Joidenkin mielestä MapInfo lausutaan oikeaoppisesti [mapinho]. Opiskelijoiden kanssa keskusteltujen ja omien pohdintojen pohjalta yhtenä syynä tähän epäviralliseen lausuntatapaan lienee se, että yhteisymmärrystä käyttäjän ja ohjelman välillä ei löydy. Ohjelman käyttömahdollisuudet voivat käyttäjästä tuntua hyvin rajoittuneilta tai sitten näitä käyttömahdollisuuksia ei vain osaa käyttää, jolloin ärsyyntymistä aiheuttaa se, että tietokone-ohjelma tuntuu käyttäjän mielestä itseään viisaammalta.

Kahdella ensimmäisellä kurssikerralla laadittiin karttoja ohjelmaan valmiiksi syötettyjen aineistojen pohjalta. Nyt kolmannella kurssikerralla opettelimme sitten itse lisäämään ohjelmaan tilastollista tietoa, joten taas yksi rajoite poistui.

 

Tulva-Indeksi

Kurssikerran työnä laadimme kurssikerran 2 tapaan kahden teeman teemakartan. Aineistona meillä toimi Suomen vesistöjen valuma-alueet, joilta oli tiedossa alueiden muun muassa keskivirtaama, keskialivirtaama ja keskiylivirtaama. Tietenkään koko aineisto ei ollut samassa tietokannassa, joten niitä piti yhdistellä, jossa hyvin tärkeää, kuten Aino Ropponen kertoo omassa blogissaan, oli aineistojen yhteensopivuus, eli aluejakojen on eri aineistossa oltava identtisiä, jotta niitä voitaisiin yhdistää. Kun tiedot oli yhdistetty samaan taulukkoon, piti laskea valuma-alueiden tulvaindeksi uuteen sarakkeeseen. Tulvaindeksi saatiin laskettua kaavalla keskiylivirtaama (MHQ) jaettuna keskialivirtaamalla (MNQ). Meidän piti näiden aineistojen lisäksi tuoda MapInfoon Excel-taulukosta tiedot valuma-alueiden järvisyysprosentista eli siitä, kuinka suuri osa valuma-alueen pinta-alasta on järveä.

Kun aineisto oli viimein järjestyksessä, pystyttiin laatimaan tehtävänannon kartta. Ensimmäiseksi laadittiin koropleettikartta valuma-alueiden tulvaindeksistä ja sen jälkeen päälle laadittiin pylväskartogrammi valuma-alueiden järvisyysprosentista. Koropleettikarttaa tehdessä piti taas kerran luokitella aineisto. Aineiston pohjalta laadittu histogrammi oli hyvin vino, mutta kun luokittelutapaa valitsi MapInfossa, mikään ei tuntunut oikein hyvältä. Ongelmaksi muodostui se, että Aurajoen valuma-alue oli aivan omassa sarjassa saaden arvon 1100, mikä on yli kaksinkertainen toiseksi suurimman arvon saavaan Halikonjokeen ja muihin valuma-alueisiin 5-10 -kertainen. Aurajoen ja Halikonjoen vuoksi MapInfo tyrkytti yhtä tyhjää väliluokkaa, mutta tilastollisestihan se ei ole hyvä idea, sillä legendan mukaan kyseinen luokka olisi olemassa, mutta kartalta ei löydy yhtään siihen kuuluvaa valuma-aluetta. Kartan luotettavuus lukijan silmissä saisi pienen kolauksen. Kvantiili luokitus tuntui aluksi hyvältä, mutta siitä ei Aurajoen moninkertaista arvoa pystynyt päättelemään, sillä se olisi kuulunut samaan luokkaan niiden valuma-alueiden, jotka saavat tulvaindeksiksi 300. Toisin kuin Anna Hajonta oli mielestäni niin suuri, että kvantiililuokitus joutui myös hylättyihin vaihtoehtoihin.

Mitä tehdä, kun mikään luokittelutapa ei tunnu toimivan? Kuten Kasperi Lopperi toteaa omassa blogissaan, vastaus on yksinkertainen ja se on: Laadi itse haluamasi luokitus. Ja niin sitten luokittelin aineiston neljään luokkaan siten, että Aurajoki olisi omassa luokassaan ja loput luokat jakautuisivat melko kvantiilin luokittelun mukaisesti, mutta järkeviin ja helposti ymmärrettäviin luokkiin. Ensimmäinen luokka on 0-50, toinen 50-150 ja kolmas 150-500. Kaikkiin näihin luokkiin tuli 21-28 havaintoa. Hajonta kasvaa suuremmissa luokissa, joten siksi luokkavälit myös kasvavat ja kolmannessa luokan suurin arvo, Halikonjoen 500 on jo melko kaukana mediaanista, mutta tilastollisesti mielestäni vielä tarpeeksi lähellä, toisin kuin Aurajoki. Neljänteen luokkaan sijoittamani Aurajoki saa suoraan arvon 1100, eli hyppäsin arvot 500<,>1099 yli, koska niihin ei kuulunut yhtään valuma-aluetta. Lisäksi jos olisin laittanut neljänneksi luokaksi arvot 500-1100, ei olisi tästä pystynyt välttämättä päättelemään, minkä arvon ainoa havainto, Aurajoen valuma-alue saisi. Ja vaikka päättely olisikin helppo, ei tilastollisesti olisi ollut niin selkeä, kuin ilmoittaa sen arvo suoraan.

Seuraavaksi laadittiin pylväskartogrammi järvisyysprosentista.  Siinä ei juuri ihmeellisyyksiä ollut lukuun ottamatta skaalautumiskoon valinta, josta valitsin neliöjuuren ja hieman suurensin niiden kokoa luettavuuden parantamiseksi.

Värisävyiksi valitsin koropleettikarttaan sinisen eri sävyt vaaleasta tummaan, koska kahden teeman teemakartalla värejä tulee helposti liikaa. Sinisen värisävyn valitsin siksi, koska sen pystyy hyvin yhdistämään veteen.  Pylväsdiagrammin väriksi valitsin violetin. Värin tuli erottua hyvin koropleettikartasta, mutta mielestäni erottuvin väri, punainen oli liian kirkas tähän tarkoitukseen eikä oikein hyvin kuvaa järviä. Violetti oli mielestäni seuraavaksi erottuvin, mutta punaista hillitympi. Muut värit eivät olleet oikein sopusoinnussa koropleettikarttaan, eikä niistä oikein olisi välttämättä ensi vilkaisulla keksinyt niiden esittävän järvien osuutta.

Kartalla olisi voinut esittää myös sinne valmiiksi piirretyt järvet ja valuma-alueet. Kokeilin tätä, mutta huomasin, että karttapohja, koropleettikartta ja pylväskartogrammi kulkivat yhtenä tasona, mikä vaikeutti asiaa huomattavasti. Jos olisin laittanut joet ja järvet päällimmäiseksi, olisi pylväiden luettavuus kärsinyt. Jos taas jätin ne alle, kuvautuivat kartalla Suomen naapurimaiden joet ja järvet, mutta ei itse Suomen, koska ne jäivät teemakarttojen alle. Tämä ei olisi ollut kovin järkevä vaihtoehto, sillä kartta ei esittäisi kuvattavia asioita systemaattisesti. MapInfossa oli siis vielä jäljellä jotain käyttäjälleen ylivoimaista. Paras vaihtoehto oli siis jättää jokien ja järvien esittäminen ja toivoa, että kartan tulkitsija ymmärtäisi, missä on paljon järviä ja jokia. Toisaalta kartta oli näin ollen itse teemat eli tulvaindeksi ja järvisyysprosentti erottuivat selkeästi, kuten Nina Miettinen kertoo omassa blogissaan.

Sitten ryhdytäänpä tulkitsemaan karttaa (kuva 5). Kuten kartasta huomataan, Suomi jakautuu siten, että Itämeren rannikolla, erityisesti Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla on valtavasti pieniä valuma-alueita, Sisämaassa ja Itä- ja Pohjois-Suomessa vain muutama, mutta ne ovat moninkertaisia Länsi- ja Etelä-Suomen valuma-alueisiin verrattuna. Itä- ja Pohjois-Suomen pinta-alaltaan suuret valuma-alueet saavat lähes poikkeuksetta kaikki pienimmän tulvaindeksiluokan. Järvisyysprosentti näillä valuma-alueilla puolestaan on melko suuri. Länsi- ja Etelä-Suomen valuma-alueet ovat pääsääntöisesti siis pinta-alaltaan melko pieniä eikä niiden järvisyysprosentti ole kovin suuri. Sen sijaan suurin osa kuuluu suurempiin, kuin pienimpään tulvaindeksiluokkaan. Karkeana yleistyksenä kartasta voisi näin ollen karkeasti päätellä, että tulvaindeksi on kääntäen verrannollinen valuma-alueen kokoon ja suoraan verrannollinen sen valuma-alue

en järvisyyteen, mistä yhtä mieltä kanssani ovat ainakin Viljami Ruohonen ja Timo Säyrinen omissa blogeissaan. Näin yksinkertainen matemaattinen lauseke asia ei kumminkaan ole, mutta yleistäessä siinä on hieman perääkin. Se kaipaa kuitenkin myös selityksiä.

Hasardimaantieteessä tulvahan on frekvenssiltään eli esiintyvyydeltään kaikkein yleisin hasardi ja tieteenalalla sanotaankin, että tulva on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tulvan määritelmänä on karkeasti se, että vedenpinta nousee tavallisesti kuivana olevalle alueelle.  Tulvia on myös erilaisia. Yleensä ne johtuvat siitä, kun vesialtaan valuma-alueelle sataa vettä niin paljon, ettei se mahdu uomaansa tai altaaseensa. Nämä tulvat ajoittuvat yleensä sadekausiin tai myös yksittäisiin rankkasateisiin. Tulva voi myös syntyä lumen tai jään sulaessa. Koska tätä tapahtuu keväisin, puhutaan kevättulvista. Tulva voi myös syntyä, jos veden normaalille valumareitille muodostuu este, kuten pato tai keväisin jääpato ja suppo, voivat ne aiheuttaa tulvan ensin niiden yläjuoksulle ja lopulta padon purkautuessa niiden alajuoksulle. Tulva voi vyöryä myös suuresta vesialtaasta, järveltä tai mereltä myrskytuulen ja alhaisen ilmanpaineen aiheuttamien tulvien vuoksi. Samoin myös esimerkiksi endogeeniset prosessit, kuten tu

livuorenpurkaus tai maanjäristys ja voivat aiheuttaa tulvia, kun vesimassat lähtevät liikkeelle. Endogeenisten prosessien aiheuttamia tulvia lukuun ottamatta Suomessa tavataan lähes kaikkia tulvatyyppejä. Kuitenkaan esimerkiksi rankkasateiden aiheuttamia tulvat ole huomattavia ainakaan kestoajaltaan, jos verrataan esimerkiksi kevättulviin.  Monesti rankkasateiden aiheuttamat tulvat ovat äkillisiä ja kestävät lyhyen aikaa toisin kuin kevättulvat, vaikka Kopran mielestä kaikki tulvat ovat yleensä hyvin lyhytkestoisia (Kopra, H. 2012).

Laaditulta kartalta voidaan tarkastella melko hyvin Suomen tulvia, koska niistä yleisimmät ovat järvien ja jokien kevättulvat.  Mutta missä sitten tulvii? No, jos käytetään edellä mainittua aluejakoa, voidaan kartalta todeta, että Länsi- ja Etelä-Suomen joet tulvivat enemmän kuin Itä- ja Pohjois-Suomessa, koska niiden valuma-alueella ei ole paljon järviä. Tämä puoltaa ajatusta siitä, että järvet varastoivat valuma-alueen vettä, eivätkä niiden laskujokien pinta pääse nousemaan niin korkealle. Järvien lisäksi vettä varastoivat esimerkiksi suot, metsät sekä hiekkaiset maat, mutta niiden merkitystä ei kartalta pystytä suoraan tarkastelemaan.  Niillä valuma-alueilla, joilla tulvaindeksi on suuri, ei merkittäviä järviä tai soita ole. Näillä alueilla on metsien sijaan paljon peltoja, joiden maalajin, saven pidätyskyky on huono ja ne ovat Laura Lipastin mielestä usein jo valmiiksi vedellä kyllästettyjä, joten nekin lisäävät veden valuntaa ja tulvien riskiä. Järvien, metsien tai soiden puute ei kuitenkaan ole ainoa syy sille, miksi Länsi- ja Etelä-Suomen valuma-alueilla on tulvia. Maasto valuma-alueilla, jotka saavat suuria tulvaindeksiarvoja on tasaista, mikä hidastaa veden virtaamista. Virtausta hidastavat entisestään etenkin Pohjanmaalla nopea maankohoaminen sekä jokien kuljettamat suuret lietekuormat, jotka kasautuvat jokisuille. Molemmat tasoittavat joen gradienttia, eli kaltevuuskulmaa, mikä on suoraan verrannollinen virtausnopeuteen. Koska vesi ei virtaa nopeasti eteenpäin, tulvavedet kasautuvat ja purkautuvat helposti alaville maille eli tavallaan synnyttävät vesivarastoksi väliaikaisen järven.

Kun aiemmin olin todennut, että tulvaindeksi olisi suoraan verrannollinen valuma-alueen kokoon, kuten se kartalla näyttää, en löydä sille täysin selvää määritelmää, muuta kuin, että alueella on paljon peltoja, mutta ei järviä.  Sen sijaan Mikko Raninen kertoo omassa blogissaan, että ”pienellä alueella valunta kertyy nopeasti pääuomaan”, mikä pitää varmasti paikkansa, mutta ei yksin, vaan siihen pitäisi vaikuttaa myös edellä mainitut maalajin, kasvillisuuden ja vesistöjen pidätyskyvyn sekä gradientin ja valunnan suuruuden.

Kartan mukaan suurin tulvaindeksi on Aurajoella. Kuitenkaan en löytänyt hälyttäviä uutisotsikoita, joissa kerrottaisiin valtavista tulvista. Sen sijaan pahaksi tulva-alueeksi nostettiin esimerkiksi Kyrönjoki ja Tornionjoki (Kopra, H. 2012). Kun tarkasteli lehtien uutisotsikoita, nousi nimenomaan Kyrönjoki monissa esille. Esimerkiksi Iltalehden artikkelissa, Kevättulvat huipussaan Pohjanmaalla kerrotaan jokien tulvatilanteesta yleensä, mutta Kyrönjoki saa paljon palstatilaa (Kevättulvat huipussaan Pohjanmaalla. Iltalehti 10.4.2010.). Kyrönjoki ei kuitenkaan ole tulvaindeksiltään erityisen suuri. Onkohan tässä nyt käynyt niin, että karttani ei kuvaa koko totuutta, vai ovatko Kyrönjoen tulvien aiheuttamat vahingot paljon suurempia vai onko m

edia ottanut sen vain silmätikukseen?  Vertasin Aurajoen ja Kyrönjoen valuma-alueiden keskiyli- ja keskialivirtaamia ja huomasin, että Aurajoen saamat arvot ovat paljon pienempiä Kyrönjokeen verrattuna. Arttu Paarlahti kertoo TVT3-tiedotusblogissa, että tulvaindeksi vertaa vain keskiylivirtaaman ja keskialivirtaaman eroa (Paarlahti, A.2012) Sen sijaan virtaama kertoisi, paljonko alueen läpi virtaisi vettä, mutta ei kuinka suuren tulvan ne nostattavat absoluuttisina arvoina. Laatimani kartta siis kertoo, kuinka suuri on joen vedenpinnankorkeuden vaihteluväli, minkä myös Mikko Raninen on havainnut omassa blogissaan, eikä sen pohjalta näe yksityiskohtaisesti, millä valuma-alueella on vesimäärältään suurin tulvavuoksi tai millä valuma-alueella on aineellisesti pahimmat tulvat.

Maa- ja metsätalousministeriö on julkaissut listan ja kartan Suomen tulvariskeimmistä alueista. Kun näitä katsoo, huomataan, että suurimmat riskit ovat Pohjanmaan joissa, Pohjois-Suomen jokien patojen läheisyydessä, sekä rannikkoalueet ja esimerkiksi Salon ja Riihimäen keskustat. Rannikon tulvia voivat aiheuttaa Itämerellä pitkään puhaltaneet lounaistuulet ja myrskyt, jotka kasaavat vettä Suomen rannikoille ja voivat nostaa vettä yli metrillä ja aiheuttaa rantakaupungeissa vahinkoa.  Näitä ei kuitenkaan näe kartalla. Ei myöskään sitä, että kovat pinnat, kuten asfaltti eivät ime vettä, vaan vesi virtaa nopeasti ja voi aiheuttaa niin sanottuja hulevesi- tulvia kaupungeissa.  Kartalta voi siis tulkita lähinnä, missä vedenpinnankorkeus vaihtelee huomattavasti ja miten järvisyys vaikuttaa tähän.

 

Lähteet:

Kevättulvat huipussaan Pohjanmaalla (2010). Iltalehti 10.4.2010. <http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010041011449089_uu.shtml>

Lipasti, L. (2012). Kurssikerta 3. TVT-blogi 12.2.2012 <https://blogs.helsinki.fi/llipasti>

Lopperi, K. (2012). Kurssikerta 3. TVT-blogi. 8.2.2012. <https://blogs.helsinki.fi/klopperi>

Kopra, H. (2012). Tulvat ja maanvyöryt. 11.2.2012. <http://www.joet.info/tulvat.htm#projects>

Miettinen, N. (2012). Kurssikerta 3. TVT-blogi 10.2.2012 < https://blogs.helsinki.fi/nkmietti>

Maa- ja metsätalousministeriö (2011). Suomessa

21 merkittävää tulvariskialuetta. 20.12.2011 <http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/tiedotteet/111220_tulvariskialueet.html>

Paarlahti, A. (2012). TVT3-tiedotusblog. 12.2.2012. < https://blogs.helsinki.fi/tvt3-2012>

Raninen, M. (2012). kurssikerta 3. TVT-blogi. 12.2.2012 < https://blogs.helsinki.fi/mraninen>

Ropponen, A. (2012). Kurssikerta 3. TVT-blogi. 10.2.2012. <https://blogs.helsinki.fi/ainoropp>

Ruohonen, V. (2012). Kurssikerta 3. TVT-blogi 11.2.2012. < https://blogs.helsinki.fi/viljamir>

Säyrinen, T. (2012). kurssikerta 3. TVT-blogi 12.2.2012 < https://blogs.helsinki.fi/sayrinen/>

Konfliktiherkkä Afrikka

Kurssikerran aluksi siis tutustuimme, miten aineistoa tuodaan MapInfoon.  Harjoitusaineistona meillä oli käytössä tietoja muun muassa Afrikan väestöstä ja luonnonvaroista.  Kun viimein tiedostot oli saatu tuotua ja muokattua muokattavaan muotoon, ei kuitenkaan laadittu alueesta karttaa, vaan ruvettiin pohtimaan, miten näitä tietoja voisi hyödyntää. Nämä tiedot olivat konfliktien tapahtumavuosi ja laajuus, Internet-käyttäjien lukumäärä eri vuosina ja timanttikaivosten ja öljykenttien löytämisvuosi, kaivausten ja poraamisen aloitusvuosi sekä niiden tuottavuusluokittelu. Afrikasta saisi kirjoitettua tieteiskirjan verran tekstiä, mutta jos tällä kertaa katsottaisiin asioita vähemmän rönsyillen.

 

Afrikassa on ollut lukuisia konflikteja pienistä heimoriidoista maiden välisiin sotiin. Yksi merkittävimmistä syistä tähän on se, että kolonialistisena ja imperialistisena aikana Eurooppalaiset valloittivat ja jakoivat Afrikan keskenään. Tuolloin Afrikassa ei juuri kansallisvaltioita ollut vaan maa koostui tuhansista heimoista. Eurooppalaisten piirtämät rajat pirstaloivat heimojen alueita melko paljon, mitä voidaan vielä tänäkin päivänä yhtenä merkittävänä syynä moniin konflikteihin. Heli Kainulainen selittää omassa blogissaan, että heimojen alueiden pirstaloitumisen yhteydessä heimojen keskinäiset valtasuhteet muuttuivat. Esimerkiksi jostain suuresta heimosta osa saattoi joutua toiseen valtioon pieneksi vähemmistöksi ja heidän asemansa kävi tukalaksi, kun toinen heimo piti maassa paikallista valtaa. Valta-asetelmat ovat monesti vaihtuneet, mikä puolestaan on johtanut monesti konflikteihin.  Kurssikerran aineiston pohjalta huomio keskittyy enemmän kuitenkin luonnonvaroihin, joissa siirtomaavalloilla on melko suuri merkitys.

Elli Saari kommentoi omassa blogissaan, Aineistosta laaditut kartat ”ohjaavat pohdintaa luonnonvarojen ja konfliktien välistä yhteyttä”. Näiden kahden korrelaatio lienee suuri, kun vertaillaan konfliktialueiden ja luonnonvarojen sijoittumisesta.  Arttu Paarlahden laatimasta karttaesityksestä selviää, että monesti konfliktialueet, timanttikaivokset ja öljylähteet sijaitsevat monesti samoilla alueilla. Tämähän voi toki olla myös sattumaa ja osa näistä konflikteista voi olla heimojen välisiä valtataisteluita.

Ehkäpä suurin innostuksen syy valloittaa omia siirtomaita Afrikasta oli juuri niiden raaka-aineiden hyödyntämismahdollisuudet. Eurooppalaiset siirtomaaisännät ottivat siirtomaidensa maita viljelykäyttöön ja perustivat suurtiloja, joilla paikalliset työskentelivät yleisesti hyvin huonolla palkalla. Viljeltäviä kasveja ei välttämättä voinut kasvattaa Euroopassa kylmän ilmaston ja pienen viljelyspinta-alan vuoksi. Myöhemmin alettiin myös hyödyntää siirtomaiden kallioperän kaivannaisia ja öljyä.

Siirtomaaisäntämaiden ei tarvinnut ostaa tuotteita muilta valtioilta, koska niitä pystyttiin tuottamaan itse ”omassa maassa”. Tiedot öljylähteiden ja timanttikaivosten perustamisvuodesta kertoisivat kartalla, missä maissa milloinkin näihin luonnonvaroihin on panostettu. Tiedot siirtomaa-ajoilta kertoisivat myös, miten aktiivisesti siirtomaat hyödynsivät näitä kahta luonnonvaraa. Aktiivisuudesta saadaan myös lisää tietoa, jos vertailtaisiin aineistosta löytyviä luonnonvaran löytämisvuoden ja tuotannon aloittamisvuoden välistä aikaeroa.

Siirtomaat siis hyödynsivät ja jopa ryöstivät Afrikan luonnonvaroja. Ongelmat eivät kuitenkaan kadonneet siirtomaiden itsenäistyttyä 1960-luvulta lähtien.  Koska siirtomaaisännät olivat keskittäneet tuotannon lähes ainoastaan yhteen tuotteeseen kussakin maissa, jäi tämän tuotanto uusien valtioiden ainoaksi tulonlähteeksi ja monesti entinen siirtomaaisäntä puolestaan ainoaksi kauppakumppaniksi. Valtioiden talous oli hyvin riippuvainen niiden ainoan tuotteen myyntihinnasta, mikä varsinkin entisten siirtomaaisäntien kanssa tehdyissä kauppasopimuksissa jäi yleensä hyvin alhaiseksi. Pahinta oli, jos ainoa luonnonvara alkoi ehtyä, sillä se tiesi iskua koko valtion olemassaololle. Eira Linko pohtii omassa blogissaan, kuinka kiehtovaa olisi vertailla aineistosta löytyvää timanttikaivosten ja öljylähteiden tuottamislukuja ja valtioiden BKT:tä.  Tämä kertoisi siitä, kuinka valtio onnistuu nykyään hyödyntämään näitä luonnonvaroja.

Nykyään samanlaista menettelytapaa, mitä siirtomaavallat käyttivät, hyödyntävät monikansalliset yritykset, joiden merkitys joidenkin valtioiden taloudelle on merkittävä, vaikka työntekijöille maksetaan pientä palkkaa ja valtio ei saa suuria tuloja yritysten toiminnasta. Monikansallisilla yrityksillä on monesti myös vaikutusvaltaa valtioiden hallituksiin, sillä jos toiminta ei suju yrityksille sopivalla tavalla, voivat ne lähteä maasta jättäen valtion ilman tulonlähdettä.  Käsitteet Afrikan luonnonvarojen hyväksikäytöstä ja ryöstämisestä sekä ulkomaankauppaan liittyvistä kapeista mahdollisuuksista ovat myös luoneet hyvin konfliktiherkkää ilmapiiriä, sillä nämä asiat ovat johtaneet ihmisten köyhyyteen, valtioiden kehittymättömyyteen ja heikkoon hallintoon. Olisi myös mielenkiintoista tietää, miten suuri osuus Timanttikaivoksista ja öljylähteistä kuuluu valtiolle ja miten suuri monikansallisille yrityksille.  Aineiston pohjalta olisi myös jännittävää tarkastella, minkälaisia konfliktit ovat olleet eli kuinka moni niistä liittyy luonnonvaroihin ja ovatko erilaiset konfliktit olleet yleisiä eri aikoina vai ovatko ne vain tapahtumakohtaisia.

Nythän puhutaan, että ilmastonmuutoksen seurauksena vesipula olisi lähiaikoina odotettavissa oleva suuri kriisi, sillä vesipulan vuoksi sadot pienenevät ja esimerkiksi aavikoituminen lisääntyy. Tästä herääkin kysymys, että nousisiko tällaiset humanitääriset kriisien aiheuttamien konfliktien määrä ja kuinka herkästi tämä ja muut kriisit voisivat leimahtaa konflikteiksi ja miten aiemmat luonnonvaroihin liittyvät konfliktit vaikuttaisivat näiden leimahdusherkkyyteen.

Internetin käyttäjien lukumäärä eri aikoina kertoo kansalaisten elintason kehityksestä. Internet on viime vuosina yleistynyt huomattavasti ja myös Afrikassa näyttäisi aineistoa vilkaisemalla huomata sen tulleen monissa maissa koko kansan ulottuvuudelle, joko niiden halpenemisen tai kansalaisten elintason nousun myötä. Kritiikkiähän tämä saa siitä, ettei pystytä tarkoin määrittelemään kynnystä ostaa tietokone käyttämällä siihen esimerkiksi päivän ruokarahat. Internetin käyttäjien valtava lukumäärä ja varsinkin sosiaalisen median hyödyntäminen on jo voinut johtaa konflikteihin. Puhutaanhan Jasmiinivallankumouksen yhdeksi aiheuttajaksi Internetiä. Aineiston pohjalta voisi vertailla, millä alueilla on paljon viimeaikaisia konflikteja ja paljon Internetin käyttäjiä ja sitä kautta yrittää ennustaa seuraavaa mahdollista konfliktia.

Afrikkaa on kutsuttu ehkä jopa halventavastikin ”mustaksi maanosaksi”.  On totta, että Afrikassa on paljon ongelmia, joista osa kasvaa konflikteiksi asti. Silti tilanne ei täysin toivoton ole koko maissa, sillä myös paikallista elämäniloa löytyy, vaikka se hautautuukin monesti ongelmien taakse.

Lähteet:

Afrikan väestö-ja internetkäyttäjätiedot. <http://www.internetworldstats.com/stats1.htm>

Kainulainen, H. (2012). TVT3-blogi 13.2.2012. < https://blogs.helsinki.fi/helikain/>

Linko, E. (2012). TVT3-blogi 12.2.2012 <https://blogs.helsinki.fi/elinko >

Paarlahti, A. (2012). TVT-tiedotusblogi. 12.2.2012 < https://blogs.helsinki.fi/tvt3-2012/>

Saari, E. (2012). TVT3-blogi 12.2.2012 <https://blogs.helsinki.fi/ellsaari>

Uusitalo, R. (2012).TVT3-blogi 13.2.2012 < https://blogs.helsinki.fi/ruutuusi/>