Miksi emme pidä huolta itsestämme ja miksi työ saattaa viedä liian ison osan elämästä? Minulla on ollut aikaa pohtia vastausta näihin kysymyksiin – olen sairaslomalla juuri noista syistä.
Varmaan jokainen miestä tuntee jonkun, jolla on ollut työperäinen uupumus, stressi, burn-out tai masennus. Ehkä näistä uusista kansantaudeista on jopa omakohtaisia kokemuksia? En ole tutustunut alan kirjallisuuteen, mutta veikkaisin, että en mene aivan metsään jos esitän oireiden yleisyyden perusteluksi muutamia selityksiä. Helppo selitys on, että työtä on liikaa. Syy-seuraussuhde on looginen ja kaikki nyökyttelevät, eikö? Epäilen kuitenkin että se on vain jäävuoren huippu tässä pohjoisessa, surulllisten laulujen maassa jossa hyvät, tunnolliset ja kunnianhimoiset työntekijät palkitaan lisätyöllä, vastuulla ja uusilla deadlineilla. Jos itsetuntosi on juuri saanut positiivisen hivelyn onnistuneesta työstä, esimies kehuu henkilöstön edessä ja kakkukahvit on katettu, niin kyllähän sitä on valmis seuraavaan tehtävään ja tinkimään työn ulkopuolisista asioista. Ihannetyöpaikalla tällaisesta toiminnasta voi tietenkin syntyä positiivinen, eteenpäin vievä voima joka leviää koko organisaatioon vieden sen voitosta voittoon. Jos toisten kannustaminen on terveellä pohjalla, se johtanee motivoituneeseen, sitoutuneeseen ja tavoitehakuiseen henkilöstöön jonka energia suuntautuu eteenpäin ja sairaspoissaoloja on vähän.
Toinen selitys voi olla, että tapa tehdä työtä, erityisesti asiantuntijatyötä, on muuttunut ja sen vuoksi työn ja vapaa-ajan välinen ero on hämärtynyt. Uudet työtavat tuovat joustoa arkeen mutta käänteisenä puolena on se, että työ voi viedä mennessään. Minun tyypillinen työpäivä alkaa aamubussissa, käyn läpi läppärillä posteja ja hoidan juoksevia asioita. Illalla sama jatkuu kotimatkalla ja usein laitan koneen kiinni illalla verkkoon jotta voin lähettää viestit. Siinä samalla tulee hoidettua muutama muukin viesti. Työ on läsnä arjessa lähes koko ajan, ja joskus jopa viikonloppuisin, mutta en ole koskaan mieltänyt sitä ongelmaksi koska pidän työstä ja koen sen tärkeäksi. Lisäksi näin toimiminen on yleisesti hyväksyttyä. Se on yleistä, muutkin tekevät sitä ja sille on olemassa sosiaalinen hyväksyntä ja joissain tapauksissa jopa sosiaalinen paine.
Muita mahdollisia selityksiä voivat olla, että elämme elämäämme toisten – esimerkiksi lasten – kautta, suorituksien ja työn kautta, mutta emme pysähdy pohtimaan mikä tässä elämässä on omaa, juuri minulle tärkeää. Ehkä emme osaa elää hetkessä ja nauttia asioista niiden tapahtuessa (carpe diem!), vaan odotamme aina jotain parempaa. Onnistumisista ei nautita vaan niitä vähätellään ja jos työpaikalla näyttää onnistumisen tai pettymyksen tunteita niin kieroonhan sitä katsotaan. Suomalainen yhteiskunta on moniin muihin maihin verrattuna kylmä ja yksilökeskeinen ja kuin pisteenä iin päällä kaiken kruunaa pimeä talvi.
Tunnistan itsessäsi kaikkia yllämainittuja selityksiä ja piirteitä, yksilöstä yhteiskuntaan. Elämänkokemukset auttavat asioiden jäsentämisessä, joten tämän kokemuksen myötä uskallan esittää zen-näkökulman, oivalluksen: elämä on kokonaisuus ja siinä pitäisi pyrkiä löytämään tasapaino jossa yksi osa-alue ei vie liikaa huomiota. Työn, perheen, ystävien, harrastusten ja vapaa-ajan yhteensovittaminen on vaikeaa erityisesti ruuhkavuosia eläville nuorille ihmisille. Kun siihen lisätään vielä se kuuluisa taloprojekti niin aina tarina ei saa onnellista loppua. Kiireessä unohtuu helposti itsestä huolehtiminen – tuntuu että se on vähiten tärkeä asia kiireisessä ja suorituskeskeisessä elämässä. Mieleen palautuu tilanne jossa minulta kysyttiin ‘Mitä sinulle kuuluu?’ ‘No kiitos hyvää, lapset voivat hyvin. Molemmat ovat jo koulussa…’ Vastaus voi kertoa vastuullisesta vanhemmasta, mutta myös siitä että oma hyvinvointi ja omat, itselle tärkeät ja henkilökohtaiset asiat vaativat lisähuomiota.
Työnantaja voi vaatia, että jokaisen velvollisuus on puuttua töissä havaittuihin epäkohtiin ja yrittää löytää niihin rakentavia ratkaisuja. Toivon, että ilman työnantajan erillistä vaatimusta kaikki ymmärtäisivät, että on jokaisen velvollisuus ottaa aikaa itselle ja palautumiseen. Työuupumuksen pääoireina ovat väsymys ja kyynisyys. Muita tavallisia oireita ovat katkeileva yöuni, muistihäiriöt, ärtyisyys, ihmissuhdevaikeudet, itkuisuus, fysiologiset reaktiot kuten kohonnut verenpaine ja se, että työasioita ei saa tiputettua pois mielestä. Tarkkaile näitä, sillä kokemuksesta voin sanoa (valitettavasti!), että niihin tulee suhtautua vakavasti. Minulla niiden vähättely johti siihen, että itsestäänselvyydet kuten nukahtaminen ja ruokahalu eivät enää olleet itsestäänselvyyksiä.
Vain sinä voit pitää huolta itsestäsi, fyysisestä ja henkisestä kunnosta ja jaksamisestasi. Organisaatiot eivät tee tulosta, sen tekee henkilöstö. Siksi on tärkeää että henkilöstö voi hyvin!
– Pasi SIhvonen