Kirjoittaja: Enna Poutiainen

Syöminen on tärkeä osatekijä ihmisen hengissä pysymisen kannalta. Siksi on mielekästä pohtia ruokailun roolia myös sota-aluksella, vaikka aihe ei aluksi herätä suuria kulinaarisia mielikuvia.

1700-luvun sodissa ihmiset olivat suurin pääoma, tykeistä ja pistooleista huolimatta. Sen takia oli tärkeää, että miehistön jäsenet myös söivät- mieluusti, jotain sellaista, mikä piti heidät parhaassa mahdollisessa kunnossa. Laiva ympäristönä tarjosi omat haasteensa ruokailulle, kuten tietenkin myös sotatoimet, mutta uskon, että kovinkaan merkittävästi 1700-luvun lopussa St.Nikolain kannella oleskelleen merisotamiehen ruokavalio ei poikennut ajan muusta ruokavaliosta. Tosin merimiehen taustasta ja asemasta riippuen ruuan laatu ja määrä olivat saattaneet parantua merkittävästi sotilaanuran aikana.

Jos siirretään syrjään venäläisen keittiön erityispiirteet borsh- keittoineen, ja samaistetaan röyhkeästi venäläinen ja ruotsalainen, niin Ruotsin laivaston merimies nautti vuoden 1782 tiistaina seuraavanlaisen menun:
1,8 dl herneitä
2,8 dl ohranjyviä
318 grammaa suolalihaa
33 grammaa voita
478 grammaa leipää
53 grammaa silliä

(Ulrica Söderlind:Skrovmål. Konsthållning och matlagning i den svenska flottan från 1500-tal till 1700-tal, 2006,171)

Lisäämällä vettä aineksista voisi tehdä lihaisan hernekeiton sillivoileivän kera.

Tai vaihtoehtoisesti ohranjyvistä voisi keittää aamulla puuron, suolalihan ja sillit voisi paistaa voissa päivälliseksi ja illala syödä leipää- ja ehkä lihan ja sillien jämiä. Herneet voisi säästää iltanaposteltavaksi.