University of Helsinki
Pakka on iloisesti sekaisin. Ajatukseni horjuvat puoleen ja toiseen opiskelun kokonaan lopettamisen suhteen. Mutta opiskelun ihanuus ja kurjuus on luikerrellut luihin, mieleen ja mitä niitä ytimiä ihmisessä onkaan. Kymmenisen vuotta, miten voin olla ilman esim. sitä kun saan oppikirjan käteeni, avaan sen melkein hellyyttä tuntien, selailen sitä, luen sieltä täältä. Tosin samainen hellyyttävä tunne voi muuttua, että onko kirjoittaja piruuttaan etsinyt mahdollisimman monimutkaisia ja itselleen avautuvia kielikuvioita ilmaistakseen ajatuksiaan.
Viestinnän jätin loppuun suorittamatta. Viimeisen osion kirjat on ja ne aion lukea kaikessa rauhassa ilman aikataulua ja tentin lähestymisen kauhua. Viestintä ei sytyttänyt oikein alussakaan. Suurin syy oli ehkä muun tekemisen into. Olen kait maininnut ettei mieleeni mahdu kuin yksi ajatukset valtaava intohimo.
Olen katsellut sivusilmällä opiskelutarjontaa. Ehkä olisi parempi sitoutua johonkin tiettyyn osaan kokonaisuudesta. Seurata intohimojaan siinä välissä ja niiden laimetessa katsella uusi opiskeltava juttu. No mikä minua niin himottaa, se on edelleen kutominen ja ompelu. Haastavin toteutettava oli pääkallokuvioiset sukat ja pipo nuorelle naiselle. Nyt tuunaan vanhoja isoon malliin ammoin kutomiani villatakkeja ja -paitoja. Ongelmana on kädet, jotka eivät kestäisi liian pitkiä kutomissessioita, sama pätee tietsikalla kirjoittamiseenkin. Kuitenkin voin lepuuttaa särkeviä käsiäni ja miettiä miten tuon tekisin ja miten sommittelisin värit.
Olen harkinnut oikeustieteellisen verkkokursseja. Sitoutuisin yhteen/kahteen palaseen, katsoisin miten sujuu. Ehdokkana oli erityiskasvatuksen syrjäytmis-osan uudestaan suorittaminen. Olisi ollut mielenkiintoista palata juurille, siitä mistä opiskeluni avoimessa alkoi.
En ole tehnyt päätöstä mitä opiskelen, opiskelenko ensi talvena mitään ja paidatkin on melkein kaikki tuunattu eli ilmeisesti opiskelen, vai….