Yhteishakua ja sosiaalitieteitä

Eilen alkoi yhteishaku yliopistoihin ja korkeakouluihin. Paikkoja on jaossa paljon ja on eri hakukohteita eritaustaisille hakijoille. Osa voi hakeutua yleisessä haussa lukemaan kandidaatin ja maisterin tutkintoa lukion tai ammatillisen oppilaitoksen päästötodistuksen perusteella. Ne, joilla on ammattikorkeakoulututkinto tai kandidaatin tutkinto, voivat hakea sopivien alojen maisteritutkintoja suorittamaan.

Tunnen jonkin verran hakevia. Erityisesti minua on kiinnostanut katsella yhtä hakukohdetta, johon en ole itse hakemassa. Se on sosiaalitieteiden kandiohjelma, johon valitaan todistusvalinnassa 31 ja valintakurssin perusteella 30, joista ensikertalaisia vähintään 21. Tämä valintakurssi on myös avoimen yliopiston kurssi ja se on tällä kertaa kaikille maksuton. Tämä on siis hyvä tapa aloittaa sosiaalitieteiden opiskelu, jos ei ole niitä aikaisemmin opiskellut. Kurssille voit ilmoittautua 31.3. klo 15.00 mennessä.

Tein tässä tällaisen pienen kuvan opinaloista, joista käytin vahingossa entistä nimitystä pääaine. Olen opiskellut näitä kaikkia. Sosiaalipsykologia käsittelee esimerkiksi ryhmien toimintaa, sosiaalista identiteettiä, rooleja, arvoja ja normeja sekä vuorovaikutusta. Sosiologia sisältää monia eri käsitteitä, mutta se kertoo esimerkiksi ryhmien toiminnasta yleisellä tasolla, mutta myös siitä, kuinka erilaiset luokat esimerkiksi iän, sukupuolen, koulutuksen tai ammatin suhteen eroavat toisistaan. Yhteiskuntapolitiikka voidaan mieltää sosiaalipolitiikan synonyymiksi, mutta siihen kuuluvat myös kaupunkitutkimus ja ympäristöpolitiikka. Tällöin ihmisen elämää koskevat päätöksenteolliset sisällöt, kuten köyhyys, sosiaaliturva ja virkistysalueiden hoito voivat olla tutkimuksen kohteena. Myös vammaistutkimus voidaan katsoa yhteiskuntapolitiikan osa-alueeksi.

Sosiaalitieteet sopivat erinomaisesti sivuaineeksi ainakin humanistisen, kasvatustieteellisen, teologisen ja valtiotieteellisen tiedekunnan tutkintoihin. Tietenkin sosiaalitieteitä voi yhdistellä muihinkin opintoihin, kuten muualla opetettaviin kauppatieteisiin ja terveystieteisiin.

Kandidaatin tutkinnon jälkeen on maisteriopinnot. Kolmen mainitun opinalan lisäksi on valittavana kriminologia, kulutus yhteiskunnassa ja väestötiede. Lisäksi on mahdollista hakeutua esimerkiksi sosiaali- ja terveystutkimuksen ja johtamisen maisteriohjelmaan.

Lopuksi haluan toivottaa jokaiselle Johdatus sosiaalitieteisiin -kurssille osallistuvalle onnea ja menestystä. Sama koskee myös jokaista, joka osallistuu yhteishakuun.

Ystävällisin terveisin, Jukka 🙂