Kuva. Pannunmyssy, joka on ostettu antiikkiliikkeestä. Sen alkuperä on tuntematon.
Kuva: Marja Anttila, Ommeltuja pitsejä Suomesta -näyttely, Rauma 2003.

Ommeltu pitsi on pitsien aatelia. Se on kehittynyt todennäköisesti revinnäiskirjonnasta, jossa poistetaan ryhmittäin kankaan loimi- ja kudelankoja ja jäljelle jääneet ristikkoa muodostavat langat vahvistetaan ja koristellaan erilaisin pistoin. Tätä työtapaa on harjoitettu varhaisina aikoina itämailla.  (Lindholm 1947,13)

Sirelius (1928, 20) toteaa ompelupitsin (ommellun pitsin) kehittyneen reikäompelusta 1500-luvun alussa Italiassa. Reikäompelu sinänsä on hyvin vanha taito. Ylä-Egyptistä on saatu talteen reikäompelulla koristeltuja koptilaisia 900- ja 1000-luvun vaatekappaleita.

Uusi työtapa syntyi, kun yhä suuremmiksi muodostettuihin reikiin (punto tagliato) alettiin ommella koristeellisia täyteosia. Pohjaa tarvitsematta syntyi koriste, jota kutsutaan pitsiksi. Sirelius toteaa, ettei geometrista koristelua suosivan reikäompelun ja vanhimman ommellun pitsin välillä ole merkittävää eroa. Molempia on kutsuttu reticellaksi eli verkkopitsiksi ristimäisillä täytteillä koristeltujen aukkojen vuoksi, jolloin syntyi verkkomainen vaikutelma. Suomessa vöyriläinen ja valkealainen reikäompelu on hyvin lähellä pitsiä, mutta se on edelleen pohjaan kiinnitettynä. Esimerkkejä ommellusta pitsistä löytyy Suomesta jo 1600-luvulta ylimystön vaatevarastosta. (Sirelius 1928, 20-22) 

Uudessa työtavassa pitsin tueksi tarvittavat langat pingotettiin suoraan pergamentille ja harsittiin pienin pistoin erillisellä langalla kiinni pergamenttitukeen. Tukilankojen varaan voitiin ommella uusia tukilankoja, joilla muodostettiin kuvioita ja kuvioryhmiä. Kuviot täytettiin pykäpistoin ja viivat ommeltiin parsin-, aivi- tai pykäpistoin. Pitsin ompelussa näitä pistoja kutsutaan pitsipistoiksi. (Lindholm 1947, 13)

Kun työ valmistui, tuki irroitettiin. Käsissä oli revinnäiskirjontaa muistuttava pitsi, joka oli valmistettu erillisenä työnä ilman kangasta. Pitsi oli “Punto in Aria = vapaasti ilmassa ommeltu”. Näitä revinnäiskirjontaa muistuttavia pitsejä kutsutaan reticellapitsiksi. (Lindholm, 1947, 14 ja Longfield, 1982, 2) 

Ragusan luostarin nunnat onpelivat ilmeisesti ensimmäiset länsimaiset ommellut pitsit kaunistamaan kirkkojensa alttarivaatteita ja muita testiilejä. Ommellut pitsit saavuttivat nopeasti suuren suosion. Tyttöjä alettiin totuttaa jo kolmivuotiaina luostarikouluissa pitsin ompeluun, joka oli hidasta ja taitoa vaativaa. (Lindholm 1947, 15) Pitsit levisivät Italiasta kaupan myötä muualle Eurooppaan. Venetsian ohella Genova ja Milano olivat kuuluisia pitseistään. (Tammen käsityöoppaat N:o 3, 146)

Ranskasta tuli 1600-luvulla Italian kilpailija. Ludvig XIV:n ministeri Colbert pani alulle 1665 Ranskan pitsiteollisuuden. Perustettiin valtion työpajoja ja aloitettiin kotiteollisuus, mikä oli yksi Colbertin loistavista kansantaloudellisista toimenpiteistä. Venetsian pitsi muutettiin hänen määräyksestään Ranskan pitsiksi (point de France). (Tammen käsityöoppaat N:o 3, 146)

Ranskan vallankumous antoi kuollettavan iskun aitopitsien käytölle. Pitsit hävisivät ylimysluokan mukana. (Tammen käsityöoppaat N:o 3, 146)