Leena Lehtolainen – 30.11.2010

Leena Lehtolainen aloitti menestyksekkään rikoskirjailijan uransa vuonna 1993, jolloin ilmestyi enteellisen nimen omaava esikoisteos, Ensimmäinen murhani. Siinä päähenkilö oli nuori naispoliisi Maria Kallio, jonka uran vaiheita ja tutkimuksia on seurattu tähän päivään saakka. Vuoden johtolanka -palkinnon Lehtolainen voitti 1997 romaanilla Luminainen, ja on julkaissut Maria Kallio -sarjan lisäksi myös muita romaaneja sekä novellikokoelmia. Toinen johtolanka-palkinto tuli rikoskirjallisuutta käsittelevästä artikkelikokoelmasta Murha pukee naista, jossa Lehtolainen oli mukana.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *