Bouffe ry:n uusi hallitus valittiin jo muutama kuukausi sitten.
Hallitus kysyi hallitukselta: Keitä hallituksessa nyt häärii? Miksi he ylipäänsä halusivat sinne?
Puheenjohtaja Irinja Bickert (irinja.bickert(a)helsinki.fi)
Olen toisen vuoden opiskelija ja ranskan lisäksi opiskelen taidehistoriaa. Ranskalainen kulttuuri kiehtoo minua, ja olen erityisen kiinnostunut ranskalaisesta elokuvasta. Tulin aluksi Bouffen kokouksiin, koska halusin tavata uusia ihmisiä — sitten ymmärsin, että hallituksessa pääsisin vaikuttamaan myös siihen, mitä järjestössä tehdään. Edellisvuonna olin Bouffen varapuheenjohtaja ja kulttuurivastaava.
Lue Irinjan haastattelu Her Campus -sivustolta (englanniksi) täältä.
Varapuheenjohtaja Aino-Helena Makkonen
Aloitin ranskalaisen filologian opinnot syksyllä 2014. Lisäksi opiskelen sivuaineena englantia, ja näillä näkymin aion ryhtyä kieltenopettajaksi. Olen kiinnostunut kielistä, taiteesta ja uusien ihmisten tapaamisesta. Liityin hallitukseen saadakseni uusia kokemuksia ja päästäkseni vaikuttamaan Bouffen järjestämään toimintaan.
Sihteeri ja opintovastaava Miitta Juntunen
Olen ranskalaisen filologian toisen vuoden opiskelija. Ensi syksynä aloitan pedagogiikan opinnot, ja aion tehdä myöhemmin englannin opintoja, eli tavoitteenani on valmistua opettajaksi. Viime syksynä olin myös fuksien tuutorina, ja kokemus oli mahtava!
Olen tuore hallituksen jäsen ja siksi vielä aloittelija, mutta onneksi tiimimme ja ryhmähenkemme on loistava. Yhdessä järjestämme mukavia tapahtumia ranskan opiskelijoille, ja miksikäs ei muillekin.
Rahastonhoitaja, työelämä- ja sijaislistavastaava Laura Leipakka
Olen ranskan fuksi toisella yliopistokierroksella. Aikaisemmin opiskelin teologiaa. Tällä hetkellä olen kuitenkin kokopäivätyössä ja opiskelen silloin, kun aikaa jää :)
Olen ulospäin suuntautunut, sosiaalinen ja puhelias. Pidän viinistä, juustoista ja romaanisista kielistä. Elämä on tässä ja nyt, ja haluan nauttia siitä täysillä :)
Tiedottaja, netti- ja kansainvälisyysvastaava Saara Halmetoja
Olen ranskalaisen filologian fuksi ja juuri valmistunut tradenomi. Aiempien opintojeni kielet ja yhteisöviestintä kiinnostivat käytännön lisäksi teoriatasolla, minkä vuoksi päädyin vielä yliopistolle. Bouffen hallituksen tiedotus- ja verkkovastaavan toimessa pääsen kuitenkin ylläpitämään käytännön taitoja :-)
Tapahtuma-, kulttuuri-, tila- ja kirjastovastaavat
Maija Tuovinen
Olen opiskellut ranskalaista filologiaa syksystä 2012. Pidän juhlien ja tapahtumien järjestämisestä, minkä vuoksi olen myös Bouffen hallituksessa. Kaiken lisäksi järkkäily on hauskaa ja sitä kautta tapaa uusia ihmisiä!
Sari Kauraniemi
Olen ranskalaisen filologian fuksi. Sivuaineeksi ajattelin ottaa taidehistorian. Kulttuuri ja erityisesti taide ovat kiinnostuksen kohteitani, minkä vuoksi halusin Bouffen hallitukseen ja tapahtumia järjestämään.
Tuutorivastaava Mariel Häkkinen
Aloitin ranskalaisen filologian opinnot syksyllä 2013, koska erilaiset kielet ja kulttuurit ovat aina kiinnostaneet minua. Ranskan lisäksi opiskelen ruotsia ja haluan ryhtyä opettajaksi. Viime vuonna olin myös tuutori. Se oli kivaa, joten aloin Bouffen tuutorivastaavaksi.
Ympäristö- ja tasa-arvovastaava Katariina Martikainen
Aloitin ranskan opinnot syksyllä 2013 ja päädyin Bouffen hallitukseen pian sen jälkeen. Ensin toimin kulttuurivastaavan oikeana kätenä, mutta edellissyksynä minusta tuli ympäristövastaava. Ranskan opintojen lisäksi olen opiskellut sukupuolentutkimusta — ympäristö- ja tasa-arvoasiat ovat lähellä sydäntäni.
Thank you for your insightful blog; it’s very engaging. Our B2B wholesale marketplace provides a gateway to efficient international trade, now including ’ Heatwave Product Manufacturers’ products to help you stay cool