SEMINAARI SEKULAARI PYHÄ

Tutkimusverkosto Sacred in secular societies järjestää Helsingin yliopistossa yksipäiväisen monitieteisen seminaarin Sekulaari pyhä tiistaina 11. syyskuuta 2018. Verkostossa on kielentutkijoita, yhteiskuntatieteilijöitä ja teologeja ja sen rahoittaa vuonna 2018 Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan tulevaisuusrahasto. Syyskuun tapahtuman lisäksi verkosto järjestää symposiumin Grammar of religion joulukuussa 2018. Tarkoituksemme on muodostaa aiheen tutkimuksesta laajempi hanke, joka tarkastelee niitä kielellisiä ja kulttuurisia tekijöitä, jotka muodostavat uskonnollisen kulttuurin perustan sekä perinteisessä että sekulaarissa yhteiskunnassa.

Seminaarin tavoite on tuoda yhteen tutkijoita keskustelemaan uskonnollisesta kielestä ja kielenkäytöstä sekulaareissa konteksteissa. Nyky-yhteiskunnassa uskonto ja sekulaari usein kietoutuvat toisiinsa ja kumpaakin on tavallaan vaikea ymmärtää ilman toista. Sekulaari toimii usein taustana, jota vasten uskonnollinen diskurssi tunnistetaan uskonnolliseksi etenkin kieleen liittyvien täkyjen perusteella (mm. Lempert 2015). Mutta se, mitä pidetään sekulaarina, voi kätkeä sisäänsä uskontoa muistuttavia ilmiöitä tai kielenkäyttöä. Poliitikko voi saarnata kuin pappi (Tilli 2015), self-help-opas voi olla kuin gurun käsialaa, konsultti voi kohdella asiakasta kuin sielunhoitaja ja fundamentalismista voi puhua samaan hengenvetoon niin uskonnossa kuin talouspolitiikassakin (Lindholm 2016). Harvoin kuitenkaan tiedostamme sitä, mitkä ovat ne lingvistiset, retoriset ja vuorovaikutukseen liittyvät keinot, joilla sekulaari konteksti saa uskonnollisia sävyjä. Seminaarin tavoitteena onkin tutkia laajemmin uskontoon ja sekulaariin liittyvää diskurssia.

Seminaari käsittelee mm. seuraavia kysymyksiä

  • Mihin ihmiset uskovat perinteisen uskonnon jälkeisessä maailmassa? Mitkä yhteiskunnalliset asiat jatkavat entisten uskonnollisten uskomusten ja instituutioiden  funktiota?
  • Millaiset asiat sekulaarissa yhteiskunnassa ovat pyhiä samaan tapaan kuin uskonnossa?
  • Miten pyhän käsite tulisi mieltää ja määritellä, jotta sitä voisi verrata erilaisissa konteksteissa?
  • Mitä samanlaisia kielenkäytön tapoja on sekulaarissa ja uskonnollisessa ympäristössä, esim. nationalismi, talous, self-hepit, vapaaehtoistyö, jne.
  • Miten uskonnollinen kieli on muuttunut maalliseksi? Millaisilla lingvistisillä keinoilla pyhää ilmaistaan sekulaarissa ympäristössä?

Aika: Tiistaina 11.9.2018

Paikka: Helsingin yliopiston keskustakampus (tarkempi paikka tiedotetaan myöhemmin)

Ohjelma: kokopäiväseminaari (puhujille kustannetaan kahvit, lounas ja illallinen)

 

Viitteet:

Lempert, Michael 2015. Discourse and religion. In Deborah Tannen, Heidi E. Hamilton ja Deborah Schiffrin (toim.), The Handbook of Discourse Analysis (2. laitos), 902-919. Chichester: Wiley Blackwell.

Lindholm, Christer 2016. Viis taloudesta! 5 myyttiä jotka romuttavat hyvinvoinnin. Tampere: Vastapaino.

Tilli, Jouni 2015. Pääministeri Sipilän pelastuskertomus. Politiikasta 22.9.2015.