Työvälineiden käytöstä

FSD

Valitsimme tutkimusaineistoksi FSD:n energia-asennetutkimuksia eri vuosilta. FSD:n tilastojen haku oli helppoa ja kaikki toimi hyvin.

SPSS 

Spss:n lataamisessa omalle tietokoneelle oli hieman alkuvaikeuksia yhdellä ryhmäläisellä, mutta ohjelman käyttö on osoittautunut yllättävän helpoksi, varsinkin kun ryhmässämme on tilastotieteen pääaineopiskelija, jolta on saanut apua.

OneNote

Olemme käyttäneet Yammer-ryhmäämme jaettua Onenotea tutkimuksen ideointiin ja ajatustenvaihtoon. Onenote oli osalle ryhmäläisistä ennestään tuttu työväline. Toimi hyvin.

Zotero

Loimme  Zoteroon ryhmäkirjaston,  jonne kirjallisuusosion työstäjät kokosivat  tutkimusaiheeseemme liittyvää tutkimuskirjallisuutta. Zotero osoittautui näppäräksi työkaluksi, joskin näin pienimuotoisesa tutkimuksessa olisi varmasti pärjännyt ilmankin sitä. Tulevaisuuden kannalta toki hyvä, että Zoteron käyttö tuli opittua.

Hakukoneet

Yliopiston kirjaston hakukone, EBSCO, Helda jne. toimivat niin kuin pitikin. Niiden käyttö oli ennestään tuttua ryhmäläisille.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *