Runoja ja kehitystä

Kehitysmaatutkimuksen meneillään oleva kurssi alkoi ehkä hieman yllättävästi runoanalyysillä. Tehtävää varten luettiin kaksi kehitysyhteistyötä kriittisesti tarkastalevaa runoa, joissa kuitenkin oli myös hieman humoristinen sävy. Tarkoituksena oli esimerkiksi miettiä, millaisen kuvan kehitysyhteistyöstä saa runojen perusteella ja mitä runoilla halutaan sanoa. Lopuksi runoista keskusteltiin muiden kurssilaisten kanssa.

Mielestäni tämä oli mukava tapa aloittaa kurssi ja päästä taas mukaan kehitysajattelun maailmaan kesätauon jälkeen. Runojen lukeminen tuntui toisaalta helpolta tavalta aloittaa uusi opintojakso, ja toisaalta analyysi antoi mahdollisuuden pohtia myös omaa näkemystään siitä, mitä kehitysyhteistyö oikein on ja mikä siinä on hyvää ja huonoa. Tämän jälkeen tehtävä kirja-analyysi ja kaksi esseetä houkuttelevat nekin jo pariinsa, kun kurssin alku oli niin kivasti toteutettu.

Innostun helposti uusista asioista, joten minua motivoi erityisen paljon se, että kursseille keksitään erilaisia tehtäviä ja tapoja lähestyä käsiteltävää aihetta. Perinteisen kirjatentin suorittaminen tuntuukin nykyisin hyvin vaikealta, ja siksi olen jättänyt yhden sellaisen roikkumaan.

Runojen voimalla, tai ehkä vain muun energianpuuskan valtaamana ilmoittauduin nyt vihdoinkin marraskuun verkkotenttiin. Vain kolme paksua kirjaa ja yksi artikkeli – kyllä minä ne ehdin lukea kolmessa viikossa!