Kurssikerralla opeteltiin bufferointityökalun käyttö MapInfossa. Sen jälkeen tehtiin lukuisia harjoituksia, joissa yhdisteltiin bufferointia ja jo aiemmin opeteltuja taitoja. Bufferointi oli itsessään yksinkertainen työkalu, jolla voitiin rajata tietyn etäisyyden päähän objektista ulottuva alue. Sen sovellusmahdollisuudet harjoitustyön ongelmissa tuntuivat kuitenkin suurilta. Edellisissä harjoitustöissä on kerätty tai koostettu uutta tietoa lähinnä yhdistelemällä valmista paikkatietotietoa erilaisista ilmiöistä ja esittämällä ilmiöitä kartoilla. Bufferoinnin avulla voidaan lähestyä paikkatietojen keskinäisiin etäisyyksiin liittyviä ilmiöitä. Hyvä esimerkki on harjoitustyössä käytetyn asuntotietokannan tarkastelu jonkun tutkimuksen kannalta mielenkiintoisen paikan, kuten juna-aseman tai koulun kannalta. Bufferointia voisi käyttää myös hieman käänteisesti harjoitustyöhön verrattuna: mihin (vaihtoehtoisista paikoista) sijoitettuna esimerkiksi kuntoutuskeskuksen alueella olisi mahdollisimman paljon vanhusväestöä? Aino Ropponen mainitsee blogissaan (17.2.) sovellusmahdollisuuksina myös pistemäisten kohteiden, esim. erikoisliikkeiden, vaikutusalueiden päällekkäisyyden tutkimisen.
Kurssikerran harjoitteluun liittyi myös tavallisen peruskartan sijoittaminen digitaaliseen koordinaatistoon. Näin kartan pisteistä (esim. talot) saatiin yksinkertaisen digitoinnin jälkeen paikkatietoa. Nyt ymmärrän periaatteessa, miten paikkatietoaineistoa voi tuottaa ”tyhjästä” (ilman kopioidun kurssikansion antimia), vaikka vain koordinaatistoon sijoitettavasta ilmakuvasta ja maastohavainnoista. Biologiassa (pääaineeni) ja luonnonmaantieteessä ainakin kasvillisuus- ja eliöstöanalyyseissä paikkatietojärjestelmien käyttö tulee varmaan lisääntymään. Paikkatietoa voidaan tehokkaasti ja monesti riittävän tarkasti kerätä myös kaukokartoituksen keinoin. Sosiaalisista ja hallinnollisista ilmiöistä on paljon valmista yksityiskohtaista paikkatietoa, joten sen käyttö on tekniikkaa opettavalla kurssilla ymmärrettävää.
On vaikea sanoa minkälaisia ongelmia MapInfon avulla pystyy ratkaisemaan/tutkimaan, kun omat taidot ja kokemus ovat vielä melko suuri rajoite. Ohjelman käyttäjän on ymmärrettävä teknisten ratkaisujensa ja analyysien rakenne sekä tunnettava aineiston yksityiskohtaisuus ja luotettavuus, jotta ei erehtyisi pitämään tuloksiaan liian yksioikoisina. Tämä kyllä pätee kaikenlaisen tutkimukseen. Yksi selkeä reunaehto paikkatietoaineistossa kuitenkin on: sen täytyy olla kvantitatiivista tai luokiteltavissa numerisoitaviin luokkiin. Voihan sijaintitietoihin liittää valokuvia tai vaikka runoja, mutta paljon lisäarvoa eivät paikkatieto-ohjelmiston ominaisuudet silloin aineistolle tuota. Toki valokuvia voi luokitella keltaisen värin määrän tai runoja iloisuuden asteikolla 1-4 mukaan ja tehdä kartan helsinkiläisestä tunneilmastosta, jos rahoitus ei ole kaikki kaikessa.
Mitkä ovat osaamiseni perusteella MapInfon keskeisimmät työkalut? Jos työkalut käsittää vähän laajemmin, niin kyllä kai tietokantojen muokkaaminen, yhdisteleminen (erityisesti pistetietokannan yhdistäminen alueita sisältävään) ja nasevien kyselyiden tekeminen tietokannoista ovat olleet eniten käytössä. Mutta tietysti kaikkein keskeisin on Create thematic map, kun se on vaan niin kiva.
Alla on koottuna itsenäisten tehtävien vastaukset (kuva 1) sekä viimeisessä tehtävässä tuotettu kartta uima-altaiden sijoittumisesta pääkaupunkiseudulla (kuva 2). Kartta on rajattu käsittämään lähinnä Helsingin pienalueet, sillä Ympäryskunnista ei mitä ilmeisimmin ollut validia tietoa saatavilla. Tai sitten Westendissä on tosiaan vain kaksi uima-allasta, ja olen elänyt väärinkäsityksessä. Uima-allasmäärän epätasaiseen jakautumiseen on varmasti useita syitä. Toisin kuin esimeriksi varallisuus, uima-altaat eivät ole liikkuneet arvostetummille tai kalliimmille asuinalueille, vaan ne on rakennettu joko talon rakentamisvaiheessa tai jälkikäteen. Veikkaan, että vaikka altaita nykyään pidetään luksusjuttuna, niin johonkin aikaan rakennetuissa pientaloissa ne ovat olleet paljon yleisempiä kuin nykyään rakennettavissa. Tämä voisi selittää ainakin Pakilan suurta allasmäärää. Tietty varakkailla alueilla rakennettaviin uusiin taloihin rakennettaan usein altaita vieläkin, mikä selittää läntisimmän ja mereisimmän Helsingin pylväitä. Suurin arvoitus minulle ovat nuo idän melko suuret allasmäärät. Olisivatkohan tietyn uudehkon aikakauden kerrostaloihin rakennettuja? Olisi helpottanut tarkastelua, jos pylväät olisi vielä jakanut osiin talotyypin mukaan.
Kuva 1. Vastaukset itsenäistehtäviin.
Kuva 2. Uima-altaat Helsingissä pienalueittain. Yli kymmenen allasta sisältävät alueet ovat nimetty.
Lähteet:
Ropponen, A (17.2. 2012). Aino opiskelee geoinformatiikkaa, kurssikerta 5. <https://blogs.helsinki.fi/ainoropp/>