Ikuista odottelua

Opiskelijan elämä on tavallaan roikkumista, venttaamista, odottelua. Odotetaan opintojakson alkua, tenttiä, tuloksia… Olen vieläkin varasijalla, saatan joutua odottamaan lopullista tietoa Ruotsista elokuun lopulle asti. Tasan viikon päästä odottaa psykologian tentti. Uusi kurssi pyörähtää käyntiin seuraavan viikon maanantaina. Odotan kahta arvosanaa Briteistä.

Ajattelin ryhtyä proaktiivisemmaksi. Mietiskelen, olisiko mahdollista suorittaa maisterintutkinto kotoa käsin brittiläisen avoimen yliopiston kautta. Tai mahdollistahan se toki on, mietin vain, että voinko saada siihen tarvittavan rahoituksen kasaan. Jos syksy ei tiedä opiskelupaikkaa minnekään, olisi jotenkin joutavaa jäädä roikkumaan ja odottamaan tulevaa vuotta. Ei tässä enää nuorrukaan. Täysimittaisella opiskelulla voisin olla valmis maisteri kahden vuoden päästä. Rahaa tähän tulisi palamaan aika rutkasti; laskeskelin, että nykyisillä hinnoilla jotain 12,000 euron luokkaa. Toisaalta, en minä Ruotsissakaan voisi rahatta olla, etenkään, kun sivutyön saaminen on luultavasti hankalaa. Toinen seikka on arvostus. Kuinka arvostettua on mikäkin yliopisto? Tätä selvitystyötä vasta aloittelen.

Ihan ensimmäisenä tulisi kuitenkin selvittää tarkemmin aivojen rakennetta tenttiä varten. Odottamisessakin on aikajärjestyksensä. Laskin, että elokuusta 2006 alkaen olen saanut suoritusmerkinnän suurehkosta määrästä opintopisteitä. AMK:sta niitä tuli 213, avoimen kautta pian suoritettuna 90 ja brittiyliopistossa 180. Se tekee liki 500 opintopistettä noin neljässä vuodessa! Ehkei sitä odottamista olekaan jäänyt niin paljoa, kun on opintojen kanssa pitänyt haipakkaa. On tavallaan jännä huomata, että kuitenkin tähän mahtuu rentojakin ajanjaksoja ilman sen kummempaa kiireen tunnetta.