Professori Jaakko Hämeen-Anttilan luento Studia Generalia -luentosarjassa 10.3.2011. Tilaisuuden teemana Vaivaa vai viisautta.
Kun Metuselah oli elänyt 187 vuotta, hänelle syntyi Lemek. Lemekin syntymän jälkeen Metuselah eli vielä 782 vuotta ja hänelle syntyi lisää poikia ja tyttäriä. Metuselah eli kaikkiaan 969 vuotta ja kuoli sitten. (1Moos. 5: 25–27)
Lähi-idän kulttuureissa korkea ikä on aina liittynyt arvostukseen. Liioitellun pitkä on merkki suuresta viisaudesta. Sama perinteinen ajattelu näkyy vaikkapa Väinämöisen ja Joukahaisen kohtaamisessa. Vaka vanha Väinämöinen edustaa tietoa, viisautta ja lopulta myös mahtia, kun taas nuori rämäpää kuvataan harkitsemattomana ja itsestään liikaa luulevana.
Iän ja viisauden yhdistäminen liittyy myös kultakausiajatteluun. Monissa Lähi-idän kulttuureissa on katsottu, että ihmiskunnan viisaus periytyy myyttisten alkuaikojen kulttuuriheeroksilta, sankareilta, jotka ovat tuoneet viisauden jumalilta ihmisille. Näin todellisen viisauden lähde on menneisyys, ja vanhuus on se yhdistävä linkki, joka liittää oman aikamme ihmiset noihin muinaisuuden viisaisiin. Mesopotamialaisessa Gilgamesh-eepoksessa vedenpaisumuksen sankari Utnapishtim on arkkityyppinen ikivanha viisas, jolta keski-ikäinen sankari lähtee etsimään ratkaisua elämän ja kuoleman ongelmaan.
Samoin islamilainen kulttuuri on aina yhdistänyt iän ja viisauden. Tämä näkyy myös valtarakenteissa. Vanhuus on arvokasta ja vain vanhalla on uskottavuutta johtajana. Ei ole ihme, että monessa arabimaassa johtaja on yli kahdeksankymmentävuotias. Tällainen johtajuus luo yhteiskuntaan staattisuutta niin hyvässä kuin pahassakin. Muutokset ovat usein vaikeita toteuttaa, mutta toisaalta länsimaiden nykyinen tempoileva innovaatioiden palvonta on sekin raskasta, kun organisaatiot ovat jatkuvien muutosten kourissa.
Myös yksilötasolla vanhuuden arvovallalla on hyvät ja pahat puolensa. Sukujärjestelmän vahva hierarkkisuus vähentää nuorten valinnanmahdollisuuksia mutta tuo vanhat vahvasti mukaan suvun elämään.