Kuin lapsi karkkikaupassa

Uusi lukuvuosi on alkamassa ja moni miettii, mitä voisi oikein opiskella. Omat opintoni avoimessa jatkuvat nyt omaan tahtiin 1. periodilla, sillä priorisointi on tarpeen ja tässä vaiheessa suljetun puolen opinnot vievät huomioni. Silti opinnot avoimen puolella jatkuvat ja päätinkin ottaa itseäni kiinnostavan Johdatus johtamiseen -kurssin, jonka voi suorittaa noin puolen vuoden ajan. Silloin, kun olin nuori, pidin kauppaoppilaitoksessa opiskellessani johtamisen kursseista. Koen myös olevani johtajatyyppi, joten uskon, että opin ehkä jotakin uutta verratessani itseäni siihen, mitä olin noin 20 vuotta sitten.

Kun nyt satuin pääsemään sisälle Helsingin yliopistoon varsinaiseksi opiskelijaksi, tapahtui sama, mitä vuonna 2007 tapahtui päästyäni Turun yliopistoon. Halusin silloin lukea kaikkea mahdollista. Se kostautui pian siten, että aloin hyppiä luennolta toiselle, eivätkä oppimistulokset olleet kovin menestyksellisiä. Nyt kun tiedän, miten elämä on kuljettanut, olisin tehnyt joitakin valintoja toisin.

Olin siis mieleltäni taas kuin lapsi karkkikaupassa, joka tahtoo kaikkea, eikä tiedä kunnolla, miten valita. Onnekseni kuitenkin käytännön elämä sanelee rajoja. Ensimmäiseksi rajausta tukee sosiaalipsykologian aineopintojen siirtymäajan päättyminen tämän lukuvuoden lopuksi. Toiseksi vielä tällä hetkellä Turun yliopiston opinnot ovat itselleni tärkeimmässä asemassa. Kolmanneksi en asu Helsingissä, enkä ole sinne tietääkseni muuttamassakaan, joten minun on pakko rajoittaa mahdolliset kurssit niille päiville, jolloin olen muutenkin Helsingissä.

Olen ajatellut, että tietynlainen sisäinen lapsi näin keski-ikäisessä aikuisessakin on merkityksellinen ja tarpeellinen. Se on oivallinen tutkimusväline itselle; sen avulla voi tutustua eri aiheisiin kevyesti. Toisaalta aikuisen minän on hallittava ne pettymykset, kun aikataulut menevät päällekkäin, eikä korvaavaa suoritustapaa ole olemassa.  Aikuisen on voitava myöntää itselleen myös muut pettymykset, kuten vähemmän kiinnostavaksi osoittautuneet oppiainevalinnat ja toivottua huonommat menestykset opinnoissa.

Olitpa sinä, hyvä lukija, missä tahansa vaiheessa opintojesi suhteen, toivon sinun miettivän seuraavaa. Milloin sinä olet ollut mieleltäsi kuin lapsi karkkikaupassa? Onko opintojen kanssa sinulla ollut tällaista tilannetta?

Suosittelen jokaiselle etsimään omaa sisäistä lastaan ja päästämään sen sinne kuvitteelliseen karkkikauppaan. Lapsenvahti on kuitenkin hyvä laittaa mukaan, sillä muuten lapsi voi ahnehtia liikaa. Kuitenkin tämä on hyvä kokemus ja se on tavoittelemisen arvoista, sillä ihminen kasvaa tällaisten kokemusten myötä. Jos ajattelee opintoja karkkeina, niin jotkut näyttävät hiukan rumemmilta ensisilmäyksellä, mutta ne maistuvatkin paljon paremmilta. Itsensä siis kannattaa haastaa kunnolla myös opinnoissa.

t. Jukka

Terveisiä Educa-messuilta!

Kävin viime lauantaina melko pikaisella vierailulla Suomen kenties suurimmassa kasvatus- ja koulutusalan messutapahtumassa. Edellisen kerran olin käynyt vuonna 2003, kun olin menossa tekemään opettajan pedagogisten perusopintojen täydennysmoduuliin kuulunutta opetusharjoittelua. Nuo opinnot ovat sinänsä historiaa, mutta silloin avoimen opiskelijana tiesin, että kasvatus- ja koulutusala kuuluvat elämääni nyt ja tulevaisuudessakin.

Tällä kertaa päädyin messuille eri syistä. Olen kasvanut 16 vuoden aikana henkisesti monella eri tavalla. Nyt minua herätteli sosiaalisessa mediassa nähdyt muutamat mainokset. Sekään ei itsessään riitä, vaan alasta kiinnostuneena ajattelin, että voisin saada jotakin uutta niin opintoihini kuin tulevaisuuden työelämäänkin.

Vaikka Pasilassa olinkin nastakengistäni huolimatta kaatua pariinkin otteeseen lumisissa portaissa, tuntui perille pääsy mukavalta. Kuitenkin tiesin, mitä haluan käydä läpi. Näin myös keskityin niihin osastoihin, jotka tuntuivat itselleni läheisimmiltä.

Mikä yllätys – näin ironisesti todeten – olikaan, että hakeuduin ensiksi yliopistojen esittelypisteille. Valitettavasti yhtä en nähnyt, vaikka etsinkin sitä. Oli erittäin mukava tavata muutamia Helsingin avoimen yliopiston henkilökuntaan kuuluvia. Lisäksi erityisen kunniamaininnan haluan antaa Toinen reitti yliopistoon -hankkeelle, jonka messuosastolla keskustelin muutaman hetken. Jotenkin näissä avoimeen yliopistoon liittyvissä asioissa tämä Toinen reitti yliopistoon -hanke puhuttelee minua syvästikin. Haluaisin niin mielelläni antaa muillekin sen kokemani ilon oppia ja päästä yliopisto-opintoihin ja ohjata ihmisiä saavuttamaan unelmiansa.

Koska ihmisen yksilöllinen erityisyys puhuttelee minua, niin kävin myös Helsingin seudun erilaisten oppijoiden eli HEROn messuosastolla keskustelemassa muutaman minuutin ajan. Kirjoitan lähitulevaisuudessa eräästä erilaiseen oppijuuteen liittyvästä asiasta täällä blogimaailmassa. Tämän lisäksi kävin Setan messuosastolla, koska halusin tietää, mitä kaikkea kerrottavaa heillä on kasvatus- ja koulutusalalle. Tässä sitten on pieni otos muistoista, joita sain mukaani messuilta.

Koulutus on kiinteästi yhteydessä yhteiskuntaamme. Seuraavaksi opinnoissani onkin vuorossa Hyvinvointivaltioteoria -tentti. Kuten tunnuslause ”Oppiminen tekee hyvää!” sen toteaakin, heijastuu positiivinen vaikutus yksilöihin ja sitä kautta yhteisöihin. Oppimisen iloa kaikille, olipa oppimisen muoto ja laji mikä hyvänsä.

t. Jukka

Kertaus on opintojen äiti – jos muistaa jotain aiemmin oppimastaan…

Nyt syksyllä aloittamani elämänkatsomustieto on vihdoin saamassa ensimmäisiä konkreettisia tuloksiaan. Tai näin ainakin toivon; tuloksia odotellaan. Elämänkatsomustieto on monitieteinen, mielenkiintoinen kokonaisuus, johon kuuluu uskontotiedettä, filosofiaa, antropologiaa… Olen aikoinani yliopistossa suorittanut uskontotieteen peruskursseja ja juuri yksi niistä kuuluu myös elämänkatsomustiedon perusteisiin. Koska olin jo kyseisen kurssin suorittanut, hain korvaavuutta kurssista sen perusteella. Moninaisten sähköpostien jälkeen selvisi, että kurssin suorittaminen osaltani vaatii kurssikirjan ja verkkomateriaalin lukemisen ja lopputehtävän eli esseen tekemisen.

Itse kurssi olisi ollut suoritustavaltaan verkkokurssi eli en jäänyt paitsi rakastamaani luento-opetusta, mutta verkkokursseista minulla on aiempia oikein positiivisia kokemusia. Siksi hieman harmittaa, etten nyt voinutkaan osallistua itse kurssille. Kurssikirjan ja verkkomateriaalien lukeminen herättivät minussa epäilyksiä  – olenko joskus tosiaan suorittanut vastaavansisältöisen kurssin? Asia oli hämärästi kyllä tuttua, mutta sittenkin uutta. Olen aina ajatellut, että aiemmin oppimamme on jossain aivojemme sopukoissa tallella, täytyy vain löytää oikeat tiedonaktivointikeinot. Eli kyllä sitä ruotsiakin sitten pakon edessä taas osaisi ja muistuisi mieleen kaikki se lukio-opetus, jonka pohjalta joskus osasin edes jotenkin tuota toista kotimaista.

Positiivisuuteni joutui kyllä koetukselle lukiessani tuota uskontotieteen kurssikirjaa, mutta sitten esseetä kirjoittaessani jotain ilmeisesti alkoi palailla paremmin mieleen ja kirjoittaminen kävikin oikein mukavasti ja sujuvasti: asiat alkoivat loksahdella kohdalleen. Ehkäpä mielenkiintoisinta oli esseen lopussa hahmotella itseä kiinnostavaa tutkimusaihetta. Pääsisiköhän sitä todella joskus tekemään tuota suunniteltua tutkimusta?