Lahjoitusuutisia hevosrintamalta

Professori Riitta-Mari Tulamo on onnistuneesti kerännyt rahoituksen eläinlääketieteen anestesiologian ja kivunhoidon lahjoitusprofessuuria varten. Lahjoittajina mm. Eläinlääketieteen tutkimussäätiö, Suomen eläinlääketieteen säätiö, Vetcare Oy ja Yliopiston Apteekki. Lahjoitus julkistetaan elokuussa. Lisäksi Tulamolla olisi halukuutta perustaa rahasto Hevostutkimuksen tukemiseksi. Tätä varten kutsumme pyöreän pöydän neuvotteluun potentiaaliset keskeiset kumppanit syyskuussa.

Kesko Oyj:n lahjoitus Tulevaisuusrahastoon

Kesko Oyj on tehnyt Tulevaisuusrahastoon 100 000 euron lahjoituksen ja lahjoitusta juhlittiin ke 16.6 kanslerin johdolla yliopistolla. Paikalla oli Keskon viestintäjohtaja Paavo Moilanen, Helsingin aluejohtaja Antti Palomäki,
tiedottaja Mirva Moilanen sekä yliopistolta kansleri Niiniluoto, vararehtori Kontula ja allekirjoittanut. Saimme shekin ja Kesko puolestaan kehystetyn lahjoittajadiplomin. Kesko tulee mukaan Tulevaisuusrahaston neuvottelukuntaan sekä lahjoituksen myötä myös Kirahviklubin pysyväksi jäseneksi. Keskustelimme mm. Keskon aikaisemmasta yhteistyöstä yliopiston kanssa, heidän yhteiskuntavastuun politiikasta ja kestävästä kehityksestä yhteisenä intressinä.