Tämä lyhyt teksti, jossa ehdotan yliopistolle yhteistä pääsykoekirjaa oppialakohtaisten teosten lisäksi, julkaistiin yliopiston verkkosivuilla keväällä 2008. Alkuperäistä linkkiä ei kuitenkaan enää löydy. Tekstiä on hieman muokattu.
Tiedettä instituutiona oikeuttaa usko sen arvosta koko ihmiskunnan kehitykselle. 2000-luvun alussa kriittistä järkeä tarvitaan ehkä enemmän kuin koskaan. Silti tiede instituutiona on kriisissä niin Suomessa kuin muuallakin. Ei pelkästään tiedeinstituutio vaan myös jokainen tieteenala on pirstaloitunut erikoistumisen saarekkeisiin, joista monet mielellään myös myyvät taitojaan parhaiten tarjoavalle. Monetkaan asiat eivät enää tunnu yhdistävän tiedettä kokonaisuutena. Humboldtilaiset ideaalit ovat väistyneet taka-alalle: niitä ei opeteta eikä niiden mukaan eletä. Myös siksi yliopistot ovat niin voimattomina alistuneet kaupallistamiselle ja New Public Management –opeille.
Samaan aikaan kaikessa hiljaisuudessa on nousemassa uusi suuri yhtenäisteoria koko maailmankaikkeuden historiasta. David Christianin upea yli kuusisataasivuinen Maps of Time. An Introduction to Big History (2005, University of California Press) esittelee tämän teorian perusteet kaikkien tieteenalojen edustajille ymmärrettävällä tavalla. Maailmalla on alku; tieteenalojen tutkimuskohteet edustavat emergenttejä kompleksisuuden tasoja maailmankaikkeutemme kehityksessä.
Fysikaaliset perusvoimat erottuivat yli 13 miljardia vuotta sitten alkuräjähdyksen ykseydestä. Alkuräjähdyksessä syntyi vain kahta ainetta, vetyä ja heliumia. Kaikki muut alkuaineet ovat peräisin aurinkojen pätsistä, varsinkin niiden elinkaaren loppuvaiheesta. Korkeimmat alkuaineet ovat peräisin supernovaräjähdyksestä, joka yksin pystyy synnyttämään riittävän kuumuuden. Me olemme siis muodostuneet tähtipölystä.
Yhdessä muiden voimien kanssa gravitaatio synnyttää tähtiä, jotka tuottavat uusia aineita, joiden varaan sitten rakentuu kemiallinen kompleksisuus esimerkiksi maapallolla. Maapallo syntyi, kun supernovaräjähdyksen jälkeinen kaasu- ja pölypilvi tiivistyi pyöriväksi pilveksi, josta raskaimmat aineet erottuivat ja tiivistyivät planeetoiksi. Niin alkoi maapallon geologinen ja kemiallinen historia, joka on tuottanut yhä kompleksisempia rakenteita eli emergenttejä, korkeampia tasoja.
Yksisoluinen elämä astui kuvaan mukaan pian. Elämä vaikuttaa maapallon kemiallisen monimuotoisuuden kehittymiseen. Esimerkiksi ilmakehän happi on elämän tuottamaa. Evoluutio synnytti ensin hyvin hitaasti mutta sitten kiihtyvällä vauhdilla lisää kompleksisuutta. Syntyi monimutkaiseen solujen väliseen yhteistyöhön ja työnjakoon perustuvat monisoluiset oliot ja niiden muodostamat ekojärjestelmät.
Pitkän ja hitaan evoluution tuloksena syntyi myös yhteiskunta. Ensin yhteiskuntia syntyi biologiseesti (esim. muurahaiset, mehiläiset), mutta lopulta muista apinoista erkaantuneet ihmiset alkoivat kehittää työnjakoa paljon nopeamman kulttuurillisen oppimisen kautta.
Kun selitetään eri kulttuurien ja sivilisaatioiden nousua ja laskua maataloustuotantokauden eli viimeisen 10 000 vuoden aikana, niin usein ratkaiseva etu on ollut joku teknologia, jota muilla ei ole siinä vaiheessa vielä ollut – se on sitten levinnyt ajan kuluessa. Tässäkään ei kuitenkaan ole mitään yksinkertaista edistyskaavaa. Esimerkiksi paimentolaiset olivat monessa mielessä primitiivisiä ja parasiittisiäkin, mutta hevoset – ja tietynlaisen satulateknologian kehittyminen – antoivat heille sotilaallisen ylivoiman tietyssä vaiheessa suhteessa paljon monimutkaisempiin ja tuotannollisesti tehokkaampiin sivilisaatioihin. Mongolit valloittivat melkein koko vanhan maailman, vain persialaiset haarniskoidut ritarit pystyivät vastarintaan. Mongolit myös edistivät globaalin talouden syvenemistä luomalla pohjan laajalle vaihdolle Euraasiassa.
Viimeisen tuhannen vuoden aikana asteittain noussut teollinen tuotanto edustaa uutta emergenttiä vaihetta: ihmiskunnan käyttöönsä valjastama energia on moninkertaistunut, ja samalla maa ei ole enää tuotannon ja vaurauden pääasiallinen lähde.
Tieto on myös valtaa. Tieteellis-teollinen kyky tuottaa ja tuhota on osaltaan ollut tuottamassa ihmiskunnan ja maapallon nykyisiä ongelmia. Kamppailut eettis-poliittisen oppimisen suunnasta ratkaisevat mikä monista tulevaisuuden mahdollisuuksista toteutuu.
Tämä visio tieteen perimmäisestä ykseydestä ja vastuusta voisi olla – suomennettuna – kaikkien yliopistoon pyrkivien yhteinen pääsykoekirja ja heidän opintojensa lähtökohta.
Heikki Patomäki