ratkaisua ja siten aihepiiri inhimillistetään katsojalle.
Kolmas lähestymistapa on jatkumoa tälle inhimillistävälle lähestymistavalla, mutta nyt eutanasiaa tavoittelevat ihmiset ovat itse ideoineet elokuvan ja elokuvan ohjaajana tai tuottajana toimii kuolevan ihmisen omat läheiset. Henkilökohtaiset tarinat ovat hyvinkin tunteisiin meneviä kertomuksia, joissa neuvotellaan omien ja läheisten ymmärryksestä, millainen kuolema on hyväksyttävää. Näissä elokuvissa, kuten dokumentissa Laura’s Choice (2020), korostuu halu linkittää oma tarina osaksi vaatimuksia. Toisin kuin kannanottoelokuvissa perusteluja ei kuitenkaan haeta asiantuntijoiden argumentoinnista, vaan henkilökohtaisen ja tunteellisen kokemuksen voimasta.
Lähestymistavoissa on myös yhtäläisyyksiä, joita voi parhaiten hahmottaa yksilön ja valtion suhteen kautta. Eutanasian laillistamista tukevat elokuvat painottavat yksilön vapautta ja oikeutta päättää omista asioistaan ja valtion tulee lähinnä tukea tätä ihmisoikeutta (oikeus yksilöllisiin valintoihin). Eutanasiaa vastustavat elokuvat puolestaan näkevät valtion ensisijaisena tarkoituksena olevan suojella kansalaistensa, ja etenkin heikoimmassa olevien ihmisten ihmisoikeuksia (oikeus elämään). Siten valtion ei tule mahdollistaa kuolemisen valintaa, koska se olisi ristiriidassa elämän suojelun tavoitteen kanssa. Dokumenttielokuvat näkevät siten eutanasiakysymyksen ihmisoikeuskysymyksenä, mutta näkökulman mukaan ihmisoikeus määritellään eri tavoin.