University of Helsinki
No niin. Sain viimein tehtyä proseminaarini viimeisen vedoksen. Tuntuu hyvältä. Kuten aikaisemmassa postauksessani mainitsin, inspiraatiota oli haettava kissojen ja koirien kanssa kivien ja kantojen alta. Tai kippareilta. Lopulta menin taidenäyttelyihin. Kävin kahden viikon sisällä neljässä taidenäyttelyssä, joista mahtavimmat olivat Onerva – kaupungin naiset -näyttely Ateneumissa sekä Galleria Uusikylässä ollut Veronica Östermanin näyttely Matka maisemaan. Siitä olin aivan haltioitunut! Olisin voinut seistä jok’ikisen maalauksen edessä 15 minuuttia ja vain hengittää sisääni niitä kaikkia sinisen eri sävyjä, joita Österman on utuisesti painellut kankaalle. Lopuksi jäin kellariin juttelemaan gallerian pitäjien, kahden hauskan naisen kanssa taidemaailmasta ja ylipäätään gallerian ylläpitämisestä.
Sain siitä jonkin sortin kipinän, mutta istuin yhä ärsyyntyneenä tietokoneeni ääressä tuijottaen proseminaariani. Suurin ahdistuksen aihe oli se, että minulle oli sanottu varsin epämääräisesti se, mitä muutoksia siihen olisi loppujen lopuksi tehtävä. Siinä oli virheitä, muttei todellisia virheitä, asioita joita ei olisi saanut olla, mutta se taas oli makukysymys. Kenen makua seuraan? Sitten muistin erään ryhmäläisemme meilitse lähettämän opponoinnin. Hän ei ollut lukenut työtäni sen esittelytuntia varten, joten hän lähetti minulle mahtavia vinkkejä ja kehittämisehdotuksia jälkikäteen.
Pidin paperia paljon edessäni ja käytin varmasti useita tunteja pelkästään miettien sitä, mitä muutoksia teen. Kirjoitin listankin. Siinä näkyy kaksi pääasiallista seikkaa. Ensinnäkin minun olisi lisättävä alaviitteitä selittämään tekstissä esiintyviä sanoja ja seikkoja. Toisekseen minun oli kerättävä enemmän taideteoksia, joihin voisin hermeettisiä töitä vertailla.
Minä haluan tietää merkitykset asioiden takana ja sen mistä kaikki alkoi. Minä pidän nippelitiedosta. Ja kun aloin kirjoittaa alaviitteitä tusinoittain, sain inspiraation. Tämän nippelitiedon kirjoittamisen myötä padot avautuivat ja aloin taas nähdä homman mielekkäänä.
Edelleen voi myös olla niinkin, ettei tutkimukseni ole tarpeeksi taidehistoriallinen vaan siinä on liikaa selitetty alkemistien maailmankuvaa ja keinoja, joilla he pyrkivät saavuttamaan valaistumisen. Mutta tässä vaiheessa sille ei voi enää mitään. Olen tehnyt paljon duunia ja jos tarkastelisin objektiivisesti työtäni asiasta kiinnostuneen silmin, saisin siitä paljon irti. Se riittää minulle.