Suomeksi

Tietopyörre-hankkeemme käsittelee hybridimediaa, tunteita ja polarisaatiota Euroopan politiikassa.

WhiKnowin monisukupolvinen ja tieteidenvälinen tutkimusryhmä tutkii polarisaatiota nyky-yhteiskunnissa, joissa ’tiedon pyörre’ sekoittaa median, politiikan ja tieteen rajoja. Hankkeessa käytetään teoreettista ja vertailevaa empiiristä tutkimusta, jossa yhdistyy big data, kvalitatiivinen ja kokeellinen tutkimus sekä mediaetnografia. WhiKnow tutkii miten sosiaalisen median hypet, välittäjät tai merkitystenluojat tuottavat samastumisia ja tunteita ja affekteja polarisaatiossa. Luomme ensinnäkin aineiston sosiaalisesta mediasta selvittääkseen, mitä polarisoituu, missä ja miten keväällä 2019 (EP: n vaalit, Brexit). Sen jälkeen teemme etnografista tutkimusta polarisoituneissa yhteiskunnissa Euroopassa. Tätä seuraa tunteiden kokeellinen analyysi ja teoreettisesti informoitu tutkimus median, politiikan ja korkeakoulujen diskurssien sekoittumisesta sekä tunteiden, huumorin, populismin, transnationalismin ja antiintellektualismin rooleista näissä prosesseissa.

 

 

Kokoamme tänne tausta-aineistoja ja suomenkielistä keskustelua:

Emilia Palosen kommenttipuheenvuoro Tulevaisuusvaliokunnan avoimessa kokouksessa. Eduskunnan pikkuparlamentti, 6.3.2019 (linkki villit kortit)

Politiikan perustat eivät ole annettuja. Uusia puolueita ja jakolinjoja voi syntyä erilaisia. Liberaali demokratiakäsitys ei ole myöskään ainoa ja sitä tulkitaan eri tavoin. Sille tulee ja on tullut haastajia. Mutta sivumennen sanoen Unkarissa illiberalismi on ensisijaisesti vastakkainasettelua kuin substanssia.

Kohkaus ja hype luovat polarisaatiota eli sitä että vastakkainasettelut keskittyvät yhdelle jakolinjalle. Vastakkainasetteluista ammentaminen on osa politiikkaa, mutta jakolinja voi kulttuuristua pysyväksi. Se voi myös muuten piilottaa juuri ne asiat, joista kansalaisia kiinnostaa ja heidän konkreettiseen tilanteeseensa kuuluvat. Muut vaatimukset jäävät yhden kohkaamisen kohteen alle.

Hybridimedia – eli some ja perinteinen media instituutioineen – on  aiheuttanut sen, että kaikki on saatavilla ja keskusteltavissa helpommin. Samanaikaisuus ja läheisyys kuitenkin vieraannuttaa lopulta politiikasta. Joskus siitä syntyy kohtaamisia, mutta pikemminkin tämä on läheisyyden illuusio. Se kuluttaa poliitikkoja, saa ihmisiä jäämään pois politiikasta. Ja äänestäjille illuusiokuplan puhkeaminen voi aiheuttaa pettymystä demokratiaan.

En tuossa pedannut äärioikeiston nousua vaan pikemminkin erilaisten uudenlaisten medioiden ja hitauden kehityskaarta. Uuspaikallisuus, jossa läheisyys on aidompaa ja helpompaa vie voiton korkean tason politiikasta. Etääntyneisyys tavallisesta kansasta ei enää toimi – myös puolueilla.

Syntyy uusia medioita, liikkeitä, paikallisia poliittisen tiloja ja yhteisöllisyyttä, ja synnyttää transnationaalin demokratiavaatimuksen, johon vastataan, kun tunnistetaan konkreettisia samankaltaisuuksia eri puolella. Kyky selittää ja konkretisoida, tuoda yhteen ihmisiä korostuu.

Populismi on sitä, että luodaan vastakkainasetteluita, ja niitä ja yhteisiä nimittäjiä hyödyntäen poliittista meitä. Se on politiikalle tyypillinen logiikka. Keskeinen haaste tulee olemaan se, että miten tämä ”me” luodaan: sisään vai ulos sulkevasti. Missä? Ja juuri tässä ennakoin sitä, että missä muuttuu entisestään paikalliseksi siitä että seurailemme Trumpeja twitterissä ja katsomme youtube-videoita kaukaisista politiikan tähdistä. Myös pelkät mielikuvat palautuvat konkretiaan – ei rationalismin vain yhteisen kokemuksen kautta. Jos siis vielä riittää poliitikkoja palauttamaan politiikkaa tähän konkretiaan ja luomaan kohtaamisia, ymmärrystä yli Euroopan myös muuten kuin eliittien tasolla.