Historia

Sukupuolentutkimuksen tohtoriohjelmasta on valmistunut 2014 loppuun mennessä yhteensä 35 tohtoria. Valmistuneet ovat sijoittuneet erinomaisesti sekä akateemiseen maailmaan että asiantuntijatehtäviin yhteiskunnan muille aloille.

Sukupuolentutkimuksen tohtoriohjelma on järjestänyt tohtorikoulutusta tutkijakoulujärjestelmän alusta, vuodesta 1995 alkaen. Ensimmäiset kolme kautta (1995–2006) tohtoriohjelma toimi Sukupuolijärjestelmä-tutkijakoulun nimellä. Kaudella 2007–2011 se jatkoi toimintaansa Naistutkimuksen valtakunnallisena tohtorikouluna. Nykyisellä toimikaudellaan 2012–2015 ohjelma toimii Sukupuolentutkimuksen tohtoriohjelman nimellä.

Alta löytyy tietoa tohtoriohjelman toiminnan historiasta sekä ohjelman toimintakertomukset.


Sukupuolentutkimuksen tohtoriohjelma (2012–2015)

Toimintakertomus 2013
Toimintakertomus 2012

Tohtoriohjelman vanhat kotisivut löytyvät täältä.


Naistutkimuksen valtakunnallinen tohtorikoulu (2007–2011)

Toimintakertomus 2011
Toimintakertomus 2010
Toimintakertomus 2009
Toimintakertomus 2008
Toimintakertomus 2007

Naistutkimuksen valtakunnallisen tohtorikoulun kotisivut löytyvät täältä.


Sukupuolijärjestelmä-tutkijakoulu (1995–2006)

Toimintakertomukset 2005 ja 2006

Lisää tietoa tutkijakoulun toiminnasta vuonna 2006 löytyy täältä.

Sukupuolijärjestelmä-tutkijakoulun kotisivut löytyvät täältä.