Päivi Sihvonen on yksi Helsingin yliopiston kielten osaston tutuimpia kasvoja ja arvostetuimpia ääniä. Hänen tarkat ja vaativat opetustapansa ovat jättäneet jälkensä lukemattomien opiskelijasukupolvien ensimmäisiin yliopistovuosiin jo vuodesta 1993.
Päivi toimii Helsingin yliopiston lehtorin nimikkeellä paitsi ranskan opettajana, myös ohjaajana uusille kanditason opiskelijoille, jolloin hän ehtii hyvin tehdä opiskelijoilleen tyylinsä tunnetuksi heti heidän opintotaipaleensa alussa – näin kävi myös minulle, kun päätin aloittaa yliopistossa ranskan opinnot!
Kesällä 2019 Mme Sihvonen jää kuitenkin eläkkeelle ja saattaa päätökseen pitkän ja intensiivisen yliopistourakkansa. Mitä mietteitä tämä hänessä herättää? Huomaan, että nyt on tosiaankin oikea hetki tehdä katsaus koko hänen uraansa ja pohtia samalla, mikä on ranskan kielen opetuksen nykytila ja tulevaisuus.
1. Mikä on ollut urapolkusi? Miksi aloit opiskella ranskaa ja miten päädyit sitä opettamaan?
Lukiossa oli aikoinaan tapana opiskella useita vieraita kieliä. Minä olin aina ollut kiinnostunut kielistä, joten lukiossa valitsin sitten lyhyen ranskan ja saksan. Lukion kahden viimeisen vuoden välillä lähdin vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin ja kun palasin sieltä, päätin panostaa ranskaan. Minulla oli erinomainen ranskan opettaja lukiossa. Silloin opetus perustui aika pitkälti siihen, että käännettiin oppikirjojen tekstejä molempiin suuntiin, mikä antoi vankan pohjan ranskasta.
Kun olin kirjoittanut ylioppilaaksi, minulle oli aika selkeää, että halusin kääntäjäksi. Samalla päätin kuitenkin pitää ”vapaan vuoden” ja lähdin Ranskaan au pair-tytöksi, jolloin tajusin, että enhän minä osaakaan ranskaa. Minulla oli siihen hyvä pohja, mutta arkiasiat puuttuivat.
Seuraavaksi hain Ranskassa opiskelemaan englannin kääntämistä. Au pairina opin pitämään ranskalaisten elämästä ja siitä, miten ihmiset kommunikoivat siellä. Annan yhden esimerkin: kerran yksi torimyyjä Pariisissa opetti minulle, mikä ero on ilmaisujen un livre ja une livre välillä. Hän sanoi ”mademoiselle, un livre on jotakin, mitä luetaan. Jos haluatte näitä appelsiineja, teidän pitää tilata une livre d’oranges”. Rakastin sitä, kuinka ranskalaiset auttoivat minua kiinnittämään huomiota näihin asioihin ja oppimaan kieltä koko ajan.
Kuulostaapas kivalta pariisilaiselta torimyyjältä! Miksi kuitenkin niin monien mielestä pariisilaiset ovat usein epäystävällisiä?
Minulla ei ole juurikaan sellaisia kokemuksia. Käyn usein Pariisissa ja käyn aina toreilla. Ihmisillä on tapana luulla, että muut ovat epäystävällisiä, mutta he eivät aina mieti, miten he itse käyttäytyvät. Jos minä olen ystävällinen, niin kyllä muutkin ovat yleensä minua kohtaan ystävällisiä.
Palataan siihen, kun aloitit opinnot Ranskassa. Mitä sitten kävi?
Olin opiskellut Paris III – La Sorbonne nouvelle -yliopistossa englannin kääntämistä, mutta lopetin sen licence-tutkinnon jälkeen ja siirryin opiskelemaan ”Ranska vieraana kielenä” -opettajan tutkintoa. Opintojen ohella olin töissä eräässä maahantuontiyrityksessä. Ajattelin, että tutkinnon avulla voisin saada töitä Suomesta. Opinnot suoritettuani muutimme mieheni kanssa Suomeen 80-luvun alussa. Alun perin meillä oli tarkoitus olla Suomessa vain kaksi vuotta, mutta lopulta jäimme pysyvästi.
Oletko ollut tähän päätökseen ollut tyytyväinen? Onko jäänyt harmittamaan, että et jäänyt Ranskaan?
Olen ollut tyytyväinen, mutta sillä edellytyksellä, että voin käydä Ranskassa niin usein kuin haluan. Matkustan sinne keskimäärin neljä kertaa vuodessa. Elämä on tasapainossa, kun olen tekemisissä työssäni ranskan kielen ja ranskalaisten kanssa.
Pidän työstä, jossa olen tekemisissä opiskelijoiden kanssa. Niitä opetustöitä sattui olemaan Suomessa, joten halusin sen takia pysyä Suomessa. Toisin sanoen, asuinmaa ei ollut minulle niin tärkeä, vaan lähinnä työ oli ratkaiseva tekijä.
2. Sitten aloitit työt Helsingin yliopistossa vuonna 1993 ja olet ollut siellä siitä lähtien yhtäjaksoisesti töissä koko ajan. Minkälaista on ollut opettaminen yliopistossa? Mitä muutoksia on tapahtunut vuosien varrella?
Perusasiat eivät ole muuttuneet. Olen ranskan lehtori, ja minun opetusalaani kuuluvat tietyt ranskan kieleen liittyvät asiat, kuten syntaksi, kääntäminen suomeen päin ja kielitiede. Suuri osa henkilökunnasta on myös pysynyt samana vuosien varrella ja jokaisella opettajista on oma erikoisalansa. Oppiaineen nimi on toisaalta muuttunut aina välillä, mikä on minusta turhaa. Tässä olen erittäin kriittinen yliopistoa kohtaan – tuntuu siltä, että koko ajan pitää tehdä muutoksia, vaikka ne olisivat vain näennäisiä. Tämä verottaa henkilökunnan voimavaroja ja motivaatiota.
Itse opettaminen on aika pitkälti pysynyt muuttumattomana. Siihen on tullut kyllä enemmän vuorovaikutuksellisuutta opiskelijoiden kanssa, ja välit ovat rennommat kuin ennen, mutta pohjimmiltaan asiat ovat ihan samat: opiskelijat oppivat asioita ja opettajat auttavat opiskelijoita oppimaan.
Opetustavat ovat muuttuneet jossain määrin. Nykyään kaikissa opetustiloissa on tietokoneet ja erilaisten oppimisalustojen käyttö on monipuolistanut opetusta. Digitaalinen ympäristö on tuonut omia haasteitaan, sekä hyviä että huonoja puolia.
Mitä tulee sisältöihin, jokaisen uudistuksen myötä on jouduttu keventämään ohjelmaa ja vaatimaan yhä vähemmän opiskelijoilta. Sama tendenssi näkyy myös kouluissa. Tämä on mielestäni suuri ongelma, koska opiskelijalle ei missään vaiheessa synny vankkaa pohjaa kielen rakenteista. Tilalle on taas tullut se, että korostetaan yhä enemmän yleissivistyksen asioita, mikä on myös hyvä asia ja ehdottoman tärkeää. Jos se kuitenkin vie pois oppimista kielen hallinnasta, se ei ole hyvä. Tasapainoa on ollut vaikeaa säilyttää ja en ole tyytyväinen suuntaan, mihin tämä on mennyt. Aikoinaan opetus oli minun nähdäkseni vaativampaa ja antoi paremman pohjan kehittää omaa kielitaitoaan.
3. Sinun kursseillasi käyneenä opiskelijana muistan ikuisesti, kuinka kerran, heti ensimmäisellä tunnilla ilmoitit, että kurssin aikana meidän olisi pakko lukea vähintäänkin yksi Asterixin sarjakuva-albumi ranskaksi. Se oli tavallaan kurssin ensimmäinen opiskelutehtävä. Miten selität tämän tehtävänannon? Mikä ajatus sinulla oli tämän taustalla?
Kylläpäs olen ollut kiltti silloin! Olennaista on, että opiskelijoilla yhdistyvät kielen ja kulttuurin tuntemus. Kun ajatellaan Asterix-sarjakuvia tai vastaavia, niissähän on kielellisiä asioita, kulttuuriviitteitä ja sanaleikkejä mielettömästi. Ja aina tulee jotain uutta esiin, kun lukee niitä uudelleen! Sitä kautta opiskelija alkaa ymmärtää, että kulttuurin tuntemus on arkea, eikä kuivien asioiden opettelemista.
Kun kieltenopiskelija lähtee maailmalle, on aina vaarana se, että hän katsoo asioita liian suomalaisesta näkökulmasta. Oletamme, että ihmiset käyttäytyvät siellä muualla samaten kuin me, emmekä arvosta, miten he tekevät asioita eri tavalla. Pitää irrottautua omasta kulttuuritaustastaan ja etnosentrisyydestään. Pitää päästä irti stereotypioista ja avautua toiselle kulttuurille. Se on olennaista! Kun opiskelija lähtee vaihto-oppilaaksi, on tärkeää, että hän käyttää hyväksi kaikki tilanteet käyttääkseen kieltä. On tärkeää, että hän luo kommunikointitilanteita ja hakeutuu sellaisiin. Turha on odottaa, että ne muuten tulisivat eteen.
4. Sinut tunnetaan ranskan oppiaineessa myös hyvin perinteisestä ja tiukkoihin sääntöihin perustuvasta opetustavasta. Muistan itsekin, että tunneillasi ei koskaan saanut olla mukana läppäriä, kahvikuppia, vesipulloa eikä mitään muuta ylimääräistä. Miten perustelet nämä käytännöt? Onko tämä sitä opettajan auktoriteettia?
Opettajalla pitää olla auktoriteetti niin, että hän on vastuussa kurssista huolehtimisesta ja siitä, että kaikki sujuu hyvin. Minun kuuluu huolehtia, että opiskelijoilla on niin hyvät oppimismahdollisuudet, kuin pystyn antamaan. Tällaiset käytännöt, ja samaten jos vaikka kesken tuntia opiskelijat alkavat ”rupattelemaan” ja minä päätän laittaa heidät istumaan eri puolille luentosalia, antavat opiskelijoille parhaimmat mahdolliset oppimisedellytykset. Pyrin myös perustelemaan aina, miksi toimitaan tietyllä tapaa.
Seison kyllä tällaisen vanhanaikaisemman opetusmallin takana, jossa ei esimerkiksi hyväksytä kannettavien tietokoneiden käyttöä. Jos opiskelijalla on tietokone esillä, hän keskittyy paljon vähemmän opetustilanteeseen ja opettajan ohjeisiin. Hänen on helpompaa selata sähköpostia, Facebookia ja kaikkia muita asioita, jotka eivät liity mitenkään opetukseen. Niin kuin sanoin, opettajan tehtävä on luoda hyvä ympäristö ja hyvät olosuhteet oppimiselle, ja nähdäkseni kielten tunneilla tietokoneen jatkuva käyttö ei lukeudu niihin.
Uskon todella vahvasti vuorovaikutukseen sekä ryhmän sisällä että ryhmän ja opettajan välillä. Jos opiskelija seuraa ruutua, miten minä saan opettajana häneen vuorovaikutuksen? Ottakaamme huomioon toisemme ja katsokaamme toisiamme. Opiskelijat ja opettajat tekevät tuntia yhdessä, siksi on tärkeää, että heidän välillä syntyy se vuorovaikutus. Kun opiskelija on keskittynyt asiaan, monesti jo pelkällä katsekontaktilla tiedän, onko hän ymmärtänyt opetettavan asian.
5. Monille oppilaille olet ollut opinnoissa hyvin läheinen henkilö. Minkälainen on suhteesi opiskelijoihin?
Olen aidosti kiinnostunut opiskelijoista. Enkä tarkoita, että tietäisin heidän yksityiselämästään mitään. Jos jollakin on jokin pielessä, toki annan hänelle mahdollisuuden kertoa siitä, mutta en itse utele koskaan. Kaiken taustalla on se, että kunnioitan opiskelijoita. Mietin aina, mikä on opiskelijalle hyväksi tai mikä on hänelle parasta.
Pitää ottaa huomioon jokainen opiskelija aina yksilönä. Opin aika nopeasti opiskelijoiden nimet ja tunnistan, kenelle heistä voi esittää kysymyksiä. Jos huomaan, että opiskelija saattaa kiusaantua kysymyksestä, sitten kysyn joltakin toiselta – ei ole tarkoitus hämmentää ketään. Valinnat ovat hyvin harkittuja, eivät sattumanvaraisia.
6. Olet ollut mukana jo 90-luvun puolesta välistä myös ylioppilastutkintolautakunnassa. Viime vuodenvaihteessa sinut itse asiassa nimettiin uudestaan kolmen vuoden toimintakaudelle ranskan jaoksen puheenjohtajana. Kertoisitko siitä työstä? Mikä siellä on muuttunut vuosien varrella?
Työskentely ylioppilastutkintolautakunnassa on muuttunut merkittävästi. Johtamani ranskan jaoksen jäsenet ehdottavat tekstejä ja tehtäviä, työstämme niitä yhdessä ja esitämme ne muiden kielten edustajille, jotka kommentoivat tehtäviä.
Kokeet ovat huomattavasti helpompia kuin 90-luvulla. Tämä johtuu siitä, että ylioppilastutkinnon kokeet vastaavat opetussuunnitelman perusteita, jotka ovat Opetushallituksen asettamia. Yhä vähemmän näissä suunnitelmissa korostetaan kirjakieltä ja oikeakielisyyttä eli yhä enemmän opetetaan arkisempaa ”käyttökieltä”. Opiskelijat oppivat siis kieltä, jota he pystyvät käyttämään mennessään Ranskaan lomalle ja pärjätäkseen siellä. Noiden opetussuunnitelman perusteiden mukaan meidän kuuluu laatia tehtävät. Lauseiden ja sanaston hallintaa koskevat vaatimukset ovat nyt vähäisempiä.
Sekin on muuttanut huomattavasti ylioppilastutkintokokeita, että ne nyt järjestetään sähköisesti. Nyt monilukutaidosta on tullut tärkeä osa kokeita. Ei ole kyse pelkästään ranskan kielestä. Kokeissa on monenlaisia kuvia ja äänitteitä, joita pitää tunnistaa. Tämä on tullut uutena asiana viime aikoina. Tulevina vuosina kokeisiin sisällytetään myös suullisen tuottamisen osa, mikä tuo varmasti lisää haasteita opetukseen kouluissa.
Vielä yksi ylioppilastutkintoon liittyvä merkittävä haaste on tulossa. Nimittäin ensi vuodesta alkaen Helsingin yliopiston kielten osastoon valitaan 51 % opiskelijoista ylioppilastutkinnon perusteella eli ilman valintakoetta. Se tulee aiheuttamaan sen, että yliopistossa joudutaan miettimään entistäkin tarkemmin, mitä opetetaan ja millä tavoin. Tulee olemaan hyvin mielenkiintoista nähdä, miten tämä uusi opiskelijoiden valintatapa mahdollisesti vaikuttaa siihen, miten koulutetaan opiskelijoita, mikäli edelleen halutaan tehdä heistä asiantuntijoita.
Yhä vähemmän kirjoitetaan ylioppilastutkintokokeissa vieraita kieliä. Miksi ylioppilaaksi valmistuvan pitäisi valita vieras kieli kirjoitettavaksi?
Tämä tendenssi on ollut nähtävissä jo pitkään. Minä luulen, että taustalla on se, että opiskelijat eivät näe kielten kokeiden hyötyä. Monet kokelaat ovat todella kunnianhimoisia eivätkä halua mitään muuta kuin laudaturarvosanoja. Jos he eivät ole varmoja siitä, että he ovat saamassa aineesta L-arvosanan, he jättävät sen kirjoittamatta. Opiskelijat ovat myös hyvin epävarmoja omasta kieliosaamistaan. Tämä perustuu osittain siihen, että he eivät ole opiskeluvuosien aikana panostaneet riittävästi kielten opiskeluun. Heidän ikäisinä on vaikeaa keskittyä opiskelemaan kieliä, kun elämässä on kaikkea muutakin kivaa, ja kielten opiskelu vaatii niin paljon säännöllistä työtä. Opiskelijat eivät välttämättä hahmota, että jos he panostaisivat enemmän lukio- ja ylioppilastutkintovaiheessa kieliin, heidän olisi helpompaa oppia lisää myöhemmin.
Olennaista ei mielestäni ole kuitenkaan, että opiskelija valitsee vieraan kielen kirjoitettavaksi ylioppilaskokeissa, vaan se, että oppilas on kouluaikana opetellut kunnolla kieltä. Ylioppilastutkinto antaa mahdollisuuden testata opittuja taitoja. Kun ihminen saa tutkintonsa valmiiksi ja lähtee työelämään, hän voi saada etusijan hakiessaan tiettyihin työpaikkoihin, jos hänellä on näyte kieliosaamisesta. Ylioppilastutkinnolla on Suomessa hyvä maine.
7. Nyt olet sitten jäämässä pian eläkkeelle. Mitä sitten?
Löysin juuri hyllystäni italian kielioppikirjan. Minä taidan alkaa nyt opiskella sitä! Olen tyhjentänyt työhuonettani viime aikoina. Lähden siitä periaatteesta, että en säilytä mitään käyttämistäni oppimismateriaaleista, koska ei minulla ole siihen mitään syytä.
Viime aikoina ovat jääneet useammatkin ranskan oppiaineen opettajat eläkkeelle, ilmeisesti eletään jotain vaihetta?
Meillä ranskan puolella on tapahtumassa selkeästi sukupolvenvaihdos. Mielestäni on ihan hyvä, että tulee muutosta. Ei se pahaa tee, että asiat muuttuvat. Tuleville opettajille en rupea kertomaan mitenkään yksityiskohtaisesti, miten heidän pitäisi opettaa. Jokainen luo oman kurssinsa, tietysti oppimateriaalien pohjalta, mutta myös oman persoonallisuutensa avulla. Minulle on ollut selvää, mitä minä haluan opiskelijoilta, ja se perustuu aika pitkälti siihen, mitkä ovat luonteeni ja tapani käyttäytyä. Eivät ne minun tavat kaikille sovi! Joku toinen keksii omat tavat sen pohjalta, mikä sopii hänen luonteeseensa. Kun tulee uusi ihminen, ei voida kuvitella, että hän jatkaisi samalla tavalla kuin edeltävät.
Kun katsot taaksepäin, oletko tyytyväinen uraasi? Mitä olisit tehnyt eri tavalla?
Olen onnellinen ja iloinen urasta, joka minulla on ollut, koska olen todella pitänyt opettamisesta. Se on todella ollut minun juttuni. Tein aikoinaan hyvän valinnan, kun suuntauduin opettajaksi, enkä kääntäjäksi.
Uskon edelleen arvoihin ja periaatteisiin, jotka ovat olleet opettamistapani taustalla. Vuosien myötä on ollut mahdollista monipuolistaa noita tapoja, ja sitä tekisin varmaankin enemmän. Minulla olisi mielessä uusia ideoita kursseilleni – mutta niille ei tule käyttöä, kun en enää pidä kursseja!
Olen saanut urani aikana tehdä hyvin monenlaisia asioita opettamisen lisäksi. Yksi kaikkein tärkeimmistä ja antoisimmista on se, että olen ollut yhteistyössä Helsingin yliopiston harjoittelukoulujen kanssa ja olen käynyt seuraamassa ranskan opiskelijoiden, ”auskujen”, tulevien opettajien, pitämiä tunteja. Se on ollut todella antoisaa! Se on antanut minulle pienen käsityksen nykyisistä lukiolaisista, mikä auttaa pohtimaan ylioppilastutkintokokeita. Sitten voin myös varautua paremmin, kun nuoret tulevat meille yliopistoon opiskelemaan. Yhteyttä koulumaailmaan harjoittelukoulujen opettajien kautta olisi voinut olla enemmänkin. Opiskelijat jännittävät, kun tulen heidän harjoitustunneilleen, mutta luulen, että he myös tykkäävät lopulta siitä.
8. Mikä on ranskan kielen opetuksen tulevaisuus?
Samoin kuin useimpien muiden kielten osalta opiskelijamäärä laskee sekä kouluissa että korkeakouluissa. Vaikka viime aikoina on pyritty siihen, että kielten opetusta kouluissa monipuolistetaan, pelkään pahoin, että on jo menty liian pitkälle toimenpiteissä, joilla kielivalintoja on vedetty alas. Paluu entiseen voi viedä jopa kymmeniä vuosia. Toivon, että mentäisiin parempaan suuntaan, mutta pelkään pahoin, että näin ei ole.
Jotta vieraita kieliä opittaisiin, niiden eteen on tehtävä paljon töitä. Kun kouluissa opetetaan nyt kurssimuotoisesti kieliä ilman mitään jatkuvuutta, oppilaat ehtivät unohtaa hyvin paljon eri kurssien välille jäävien 5–6 viikon aikana, ja uuteen siirtyminen on vaikeaa. Se on sekä heille että opettajille turhauttavaa. Tämä on osa kansallista kielipolitiikkaa. Päättäjillä pitäisi olla realistinen käsitys siitä, mitä vieraiden kielten oppiminen vaatii. Se vaatii jatkuvaa tasaista työskentelyä ja sitä, että ollaan jatkuvasti kosketuksessa kielen kanssa. Oppilaat eivät nykyään saavuta sitä tasoa, jonka he voisivat saavuttaa, jos olisi jatkuvuutta.
Teksti: Joel Montserrat-Puumala
Kuva: Joel Hautecour
